Yli 50 aluevaltuutettua on vaihtanut
puoluetta ennen kevään vaaleja. Määrä
on liki neljä prosenttia kaikista
aluevaltuutetuista.
Perussuomalaisista on lähtenyt eniten
valtuutettuja, kokoomus on
vastaanottanut eniten
puolueloikkareita.
Kun nyt persua äänestää, hän voi olla jatkossa minkä vaan puolueen valtuutettu.
Persuihin ei voi luottaa.
puoluetta ennen kevään vaaleja. Määrä
on liki neljä prosenttia kaikista
aluevaltuutetuista.
Perussuomalaisista on lähtenyt eniten
valtuutettuja, kokoomus on
vastaanottanut eniten
puolueloikkareita.
Kun nyt persua äänestää, hän voi olla jatkossa minkä vaan puolueen valtuutettu.
Persuihin ei voi luottaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiitos tärkeästä tiedosta!
Ketä nyt pitää äänestää kun ei enää persuja
Niinpä ja miksi???, puoluejohto petti eduskuntavaalien vaaliteemat mennessään väkisin orpon kyytiin, eli, kaikki mitä vaaliteemoissa luvattiin, kaikki petettiin, vain ja ainoastaan siksi, että orpo sai unelmoimansa OIKEISTO HALLITUKSEN, ja perseet möivät naamansa hallitus kiimassaan, nyt näkyy jälki, kannatus SAKKAA IHAN VITUSTI, kiitos "punkkuriikka", kiitos kusipää halla-aho, voitte hyvän puolueen syöksykierteeseen ha petitte äänestäjien luottamuksen perseilyillänne, KIITOS! En äänestä "teitä"!