Eipä ole ihme jos Pudasjärven talous on kuralla. Tuossa yksi esimerkki

Anonyymi-ap

Valiokunta saa katsauksen Hyvinvointi- ja sivistystoimen tämän hetkisestä
taloustilanteesta.
Kokonaisylitysarvio vuodelle 2024 on yhteensä 630 000 e.
Ateriapalveluiden kustannukset nousivat vahvasti esiin, esimerkiksi
marraskuussa on laskutettu kaksinkertainen summa tavanomaiseen
verrattuna.
Valiokunta keskusteli vilkkaasti ateriapalveluiden kustannuksista ja laskutuksesta, ja totesi, että on mahdotonta arvioida
kuluja tai pysyä talousarviossa, kun laskutus ei ole ajantasaista eikä
perustu todelliseen asiakasmäärään. Jälkikäteen tulevat mahdolliset
tasauslaskut ovat vaikeaselkoisia. Talouden seuranta on todella
haastavaa.

9

591

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näinhän se pimitetään kulurakenne ja kustannukset, usein muissakin hankkeissa ja tekemisessä.
      Pitkän ajan seurannan tuloksena voi sanoa, lähes kaikki tulee lopulta maksamaan lähes tuplat mitä alussa luullaan.
      Mutta ei hätää, tämä jatkuu iäisyyteen asti Pudasjärvellä.

      • Anonyymi

        Eihän se kustannusarvio kilpailutilanteessa tarkoitakaan sitä, että voittaja saa urakan tarjoamallaan hinnalla. Kaikki tulee tuplaantumaan ja kustannukset nousee. Tämän kaiken kyllä tietää kunnassakin päättäjät ja siksi kunnan talous on karannut aikaa sitten käsistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sadoista urakoista vastanneena tiedän, että tarjous on tarjous ja "lisätöillä" urakoitsija tekee tilin. Olen ollut todistamassa urakoita, joiden loppusumma on jopa tuplaantunut sopimusmäärään nähden, kyseenalaisillakin lisätöillä. Urakan antaja kuvitteli tehneensä hyvän sopimuksen, mutta urakoitsija tiesi porsaanreiät jo etukäteen ja käytti ne härskisti hyväkseen. Laiha sopu oli monen urakan maksajan mielestä parempi, kuin lihava, pitkäaikainen riita. Onko Sarakylän koululla sama vedätys käynnissä? Ei se ole pöljä, joka pyytää, vaan se joka maksaa.

        Esimerkki: Kun urakan laskennan ja sopimuksen perusteena on yksikkö €/kpl, lisätilauksen hinta samalle työkohteelle kerrotaan jopa 10. Kuusamon kaupunki purki taannoin paikallisen urakoitsijan viisivuotisen lumityösopimuksen kesken 1. sopimusvuoden, kun sopimuksen mukaiset lumityöt todettiin hoidetun puutteellisesti, mutta lisätöistä laskutus oli enemmän, kuin varsinaisista sopimuksen mukaisista lumitöistä.
        Olen joskus kysynyt itseltäni, miksi minä en koskaan ryhtynyt yrittäjäksi, vaikka kokemusta ja osaamista on? Vastaus on helppo, olen liian rehellinen.

        Demari ei ole koskaan rehellinen

    • Anonyymi

      Ja lapsilta ruokailussa otettiin mausteet pois,syöpä sinä päättäjä makaronilaatikkoa ilman ketchuppia.

      • Anonyymi

        Hyi ketsuppia yök
        Sinappia kiitos

    • Anonyymi

      Rottapa jätti konkurssipesän.

      • Anonyymi

        Saha tipahteloo..

      • Anonyymi

        Kun oli pakko, joku tiesi liikaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2288
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2043
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1495
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1424
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      121
      1371
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      18
      1055
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      954
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      107
      904
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      78
      886
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      873
    Aihe