Taas joukkoliikennepäällikkö eroaa Näiveessä

Joukkoliikennepäällikkönä alkuvuonna aloittanut Ari Heinilä on purkanut virkasuhteensa koeajalla. Hämeen Sanomien tietojen mukaan Heinilä ilmoitti asiasta kaupungille viikonloppuna.

Hämeenlinnan kaupunkirakennejohtaja Tarja Majuri vahvistaa Hämeen Sanomille tiedon, että Heinilä on päättänyt virkasuhteensa.

Hämeenlinnan joukkoliikennepäällikön tehtävänä on johtaa kaupungin joukkoliikenneyksikköä. Heinilän lähtö on jo toinen yksikössä tapahtunut henkilöstömuutos alkuvuoden aikana.

Ohita mainos
23933
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Tuossahan se jo mainittiin, nimittäin tämän kaiken syy. Se on Tarja Marjuri. Hän on jo vuosia saastuttanut kaiken mihin koskee. Tämä tiedetään myös poliittisessa kentässä, kuitenkaan kukaan ei pysty tekemään mitään.

Äänestä
  • Onhan se nyt kummallista, että yhden ammattitaidottoman takia kärsii koko seutu.

    Äänestä

Ohitin mainoksen entä sitten......??

Äänestä

Silloin kun valitaan poliittisia henkilöitä ylimpiin virkoihin "poliittisilla ansioilla" niin normaali työnhakija kun tullee uuteen työhön jossa nämä sopivat johtohenkilöt "johtavat" toimintaa ei voida olettaa kenenkään hyväksyvän näkemäänsä.

Äänestä
  • Mitä tässä sanotaan, voisko joku tulkata?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mitä tässä sanotaan, voisko joku tulkata?

    Olisikohan jo nyt aika vihdoinkin vaihtaa kaupunkirakennenarikassa johtaja ja hoitaa hänelle sitten perinteitä noudattaen joku hyvä, leppoinen ja hyväpalkkainen HV-virka jossain ihan taustalla? Vielä ei kai olisi myöhäistä mutta vähän ajan päästä on kun ko. narikka on selvästi huonon henkilöstöjohtamisen ja huonon työilmapiirin malliesimerkki.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ihanaa mutua!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ihanaa mutua!

    osuiko kohdalle?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    osuiko kohdalle?

    Minkähän puolueen jäsenkirjalla Tarja Majuri on aikanaan valittu tehtäväänsä? Näyttää vaan nyt siltä, että missä Tarja Majuri, siellä ongelma.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Olisikohan jo nyt aika vihdoinkin vaihtaa kaupunkirakennenarikassa johtaja ja hoitaa hänelle sitten perinteitä noudattaen joku hyvä, leppoinen ja hyväpalkkainen HV-virka jossain ihan taustalla? Vielä ei kai olisi myöhäistä mutta vähän ajan päästä on kun ko. narikka on selvästi huonon henkilöstöjohtamisen ja huonon työilmapiirin malliesimerkki.

    Mitään ei ole enää tehtävissä

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Minkähän puolueen jäsenkirjalla Tarja Majuri on aikanaan valittu tehtäväänsä? Näyttää vaan nyt siltä, että missä Tarja Majuri, siellä ongelma.

    Normidemulilta ainakin näyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Normidemulilta ainakin näyttää.

    Onkohan Tarja jo jättänyt A4 eroanomuksen omiin henkilökohtaisiin syihin vedoten?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Onkohan Tarja jo jättänyt A4 eroanomuksen omiin henkilökohtaisiin syihin vedoten?

    Tarviiko sen olla juuri A4 ?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tarviiko sen olla juuri A4 ?

    Kyllä, sinisellä allekirjoitettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tarviiko sen olla juuri A4 ?

    Kyllä kai A3:kin kelpaa kunhan se on asiallisesti laadittu ja eroavan allekirjoituksella varustettu. Pääasia on kuitenkin, että itse ymmärtää aiheuttamansa tilanteen ja eroaa välittömästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kyllä kai A3:kin kelpaa kunhan se on asiallisesti laadittu ja eroavan allekirjoituksella varustettu. Pääasia on kuitenkin, että itse ymmärtää aiheuttamansa tilanteen ja eroaa välittömästi.

    Eikö se ole jo eläkeiässä vai jatkaako vaan rahankiilto silmissä loputtomiin "virkaansa"? Oliko siis virkaa ikinä perustettukaan vaan T.M. oli valittu vaan hyvä sisko -systeemillä? Luulisin niin.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ahneus kantava voimavara näillä tapauksilla, joita kukkakauppiaskin puolustaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ahneus kantava voimavara näillä tapauksilla, joita kukkakauppiaskin puolustaa.

    Nyt olisi konsulteilla taas hyvä iskun paikka tarjota palvelujaan. 100 000 € voisi olla pohjahinta tuohon uuden joukkoliikennepäällikön rekryyn. Helppoa rahaa siis taas tiedossa konsulteille niin eiköhän tuohon kohta joku konsultti iske, maaperä rahastukseen on ainakin suorastaan loistava, toimitaanhan Näivelinnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Headhunttaavat vielä Satosen.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Headhunttaavat vielä Satosen.

    Eiköhän siihen tehtävään valita joku pudokas ja ikiepäonnistuja kaupungin HV-verkostosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Eikö se ole jo eläkeiässä vai jatkaako vaan rahankiilto silmissä loputtomiin "virkaansa"? Oliko siis virkaa ikinä perustettukaan vaan T.M. oli valittu vaan hyvä sisko -systeemillä? Luulisin niin.

    Se oli Raution tuttu!

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Se oli Raution tuttu!

    Oho, niinkö? Rautioko sen valitsi? No sitten tapaus on päivänselvä. Joutaa lähtemään jatkossa vaikka lakia opiskelemaan Turun yliopistoon kaltaistensa ikiopiskelijoitten seuraan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Joukkoliikennepäällikkönä alkuvuonna aloittanut Ari Heinilä on purkanut virkasuhteensa koeajalla. Hämeen Sanomien tietojen mukaan Heinilä ilmoitti asiasta kaupungille viikonloppuna.

Hämeenlinnan kaupunkirakennejohtaja Tarja Majuri vahvistaa Hämeen Sanomille tiedon, että Heinilä on päättänyt virkasuhteensa.

Hämeenlinnan joukkoliikennepäällikön tehtävänä on johtaa kaupungin joukkoliikenneyksikköä. Heinilän lähtö on jo toinen yksikössä tapahtunut henkilöstömuutos alkuvuoden aikana.

Ohita mainos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu