Koska minulta pyydettiin, että heittäisin jotain asiallista - mitä en tietenkään pysty tekemään - ajattelin kokeilla vastata haasteeseen kirjoittamalla jotain kvanttifysiikasta ja siitä, miten sillä voisi ehkä antaa jonkin verran tieteellistä pohjaa magialle.
En väitä olevani minkäänlainen kvanttifysiikan asiantuntija, joten minulla voi aivan hyvin olla jos jonkinlaista faktuaalista virhettä tekstissäni. Kirjoitukseni tarkoitus ei myöskään ole millään tavalla yrittää todistaa mitään, vaan ennen kaikkea antaa ehkä jonkin verran ajatuksenruokaa jollekin itseäni etevämmälle, jota asia jostain syystä saattaa kiinnostaa. Todennäköisesti juttu menee jossain vaiheessa yli kvanttimekaniikan, mutta sitten menköön.
Ensiksikin; Kvanttifysiikka on pohjimmiltaan äärettömän pienien partikkelien fysiikkaa, joka eroaa tavallisemmasta fysiikasta hyvinkin paljon. Mitä pienemmäksi asia menee, sitä enemmän sen fysiikka muuttuu tästä meidän tuntemastamme.
Japanilainen Nippendenso - joka on tietääkseni jonkinlainen yritys - rakensi kerran auton, joka oli noin puoli millimetriä pitkä. Jo siinä vaiheessa fysiikka alkoi muuttua. Renkaat eivät enää pitäneet ja muuta sellaista pientä. Tästä, kun mennään paljon, paljon pienemmäksi, aliatomisiin mekaanikoihin, fysiikka on muuttunut jo niin suunnattomasti, että sillä on enää hyvin vähän tekemistä tämän meidän normaalin fysiikkamme kanssa. Esimerkiksi partikkelit voivat samaan aikaan olla kahdessa eri paikassa ja olla kahta eri asiaa. Partikkeli, joka meillä on A tai B, voi siellä olla A ja B. Asiat aliatomisilla tasoilla eivät ole enää niinkään konkreettisia kuin aika ja paikka, vaan enemmänkin todennäköisyyksiä. Jotkin asiat ovat todennäköisempiä kuin jotkin toiset. Teoriassa joka ainoalla hetkellä on pieni todennäköisyys, että löydät itsesi yhtä äkkiä Marsista.
Otetaan tähän väliin yksi kvanttifysiikan ongelma, joka periaatteessa tieteellisin keinoin selittää jotain vaihtoehtoisista todellisuuksista tai yksinkertaisimmillaankin siitä, että meidän tapamme katsoa maailmaa on hyvin rajattu.
Tiedemies Paavo rakentaa koneen, joka muuttaa mansikan puuksi, jos koneeseen osuu kvanttipartikkeli A, tai kiveksi, jos koneeseen osuu kvanttipartikkeli B.
Koska kvanttipartikkelit voivat olla samaan aikaan sekä A:ta että B:tä, sattuukin sellainen hassu tapahtuma, että koneeseen osuu tällainen kvanttipartikkeli. Kaiken logiikan mukaan kone siis muuttaa mansikan sekä puuksi että kiveksi yhtä aikaa. Mutta ei tietenkään ole mahdollista meidän maailmassamme, että esimerkiksi minä olisin samalla kertaa sekä kuollut että elossa. Tässä on siis paradoksi, mutta paradoksi, joka teoreettisen fysiikan malleilla on todellisuutta.
Kvanttifysiikassa on myös sellainen pulma, että mitä paremmin asian yhtä osaa selvitetään, sitä hankalammaksi tulee selvittää asian toinen osa.
Kun tarkkaillaan nopeutta, paikka muuttuu. Kun tarkkaillaan paikkaa, nopeus muuttuu. On mahdotonta saada selville molemmat asiat samalla hetkellä.
Eli pohjimmiltaan, miten asiaa tarkkaillaan, muuttaa sitä, millainen asia on.
Monet maagiset traditiot, systeemit tai rituaalit pelaavat aika paljon sillä, että omaa käsitystä ja näkemystä maailmasta muutetaan. Sitä, miten maailmaa tarkkaillaan, muokataan johonkin suuntaan. Vähän sama kuin laboratoriossa vaihdetaan tapaa tarkastella kvanttipartikkeleita, mikä saa kvanttipartikkelit muuttumaan. Maagikko vain vaihtaa tapaansa tarkastella maailmaa, joka puolestaan riittävän pieniksi osiksi pilkottuna rakentuu kvanttimekaniikasta.
Toisaalta, jos homma olisi niin yksinkertaista, että maailma muuttuisi sen mukaan, miten siihen uskoo, todellisuus romahtaisi käsiin. Loppuviimeksi ihminen, joka on liian hullu ymmärtääkseen kuolla luodista, kuolee silti luodista. Toisaalta, onhan luodin ampujakin tarkkailija.
Hyvin pointitonta, mutta ehkä joku teistä pystyy sanomaan tähän jotain suuntaan tai toiseen ja puolestaan ruokkimaan minun omia ajatuksiani ja omaa ymmärrystäni. Erityisen kiinnostunut olisin siitä, miten kvanttifysiikalla kykenee selittämään esimerkiksi sen, että ihminen voi kävellä seinän läpi. Opettajani teki sen kerran, mutta kuten Riesens-mainoksessa sanotaan "Noh, siitä nyt on aikaa..." ja en muista siitä yhtään mitään.
En väitä olevani minkäänlainen kvanttifysiikan asiantuntija, joten minulla voi aivan hyvin olla jos jonkinlaista faktuaalista virhettä tekstissäni. Kirjoitukseni tarkoitus ei myöskään ole millään tavalla yrittää todistaa mitään, vaan ennen kaikkea antaa ehkä jonkin verran ajatuksenruokaa jollekin itseäni etevämmälle, jota asia jostain syystä saattaa kiinnostaa. Todennäköisesti juttu menee jossain vaiheessa yli kvanttimekaniikan, mutta sitten menköön.
Ensiksikin; Kvanttifysiikka on pohjimmiltaan äärettömän pienien partikkelien fysiikkaa, joka eroaa tavallisemmasta fysiikasta hyvinkin paljon. Mitä pienemmäksi asia menee, sitä enemmän sen fysiikka muuttuu tästä meidän tuntemastamme.
Japanilainen Nippendenso - joka on tietääkseni jonkinlainen yritys - rakensi kerran auton, joka oli noin puoli millimetriä pitkä. Jo siinä vaiheessa fysiikka alkoi muuttua. Renkaat eivät enää pitäneet ja muuta sellaista pientä. Tästä, kun mennään paljon, paljon pienemmäksi, aliatomisiin mekaanikoihin, fysiikka on muuttunut jo niin suunnattomasti, että sillä on enää hyvin vähän tekemistä tämän meidän normaalin fysiikkamme kanssa. Esimerkiksi partikkelit voivat samaan aikaan olla kahdessa eri paikassa ja olla kahta eri asiaa. Partikkeli, joka meillä on A tai B, voi siellä olla A ja B. Asiat aliatomisilla tasoilla eivät ole enää niinkään konkreettisia kuin aika ja paikka, vaan enemmänkin todennäköisyyksiä. Jotkin asiat ovat todennäköisempiä kuin jotkin toiset. Teoriassa joka ainoalla hetkellä on pieni todennäköisyys, että löydät itsesi yhtä äkkiä Marsista.
Otetaan tähän väliin yksi kvanttifysiikan ongelma, joka periaatteessa tieteellisin keinoin selittää jotain vaihtoehtoisista todellisuuksista tai yksinkertaisimmillaankin siitä, että meidän tapamme katsoa maailmaa on hyvin rajattu.
Tiedemies Paavo rakentaa koneen, joka muuttaa mansikan puuksi, jos koneeseen osuu kvanttipartikkeli A, tai kiveksi, jos koneeseen osuu kvanttipartikkeli B.
Koska kvanttipartikkelit voivat olla samaan aikaan sekä A:ta että B:tä, sattuukin sellainen hassu tapahtuma, että koneeseen osuu tällainen kvanttipartikkeli. Kaiken logiikan mukaan kone siis muuttaa mansikan sekä puuksi että kiveksi yhtä aikaa. Mutta ei tietenkään ole mahdollista meidän maailmassamme, että esimerkiksi minä olisin samalla kertaa sekä kuollut että elossa. Tässä on siis paradoksi, mutta paradoksi, joka teoreettisen fysiikan malleilla on todellisuutta.
Kvanttifysiikassa on myös sellainen pulma, että mitä paremmin asian yhtä osaa selvitetään, sitä hankalammaksi tulee selvittää asian toinen osa.
Kun tarkkaillaan nopeutta, paikka muuttuu. Kun tarkkaillaan paikkaa, nopeus muuttuu. On mahdotonta saada selville molemmat asiat samalla hetkellä.
Eli pohjimmiltaan, miten asiaa tarkkaillaan, muuttaa sitä, millainen asia on.
Monet maagiset traditiot, systeemit tai rituaalit pelaavat aika paljon sillä, että omaa käsitystä ja näkemystä maailmasta muutetaan. Sitä, miten maailmaa tarkkaillaan, muokataan johonkin suuntaan. Vähän sama kuin laboratoriossa vaihdetaan tapaa tarkastella kvanttipartikkeleita, mikä saa kvanttipartikkelit muuttumaan. Maagikko vain vaihtaa tapaansa tarkastella maailmaa, joka puolestaan riittävän pieniksi osiksi pilkottuna rakentuu kvanttimekaniikasta.
Toisaalta, jos homma olisi niin yksinkertaista, että maailma muuttuisi sen mukaan, miten siihen uskoo, todellisuus romahtaisi käsiin. Loppuviimeksi ihminen, joka on liian hullu ymmärtääkseen kuolla luodista, kuolee silti luodista. Toisaalta, onhan luodin ampujakin tarkkailija.
Hyvin pointitonta, mutta ehkä joku teistä pystyy sanomaan tähän jotain suuntaan tai toiseen ja puolestaan ruokkimaan minun omia ajatuksiani ja omaa ymmärrystäni. Erityisen kiinnostunut olisin siitä, miten kvanttifysiikalla kykenee selittämään esimerkiksi sen, että ihminen voi kävellä seinän läpi. Opettajani teki sen kerran, mutta kuten Riesens-mainoksessa sanotaan "Noh, siitä nyt on aikaa..." ja en muista siitä yhtään mitään.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kirjoitat:
"Kvanttifysiikassa on myös sellainen pulma, että mitä paremmin asian yhtä osaa selvitetään, sitä hankalammaksi tulee selvittää asian toinen osa.
Kun tarkkaillaan nopeutta, paikka muuttuu."
Kyllä, mutta ota selvää miksi näin on. Vinkki: tarkkailussa tarkkailtavaan esineeseen siirtyvä energia.
Ifrit
Tämä nyt menee varsinaisesti alkuperäisen juttuni ohi, mutta luin eräästä entropiaa käsittelevästä artikkelista, jossa puhuttiin Maxwellin demonista. Sen probleeman ratkaisemiseksi fyysikot päätyivät johtopäätökseen, että tieto on yksi energian muoto.
Mitä mieltä olet asiasta ja keksitkö mitään ideaa, miten sitä voisi soveltaa tuossa varsin hatarasti kasaan kyhätyssä teoriassa?
(Disclaimer: En itse usko, että tuo teoria on kovin pitävä, enkä yritäkään todistaa sillä yhtään mitään. Pointtina oli tosiaankin vain tarjota jotain keskustelemisen aihetta, jonka saralta voisimme porukalla iskeä viisaat päämme yhteen ja keksiä jotain vähän parempaa.)
Se on yksi monista esoteerisista ideoista fysiikassa, jolle ei vielä taida löytyä sovelluksia.
"Loppuviimeksi ihminen, joka on liian hullu ymmärtääkseen kuolla luodista, kuolee silti luodista. Toisaalta, onhan luodin ampujakin tarkkailija"
Mäki tykkäsi Matrixist
Miten Matrix liittyy siihen, että vaikka hullu ihminen olisi sataprosenttisen varma, että luodit eivät häneen tehoa, hän kuolee silti, jos häntä ammutaan päähän?
Kvanttiteorian monimaailmatulkintoja on niitäkin kai yhtä monia kuin maailmoja, mutta tavallisen teorian mukaan joka kerta kun kvanttipotentiaali romahtaa, universumi jakaantuu potentiaalin kaikiksi mahdollisuuksiksi. No teoria on mummielest ihan pölhö, koska siinä vielä takerrutaan peräkkäiseen aikajatkumoon ja kausaliteettiin, mutta olkoon.
Joka tapauksessa, tässä hyvä konsti testata empiirisesti, pitääkö monimaailmatulkinta paikkansa:
Ota pyssy ja ammu ohimoosi. Jos olet vielä hengissä, yritä uudestaan. Jos itsemurha jatkuvasti epäonnistuu, voit olla kohtuullisen vakuuttunut että monimaailmatulkinta pitää paikkansa, koska näköjään elämäsi jatkuu lähes äärettömän epätodennäköisellä tavalla, mikä edellyttää ääretöntää määrää vaihtoehtoisia universumeita. Toki ziljoonissa muissa universumeissa ystävät ja sukulaiset jäävät kaipaamaan (jos jäävät) yhtä pöhköä, mutta mitäpä ei utelias ihminen olisi tieteen takia valmis uhraamaan?
"Erityisen kiinnostunut olisin siitä, miten kvanttifysiikalla kykenee selittämään esimerkiksi sen, että ihminen voi kävellä seinän läpi. Opettajani teki sen kerran, mutta kuten Riesens-mainoksessa sanotaan "Noh, siitä nyt on aikaa..." ja en muista siitä yhtään mitään."
Siis se sinun opettajasi teki sen TEORIASSA, vai...?
Eli siis selitti sen. :D Kaipaisin jotakuta kertomaan, että miten se nyt taas menikään. Ei sitä koskaan tiedä, josko täälläkin olisi joku aiheeseen perehtynyt.
En tiedä kvanttifysiikasta sen vertaa kuin sinäkään, mutta kiinnostaisi kuulla, onko kukaan koskaan keksinyt ainuttakaan käytännön sovellutusta, joka olisi tavallisen mattimeikäläisen ulottuvilla?
Tarkoitan siis jotakin tyyliin "Kvanttimekaniikan mukaan kappaleen suunta muuttuu todennäköisimmin jos se törmää toiseen samanlaiseen kappaleeseen (huom: hatusta vedetty teoria), joten kokeilin sitä puhumalla kiihkouskovaiselle ystävälleni Jeesuksesta ylistävään sävyyn, ja kas kummaa ,vain kuukautta myöhemmin hän erosi kirkosta ja kääntyi scientologiksi..."
tiekkari tässä. Nykyinen puolijohdetekniikka ei olisi mahdollista ilman kvanttimekaniikan tuntemusta.
No hyvä on, en epäile että kvanttimekaniikalla voi insinööri tehdä jotain, mutta kun tarkoitin jotain sellaista maagista juttua, jonka tekemiseen ei tarvita mitään insinöörilaumaa, vaan jota voisi hyödyntää omassa maagisessa harjoituksessa tai vakavammassa initiaatiossa. Se tavallinen "teoriassa voit minä hetkenä hyvänsä teleportata marsiin" juttu ei oikein minusta vielä ole erityisen käytännöllinen. Auttaako esimerkiksi kvanttimekaniikka meitä ymmärtämään omaa aivotoimintaamme paremmin, sellaisella tavalla, että osaisimme käyttää niitä aivojamme tehokkaammin sen tiedon avulla tai siihen jotenkin tukeutuen? Tällaisesta käytännön hyödystä en ole vielä kuullut. Tietokonehan on "keinoaivo".
Olen täällä toistuvasti tuhissut epätarkkuusperiaatteesta ja sen suhteesta maagiseen tahtomiseen. Jos aiemmat tuhinani ovat unohtuneet tai ne kuulostivat pelkältä tuulen suhinalta, voin yrittää vielä uudestaan.
Mutta kvanttimekaniikkahan on melko puhtaasti korkeata ja korkeampaa matematiikkaa, ja platoninen matematiikan polku on varmaan yhtä arvokas kuin muutkin, mutta ei monien kuljettavissa. Ei minun ainankaan. Kvanttimekaniikan tulkinnat luonnollisille kielille ovat toki nekin mielenkiintoisia, ainakin allekirjoittaneelle, mutta mielenkiintoisimmat kvanttitajuntaa koskevat hypoteesit eivät ole edenneet vielä edes varsinaiselle teorian tasolle tieteen piirissä. Mutta näistäkin ehkä lisää, myöhemmin. Nyt menen syöttämään lapsen.
>>>Auttaako esimerkiksi kvanttimekaniikka meitä ymmärtämään omaa aivotoimintaamme paremmin, sellaisella tavalla, että osaisimme käyttää niitä aivojamme tehokkaammin sen tiedon avulla tai siihen jotenkin tukeutuen? Tällaisesta käytännön hyödystä en ole vielä kuullut. Tietokonehan on "keinoaivo".
3 t 30 min lasta syöttäessäsi ehdit sompailla taas niin vaikeaselkoista verbaliikkaa, että yksinkertaisuuden perään huokaavaa hirvittää. Miksi aina noita sivistyssanoja... Haetaanko tässä aivojen jumitustilaa, josta seuraa kenties oivallus...
Kuitenkin kiinnitin huomiota tuohon mainitsemaasi
>Mittauksissa on havaittu, että hiukkaset (joita olosuhteiden pakosta mitataan) vuorovaikuttavat jollain transkendentilla (ts. aistimaailman eli valonnopeuden ylittävällä) tasolla toisiinsa, jolloin voidaan konkreettis-metaforisesti myös sanoa, että hiukkaset "tiedostavat" tai "tajuavat" toisensa.
ja mieleeni tuli hologrammiteoria. Olen näet jostain lukenut siitä juuri tuohon hiukkasten väliseen kytkökseen liittyen.
Ko. teoriaa tuntemattomille sivullisille tässä mainittakoon, että hologrammiteorian mukaan on olemassa vain YKSI ainoa jokin, jota voidaan tarkastella lukemattomilta tahoilta - ts. myriaadien näennäisesti itsenäisten olentojen kautta - mutta aina lopputulos on se että nähdään se yksi ja sama. Aivan kuten hologrammikuva joka esittää ruusua rikotaan, ja jokaisessa sirpaleessa näkyy tuo alkuperäinen ruusu kokonaisuudessaan, pienempänä vain.
>>>3 t 30 min lasta syöttäessäsi ehdit sompailla taas niin vaikeaselkoista verbaliikkaa, että yksinkertaisuuden perään huokaavaa hirvittää. Miksi aina noita sivistyssanoja... Haetaanko tässä aivojen jumitustilaa, josta seuraa kenties oivallus...>ja mieleeni tuli hologrammiteoria. Olen näet jostain lukenut siitä juuri tuohon hiukkasten väliseen kytkökseen liittyen.
Ko. teoriaa tuntemattomille sivullisille tässä mainittakoon, että hologrammiteorian mukaan on olemassa vain YKSI ainoa jokin, jota voidaan tarkastella lukemattomilta tahoilta - ts. myriaadien näennäisesti itsenäisten olentojen kautta - mutta aina lopputulos on se että nähdään se yksi ja sama. Aivan kuten hologrammikuva joka esittää ruusua rikotaan, ja jokaisessa sirpaleessa näkyy tuo alkuperäinen ruusu kokonaisuudessaan, pienempänä vain.