Olin itse aikoinani huomattavan lääkevastainen, koska isäni oli alkoholisti ja unilääkkeiden käyttäjä, sekä ex-puolisoni Diapameihin koukkuun jäänyt avohoidon potilas (jolle kokeiltiin jatkuvasti lisänä muitakin lääkkeitä).
Koettuani kuitenkin jatkuvaa päähänpotkimista vuositolkulla (joka alkoi tietysti, kuten aina, jo koulussa) ja erityisesti viime syksynä, sekä exän, ainoan ystäväni tapettua itsensä olin kuitenkin niin tolaltani että siinä oli melkein psykoosi lähellä. Koko melkolailla käsittelemätön elämäni painoi ylläni kuin kivitaakka, ja olin täydellisesti umpikujassa.
Erikoislääkäri kehotti vakavasti aloittamaan Cipramilin. Ensialkuun tilanne vaikutti hieman kiristykseltä, koska mikäli en olisi lääkettä syönyt, Kela ei olisi maksanut sairauspäivärahoja koska "en sitoudu hoitoon". Olisin tietysti voinut teeskennellä syöväni... mutta vilppi ei ole minulta koskaan oikein onnistunut.
Nyt olen syönyt Cipramilia vaihtelevalla annoksella (enimmillään 30 mg), ja koen selvästi mielialani kohentuneen. Ihmispelkoni (johon on johtanut se jatkuva hyväksikäytetyksi tuleminen mihin kilttinä luonteena helposti päädyn) on ehkä entisellään, mutta kokisin pystyväni menemään jatkossa jopa töihinkin. En tiedä ovatko MTT-käynnit hyödyttäneet sitä tai tätä, mutta ainakin olen toisinaan päässyt ihmisten ilmoille asunnostani jossa vietän erakon elämää.
Nyt herää kysymys, että mikäli lääkkeiden positiiviset vaikutukset ovat pelkkää huuhaata (kuten tällä foorumilla jatkuvasti väitetään), miten olen voinut hyötyä Cipramilista kun en siihen edes "usko"? Olen monta kertaa kokenut että esim. särkylääkkeet eivät vaikuta minuun pätkän vertaa, joten miksi nimenomaan tämä lääke sitten auttoi hieman?
Tein itse sen erehdyksen että kuvittelin mielialalääkkeiden olevan samanlaisia myrkkyjä kuin mielitautilääkkeet. Olihan exäni ollut tosi jurrissa Diapamiensa kanssa. Ja uskoisin monen edelleenkin tekevän sen erehdyksen, että he luulevat että kaikki me olemme samanlaisia. Että jos ei jokin minulla toimi, ei se toimi muillakaan. Tämän vuoksi tämä eräskin yksilö pitää täällä sitä mökäänsä ja käyttää nimeä joka hänelle ei tippaakaan kuulu. (Hän saa tässä kohdassa vapaasti saada skitsokohtauksen...)
Mitä ihmettä tämä nykyinen yhteiskunta voi mieleltään horjuville tarjota, jos heiltä kielletään sairaalat ja lääkkeet? Ei niin mitään. Pitäisikö meidän taantua jollekin poppamies-kaudelle jossa joku helistää helistintä höyhenet pöllyten... Kokeilkoon ken tahtoo.
Mutta älä vie toiselta sitä mikä ei sinulle sovi.
Koettuani kuitenkin jatkuvaa päähänpotkimista vuositolkulla (joka alkoi tietysti, kuten aina, jo koulussa) ja erityisesti viime syksynä, sekä exän, ainoan ystäväni tapettua itsensä olin kuitenkin niin tolaltani että siinä oli melkein psykoosi lähellä. Koko melkolailla käsittelemätön elämäni painoi ylläni kuin kivitaakka, ja olin täydellisesti umpikujassa.
Erikoislääkäri kehotti vakavasti aloittamaan Cipramilin. Ensialkuun tilanne vaikutti hieman kiristykseltä, koska mikäli en olisi lääkettä syönyt, Kela ei olisi maksanut sairauspäivärahoja koska "en sitoudu hoitoon". Olisin tietysti voinut teeskennellä syöväni... mutta vilppi ei ole minulta koskaan oikein onnistunut.
Nyt olen syönyt Cipramilia vaihtelevalla annoksella (enimmillään 30 mg), ja koen selvästi mielialani kohentuneen. Ihmispelkoni (johon on johtanut se jatkuva hyväksikäytetyksi tuleminen mihin kilttinä luonteena helposti päädyn) on ehkä entisellään, mutta kokisin pystyväni menemään jatkossa jopa töihinkin. En tiedä ovatko MTT-käynnit hyödyttäneet sitä tai tätä, mutta ainakin olen toisinaan päässyt ihmisten ilmoille asunnostani jossa vietän erakon elämää.
Nyt herää kysymys, että mikäli lääkkeiden positiiviset vaikutukset ovat pelkkää huuhaata (kuten tällä foorumilla jatkuvasti väitetään), miten olen voinut hyötyä Cipramilista kun en siihen edes "usko"? Olen monta kertaa kokenut että esim. särkylääkkeet eivät vaikuta minuun pätkän vertaa, joten miksi nimenomaan tämä lääke sitten auttoi hieman?
Tein itse sen erehdyksen että kuvittelin mielialalääkkeiden olevan samanlaisia myrkkyjä kuin mielitautilääkkeet. Olihan exäni ollut tosi jurrissa Diapamiensa kanssa. Ja uskoisin monen edelleenkin tekevän sen erehdyksen, että he luulevat että kaikki me olemme samanlaisia. Että jos ei jokin minulla toimi, ei se toimi muillakaan. Tämän vuoksi tämä eräskin yksilö pitää täällä sitä mökäänsä ja käyttää nimeä joka hänelle ei tippaakaan kuulu. (Hän saa tässä kohdassa vapaasti saada skitsokohtauksen...)
Mitä ihmettä tämä nykyinen yhteiskunta voi mieleltään horjuville tarjota, jos heiltä kielletään sairaalat ja lääkkeet? Ei niin mitään. Pitäisikö meidän taantua jollekin poppamies-kaudelle jossa joku helistää helistintä höyhenet pöllyten... Kokeilkoon ken tahtoo.
Mutta älä vie toiselta sitä mikä ei sinulle sovi.
Vastaukset 18
Vanhimmat
... on nimittäin loistavaa ja painavaa tekstiä. Mä iloitsen siitä, että nähdään mielialalääkkeiden arvo niillä, joilla ne tehoavat. Ei ole mikään salaisuus, että kuluttavat elämäntapahtumat, stressi ym. ym. vaikuttavat aivojen välittäjäainetoimintaan. Joskus vain TÄYTYY korjata balanssi kemiallisesti! Tarvitsevathan diabetes-potilaat insuliinia ja kilpirauhaspotilaat tyroksiinia, ei tämä ole sen kummempi homma! Kaikilla mielialalääkkeet eivät tehoa, mutta erittäin monilla ne luovat sen pohjan, jolle voidaan rakentaa elämää ja monessa tapauksessa toimivaa terapiaa, elikkä muuttaa ajatusmaailmaa ja mielialaa pysyvästi parempaan suuntaan.
Harmittaa minuakin, kun tämä sinänsä hyvä palsta on tiettyjen nimimerkkien saastuttama. Pitääköhän siirtyä kirjoittamaan vakavista asioista Huuhaa-palstalle, sitä ko. henkilö varmaan välttelee???
Kaikkea hyvää sinulle, skarppi kirjoitustyylisi ja fiksut ajatuksesi kertovat siitä, että sinunlaisellasi ihmisellä on muille paljon annettavaa!
Aina ei ole jaksanut olla skarppina... Palaa toisinaan niin käämi kun näkee kirjoituksia joissa joku kieltää suurinpiirtein kaiken auringon alla eikä tarjoa mitään tilalle. No, nihilismi on pahin ismi...
Hienoa lukea kirjoitustasi..
Itse olen raitistunut alkoholisti ja alkoholistin tytärkin... Raitistuttani toistakymmentä vuotta sitten koin pahan masennuksen ja sitä vastaan taistelin kaikin keinoin, paitsi en suostunut lääkkeitä syömään, koska ajattelin, että kerran riippuvainen, aina riippuvainen. Onneksi tielleni muutaman vuoden kamppailun jälkeen osui asiansa osaava psykiatri, joka sai minut syömään juuri näitä uuden polven lääkkeitä.
Elämä muuttui vähitellen. Vähitellen saatoin lopettaa lääkkeetkin ja nykyään käytän valohoitoa pimeänä aikana. Mutta vaikka valohoidolla masennus on kurissa, silti en poissulje lääkkeitäkään mikäli niiden tarve tulee.
10 vuoden juomisen ja 4 vuoden masennuksen jälkeen olen vahvasti kiinni työelämässä ja elämä hymyilee muutenkin.
Raitistuttuani tajusin kyllä, että vaikka alkoholismi oli minulla geeneissäkin, niin osasyy juomiseen oli myös masentuneisuus ja ahdistus.
Tsemppiä sinulle "C" matkallesi kohti valoisampaa elämää.
Toivon etteivät lääkkeitten vaikutukset pitemmällä aikavälillä ala aiheuttamaan ongelmia.
Kiltistä luonteesta tulisi välittää, pitää huolta eikä yrittää sitä lääkkeillä muuttaa.
Toivon myös ettei sinusta löydy "tarvetta" useammalle lääkkeelle, niillä on usein suuria yhteisvaikutuksia. Tai ettei lääkäri päätä muuttaa lääkettä joksikin voimakkaammaksi.
Mielialalääkkeet eivät muuta ihmisen luonnetta; kilttiluonne pysyy kilttinä söi näitä lääkkeitä tai sitten ei. Mielialalääkkeiden tarkoituksena on tasapainottaa masentuneen potilaan aivojen kemiallista toiminta; ne eivät vaikuta, jos tässä toiminnassa ei ole vikaa. Toisin sanoen ei masentunut ihminen ei tule näiden lääkkeiden vaikutuksesta ylipirteäksi vaikka niitä kuinka popsisi.
Rauhoittavat lääkkeet rauhoittavat tarvitsi sitä rauhoitusta tai sitten ei. Siksi niitä myös monet käyttävät väärin ja niihin saattaa koukkuun jäädä. Puoltavat ne kuitenkin paikkaansa, jos ihminen on niin ahdistunut, että niitä tarvitsee. Lääkkeisiin tottumisen vaara on vain pidettävä mielessä ja annostuksessa noudatettava lääkärin ohjeita.
Jos lääkitys on aloitettu yhteisymmärryksessä potilaan kanssa, kuten kuitenkin useimmiten tapahtuu, ei lääkäri yksin "päätä muuttaa lääkettä joksikin voimakkaammaksi". Suurin osa potilaista on kuitenkin vapaaehtoisessa hoidossa. Lääkityksen muutoksesta neuvotellaan potilaan kanssa eikä toimita vastoin hänen tahtoaan.
Olen edelleenkin sitä mieltä, että psyykkinen sairaus ei ole sen kummempi kuin muukaan sairaus. Sitä pitää hoitaa ja se on hoidettavissa useimmiten tai ainakin oireet pystytään pitämään kurissa. Mielen kipu on yhtä vaikea ja suuri kuin muukin kipu. Ei jalkansa murtaneeltakaan kipulääkitystä kielletä: voimakkaat kipulääkkeetkin vaikuttavat keskushermoston kautta. Sinun teoriasi mukaan kaikki leikkauksen jälkeen kipulääkitystä saanneet ovat vammautuneet pysyvästi. Tosiasiassahan näin ei ole.
Ne nimenomaan on tehty muuttamaan luonnetta. Se on niillä tarkoitus, päämäärä. Muuttaa luonne.
" ....pitemmällä aikavälillä ala aiheuttamaan ongelmia."
Resepti lääkärille: menkää hyvä ihminen suomen kielen kursseille. Alkaa-verbi vaatii infinitiivin vierelleen. On sairasta ja hullua sanoa "alkaa aiheuttamaan".
Vaikutusmekanismi on kemiallinen ja vaikutus kohdistuu kemiallisiin prosesseihin, ei henkimaailman juttuihin tai ajatuksiin.
Toki päivittäin tulee vastaan ihmisiä, joilla olisi tarvetta tarkistuttaa myös luonnepuolen asioita. =) (Lukekaa vaikka minut tähän porukkaan mukaan niin en asetu kenenkään yläpuolelle)
Kyllä, olet aivan oikeassa. Luonteenmuutos niiden taustalla on. "Luonteesi muuttukoon!" - se on lääkkeidenmäärääjien missio. Tyydyttikö tämä sinua, lääkäri? Osaat tämän jälkeen olla tyytyväinen ja rauhallinen? Aurinkoista päivänjatkoa.
Netistä kun etsit nimellä jussi kirjoituksia, minun on sellaiset jossa ei virheitä ollut edes pilkun vertaa. Aiheina atk-alan aiheita. Sukunimeä en viitsi tällä palstalla antaa.
En enää saa parempaa tekstiä aikaan, sen jälkeen kun lääkkeitä syötettiin. Pitkään en pystynyt kirjoittamaan ollenkaan, nyt taitoni ovat jääneet ilmeisen pysyvästi tälle tasolle.
menkää ? minä ja sivupersoonat ?
Mielialani ei muutu siitä mitä luen tältä palstalta.
Siihen vaikuttavat merkityksellisemmät asiat.
Miksi epäilet että niin kävisi ? Käykö itsellesi niin ?
Kiitos nimimerkeille C, anu ja Sonja asiallisista ja rakentavista viesteistä. Tuntuu vaihteeksi hyvältä lukea tuollaisiakin viestejä!
Olen itse ollut psykiatrisella osastolla, sekä suljetulla että avo-osastolla. Kokemukseni molemmista paikoista jäivät todella positiivisiksi. Minua kohdeltiin tuntevana ihmisenä ja sain hakemaani hoitoa ja asiani alkoivat selvitä. Myös minä olen saanut ECT-hoitoa, enkä kokenut sen mitekään alentavan ihmisarvoani tai tuottavan tuskaa. Päin vastoin, se nosti minut jälleen elävien kirjoihin vakavan, henkeäni uhanneen masennuksen kourista. Mielialalääkkeistä minulla on runsaasti kokemusta, koska usein sopivan lääkityksen hakeminen on pitkäjänteistä työtä, jossa joudutaan kokeilemaan joskus montaakin eri vaömistetta. Käytän edelleen estolääkityksenä kahta masennuslääkettä, mutta en koe niistä olevan mitään sivuvaikutuksia. En tiedä, olen varmaan subjektiivinen arvioimaan kuinka paljon ne ovat aivojani pehmentäneet :-) (niin kuin nimimerkki lääkäri joissain kirjoituksissaan esittää).
Luonteeni ei ole läheisteni mielestä muuttunut (olen sitä heiltä kysynytkin), he ovat vaan iloisia, kun masennus on väistynyt ja olen jälleen oma täysipainoista elävää viettävä oma itseni.
Hullun papereita en koe saaneeni, vaikka olenkin ollut psykiatrisessa hoidossa. Samoin kuin en koe saaneeni keuhkotautisen papereita oltuani keuhkokuumeen ja astman pahenemisvaiheen vuoksi keuhksairauksien osastolla.
HERRANJUMALA LOPETTAKAA JO!!!
olen oikein otettu, kun otit nimimerkiksesi anu II. Vahinko, että nämä chattipalstat kuormittuvat kaikenlaisesta roskasta. Tuntuu, että sellaiset viestit kuin sinun, siis ne jotka ovat helmiä, hukkuvat joukkoon. Minkä ihmeen takia ihmisillä on tarve vastustaa toisten parantumista? Kateus????
Sinun viestisi on, niinkuin monen muunkin terapian ja/tai lääkehoidon läpikäyneen, täynnä ymmärrystä ja hyväksyntää. Itsekin syvällä käyneenä ja toisaalta alan ammattilaisena tiedän mistä puhut. Ihanaa, että jaksat tuoda esiin omia näkökantojasi tällaisella foorumilla, se on nimittäin TARPEEN. Täältä löytyy ihan liikaa niitä ihmisiä, jotka höyryävät väärää tietoa ja jopa ajavat tarpeettomiin itsemurhiin pelottelemalla psyykenlääkkeillä. Mielialalääkkeet eivät muuta ihmisen persoonaa, eivätkä ne ole mitään onnellisuuspillereitä jotka vievät kenen tahansa ekstaasiin; nostavatpa vaan syövereistä maan pinnalle sellaisen ihmisen jonka välittäjäainekemia tällaista tarvitsee.
Viestisi teki iloiseksi. Siinä oli toivoa ja selvä suunta ylöspäin. Pidä kiinni siitä, minäkin pidin, ja elämäni on muuttunut totaalisesti.
Kiitos, kaima, palautteestasi. Olen ihan oikeasti Anu, siksi nimimerkkini anu II :-). Olen toki osallistunut näihin keskusteluihin myös nimimerkeillä Ihaa, tyytyväinen ja Pillerinpyörittäjä.
Myös minut viestisi teki iloiseksi! Myös siksi, että kerroit oman elämäsi muuttuneen totaalisesti!
Samoin on tapahtunut minulle, olen päässyt vakavasta masennuksesta ja pitkän terapian myötä saanut ymmärrystä moniin elämääni aiemmin vaikuttaneisiin käyttäytymismalleihin ja myös saanut kohdata ja läpielää pakastettuja tunteitani: Ja se on ollut todella vapauttavaa. Uskon läpi elämän jatkuvaan kasvun ja eheytymisen mahdollisuuteen. Mottoni onkin jääkiekkotermi: "Peliaikaa on niin kauan kuin summeri soi ja maali voi syntyä viimeisellä sekunnilla :-))"
Kyllä minä varmaan jatkossakin, vaikka samaa viestiäni toistaen, aion osallistua näihin keskusteluihin. Minustakin on surullista, että psyykkisestä sairaudesta ja psykiatrisesta hoidosta tehdään pelottava kummajainen ja pelotellaan kaikilla kauheuksilla jo muutenkin varmaan sairautensa vuoksi peloissan olevia ihmisiä. Siksi haluan pitää esillä myös toivon ja positiivisen asenteen näkökulmaa. Toivottavasti jaksat sinäkin!
Kaikkea hyvää elämääsi!
Potilaskortti.
Päiväys: 24.05.02 Parantaja: Angélica Skywolf.
Potilas: Sonja.
Sairaus: Potilas kokee vaihtoehtolääkinnän ja terapian uhkana omalle olemassaololleen.
Hoito: Kaukoparannusta ja vaihtoehtoista kirjoitus tyylin vaihtoa.
________________________________________________
Potilaan tila, 5:n hoitopäivän jälkeen:
Potilas on ruvennut hyväksymään ympäristön ja trauma on hellittänyt. Potilaan pakoputken painelaakeri on saanut rasvauksen ja tällä kertaa onnistui kirjoittamaan ilman Nimittelyjä! Hienoa jatkamme harjoituksia ja katsomme huomenna voiko potilas terapiassa jättää nämä uhkailut ja muutkin pois. Tämä uusi lääke jonka määräsin, alkaa purea positiivisempaan suuntaan.
-----------------------
Erittäin hienoa, erittäin hienoa, seuraava potilas! Sisään!
Olen syönyt Cipramilia seitsemän vuotta. Niiden avulla pääsin masentuneesta rauniosta takaisin omaksi itsekseni. Olen pienentänyt annosta silloin kun siltä tuntuu, joskus taas suurentanut jos oikein ahdistaa.
Miksi pitäisi juosta maratonia jos jalka on poikki?
...lämmintä kättä....