Terve kaikille. Mä haluaisin kertoa teille mun tarinan. Uskon, että joillain on ollut varmasti rankempaa kun mulla, mut yksi tarina tähän väliin.
Mä sain helmikuussa 2005 keskenmenon.
Se alko niin, et seksin jälkeen illalla, alko tulemaan pikkuhiljaa verta, aamuun mennessä se oli jo todella runsasta.
Soitin yöllä päivystykseen, sieltä käskettiin odottaa aamuun. Aamulla menin lääkäriin, siellä asia tutkittiin ja todettiin , että tuulimunahan se oli. Onneksi ei tarvittu kaavintaa, koska se tuli tässä tapauksessa itsekseen pois.
Tosta toipuminen kesti tosi kauan.
Me lopetettiin yrittäminen siihen paikkaan, koska musta tuntu, et en kestä sitä alkkareiden kyttäämistä (tuleeko verta) enää yhtään.
No sittenhän kävi niin, että vaikka ei oltu yritetty yhtään, tein raskaustestin 20.5.05 ja plusaahan se näytti. Iloita ei asiasta uskaltanut yhtään, koska pelko pettymyksestä oli todella suuri. Toisaalta olin tosi iloinen, toisaalta kauhuissani. Ensin kävin neuvolassa ja sain lähetteen yksityiselle ultraan. Viikolla 8 3 kävin ekassa ultrassa, jossa surukseni todettiin taas jälleen kerran, että se oli tuulimuna.
Tuolloin tunne/olo oli niin hirveä, että sitä en pahimmalle vihamiehellenikään halua koskaan tapahtuvan.
Sieltä sain lähetteen viikon päästä tehtävään kaavintaan keskussairaalaan.
Lääkäri, joka tuolla yksityisellä mulle tutkimuksen teki oli täysin varma asiastaan, mitään toivoa ei ollut.
Viikon päästä menin kaavintaan, jota ennen lääkäri luki yksityisen kirjoittama lausunnon tutkimuksesta joka oli tehty edellisellä viikolla ja katsoi ultrakuvat siihen liittyen.
Lääkäri oli sitä mieltä, että asia on selvä. Sanoi kuitenkin, että tarkistetaan kuitenkin ultralla, ennen toimenpidettä.
Olin viikon ollut siinä uskossa, että raskaus oli taas tuulimuna.
Tutkimuksessa selvisi, että raskaus olikikn aivan normaali. =) hih=) Siellä se polski ja sydän tykytti kovasti.
Jotain ensimmäisessä ultrassa oli tehty väärin...Lääkärit ei osanneet selitää mitä. No joka tapauksessa, Siellä se mun oma papu masussa polskii =)
Eli tämä tarina oli omistettu niille, joista tuntuu, että valoa ei näy.Kyllä sitä näkyy joskus isoonkin risukasaan, kunhan vaan jaksaa odottaa.Jaksamista kaikille surun kokeneille ja paljon onnea onnistuneille.
Muhun saa ottaa yhteyttä jos haluaa jutella lisää =)
[email protected]
Mä sain helmikuussa 2005 keskenmenon.
Se alko niin, et seksin jälkeen illalla, alko tulemaan pikkuhiljaa verta, aamuun mennessä se oli jo todella runsasta.
Soitin yöllä päivystykseen, sieltä käskettiin odottaa aamuun. Aamulla menin lääkäriin, siellä asia tutkittiin ja todettiin , että tuulimunahan se oli. Onneksi ei tarvittu kaavintaa, koska se tuli tässä tapauksessa itsekseen pois.
Tosta toipuminen kesti tosi kauan.
Me lopetettiin yrittäminen siihen paikkaan, koska musta tuntu, et en kestä sitä alkkareiden kyttäämistä (tuleeko verta) enää yhtään.
No sittenhän kävi niin, että vaikka ei oltu yritetty yhtään, tein raskaustestin 20.5.05 ja plusaahan se näytti. Iloita ei asiasta uskaltanut yhtään, koska pelko pettymyksestä oli todella suuri. Toisaalta olin tosi iloinen, toisaalta kauhuissani. Ensin kävin neuvolassa ja sain lähetteen yksityiselle ultraan. Viikolla 8 3 kävin ekassa ultrassa, jossa surukseni todettiin taas jälleen kerran, että se oli tuulimuna.
Tuolloin tunne/olo oli niin hirveä, että sitä en pahimmalle vihamiehellenikään halua koskaan tapahtuvan.
Sieltä sain lähetteen viikon päästä tehtävään kaavintaan keskussairaalaan.
Lääkäri, joka tuolla yksityisellä mulle tutkimuksen teki oli täysin varma asiastaan, mitään toivoa ei ollut.
Viikon päästä menin kaavintaan, jota ennen lääkäri luki yksityisen kirjoittama lausunnon tutkimuksesta joka oli tehty edellisellä viikolla ja katsoi ultrakuvat siihen liittyen.
Lääkäri oli sitä mieltä, että asia on selvä. Sanoi kuitenkin, että tarkistetaan kuitenkin ultralla, ennen toimenpidettä.
Olin viikon ollut siinä uskossa, että raskaus oli taas tuulimuna.
Tutkimuksessa selvisi, että raskaus olikikn aivan normaali. =) hih=) Siellä se polski ja sydän tykytti kovasti.
Jotain ensimmäisessä ultrassa oli tehty väärin...Lääkärit ei osanneet selitää mitä. No joka tapauksessa, Siellä se mun oma papu masussa polskii =)
Eli tämä tarina oli omistettu niille, joista tuntuu, että valoa ei näy.Kyllä sitä näkyy joskus isoonkin risukasaan, kunhan vaan jaksaa odottaa.Jaksamista kaikille surun kokeneille ja paljon onnea onnistuneille.
Muhun saa ottaa yhteyttä jos haluaa jutella lisää =)
[email protected]
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onpa ihana lukea että teitä onnisti! Onnea!
Tuntuu ihanalta kun ihmiset kirjoittavat ns selviytymistarinoitakin tänne. Se antaa toisille varmasti pontta yrittää ja jaksaa.
Tekstisi oli niin koskettava, että vedet valuu vieläkin. Kiitos vielä kerran!
Kauheaa ajatella, jos toinen lääkäri ei olisi vielä tarkistanut asiaa... hirveetä!! Tuota yksityistä lääkäriä pitäisi mielestäni vähän informoida asiasta. Oletko ilmoittanut hänelle?
Onneksi tarinallasi oli onnellinen loppu. Olen iloinen puolestasi!!