Vahingollinen sote

Soteuudistus oli epäonnistunut jo syntyessään. Se tiedettiin jo siittämisvaiheessa, mutta kun kiima oli niin kova. Tehokkuus korvattiin aluepolitiikalla. Kepuhan siinä oli pääarkkitehti. Muut puolueet voi syystä syyllistää siitä, että ne alistuivat Kepun tahtoon. Kepulle kun maakuntapohjainen sote oli kynnyskysymys missä tahansa hallituskombinaatioissa. Pääasian eli terveyden- ja sairaanhoidon kustannuksella haluttiin aluepolitiikkaaa, aluevaltuustoja ja byrokratiaa.

Hyvinvointialuevaalit tulevat olemaan oman ennustukseni mukaan uusi syöpälaji. Niihin ei olisi pitänyt mennä. Paljon järkevämpi systeemi olisi ollut sellainen, että kunnat valitsevat keskuudestaan pienen porukan päättämään näistä monen kunnan asioista.

Miksi aluevaalit ovat syöpä? Siksi että vaalit tulevat kärsimään inflaation. Sen seurauksena ihmisten kiinnostus kaikkiin vaaleihin heikkenee. Tämä kiinnostuksen puute on nähty jo eurovaaleissa. Koska hyvinvointialueilla ei ole edes velvoitetta kattaa omat kulunsa, systeemi ei ole se, millaisena se markkinoitiin. Itsehallinto ei ole sitä, että menot sosialisoidaan muiden maksettaviksi. Jos sellainen systeemi halutaan, riittäisi yksi sotealue, jota valtio hoitaisia ja josta eduskunta päättäisi.

24

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Soteuudistuksessa noin 60 vuotta vanha hallintoalue sairaanhoitopiiri vain korvattiin nimikkeellä hyvinvointialue sillä erotuksella, että Lapissa ja Etelä-Savossa olleet kaksi sairaanhoitopiiriä sulautettiin toisiinsa eli määrä väheni. Uusia sairaanhoitopiireijä tuli kyllä lisää Uudellemaalle, mutta alueen vahvasti kasvaneeseen väestöpohjaan nähden se oli loogista ja aluepoliittisesti täysin hyväksyttävää.

      Byrokratia ei lisääntynyt, sillä sairaanhoitopiireillä oli vastaava hallinto sillä erolla, että päättäjät niihin valitsivat kunnanvaltuustot. Mielestäni suora kansanvalta on niin paljon reilumpaa ja demokraattisempaa, että siitä kannattaa maksaa vaalien vaatimat kustannukset, joiden kulurasitetta vähentää aluevaalien järjestäminen yhdessä kuntavaalien kanssa.

      Monissa muissa maissa kansalaiset pääsevät päättämään suoraan useammistakin asioista kuin meillä.

      • Suora kansanvaali saattaa näyttää demokraattisemmalla ja tietysti periaatteessa sitä onkin. Mutta jos vaaleissa mahdollisesti lähennytään 30 prosentin äänestysaktiviteettia, voi kysyä, kuinka hyvin demokratia käytännössä toimii. Jos kerran uudistusta halutaan markkinoida itsehallinnon kasvattamisena, niin silloin myös rahoituksen pitää olla itsehallinnollista. Ei se mitään reilua itsehallintoa ole, että menot sosialisoidaan muiden maksettaviksi. Silloin on parempi, että valtio päättää myös toiminnan sisällöstä eli yksi sotealue riittää.

        Byrokriatia lisääntyi jo pelkästään näillä aluevaaltuustoilla. Aluevaalit onneksi järjestetään edes samanaikaisesti kuntavaalien kanssa. Silti pelkään, että seurauksena on mielenkiinnon hiipuminen molempia vaaleja kohtaan. Ja sitten tullaan juuri siihen, että onko se todella demokratiaa, jos valtaosa ei käy äänestämässä.

        Missä monissa maissa kansalaiset pääsevät päättämään suoraan useammastakin asiasta kuin Suomessa. Siis Sveitsin lisäksi.

      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Suora kansanvaali saattaa näyttää demokraattisemmalla ja tietysti periaatteessa sitä onkin. Mutta jos vaaleissa mahdollisesti lähennytään 30 prosentin äänestysaktiviteettia, voi kysyä, kuinka hyvin demokratia käytännössä toimii. Jos kerran uudistusta halutaan markkinoida itsehallinnon kasvattamisena, niin silloin myös rahoituksen pitää olla itsehallinnollista. Ei se mitään reilua itsehallintoa ole, että menot sosialisoidaan muiden maksettaviksi. Silloin on parempi, että valtio päättää myös toiminnan sisällöstä eli yksi sotealue riittää.

        Byrokriatia lisääntyi jo pelkästään näillä aluevaaltuustoilla. Aluevaalit onneksi järjestetään edes samanaikaisesti kuntavaalien kanssa. Silti pelkään, että seurauksena on mielenkiinnon hiipuminen molempia vaaleja kohtaan. Ja sitten tullaan juuri siihen, että onko se todella demokratiaa, jos valtaosa ei käy äänestämässä.

        Missä monissa maissa kansalaiset pääsevät päättämään suoraan useammastakin asiasta kuin Suomessa. Siis Sveitsin lisäksi.

        Belgiassa järjestetään vaalit peräti kuudella hallintotasolla. Britannia jakautuu Englantiin, Walesiin, Skotlantiin ja Pohjois-Irlantiin omine parlamentteineen sekä ainakin kreivikuntiin ja kuntiin. Niiden vaaleista ei juurikaan puhuta, mutta arvelisin että vaaleilla. Saksassakin on monta hallintotasoa. Arvelen että myös niiden päättäjistä äänestetään. Oma lukunsa on tietenkin Yhdysvallat, jossa kansa äänestää paikallistasolla jopa yksittäisistä virkamiehistä.

        Joka tapauksessa harvassa lienevät maat, joissa kuntavaalit ovat ainoat aluetason vaalit.

      • Kerro Pysty omin sanoin ja yhdellä lauseella mikä on hyvinvointialueiden tehtävä?

      • Anonyymi
        Maalaisliiton.kurittaja kirjoitti:

        Kerro Pysty omin sanoin ja yhdellä lauseella mikä on hyvinvointialueiden tehtävä?

        Pitäisi ensin tietää mitä Marin Ja Kiuru tarkoittaa tekemäänsä soteen ?
        "hyvinvointialue" tuntuu niin "Hebrealta. Kun maakunnat olemassa.
        Hyvinvointia näe kuin korkeapalkkaisilla, kuten ay-johtajat.
        Jospa ay-johtajat hyvinvointi alueessa.

        Tuokin ei päässyt hyvinvointiin jatkamaan demari nainen, niin haastoi käräjille että vaati siitä 340 000 € 2-vuoden hyvinvointi palkkansa.

        Demari nainen 61 v vaati 340 000 euroa
        oikeudessa, 2 vuoden palkaansa vastaavaa. Kun hävisi vaalissa paremmalle ehdokkalle. Joutui maksamaan 45000 euron oikeuslulut.
        https://yle.fi/a/74-20148535

        Luuli demarina että nainen on tasa-arvoisempi ja menee edelle pätevämmästä.

        Mikä näitä demareita vaivaa, kun ahneutta laajasti.

      • Anonyymi
        Maalaisliiton.kurittaja kirjoitti:

        Kerro Pysty omin sanoin ja yhdellä lauseella mikä on hyvinvointialueiden tehtävä?

        Hyvinvointialueiden tehtävänä on hoitaa alueellaan julkisia sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluita.

        t. Pysty

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvinvointialueiden tehtävänä on hoitaa alueellaan julkisia sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluita.

        t. Pysty

        Eiköhän hyvinvointi alueet ole paremmikin mm ayliikkeessä 300 000 € palkka johtajilla.

        t: Pysty

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisi ensin tietää mitä Marin Ja Kiuru tarkoittaa tekemäänsä soteen ?
        "hyvinvointialue" tuntuu niin "Hebrealta. Kun maakunnat olemassa.
        Hyvinvointia näe kuin korkeapalkkaisilla, kuten ay-johtajat.
        Jospa ay-johtajat hyvinvointi alueessa.

        Tuokin ei päässyt hyvinvointiin jatkamaan demari nainen, niin haastoi käräjille että vaati siitä 340 000 € 2-vuoden hyvinvointi palkkansa.

        Demari nainen 61 v vaati 340 000 euroa
        oikeudessa, 2 vuoden palkaansa vastaavaa. Kun hävisi vaalissa paremmalle ehdokkalle. Joutui maksamaan 45000 euron oikeuslulut.
        https://yle.fi/a/74-20148535

        Luuli demarina että nainen on tasa-arvoisempi ja menee edelle pätevämmästä.

        Mikä näitä demareita vaivaa, kun ahneutta laajasti.

        Lataamotason puhetta. Kytket joka ikiseen negatiiviseen asiaan nuo ay-johtajasi. Miksi et kytke samalla elinkeinoelämän pamppuja? Eliitin perseennuolija?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän hyvinvointi alueet ole paremmikin mm ayliikkeessä 300 000 € palkka johtajilla.

        t: Pysty

        Oletko kateeellinen? Siltä tuo pahasti kuulostaa. Kuinkas elinkeinoelämän pamppujen vielä kovemmat palkat? Ethän sinä maksa yhdenkään ay-johtajan palkkaa. loimaalainen luuseri!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvinvointialueiden tehtävänä on hoitaa alueellaan julkisia sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluita.

        t. Pysty

        Oikea vastaus. Niiden tehtävä EI OLE ITSETARKOITUKSELLINEN ORGANISATION KASVATTAMINEN MISTÄ MINÄ VAROITIN SINUA!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko kateeellinen? Siltä tuo pahasti kuulostaa. Kuinkas elinkeinoelämän pamppujen vielä kovemmat palkat? Ethän sinä maksa yhdenkään ay-johtajan palkkaa. loimaalainen luuseri!

        Hän kommunisti

    • Anonyymi

      Ensimmäiset aluevaalit järjestettiin 23. tammikuuta 2022 Marinin hallituksen esittämän sote-uudistuslainsäädännön mukaisesti. Eduskunta hyväksyi esityksen sote-uudistuksesta ja hyvinvointialueista täysistunnossaan 23. kesäkuuta. Vuodesta 2025 eteenpäin aluevaalit järjestetään yhdessä kuntavaalien kanssa.

      MPP unohdit tosiasiat. "Marinin hallituksen esittämän sote-uudistuslainsäädännön mukaisesti" Siitä se lähti. ET HUOMANNUT ?

      Toverisi vaati maakuntaveroa:
      "Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mukaan sote-uudistuksen maakuntavero vahvistaisi alueellista päätöksentekoa. Arhinmäen mukaan myös perustuslakivaliokunnan mietinnössä puollettiin maakuntien verotusoikeutta, jotta alueiden itsehallinto säilyisi vahvana.
      – Maakuntaverohan takaa, että päätöksenteko säilyy alueilla. Jos on kyseessä vain valtion rahoitus, päätökset tehdään Senaatintorilla."
      https://yle.fi/a/3-11969798

      MPP arvostelet pääminsiteri Marinia, ja vasemsmitoliiton "lissää veroja" kantaa.
      MITEN ROHKENET. Jo venäjän kommunistit kielsi "petturit" heidät silloin tuomittiin jopa kuolemaan.

      • Se lähti siitä, että Antti Rinne polvistui Kepun eteen hallitusneuvotteluista. Housut kuluivat polvien kohdalta puhki. Siinä ratkaistiin sote ja se ratkaistiin Kepun ehdoilla. Valitettavasti.

        Arhinmäki oli oikeassa siinä, että maakuntavero takaa sen, että päätöksenteko tehdään alueilla. Näin olisi pitänyt toimia. Valtion rahoitus ei ole kuitenkaan tarkoittanut sitä, että päätökset tehdään Senaatintorilla. Niitä ei nimittäin ole tehty missään. Piikki on ollut auki. Ja veronmaksajat maksavat sen. Kyse on sosialisoinnista. Tämä on vielä pahempi sosialisointitoimi kuin kuntien valtionosuuksien tasausjärjestelmä. Näille kepuille itsehallinto on sitä, että tulot pidetään mutta menot sosialisoidaan muiden maksettaviksi.

        Pääministeri Marinia voi arvostella jos on aihetta. Vasemmistoliiton maakuntavero ei lisää veroja vaan kohdentaa niitä oikeudenmukaisesti. Venäjällä pettureita on tuomittu ja tuomitetaan edelleen kuolemaan ihan riippumatta siitä, ovatko kommunistit vai äärioikeisto - kuten nyt -vallassa. Poikkeuksiakin on. Gorbachovia ei tuomittu kuolemaan, vaikka NL:n hajoaminen ja kommunismin kuolema oli paljossa hänen ansioitaan. Eikä Jeltsiniäkään tuomittu kuolemaan, vaikka hänen valintansa seuraajakseen mahdollisti äärioikeistolaisen diktatuurin synnyn Venäjällä. Jeltsinin aikana kommunismi oli toki jo kärsinyt tappionsa.

    • Anonyymi

      SDP teki soten.
      Näin väittivät Marin ja Kiuru. Kehuivat saannostaan ettei muut kyenneet tekemään kuin SDP. Kun ei hyvä olekkaan, demarit sanoo ettei he sitä tehneetkään hehehehh

    • Anonyymi

      Pankkomajuri lienee ruplaräkätti. Kirjoitukset viittaavat siihen.

    • Anonyymi

      Sote ei ole Kepun yksin tekemä, vaikka Mielipidepankki, tyhmä kun on, avauksessaan niin väittää.

      Keskeisimmät osat Sote lainsäädännöstä tehtiin SDP:n toimesta, Krista Kiurun huseeratessa siinäkin pahimpana suhmuroitsijana. Hyvää apua hän sai mm. Aki Lindeniltä, tuolta SKP:n keskuskomiteassakin vaikuttaneelta suhmurilta.

      Isoin SDP:n virhe oli totaalinen yksityisten palvelujen kielto. Kun kokonaisuuksia ei voida kilpailuttaa, vaan kaikki on tuotettava julksen sektorin toimesta, on se johtanut vuokratyövoiman käyttöön, siis lääkäreiden mielettömiin palkkioihin.

      SDP oli myös näiden säästölakien säätämisen pääarkkitehti. Nythän puolue huutaa kuinka heidän itse säätämänsä säästölaki pitää unohtaa ja mättää aina vaan lisää rahaa alueille. Sen rahan tarpeen kasvunkin SDP junaili soteen, kun lupasi, että kaikki kustannukset korvataan taannehtivasti. Sen innoittamana kunnat kilvan lisäsivät kuluja, jotka nyt sitten lankeavat maksuun.

      SDP siis tyri kustannuspuolen, Kepu hääräsi hallinnon kasvattajana

    • Anonyymi

      Mielipipipankki ei taida ymmärtää, että sote alueita tuli niin paljon kuin tuli sen vuoksi, että Uusimaa, ei pystynyt muodostamaan omaa sote aluettaan. Aluepolitiikkaahan se oli, mutta ei suinkaan Kepun, vaan Kokoomuksen, SDP:n ja RKP:n politiikkaa.

      Helsinki haluaa olla yksin, Kerava ja Vantaa kahdestaan ja loppu Uusimaa jakautuu vielä kolmeen. Siis viisi päällekkäistä hallintoa siellä. Eikä taatusti Kepun vaatimana.

      Miten Mielipidepankki sinä aina voit kaikessa kirjoittamassasi olla noin väärässä?

      • Koko maakuntapohjainen sote on Kepun idea. Alueiden määrällä ei ole merkitystä silloin, kun niitä on liikaa. Ja maakuntapohjainen ratkaisu jo yksin tarkoittaa sitä, että niitä on liikaa. Jos olisi tähdätty edes alle 10 alueeseen ja sitouduttu siihen, että niitä ei sitten enempää tule, koko jutulta olisi viety maakuntapohja pois. Ja sehän ei Kepulle käynyt.

      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Koko maakuntapohjainen sote on Kepun idea. Alueiden määrällä ei ole merkitystä silloin, kun niitä on liikaa. Ja maakuntapohjainen ratkaisu jo yksin tarkoittaa sitä, että niitä on liikaa. Jos olisi tähdätty edes alle 10 alueeseen ja sitouduttu siihen, että niitä ei sitten enempää tule, koko jutulta olisi viety maakuntapohja pois. Ja sehän ei Kepulle käynyt.

        Ei käynyt myöskään perustuslakivaliokunnalle se viiteen erikoissairaanhoitopiiriin perustanut jakoehdotus, eikä tainnut olla tuo kymmenenkään aluetta sille riittävästi. Kirottuja nuo lakimiehet, joita valiokunta kuuntelee asiantuntijoinaan paskat housuissa. Lakimiehet perustivat näkemyksensä siihen, että demokratia ei muka toteudu tasapuolisesti, jos alueet ovat liian suuria.

        Vakuuttunut olen kuitenkin siitä, että uudistuksesta tuli tehokkaampi sairaanhoitopiirien pohjalta, koska sairaanhoitopiireissä oli totuttu tekemään yhteistyötä jo vanhastaan. Kaiketi Uudellamaallakin oli naapurikuntien kesken harjoitettu yhteistyötä, eikä tarvinnut perustaa parin miljoonan asukkaan sote-aluetta sinne.

        Nyt kevättalvella on uutisoitu valtavista eroista kokouspalkkioissa eri sote-alueilla. Pelkäänpä, että kokouspalkkiot olisivat niiden nykyisten huippukalliiden alueiden luokkaa koko Suomessa, jos perustuslakivaliokunta olisi haistattanut juristeille paskat ja hyväksyneet määräksi alle kymmenen aluetta.

        Höpö höpö.

        Kepu ei keksinyt yhteen maakuntaan, Uudellemaalle, perustaa viittä eri sotealuetta. Se oli puhtaasti SDP:n ja Vihreiden ajama asia Marinin hallituksessa, etenkin Aki Lindenin.

        Kun RKP sai vielä oman alueensa ruotsinkieliselle Pohjanmaalle, sieltä saatiin vielä yksi ylimääräinen lisää.

        Jo sillä, että näillä alueilla olisi toimittu maakuntajaon mukaan, olisi vähennetty sotealueita viidellä. Se oli se Kepun malli, maakuntajako, mutta kun ei kelvannut muille, joiden piti saada omia alueita, niin nimikin piti muuttaa.

        Hyvinvointialue keksittiin nimeksi demarien toimesta peittämään faktaa, ettei maakuntajako heille sopinut.

        Nuo kirotut lakimiehet, joita valiokunta kuuntelee paskat housuissa, ovat näitä demla juristeja, kuten Martin Scheinin, jotka vasemmistolaisina eivät voineet hyväksyä oppositiossa olleen Kepun tuella tehtyä Kataisen-Stubbin hallituksen junailemaa viiden alueen mallia. He siis politikoivat, eivät toimineet asiantuntijoina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö.

        Kepu ei keksinyt yhteen maakuntaan, Uudellemaalle, perustaa viittä eri sotealuetta. Se oli puhtaasti SDP:n ja Vihreiden ajama asia Marinin hallituksessa, etenkin Aki Lindenin.

        Kun RKP sai vielä oman alueensa ruotsinkieliselle Pohjanmaalle, sieltä saatiin vielä yksi ylimääräinen lisää.

        Jo sillä, että näillä alueilla olisi toimittu maakuntajaon mukaan, olisi vähennetty sotealueita viidellä. Se oli se Kepun malli, maakuntajako, mutta kun ei kelvannut muille, joiden piti saada omia alueita, niin nimikin piti muuttaa.

        Hyvinvointialue keksittiin nimeksi demarien toimesta peittämään faktaa, ettei maakuntajako heille sopinut.

        Ruotsinkielisenemmistöiset Vaasan sairaanhoitopiiri ja Pohjanmaan maakunta olivat toki olemassa jo ennen sote-uudistustakin. Sen suhteen uudistuksessa meneteltiin aivan normaalisti.

    • Anonyymi

      Sote-uudistus, kuten kaikki muutkin Keskustan ideat, ovat olleet toimimattomia aivopieruja.

    • Anonyymi

      Sdp on syöpä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      427
      3010
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      79
      2310
    3. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      116
      1848
    4. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      193
      1527
    5. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      77
      1502
    6. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      27
      1477
    7. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1455
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1358
    9. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1321
    10. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      80
      1307
    Aihe