Millä vaatebrändeillä on takanaan dramaattista historiaa?

Suomenkielinen Wikipedia kertoo Kenneth Robert Howardista eli nk. Von Dutchista henkilönä:


Hän aloitti uransa moottoriajoneuvojen parissa jo 1940-luvulla, 15-vuotiaana, jolloin hän meni töihin George Beerupin moottoripyöräkauppaan. Maalauksissaan hän käytti erilaisia symboleja, joista tunnetuin on "The Flying Eyeball" -logo.

Howard oli tunnetusti piittaamaton työnsä käyttöoikeuksista ja piti tekijänoikeuksia ja patentteja "ego-pullisteluna".[1] Hän myi Von Dutch -nimen oikeudet toiselle pinstriperille, Steve Kafkalle, 5 000 dollarilla. Kafkan mukaan kuuluisa "lentävä silmä"-logo on Howardin käännös mesopotamialaisten ja egyptiläisten tarustojen kaiken näkevästä lentävästä silmämunasta. "Hän [Howard] ammensi siitä, esitti karkean käännöksensä siitä, mitä he olivat tehneet, ja sai ansiot ensimmäisen lentävän silmämunan suunnittelusta."[2]

Howard oli epäsosiaalinen taiteilijaluonne, jonka rasistisia mielipiteitä ja ihailua Hitleriä ja Natsi-Saksaa kohtaan on paheksuttu.[2][3] Von Dutchista dokumentin ohjanneen Norm Fiskin mukaan Howard oli häijy juoppo ja "aikamoisen ennakkoluuloinen yksilö", joka "ylensi usein käsitteen siitä mitä Hitler teki juutalaisille mielessään myönteiseksi". Fiskin kertoman mukaan tästä "tuli yhä suurempi teema sitä mukaa kun [Howard] vanheni ja hänen kuntonsa meni vain huonompaan suuntaan - [Howard] kärsi melko paljon elämänsä viimeisen vuoden aikana". Howardin tyttärien ja vaimon kertoman mukaan he eivät edes yrittäneet puhua Howardille puoli neljän jälkeen iltapäivällä.[2] Howard oli julkisissa paikoissa vainoharhainen eikä luottanut ihmisiin.[3] Jopa taiteilija Robert Williams, joka ystävystyi Howardin kanssa ja kuvaili häntä mahtavaksi juttukaveriksi hyvällä tuulella, on kuvaillut, että Howardilla "olisi aika ajoin näitä kovaäänisiä, väkivaltaisia jaksoja, jotka olivat ihan hirveitä".[3] Taidekeräilijä James Bruckerin mukaan, jolle Howard teki töitä Californian Buena Parkissa Movie World Cars of the Stars -museossa, Howard oli "suunnattoman lahjakas", mutta ryypättyään kävi läpi persoonallisuuden muutoksen "kuin tohtori Jekyll ja herra Hyde. Aamulla hän olisi kiva tyyppi ja iltapäivällä hän ryyppäisi ja se oli kuin jonkinlainen kaksoispersoonallisuus tai sen tapaista".[3] Williams on muistellut erään välikohtauksen Cars of the Stars -museon ulkopuolella, kun he juttelivat Howardin kanssa niitä näitä kunnes Howard eksyi johonkin sivujuonteeseen ja kysyi kärkkäästi Williamsilta kuinka kauan tämän mielestä Howard pystyisi pitämään vihaista väkijoukkoa aisoissa, jos Howard seisoisi rakennuksen katolla konekiväärin kanssa.[3]

Päihdeongelmainen taiteilija kuoli 19. syyskuuta 1992 alkoholismin aiheuttamaan maksavaurioon.[4]


Itse vaatebrändistä (johon itse jo poiskuollut nimikkoherra ei liittynyt):

Taiteenkeräilijä Ed Boswell on kertonut nähneensä 16-vuotiaana sanomalehdessä artikkelin Von Dutchista ja kokeneensa Von Dutchin kiehtovana, mutta "Se johtui itse asiassa vain siitä, koska [Von Dutch] poltti pilveä... joi olutta ruuan sijasta eikä koskaan omannut mitään sosiaaliturvatunnusta". Kaikki tämä kuulosti Boswellista "siistiltä".[3] 1990-luvulla Boswell hankki oikeudet Von Dutch -nimeen Howardin tyttäriltä ja alkoi myydä Von Dutch -tilkkuja Los Angelesin taidenäyttelyissä. Hän tapasi entisen huumekauppiaan Michael Casselin ja kilpasurffari Bobby Vaughnin messuilla. He päättivät aloittaa yhteisen bisneksen ja päättivät aluksi luoda vaatesarjan autotalliteemaisista farkuista ja työvaatteista. Cassel ja Vaughn ostivat lopulta Boswellin ulos yrityksestä ja toivat yrittäjä Tonny Sørensenin toimitusjohtajaksi ja sijoittajaksi.[5] Sørensen palkkasi Christian Audigierin vuonna 2002 tekemään tuotemerkille suunnittelutyötä. Audigier keksi rekkamieslippiksen, inspiraationa klassiset Americana-tavarat kuten Marlon Brandon moottoripyörälippis elokuvassa The Wild One.[6]

Boswellilla oli närää Casselia ja Vaughnia kohtaan siitä, että he olivat ostaneet Boswellin ulos yrityksestä juuri ennen kuin siitä tuli menestys. Tämän takia toukokuussa 2004 Boswell vuoti lehdistölle Howardin kirjeen vuodelta 1992 täynnä taiteilijan runsaita rasistisia ja juutalaisvihaa huokuvia kommentteja sekä ihailua natsi-Saksaa kohtaan.[7][8] Vaikka Boswellilla ei ollut mitään tekemistä Von Dutch-vaatelinjan kanssa, hänen vuotamansa Howardin rasistinen, antisemiittinen kirje tuhosi sen vähäisen suosion, joka Von Dutch-yritykselle oli jäänyt. Vuoteen 2004 mennessä muotilehdistö viittasi brändiin pilkkanimellä "Von Douche".[9] Audigier lähti firman palveluksesta vuonna 2007. Vuonna 2009 Sorenson myi tuotemerkin ranskalaiselle jalkineyhtiölle, Groupe Royerille.[10]


https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Von_Dutch

Guccin perhehistoria onkin reipasta myrskyä. Viimeinen Guccin perheen vesa, Maurizio, menetti myöhemmin loputkin osat Guccista bahrainilaiselle Investcorpille ja sitten koko Gucci-firmassa ei ollut jäljellä enää yhtäkään Gucci-perheen vesaa.

Myöhemmin yritysvaltausta yrittikin Bernard Arnault'n johtama Möet Hennesy Louis Vuitton -konglomeraatti. Se saatiin torjuttua, kun Guccin silloinen johdon, Tom-Dom-allianssin, avuksi ratsasti Francois Pinault'n PPR.

Gucci-PPR jopa kävi vastahyökkäykseen: Gucci nimittäin osti 51 % Alexander McQueenin couture-talosta, kun Alexander McQueen oli myös LVMH:n omistaman Givenchy-muotibrändin luovana suunnittelijana.

Tuli kylmä sota LVMH:n ja Gucci-PPR-yhteisryhmittymän välillä.

Gianni Versacen murhan ja Alexander McQueenin itsemurhan myötä muotimaailma ja maailma ylipäätään menettivät suuria lahjakkuuksia, mutta heidän tyyliperintönsä ja nimensä elävät voimakkaina ja esimerkillisinä kapitalismin aarteina.

-Vertigo