IL: Li Anderssonin ryhmän puolue haluaa neuvotella Putinin kanssa

Antipersu on tänäänkin linkittänyt ja levittänyt ikivanhoja vanhentuneita linkkejä ja vääriä tietoja siitä että perussuomalaiset olisivat mukamas venäjämielinen puolue, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.

Joten faktantarkistuksena tuore, tänään 20.3 ilmestynyt artikkeli jossa kerrotaan ett ä vasemmiston EU-parlamentti ryhmä johon myös Suomen vasemmistoliiton mepit (Andersson, Saramo ja kump.) kuuluvat haluaa lopettaa aseellisen tuen Ukrainalle ja alkaa neuvottelemaan venäjän diktaattori putlerin kanssa.

Ei kai kukaan ole aidosti yllättynyt että juuri äärivasemmisto osoittautuu putinisteiksi ja venäjämielisiksi?

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fc9ff82f-58b2-44d0-8a44-75bef87e7308
30267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Tavioko siellä kirjoittaa? Vaadit vielä kaksi viikkoa ennen erikoisoperaatiota viisumivapautta neukuille. Ja kylläpä orbanin neuvostomielinen ryhmä maistui teille harvinaisen pitkään, kun kaikki muut suomalaiset puolueet tajusivat jo tuolloin, että neukkujen kanssa ei kannata puuhastella. Kovasti olette palttoota kääntäneet neukkujen suhteen ja kiitos siitä, mutta eiköhän tuo ole kaikille selvää, että sisisimmässänne olette putinsteja.

Äänestä
  • Hahaa! Whataboutismia heti ensimmäisessä kommentissa. Ei sanaakaan itse ketjun aiheesta eli eurooppalaisen äärivasemmiston putinismista vaan heti käydään sumuttamaan ja kuljettamaan keskustelua pois itse aiheesta.

    Taitaa Liin ja kump. yhteistyö eurooppalaisten putinistien, punaisten fasistien, kanssa olla monelle antipersulle tiukka paikka?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Hahaa! Whataboutismia heti ensimmäisessä kommentissa. Ei sanaakaan itse ketjun aiheesta eli eurooppalaisen äärivasemmiston putinismista vaan heti käydään sumuttamaan ja kuljettamaan keskustelua pois itse aiheesta.

    Taitaa Liin ja kump. yhteistyö eurooppalaisten putinistien, punaisten fasistien, kanssa olla monelle antipersulle tiukka paikka?

    Li on ihana nainen ja saanut edellä mökeltävän persun aivan hurmioitsevaan tilaan! Te perusmollukat olette kuitenkin se perusongelma eikä vasurit. Sinäkin pirttipekka lennättelet leijoja ja runkkailet ihan itsekseen ja katsot sohvaperunoita. Tule möllykkä ulos peruskuorestasi ja yritä edes olla jotakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Li on ihana nainen ja saanut edellä mökeltävän persun aivan hurmioitsevaan tilaan! Te perusmollukat olette kuitenkin se perusongelma eikä vasurit. Sinäkin pirttipekka lennättelet leijoja ja runkkailet ihan itsekseen ja katsot sohvaperunoita. Tule möllykkä ulos peruskuorestasi ja yritä edes olla jotakin.

    Vasemmisto on pöljien ihmisten puolue

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Li on ihana nainen ja saanut edellä mökeltävän persun aivan hurmioitsevaan tilaan! Te perusmollukat olette kuitenkin se perusongelma eikä vasurit. Sinäkin pirttipekka lennättelet leijoja ja runkkailet ihan itsekseen ja katsot sohvaperunoita. Tule möllykkä ulos peruskuorestasi ja yritä edes olla jotakin.

    No nyt kun kerran runkkaamisesta puhut, niin itse taidat kovastikin onanoida Liin vappusatanen puheiden tahdissa? Tunnusta pois!

    Äänestä

kikke- li andersson

Äänestä

Jäikö tämä lukematta....

''Iltalehti kysyi EU-tutkija Timo Miettiseltä Helsingin yliopistolta, millaista vastustusta puolustuksen kehittäminen kohtaa äärioikeistosta ja toisaalta vasemmistosta Euroopassa.

Miettisen mukaan oikeistoryhmissä on suoranaisesti Venäjä myönteisiä ryhmiä sekä niitä, jotka vastustavat puolustushankintoja, koska niiden koetaan vahvistavan EU:ta''

Äänestä
  • Kivaa whataboutismia taas kerran antipersulta. Onko suomalaisen ja eurooppalaisen vasemmiston, varsinkin äärivasemmiston, venäjä ja putin myönteisyydestä avoin keskustelu sinulle noin kiusallista? Onko vasemmiston venäjämyönteisyys ja putinismi sinusta parempaa putinismia?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kivaa whataboutismia taas kerran antipersulta. Onko suomalaisen ja eurooppalaisen vasemmiston, varsinkin äärivasemmiston, venäjä ja putin myönteisyydestä avoin keskustelu sinulle noin kiusallista? Onko vasemmiston venäjämyönteisyys ja putinismi sinusta parempaa putinismia?

    Persu on löytänyt uuden sanan, jota se viljelee ahkerasti. Seuratkaapa aateveljet. Kuulemme hokemista lähipäivät.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Persu on löytänyt uuden sanan, jota se viljelee ahkerasti. Seuratkaapa aateveljet. Kuulemme hokemista lähipäivät.

    Hyvä termihän se on ja ennenkaikkea äärivasemmistolaisia venäjämielisiä tuntuu ärsyttävän todella kovin kun heitä huomautetaan whataboutismin käytöstä. Heikon keskustelijan merkkihän se toki onkin.

    Äänestä

Persupoloinen poimii rusinat pullasta :)))

Äänestä

Faktan tarkistus on aina paikallaan. Mutta, jos ei ymmärrä.....

Persujen seikkailut Putinin revaa nuolemassa....

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008099514.html

Myöhemmin alkoi valkopesu...

Jussi Halla-aho persujen seikkailuista äärioikeistolaisessa, ID-ryhmässä, joka söi Putinin kädestä.

’’Sen myönnän, että en pystynyt 2019 realistisesti ennustamaan ja arvioimaan sitä, miten syvällä putinistisessa hulluudessa monet silloiset yhteistyökumppanimme olivat.”

Joopa joo.....persut tiesivät tasan tarkkaan mihin halusivat ja mihin pääsivät !!!

Äänestä
  • Halla-aho on kumminkin saanut ryhtiä erikoisoperaation kautta. Hän on suorasanaisesti tuominnut neukkujen tekemiset Ukrainassa. Moni muu persu ei ole moiseen pystynyt. Halla-aho ei ole myöskään strumpisti. Mielestäni ao. ukko on parantanut juoksuaan koko ajan ja on pikku hiljaa sivistynyt ihan siedettäväksi politiseeraajaksi, kun huomio surkean puoluetaustan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Halla-aho on kumminkin saanut ryhtiä erikoisoperaation kautta. Hän on suorasanaisesti tuominnut neukkujen tekemiset Ukrainassa. Moni muu persu ei ole moiseen pystynyt. Halla-aho ei ole myöskään strumpisti. Mielestäni ao. ukko on parantanut juoksuaan koko ajan ja on pikku hiljaa sivistynyt ihan siedettäväksi politiseeraajaksi, kun huomio surkean puoluetaustan.

    ''Halla-aho on kumminkin saanut ryhtiä erikoisoperaation kautta.''

    Pressanvaalikampanjan aikana syödään vaikka paskaa :))

    Äänestä

  • Mielenkiintoista, mutta kerrotko vielä miten kommenttisi liittyi eurooppalaisten vasemmistolaisten, varsinkin äärivasemmistolaisten todistettuun venäjämyönteisyyteen ja suoranaiseen putismiin?

    Ai ei mitenkään koitit vain trollata ja sumuttaa keskustelua pois itse aiheesta eli äärivasemmiston venäjämyönteisyydestä?

    Äänestä

Eikö Trump ole jo neuvotellut asiat valmiiksi

Äänestä
  • No ehkä Li ja hänen äärivasemmistolaiset toverinsa ovat näitä MAGA-kommunisteja?

    Äänestä

Vasemmistoa äännestän, eivät nämä jenkkien perseen nuolijat ovat parempia, toinen on pitkän matkan päässä ja toinen naapurissa. Ps : jos suomeen jotain joskus tulisi mikä on hyvin epätodennälöistä jenkki pojilta tulisi apu viimeisenä ja nihkeänä. Tiedän että vasemmisto voisi pelata putinin paremmin kuin katsoo trumppia niin putin syö häntä aamupalaksi aivot ovat kuin lapsella

Äänestä

Tynkkysen pitäisi ottaa yhteyttä Putinnuorten leirielle osallistuneen vakaudella.

Äänestä
  • Kerrotko vielä miten kommenttisi liittyi eurooppalaisten vasemmistolaisten, varsinkin äärivasemmistolaisten todistettuun venäjämyönteisyyteen?

    Ai ei mitenkään koitit vain trollata keskustelua pois itse aiheesta eli äärivasemmiston venäjämyönteisyydestä?

    Äänestä

Neuvotteluyhteys kannattaa pitää yllä, jos rauha halutaan saavuttaa. Trump on sen ymmärtänyt, mutta Euroopan johtajilta ymmärrys puuttuu.

Äänestä
  • Neuvotellaan sitten kun venäjän on valmis neuvottelemaan. Tällä hetkellähän venäjä vain latelee ehtoja ja samaan aikaan pommittaa Ukrainan sairaaloita, kouluja ja muita siviilikohteita.

    Milloin terroristien kanssa on alettu muuten neuvotella?

    Äänestä

Laitetaan PPutinnuori BB Tynkkynen neuvottelemaan.

Äänestä

Kato kato. Onko idiootti päästetty lomalle kehitysvammaisten yksiköstä. Entä kuka antoi luvan mennä näpyttelemään äiskän tietsikalle ?

Äänestä

Tässä on muuten sellainen aihe mistä palstan venäjämieliset ja äärivasemmistolaiset antipersut eivät halua keskusteltavan.

Äänestä

Trump neuvottelee Putinin kanssa lähes joka päivä,
Taitaa olla kommunisti.

Äänestä
  • MAGA-kommunisti, jos aatteen alalajia halutaan hakea.

    Äänestä

Pidetään nämä faktat mielessä vaikka antipersu palstalla muuta satuilisikin.

Äänestä

Keskustankin palstalla keskustellaan tästä samasta aiheesta.

Äänestä

Vasemmiston todelliset arvot.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Antipersu on tänäänkin linkittänyt ja levittänyt ikivanhoja vanhentuneita linkkejä ja vääriä tietoja siitä että perussuomalaiset olisivat mukamas venäjämielinen puolue, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.

Joten faktantarkistuksena tuore, tänään 20.3 ilmestynyt artikkeli jossa kerrotaan ett ä vasemmiston EU-parlamentti ryhmä johon myös Suomen vasemmistoliiton mepit (Andersson, Saramo ja kump.) kuuluvat haluaa lopettaa aseellisen tuen Ukrainalle ja alkaa neuvottelemaan venäjän diktaattori putlerin kanssa.

Ei kai kukaan ole aidosti yllättynyt että juuri äärivasemmisto osoittautuu putinisteiksi ja venäjämielisiksi?

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fc9ff82f-58b2-44d0-8a44-75bef87e7308

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu