(tämä teksti on pitkä, mutta lukekaa se, koska se on minulle tärkeää!)
Tästä alkaa stoorini!
Synnyin 14 vuotta sitten hyvään kotiin. Olin kiltti lapsena ja heti kun äiti minut sänkyyn laittoi, niin nukahdin. Olin myöskin normaalikokoinen lapsi ja nautin elämästäni, lapsuuden paikassani!
Tarhassa n. 6 vanhana minulla oli monenlaisia ongelmia. En suostunut menemään tarhassa päiväunille, koska en nukkunut kotonakaan, enkä pystynyt olemaan sängyssä ja leikkimään nukkuvaa. Monenlaisia konsteja tarhasta yritettiin, enkä suostunut ja minulla oli luja tahto.Kotona tuli riitoja hirveästi, äiti myös löi minua.
Kunnes samaisena kuuden vanhana, tarhasta meni lähete ammatti-auttajille.
Se ei minua auttanut, eikä minussa ollut mitään vikana, vaikka minulle tehtiin lukuisia testejä. Olin myös aikuismainen lapsi, mitä olen vieläkin.
Seitsemän vanhana koulussa, olin melko oppivainen ja mielestäni hyväkin arvosanoihini katsottuna. En vain sopeutunut luokkaan ja ekan luokan helvetti päättyi siihen, että minut siirrettiin toiselle luokalle.
Luokalla oli ihanne opettaja, pidin hänestä ja luokasta. Minulla ei ollut minkäänlaisia ongelmia ja opin helposti uusia asioita.
Kuitenkin kolmannella luokalla taas opettaja vaihtui, sillä toisen luokan ihanneopettaja lähti hakemaan opistosta lisäkoulutusta. Alkoi taas repivä helvetti. Minulla ei ollu kuin kaksi vähänniinkuin "kaveria" ja myöhemmin ei sitäkään. Aloin syömään karkkia ja herkkuja suruuni. Kotona tuli riitoja päivittäin. Ammatti-auttajat olivat takana. Söin ja söin ja suruni helpottui jokaisesta makupalasta. Lihoin tietysti ja minulla oli psyykkisiä ongelmia kotipuoleni ja mielestäni hullun opettajan ansiosta. Haudoin itsemurhaa neljännellä monta kertaa. minua haukuttiin päivittäin läskiksi. Ei luokallani, mutta minua vihattiin siellä! Yritin pukeutua hyvin ja olla hyvä, mutta koulumenestykseni hiipui ja myöhästelyjä/unohduksia oli lukuisia!
Lihoin vielä. Viidennen luokan puolivälissä muutimme lapsuudenkodistani ja aloitin uuden koulun. Uudella luokalla.
Alkoi kovempi helvetti, mikä oli ollut koskaan. Minua haukuttiin, syrjittiin, raastettiin niin paljon henkisesti. Haudoin taas itsemurhia, mutta niitä en voinut tehdä, äitini ja siskoni vuoksi. Taiteellinen harrastukseni auttoi minua eteenpäin. (Toisen luokan ihanneopettaja kertoi hyviä harrastuspaikkoja, kun kerroin hänelle, että olen kinnostunut aiheesta.)
Pelkäsin seitsemättä luokkaa. Kotitilanne oli hirveä.. Minua ei oltu lyöty enää tarha-aikojen, mutta oli niin pahaa henkistä riitelyä ja koulussa unohdukset olivat uskomattomissa lukemissa, kävimme psykologilla ja kävin kuraattoreilla, sun muissa. Ne auttoivat ihan pikkuisen. Lopetin herkkujen ylensyömisen, mutta söin silti.
Aloitin seiskaluokan ja olin taas se läski, mutta vaatetyylini ja olemukseni oli muuttunut. En alunpitäenkää välittänyt mistään haukkumisesta ja pian huomasin olevani uudessa asemassa ylä-asteen alettua. Pahin kiusaaja oli poissa ja kavereita hiukan. Menestyin harrastukseni parissa ja sain mainetta kunniaa. Se auttoi minua nousemaan taas jaloilleen!
Nykyään olen todella onnellisessa vaiheessa elämässäni. Vaikka olen lihava ja inhoan sitä, ei se luhista minua maan rakoon. Vaan iloinen ja positiivinen elämänasenne auttavat minua minun lapsuuden ongelmien selvittämisessä itseni kanssa. Olen harrastuksessani tällä hetkellä huipulla ja vaikka minulla ei ole ainuttakaan kaveria tai ystävää, olen iloinen!
Aion selvitä vielä elämässäni ja aion myös laihtua. Lihavuuteni on arpi menneisyydestäni ja vielä puoli vuotta sitten haudoin itsemurhaa lihavuuteni takia! En ajattele enää! Olen lopettanut karkin syömisen ja aloittanut pienen liikunnan. Yritän löytää terveellisen elämäntavan ja liikunnan ilon! Pystyn siihen!
Annan kaikille ihmisille neuvoksi, älkää yleistäkö lihavien ihmisten syyllisyyttä! Moni lihava haluaisi tehdä asialle jotain, mutta ei pysty. Syrjintä pahentaa tilanneta. Ottakaa lihavat kavereiksenne ja tukekaa heitä, koska kaikki tarvitsevat tukea ja ystäviä. Syrjiminen pahentaa lihavien elämäntilaa. Tiedän ihmisiä, jotka ovat löytäneet uuden, iloisemman polun ystävyyden kautta. Liikunallisen ja raikkaan elämänkatsomuksen..Ja niinkuin sanoin itsestäni olen aikuismainen lapsi ja poika.. Minä olen yksin ja "pikkuaikuinen", mutta pärjään!
Olkaa ystävällisiä niille, jotka sitä kaipaavat ja tarvitsevat!
Ystävyydellä kaikille lihaville muille ihmisille!
Tästä alkaa stoorini!
Synnyin 14 vuotta sitten hyvään kotiin. Olin kiltti lapsena ja heti kun äiti minut sänkyyn laittoi, niin nukahdin. Olin myöskin normaalikokoinen lapsi ja nautin elämästäni, lapsuuden paikassani!
Tarhassa n. 6 vanhana minulla oli monenlaisia ongelmia. En suostunut menemään tarhassa päiväunille, koska en nukkunut kotonakaan, enkä pystynyt olemaan sängyssä ja leikkimään nukkuvaa. Monenlaisia konsteja tarhasta yritettiin, enkä suostunut ja minulla oli luja tahto.Kotona tuli riitoja hirveästi, äiti myös löi minua.
Kunnes samaisena kuuden vanhana, tarhasta meni lähete ammatti-auttajille.
Se ei minua auttanut, eikä minussa ollut mitään vikana, vaikka minulle tehtiin lukuisia testejä. Olin myös aikuismainen lapsi, mitä olen vieläkin.
Seitsemän vanhana koulussa, olin melko oppivainen ja mielestäni hyväkin arvosanoihini katsottuna. En vain sopeutunut luokkaan ja ekan luokan helvetti päättyi siihen, että minut siirrettiin toiselle luokalle.
Luokalla oli ihanne opettaja, pidin hänestä ja luokasta. Minulla ei ollut minkäänlaisia ongelmia ja opin helposti uusia asioita.
Kuitenkin kolmannella luokalla taas opettaja vaihtui, sillä toisen luokan ihanneopettaja lähti hakemaan opistosta lisäkoulutusta. Alkoi taas repivä helvetti. Minulla ei ollu kuin kaksi vähänniinkuin "kaveria" ja myöhemmin ei sitäkään. Aloin syömään karkkia ja herkkuja suruuni. Kotona tuli riitoja päivittäin. Ammatti-auttajat olivat takana. Söin ja söin ja suruni helpottui jokaisesta makupalasta. Lihoin tietysti ja minulla oli psyykkisiä ongelmia kotipuoleni ja mielestäni hullun opettajan ansiosta. Haudoin itsemurhaa neljännellä monta kertaa. minua haukuttiin päivittäin läskiksi. Ei luokallani, mutta minua vihattiin siellä! Yritin pukeutua hyvin ja olla hyvä, mutta koulumenestykseni hiipui ja myöhästelyjä/unohduksia oli lukuisia!
Lihoin vielä. Viidennen luokan puolivälissä muutimme lapsuudenkodistani ja aloitin uuden koulun. Uudella luokalla.
Alkoi kovempi helvetti, mikä oli ollut koskaan. Minua haukuttiin, syrjittiin, raastettiin niin paljon henkisesti. Haudoin taas itsemurhia, mutta niitä en voinut tehdä, äitini ja siskoni vuoksi. Taiteellinen harrastukseni auttoi minua eteenpäin. (Toisen luokan ihanneopettaja kertoi hyviä harrastuspaikkoja, kun kerroin hänelle, että olen kinnostunut aiheesta.)
Pelkäsin seitsemättä luokkaa. Kotitilanne oli hirveä.. Minua ei oltu lyöty enää tarha-aikojen, mutta oli niin pahaa henkistä riitelyä ja koulussa unohdukset olivat uskomattomissa lukemissa, kävimme psykologilla ja kävin kuraattoreilla, sun muissa. Ne auttoivat ihan pikkuisen. Lopetin herkkujen ylensyömisen, mutta söin silti.
Aloitin seiskaluokan ja olin taas se läski, mutta vaatetyylini ja olemukseni oli muuttunut. En alunpitäenkää välittänyt mistään haukkumisesta ja pian huomasin olevani uudessa asemassa ylä-asteen alettua. Pahin kiusaaja oli poissa ja kavereita hiukan. Menestyin harrastukseni parissa ja sain mainetta kunniaa. Se auttoi minua nousemaan taas jaloilleen!
Nykyään olen todella onnellisessa vaiheessa elämässäni. Vaikka olen lihava ja inhoan sitä, ei se luhista minua maan rakoon. Vaan iloinen ja positiivinen elämänasenne auttavat minua minun lapsuuden ongelmien selvittämisessä itseni kanssa. Olen harrastuksessani tällä hetkellä huipulla ja vaikka minulla ei ole ainuttakaan kaveria tai ystävää, olen iloinen!
Aion selvitä vielä elämässäni ja aion myös laihtua. Lihavuuteni on arpi menneisyydestäni ja vielä puoli vuotta sitten haudoin itsemurhaa lihavuuteni takia! En ajattele enää! Olen lopettanut karkin syömisen ja aloittanut pienen liikunnan. Yritän löytää terveellisen elämäntavan ja liikunnan ilon! Pystyn siihen!
Annan kaikille ihmisille neuvoksi, älkää yleistäkö lihavien ihmisten syyllisyyttä! Moni lihava haluaisi tehdä asialle jotain, mutta ei pysty. Syrjintä pahentaa tilanneta. Ottakaa lihavat kavereiksenne ja tukekaa heitä, koska kaikki tarvitsevat tukea ja ystäviä. Syrjiminen pahentaa lihavien elämäntilaa. Tiedän ihmisiä, jotka ovat löytäneet uuden, iloisemman polun ystävyyden kautta. Liikunallisen ja raikkaan elämänkatsomuksen..Ja niinkuin sanoin itsestäni olen aikuismainen lapsi ja poika.. Minä olen yksin ja "pikkuaikuinen", mutta pärjään!
Olkaa ystävällisiä niille, jotka sitä kaipaavat ja tarvitsevat!
Ystävyydellä kaikille lihaville muille ihmisille!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen syvästi masentunut ja suruissani, siitä, ettei minulla ole ystäviä tai kavereita! Miksi, en jaksa tätä epätietoisuutta siitä..?
Haluan vain sanoa, että kirjoituksesi on hieno ja tsemppaava :) Minä olen nyt vähän vaikeassa tilanteessa, olen ollut aika pyöreä jo monta vuotta, ja masentunut, ja nyt 16 vuotiaana olen yrittänyt tosissani laihduttaa, ja tästä on kehittynyt pakkomielle, ja syömishäiriö.. :( Pitää vain jaksaa yrittää :) On tietysti ymmärrettävää, että olet surullinen siitä ettei sinulla ole kavereita. Netissäkin voi tutustua mukaviin tyyppeihin, ja jutella vaikka sähköpostin välityksellä tai messengerissä. :) Tsemppiä sinulle!
Hei,
Tiesitkö, että myös lihavista pitäviä ihmisiä on olemassa :) eli ei todellakaan tarvitse "hävetä" lihavuuttaan ! Olkaa oma itsenne !
t, Hoikka
Menet vaan rohkeasti sinne kuntosalille päivittäin. Aloitat kevyesti ja lisäät rasitusta kun siltä tuntuu. Tottakai siellä on pellejä, joiden katseista voi lukea, että "mitä toikin tankki täällä tekee?", mutta ei ne mitään tajua onnistumisesta. Vaikket koskaan laihtuisikaan, niin ei silläkään väliä ole, jos hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet. Silti kannattaa yrittää, jos haluaa. Tee itsellesi esimerkiksi trendi syödä kevyesti ja erikoisia raikkaita kasvissysteemejä?