Kun nyt kokoilen kaikki kokemukseni parin vuosikymmenen ja n. sadan USAn matkan jälkeen yhteen on kauhuskenaario seuraavanlainen.
Matkan hankit luonnollisesti erittäin edullisesti, ei mitään AYn roistohinnoiteltuja suoria vaan vaihdot jossain Euroopassa ja toinen mahdollisesti USAssa ennen Miamia. Kone lähtee Helsingistä pari tuntia myöhässä, sillä esim. Amsterdamissa on myöhäissyksyllä sumua eikä kone voi laskeutua. Siispä odotellaan ja lähtiessä on jo tiedossa, että jatkolennosta myöhästytään. Amsterdamissa selviää sitten, ettei tänään enää ole mitään mahdollisuutta päästä jatkamaan, ei mitään kautta matkaa. Olet ns. force m -tapaus. Nuku joko kentällä tai mene hotelliin, jonka itse maksat.
Aamulla havaitset, että lento NYiin on ylibuukattu ja et pääse koneeseen. Odotellaan sitten iltapäivään ja vuorokausi tuli täyteen Hollannin lentokentällä.
NYn lennolla joku kännikala täräyttää istuimensa makuuasentoon edessäsi juuri kun alat syömään ja pöperöt ovat tietysti sylissäsi. Koeta selitellä kaverille ja kuulet, että shut up. Siinä saivat matkakamppeesi kunnon kasteen vielä senkin jälkeen, että olivat Hollannissa jo tarpeeksi rypistyneet.
NYssa joudut sitten maahantulojonoon, johon lisäksesi on tullut pari-kolmesataa arabien näköistä kanssamatkustajaa. Näistä jokainen tarkastetaan ja haastatellaan perinpohjaisesti. Ei auta selittely, että jatkolento lähtee Guardiasta ja pitäisi jo päästä. Hyvästi jatkolento.
Maahantulolomakkeeseen kun vielä merkitsit rehellisesti, että lapsena kuuluit kommunistijärjestöön ja kävit maatilalla juuri pari päivää ennen lähtöäsi, joudut melkoiseen kuulusteluun. Pyssymiesten ympäröimänä saat riisua vaatteesi ja siinä puolialastomana vastailla viranomaisten kysymyksiin, joita et tietenkään kaikkia ymmärrä. Ei se mitään, sinulle hankitaan tulkki ja nehän eivät ymmärrä muuta kuin espanjaa. Amerikkalaisilla on nimittäin se käsitys, että jos puhutaan vierasta kieltä on se espanja.
Parin tunnin tiukan kuulustelun ja desinfiointien jälkeen mene hakemaan laukkusi, jota jo jokin koira nuuhkii. Se on haistanut meetvurstin ja ruislimpun, jotka ajattelit matkaeväiksi ja vielä lisäksi appelsiinit. Saat kuulla, että makkarat ja leivät nakataan roskikseen ja appelsiinit tarkastetaan. Tullimies väittää, että aioit myrkyttää koko mantereen sairailla citruksilla. Ei auta selitykset,,nyt haetaan jo poliisitkin.
Allekirjoitettuasi joitain lappuja, joiden sisältöä et oikein ymmärtänyt, sinut on lopulta pantu vastuuseen todella laajasta citrushedelmien tuhoamisaikeista, ja jos se sattuisi tapahtumaan olet luvannut korvata vahingon luottokortiltasi, jonka tiedot juuri annoit.
Jatkolennolle pääset sitten seuraavana päivänä, Nyssä ei kannata lähteä kaupungille, sillä matka on pitkä hotellit kalliita, siis yövy vain kentällä. Yöllä kännikalat kiertelevät ympärilläsi, sillä Guardiassa olet kotimaan terminaalissa. Onneksi olet jemmannut kaikki rahasi haaroihin, joten niitä ei ainakaan ryöstetä. Aamulla pölähtää kolmesataa muutakin Miamiin menijää jonoon turvatarkastukseen. Lähtöportti on yön aikana vaihtunut toiselle puolelle kenttää,,ei muuta kuin raahaa laukkusi sinne. Juuri ennen koneen lähtöä lentolipustasi tarjotaan ensin kymppejä ja sitten satasia, jotta jäisit pois ylibuukatusta koneesta. Mutta kun et saanut kuulutuksesta selvää jäi kaupat tekemättä.
Kone Miamiin lähtee tietysti myöhässä näistä ylibuukkauksista ja huutokaupasta johtuen. Perillä ollaan sitten iltamyöhään ja niinhän siinä kävi, että viimeinen juna jo meni. Taksi havaitsee kuivat huulesi ja hätääntyneen ilmeen ja osaa hinnoitella matkasi suomalaisalueelle oikein. Annat vielä maksun etukäteen, sillä taksi ei liiku ennen kuin annat rahat. Kuski viittaa vielä panemaan matkalaukut peräboxiin, sillä hän ei voi nousta autosta, etteivät poliisit sakota väärästä pysäköinnistä. Ja juuri kun sait laukkusi (ei niitä rahoja, jotka olivat haaroissa) auton kyytiin ja löit peräluukun kiinni,,,auto lähti ja siihen jäit Miamin tulotasanteelle. Ei muuta kuin pullon ostoon, sillä onhan näitä koettelemuksia jo ollut....jatkuu jos joku haluaa kuulla enempää

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jatka vain tarinaasi. Piristää kummasti näin loppuviikosta!
ei se ay ole välttämättä roisto hinnoiteltu. laskeppa tunnit ja paljonko hinnoittelet oman tuntitaksan. sitten vaihdot ym. eikä vaaraa jäädä välikentälle. lyhyt 5 pv.nyc. loma ei kestä sellasia.