Hei, avomieheni yrityksellä ollut jotakin häikkää veromaksujen kanssa. Asia jo vanha, kyseessä kohtalaisen pieni summa (4000), on jo maksellut lähes kaikki vaadittavat takaisin verottajalle. Nyt yks kaks kuitenkin mieheni virkatyöstä saaduista kesälomarahoista oli ulosotettu yli tuhat euroa eikä varaa lähteä kesälomareissuun. Mies väittää ettei tiennyt asiasta. Miten tällainen on mahdollista?? Tuleeko hänelle merkintä luottotietoihin?
Mieheni
ulosottovelka
102665
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Hei, avomieheni yrityksellä ollut jotakin häikkää veromaksujen kanssa."
Eli veroja on kierretty. Saakelin ketku!
"Nyt yks kaks kuitenkin mieheni virkatyöstä saaduista kesälomarahoista oli ulosotettu yli tuhat euroa eikä varaa lähteä kesälomareissuun."
Ihan oikein, että ulosotettiin. Verot on maksettava, saakura!
"Mies väittää ettei tiennyt asiasta. Miten tällainen on mahdollista??"
Tämän voi selittää vain sillä, että hän on idiootti.
Tuleeko hänelle merkintä luottotietoihin?
Voi kulta pieni! Olisikohan se merkintä jo tullut, kun kerran ne verot on vahingossa jääneet silloin aikoinaan maksamatta.
Niin, yritystä perustettaessa kaikkea ei voi tietää, ja tässä kyse tietämättömyydestä, ei tahallisesta verovilpistä. Hän väittää, että luottotiedot ovat kunnossa. Ja uskon että ovatkin, koska osti jokin aika sitten auton autoluotolla. Hän ei tuhlaile eikä törsäile, eletään molemmat matalalla profiililla, velkaa ei ole muutakuin autosta ja laskut maksetaan ajallaan. Tämä ulosottoasia kuitenkin mietityttää, puhuukohan aivan totta koska ei ole kuulemma tiennyt että juuri nyt, kesälomarahoista ulosotetaan. Toisaalta, kesälomareissu peruuntui tämän takia, luulisi että olisi maksellut aikaisemmin, jos olisi tiennyt.
ei tuhlaile ja törsäile ja siltikin osti auton autoluotolla.
Nyt savuaa ja pahasti jossain palaa.
Osaisiko joku vastata kysymyksiini? Kuinka kauan mieheni on täytynyt tietää näistä ulosotoista? Koska kyse on yrityksen veloista, näkyykö häiriö yrityksen häiriönä (eikös esim. Kauppalehti listaa epäluotettavia yrityksiä?) vai mieheni henkilökohtaisena luottohäiriönä? Keneltä saisin tietoa? Asia on minulle tärkeä tässä elämänvaiheessa.
Jos ne ovat ulosmitanneet mieheltäsi, niin ei hänellä luottotiedot ole kunnossa taikka miehesi valehtelee sen minkä ehtii (käyttänyt sen 1000 € muualle). Yrityksen velat eivät lienee näy miehen tiedoissa, jos yritys on osakeyhtiö, mutta jos toiminimi, niin henkilökohtaisesti vastaa.
Käy kirjastossa lukemassa virallista lehteä, kauppalehteä tai muuta missä noista ulosmittauksista ja veloista kerrotaan.
Ulosottomies ei tule vain kesälomarahojen kimppuun, ellei palkka todella ole niin pieni, että perusturva ei täyty.
Työnantajalle on lähetetty ulosottovaatimus ties koska ja vaikka palkasta jäisi maksettavaa 10€, se tilitetään työnantajan taholta. Miehesi on todella täytynyt tietää asiasta.
Yritys ja yritys, jos miehesi yritys on ollut oy, eikä mitään vilppiä ole tapahtunut, verottaja nuolee näppejään. Mikäli yritys on ollut esim. toiminimi, se on sama kuin miehesi. Kauppalehdestä löydät vain osan ulosotossa olevista saatavista.
Parhaan tiedon saat mieheltäsi, tilinauhasta tai ulosottomieheltä. Jotain häikkää kuitenkin on, sillä systeemi ei toimi noin.
..siitä tulee ennakkoilmoitus jos palkasta ulosmitataan!rekistöröidy netissä kauppalehden sivuille niin pääset sen kautta tutkimaan protestilistoja!
No nyt asiaan on tullut lisäselvyyttä. Eli mieheltä on peritty jo jonkin aikaa 300 € kuukaudessa virkatyöpalkasta. Sillä tavoin on lyhentänyt ulosottovelkaansa. Nyt kesällä kuitenkin aika ulosoton lyhentämiselle yhtäkkiä loppunut/lyhentynyt, ja kesäkuun palkasta vedettiin isompi summa, josta mies väittää ettei ole ollut tietoinen. Kyseessä osakeyhtiö. En voi käsittää sitä, että miksi ei ole maksanut ulosottoa pois parissa kuukaudessa, koska meillä olisi siihen kyllä ollut varaa. Maksoimme mm. omia opintolainojani viime kesänä roimalla kädellä jotta pääsisin niistä eroon. Mies sanoo, että asia on ollut jossakin instanssissa valituksessa, siksi lyhentänyt vain tuon 300 €/kk. Tuntuu tosi raskaalta kuulla tällainen asia, etenkin kun olemme juuri suunnittelemassa asuntolainan ottoa.
Siis verot joutuu maksamaan vaikka valittaisikin. Jos ei ole ollut varaa, siirretään ne ulosottoon ja ulosoton kanssa voi jopa tehdä sopimuksia kuukausierästä. Ehkäpä valituspäätös on nyt tullut hylkäävänä ja ulosotto perii "täyspainoisesti".
Otahan nyt selvää paljonko siellä ulosotossa on vielä maksamatta, jos on alunperin ollut muutama tonni, voi nyt korkoineen olla jo kymppitonni.
Jos itse et saa tietoa voudilta, pyydä miehesi tilaamaan lista sieltä, lähettävät ilmaiseksi, näet koko totuuden. Sitten voit uskaltautua asuntolainaan tai sitten et.
asiakastieto.fi