Olemme myös

voimakkaasti tuntevia ja seksuaalisia. Olen päivä päivältä varmempi tästä ja haluaisin enemmän. Tunteeni ovat kypsyneet pitkän ajan kuluessa. Silloin kun näimme, itseasiassa vierastin sinua, vaikka alitajuisesti aistin jo silloin, kuinka meissä on jotain ihmeellisellä tavalla samaa. Hymysi jälkeen olin melkein paniikissa sinusta, koska mieli ja alitajunta olivat ristiriidassa.

Yritän rajoittaa tänne kirjoittamista. Ei tämä mikään toisista oikeasti välittävien paikka ole tai ainakaan kuuluisi olla. Mielestäni meissä on valtava potentiaali, mutta mikäli molemmat haluamme sille matkalle lähteä, niin veikkaisin, että haastavaa se saattaisi olla, mutta helposti sen arvoista. Mielessäni olen jo sinun.

Kyllä, valmistaudun ottamaan yhteyttä lähitulevaisuudessa, mutta ihan heti en ole valmis.
1162724
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 116

Vanhimmat

Sitähän minä olen koko ajan toivonut että sinä vihdoin sanot kaiken ääneen että pystyn sen jälkeen sinun kanssa juttelemaan ja voimme katsoa mitä se normaali yhteys välillämme on. Onko se yhtä huumaavaa kuin tämä kaikki. Yleensä kyllä huumannun aina enemmän sinut nähdessäni.
Olen välitilassa ja odotan.

Äänestä
  • Ostakko nää suolakurkkuja?

    Äänestä

Itkin kun tulit melko paljon ja arvaa mistä se johtui?
Siitä että pelkäsin kuollakseni päätyväni kanssasi sänkyyn enkä pystyisi vastustamaan sitä

Äänestä
  • Mahtava kielioppi. Oletko käynyt peruskoulun jälkeen, millaisia koulutuksia?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mahtava kielioppi. Oletko käynyt peruskoulun jälkeen, millaisia koulutuksia?

    Miehellä tuli aika paljon 🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Miehellä tuli aika paljon 🤭

    Sitä minäkin että tuosta voi ymmärtää aika paljon väärin

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mahtava kielioppi. Oletko käynyt peruskoulun jälkeen, millaisia koulutuksia?

    Jollain voi olla lukihäiriö… pitäisi muistaa täälläkin, että kaikenlaiset ihmiset kirjoittaa täällä omista lähtökohdistaan…

    Äänestä

  • Tippa taisi tulla alempaa

    Äänestä

  • Nyt sais halvalla suolakurkkuja

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mahtava kielioppi. Oletko käynyt peruskoulun jälkeen, millaisia koulutuksia?

    Suolakurkkumaassa iloliemitynnyrissä opiskelin

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Miehellä tuli aika paljon 🤭

    Se söi suolakurkkuja!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Sitä minäkin että tuosta voi ymmärtää aika paljon väärin

    Syä sääkin suolakurkkuja ni ymmärrät paremmin

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Tippa taisi tulla alempaa

    Se oli tippuri eikä tippa.
    Syö suolakurkku niin pelastut

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Jollain voi olla lukihäiriö… pitäisi muistaa täälläkin, että kaikenlaiset ihmiset kirjoittaa täällä omista lähtökohdistaan…

    Älä, suolakurkku kirjoitetaan Klla

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Miehellä tuli aika paljon 🤭

    Joo niin taisi tehdä lakanoiden lisäksi patjakin kastui.

    Äänestä

Odotan yhteydenottoasi ja yhteystiedothan sulla on.

Äänestä

Että ei vielä. Okei katsellaan vaikka 10 vuotta tapahtuuko siinä ajassa mitään?

Äänestä
  • Aapeena kommentoisin sen verran, että olen ollut tuolla puolella myös. Menettänyt hermoni, vaikka tietäisin toisella olevan tunteita, mutta ei ota yhteyttä tai vastaa yhteydenottooni. Se on helppo sanoa noin, mutta sitten näkökulma muuttuu, kun tajuaa itse olevan ilmeisen samanlaisessa tilanteessa. Tulee ihminen, joka laittaa tuntemaan myös ne syvimmät kohdat itsessä, joiden osalta ei ole päässyt vielä sinuiksi tai käsitellyt niitä kunnolla.

    Olen luultavasti aikaisemmassa elämässä aiheuttanut juuri tämänlaisen pakoreaktion, jonka ymmärrän kunnolla vasta nyt, kun olen itse samanlaisen äärellä, jossa haavoittuneimmat kohtani tulevat paljaammiksi kuin koskaan ennen. Olen tässä prosessissa tehnyt huomattavaa edistystä ja tiedän lopulta onnistuvani, mutta ihmisinä olemme aina haavoittuvaisia vahvuuksineen ja heikkouksineen. Täydellisyys on oikeastaan vihollinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Aapeena kommentoisin sen verran, että olen ollut tuolla puolella myös. Menettänyt hermoni, vaikka tietäisin toisella olevan tunteita, mutta ei ota yhteyttä tai vastaa yhteydenottooni. Se on helppo sanoa noin, mutta sitten näkökulma muuttuu, kun tajuaa itse olevan ilmeisen samanlaisessa tilanteessa. Tulee ihminen, joka laittaa tuntemaan myös ne syvimmät kohdat itsessä, joiden osalta ei ole päässyt vielä sinuiksi tai käsitellyt niitä kunnolla.

    Tekstisi on kammottavaa

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Tekstisi on kammottavaa

    Jos hän, johon olin aikaisemmin yhteydessä, lukee sen, niin uskon, että voi tuntua kammottavalta. Anteeksi mahdollisesti aiheuttamastani pahasta.

    Voi että kun mä rakastan sun ajattelua mies.
    Käydään samankaltasia hasvoja läpi tahoillamme ...
    Tämäkin on asia jota en osannut sanottaa sinulle puhuessani.
    Ja haluan myös tilaa sille ..
    Kosketit sydäntäni todella
    Ja minä sinun sydäntäsi ❤️
    A >J

    🤍🩷

    Äänestä

  • Suolakurkku on parhaimmillaan 10 vuoden päästä!

    Älä puhu palturia, syö suolakurkku

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Jos hän, johon olin aikaisemmin yhteydessä, lukee sen, niin uskon, että voi tuntua kammottavalta. Anteeksi mahdollisesti aiheuttamastani pahasta.

    Eipä kestä, suolakurkku tiellä pitää

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Voi että kun mä rakastan sun ajattelua mies.
    Käydään samankaltasia hasvoja läpi tahoillamme ...
    Tämäkin on asia jota en osannut sanottaa sinulle puhuessani.
    Ja haluan myös tilaa sille ..
    Kosketit sydäntäni todella
    Ja minä sinun sydäntäsi ❤️
    A >J

    Ota suolakurkku

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Tekstisi on kammottavaa

    Kuin niin?
    Sivusta

    Äänestä

Joillakin on sitten hyvä onni kun tunteet on samanmoisia silmä monellakaa ei niin ole, toiv saat kaivattusi.

Äänestä

Miksi vierastit minua?

Äänestä
  • Sulla ei ollu suolakurkkuja

    Äänestä

Kannustan sinua❤️😘

Äänestä
  • 🤍🤗

    Äänestä

  • Ei kannata ilman suolakurkkua

    Äänestä

Kirjoita vaan. On ihanaa lukea kirjoituksiasi.

Äänestä
  • Onko tuo aloittaja mies vai nainen?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Onko tuo aloittaja mies vai nainen?

    Mies.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mies.

    Okei, itse en tunnistanut sukupuolta aloituksesta. Hyvä että sinä tunnistit (jos edes olet 11:27:34). 👍

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Onko tuo aloittaja mies vai nainen?

    Mieheltä naiselle on aloitukseni

    ap.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mieheltä naiselle on aloitukseni

    ap.

    Tiesin sen. Sivu

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Okei, itse en tunnistanut sukupuolta aloituksesta. Hyvä että sinä tunnistit (jos edes olet 11:27:34). 👍

    Kun teen aloituksia, suurin osa vastaajista on aina naisia, jotka kuvittelevat minut mieheksi. Yleensä en viitsi edes lähteä korjaamaan luulojaan. Antaa heidän jatkaa mielikuvitusleikkejään.

    sivu

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Onko tuo aloittaja mies vai nainen?

    Se on suolakurkku

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kun teen aloituksia, suurin osa vastaajista on aina naisia, jotka kuvittelevat minut mieheksi. Yleensä en viitsi edes lähteä korjaamaan luulojaan. Antaa heidän jatkaa mielikuvitusleikkejään.

    sivu

    Kyllä molemmat gubbe ja ap on transmiehiä,esiintyvät moasti naisina! Eivät taida kumpikaan tietää,kumpia ovat,siksi haukkuvat toisia!

    Äänestä

Mitä minä teen, kun mulla on 2 ihastusta ja molemmat tuntuu oikealta. En osaa päättää. Vaikee tilanne. Pitänee varmaan ottaa omaa aikaa ja miettiä molempien hyvät ja huonot puolet ja kattoo kumman kohdalla hyviä puolia on enemmän.

Äänestä
  • Jos tuo on tilanne, totuus on se, ettei kumpikaan ole oikea. Sitten kun se oikea tulee vastaan, sen kyllä tietää eikä tarvi arvuutella.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jos tuo on tilanne, totuus on se, ettei kumpikaan ole oikea. Sitten kun se oikea tulee vastaan, sen kyllä tietää eikä tarvi arvuutella.

    Samaa mieltä. Ratkaisee paljon luonteen yhteensopivuus ja kun oppii tuntemaan niin tietää toisen heikkoudet ja vahvuudet. Silmien katse kertoo paljon ❤️🤪

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Samaa mieltä. Ratkaisee paljon luonteen yhteensopivuus ja kun oppii tuntemaan niin tietää toisen heikkoudet ja vahvuudet. Silmien katse kertoo paljon ❤️🤪

    🩶😘

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jos tuo on tilanne, totuus on se, ettei kumpikaan ole oikea. Sitten kun se oikea tulee vastaan, sen kyllä tietää eikä tarvi arvuutella.

    No mulla kävi niin, että ensin oli vaan yksi ihastus. Sitten tapasin erään tyypin ekaa kertaa kahden kesken. Silloin tajusin, että hän on se oikea. Mutta sitten kävi ilmi, kun selvitin asian, että hänellä ei oo romanttisia tunteita mua kohtaan eli haluaa olla vain kaveri. Vaikka juuri hän tuntui niin oikealta silleen, että hän se on. Mutta eipä sit vissiin ollutkaan. Vaikka vaikutti siltä, että hänkin tunsi samoin, mutta ei näköjään. Olen varmaan ikisinkku sitten. Ei jaksa yrittää enää yhtään mitään.

    Äänestä

Meidän välinen vetovoima on jotain aivan mieletöntä.

Äänestä
  • Olet ihana mies 💋

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Olet ihana mies 💋

    Se on varattu!

    Äänestä

Hienoa että näkee päämäärän ja on siirtymässä sitä kohti. Olet myös käsitellyt ne asiat mitä sinun kuulu käsitellä että pystytte olemaan täysvertaisessa suhteessa. Joskus vastaus on suoraan edessäsi mutta joskus on kykenemätön näkemään sen. Toivon sinulle (ja teille) onnea tulevaan!

Äänestä

Aivan samoja fiiliksiä ja tuntemuksia on mullakin. Ne vaan pitäisi valjastaa sinne käytäntöön asti. Mutta miten? 🤔

Äänestä
  • Valjasta ratsusi 😜

    Äänestä

Kerroinko jo sinulle tunteistani?

Äänestä

Kaunis kirjoitus. Taidan omia sen🩷

Äänestä
  • Olet ihana mies 💋

    Äänestä

Kyllä se oikea aika tulee vielä, tuntui hyvältä lukea ajatuksiasi. Tykkäsin.

Äänestä

Mun ongelma on kyllä myös se, että analysoin niin paljon kaikkea, eikä varmaankaan helpota kenenkään tutustumista minuun. Se luo näennäisen valta-aseman, jota toiset saattavat pitää pelottavana, vaikka ei romanttisia tunteita kokisikaan. Sekin on vain kompensointikeino omalle epävarmuudelle.

Tavallaan omia heikkouksia pitääkin analysoida niistä ylipääsemiseen, mutta toisaalta on vain annettava mennä virran mukana ja olla ajattelematta ylimääräisiä.

ap.

Äänestä
  • Minä en juurikaan analysoi mitään. Olen erityityispiirteinen ja tietyllä tavalla siksi lapsenomainen.

    Äänestä

  • Juu ton piirteen oon huomannut susta näiden vuosien aikana, mut se on osa sua ja rakastan sua silti❤️

    Äänestä

  • Kun ylianalysoi, on varuillaan ja sillä tavalla etäinen niin se pitää myös toisen etäällä. Hyvä on olla varuillaan mutta jossain vaiheessa on rohkaistuva ja päästää irti kontrollintarpestaan ja toivoa että toinen toimii samoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Kun ylianalysoi, on varuillaan ja sillä tavalla etäinen niin se pitää myös toisen etäällä. Hyvä on olla varuillaan mutta jossain vaiheessa on rohkaistuva ja päästää irti kontrollintarpestaan ja toivoa että toinen toimii samoin.

    Mä en kykene tuohon mitenkään helposti
    Tosin oon muuten rennonpi iän myöte
    Vs mitä olin parikymppisenä
    Mun anlyysit meni ihan liian pitkälle....
    Terveisin A nainen sivusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Kun ylianalysoi, on varuillaan ja sillä tavalla etäinen niin se pitää myös toisen etäällä. Hyvä on olla varuillaan mutta jossain vaiheessa on rohkaistuva ja päästää irti kontrollintarpestaan ja toivoa että toinen toimii samoin.

    Totta tuo. Ylianalysointi ja kontrolli ovat tehokkaimmat keinot estää mitään alkamasta.

    Äänestä

Olen sulaa vahaa edessäsi. Kirjoitit taas fiksusti. Noin minäkin tunsin ja ennen lähtöä tunsin voimakasta empatiaa kun mietin miten jaksat loppupäivän. Ja mulle tuli heti aavistus että tämä ei ollut tässä. Eikä jää tähän . Tiesin että tulet olemaan vielä jossain suuremmassa merkityksessä, osassa elämässäni. Love 🩷

Äänestä
  • ❤️❤️

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    ❤️❤️

    Täällä on tainnut hävitä mun viestejä. Ei voi mitään snif. Pyydän anteeksi sitä mun on/off asennetta tähän meidän juttuun. Niin en tekis enään. Love🩷

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Täällä on tainnut hävitä mun viestejä. Ei voi mitään snif. Pyydän anteeksi sitä mun on/off asennetta tähän meidän juttuun. Niin en tekis enään. Love🩷

    En tiedä, että kuka olet, mutta hän ei kyllä ainakaan ole tehnyt yhtään mitään asiaa väärin.

    ap.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    En tiedä, että kuka olet, mutta hän ei kyllä ainakaan ole tehnyt yhtään mitään asiaa väärin.

    ap.

    Ootko nyt ihan varma? Ei kai hän ole pettänyt jossain edellisessä elämässä ja sen jälkeen kaikki on mennyt päin honkia. Nyt olisi aika korjata kaikki tuo ja asiat onki edennyt tällä kertaa just niinku pitkikin. Kumpikin osapuoli on onnistunut tehtävissään🩷

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ootko nyt ihan varma? Ei kai hän ole pettänyt jossain edellisessä elämässä ja sen jälkeen kaikki on mennyt päin honkia. Nyt olisi aika korjata kaikki tuo ja asiat onki edennyt tällä kertaa just niinku pitkikin. Kumpikin osapuoli on onnistunut tehtävissään🩷

    Helpotus kun sinun kaltaisia ihmisiä olemassa love 🩷 nainen sivusta

    Äänestä

Kuinka kauan tätä asiaa olet kypsytellyt ja miettinyt?

Äänestä

Ap, ihana aloitusviesti.
Haluatko pitää kohteeltasi yllätyksenä ja jossai kohtaa otat yhteyttä vai näettekö vähän helpostikin muuten ? Omalla painollaan menee.. sekös helpoimmiten?

Äänestä

Aloitus on miehen kirjoittama. t. Viestien analysoija-pro

Äänestä

No se on tyypillistä meidänlaisille ADHD tyypillisille, vaikka tuskin HÄN täällä kirjoitteleekaan, hänen tapansa oli paeta konfliktia "turvalliseen suhteeseen" ja jättää tää meidän juttu käsittelemättä si.

Äänestä
  • Kuulostaa itsellekin tutulta.

    naiselta sivusts

    Äänestä

Olen viime viikkoina miettinyt taas enemmän häntä. Tekisi mieli omia aloitus, kuulostat häneltä, mutta tuskinpa vain. Pitkään oli rauhallista. Viimeksi, kun näimme, karkasin paikalta. Se kai kuitenkin kertoo siitä, miten vahvasti koen edelleen. Hän oli minulle jotain valtavan merkityksellistä, yhtä aikaa läpikotaisin tuttua ja sittenkin käsittämättömän ihmeellistä. Kuin puolikas minua.

Tavallaan toivon, että kuulisin hänestä vielä.

Äänestä

Ei tunneta. 🤣🤣🤣❌

Äänestä

L oon samaa mieltä, pistä viestiä....

Äänestä

Tuntuu väärältä kirjoittaa täällä seikkaperäisesti julkisesti näitä mulle tärkeitä ja herkkiä henkilökohtaisia asioita, jotka niin monet omivat. Ja jos hän tuntee minua kohtaan samaa ja on täällä, niin ei varmaankaan tunnu arvokkaalta hänestäkään.

Olen liikaa marinoitunut tähän palstan tapaan toimia ja oikeasti taistelen itseni pois tästä ainakin tämänlaisten viestien osalta. En halua aiheuttaa kenellekään riippuvuutta palstaan, erityisesti hänelle, jos täällä on, koska tämä on kuin jotain addiktoivaa huumetta.

Tämän sanottuani, liikaa on ollut sattumuksia ja liikaa asiat sopivat yhteen, että en uskoisi hänenkin täällä olevan. Se antoi rohkaisevan tönäyksen mulle, mutta olen valmis kaikkiin vahtoehtoihin siinä, että mitä seuraavaksi käy. Omista tunteistani olen joka tapauksessa varma.

ap.

Äänestä
  • Jos on omista tunteistaan varma ja tietää, että toisellakin on tunteita, esteet kai eivät ikinä ole ylitsepääsemättömiä? Kuulostaa kuitenkin siltä, että tunteesi eivät ole kevyitä ja harkitset tarkasti.

    Äänestä

  • Onnea sinulle lähestyessäsi naistasi. Kaikkea hyvää.

    Äänestä

  • Kohdenna viestisi hänelle sitten ja pian hirveetä lukee viestejä kun aina kaikki omii kerro sitten tunnisteita

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Onnea sinulle lähestyessäsi naistasi. Kaikkea hyvää.

    Voi naisparkaa,tuota ei varmaan halua kukaan!

    Äänestä

............

Äänestä
  • Ymmärrän

    Äänestä

Joskus toivoisin että joku ajattelisi minusta näin mutta onneksi tämä tapahtuu joillekin ihmisille ja antaa toivoa. Löytäkää toisenne uudestaan ja älkää päästäkö toisianne menemään.

Äänestä

Tätä on jo jonkin aikaa odoteltu, kauanko suurinpiirtein vielä?

Äänestä

Voisit olla kaivattuni jos hän olisi täällä. Tunnustin himoni ja sinun reaktio oli kovin ristiriitainen.

Äänestä

Haluaisitko lähteä luontoon jonain kauniina kevätpäivänä? Laitan meille eväät mukaan. Voit piereskellä vapaasti. Ei haittaa yhtään.

Äänestä
  • Kiva, tahtoisin.
    Ja ihana kuulla, voin olla siis täysin oma itseni 🤣

    Äänestä

Et voi valita kahta, joko olet tohtori yliopistolta, tai olet ihminen, valitse toinen.

Muistaakseni ehdottamani uusi hyvä viileä "cool" housu-trendi, valkoiset housut, näkyy monilla..

Minulla oli tänään... täysin valkoinen t-paita jonka päällä vaaleansininen jenkkikauluspaita... talvitakki sentään vielä kun pakkasia ei nahkaa vieläpä-

Äänestä

paljonko maksaa koko pukunaisuus, eli koko pukunanaisuus siis jos lasketaan kaikki asusteenp ääseetkö alle 3y7356 euron trrr..numerosumman..

Äänestä

Soita heti vaan,ku oot valmis.vastaan kyllä🩷❤️

Äänestä

Ihanaa on kun joku kolahtaa oikealla tavalla, sinun tapauksessa viiveellä mutta kaikilla on omat tavat prosessoida asioita. Itse en osannut toimia kun olisi pitänyt enkä osannut ottaa toisen tunteita siinä hetkessä vastaan. Harmittaa se että meistä ei voinnut tulla mitään, mutta minun elämässä hänen oli tarkoitus vaan ravistaa minut ymmärtämään että olen hyvän kohtelun arvoinen.

Äänestä

Anna väliaika viestiä jaksaa sitten odottaa 🥰

Äänestä

Rauhassa mennään

Äänestä

Tulemme vielä räjäyttämään todellisen pommin jolloin jyvät erottuu akanoista...kulta!

Äänestä

Soita mulle vaikka ei voitais ihan heti nähdäkään. Tai laita edes sähköpostia niin sovitaan taas soittoaika ♥️ n->m

Äänestä

kun otat yhteyttä, muista mainita että olet kiinnostunut..
Jos et sitä mainitse,
Kerro tykkääväsi minusta.
Ole luotettava.
Ota oma aikasi, ja tule luokseni valmiina!

Äänestä

Olemme sukulaissieluja, sinä ja minä... Kun ymmärrät ettei sinun tarvitse taistella luontoasi vastaan voit alkaa elää elämääsi vapaasti... Haluan olla paikalla sen tapahtuessa. On syvästi outo tunne törmätä johonkuhun, jonka toiveet ovat muovatutt niin lähelle omia että on kuin kurkoittaisi peiliin ja löytäisi lämmintä lihaa sormenpäiden alta. Jos joskus on onni löytää tuo maaginen, pelottava symmetria sitä toivoo olevansa tarpeeksi rohkea tarttuakseen siihen molemmin käsin päästämättä irti. Että on joku jonka panssari taottu samassa erilaisuuden ahjossa. Jollain tapaa pidän ajatuksesta että huolimatta kaikesta erottavasta yhteytemme on ja pysyy. Mitä nopeammin kaikki pyörii hallinnasta, sitä hitaammin aika ryömii ja mitä enemmän aikaa tarvitsee sitä vähemmän sitä saa. Kaikki on suhteellista. Olet vahvempi kuin luuletkaan, ja jos haluat rakastua niin tee se.

Äänestä
  • Olet ihana mies 💋

    Äänestä

  • Oon jo rakastunut❤️🩵🔥

    Äänestä

  • Mikä hänen luontonsa sinusta sitten on? Homousko?

    Äänestä

  • Veijo Essoako tarkoitat? Varaa pöytä Esson baarista?

    Äänestä

Ei se kannata ellet osaa tehä nakkikastiketta potuilla ja punajuurilla

Äänestä

Ihmiskunnan alku on reisien välissä 🤭

Aa v!ttu en jää kattomaa ku kuraa sataa kohta taas niskaan
Naidaan ku nähdään💋

🚬👩🏻‍🦳
……👙
…👠👠

Äänestä
  • Juu näin tehdään hani!🩵🔥🩷

    Äänestä

  • Ootteko humalassa vai huumeissa!

    Äänestä

Sen verta 🤭 koskettava aloitus, että uskallatko laittaa nimikirjaimia?

Äänestä

Odotan sitä! ❤️ T: Marika

Äänestä

Ee:kö kirjoittelee? Laita viestii vaan tulemaan 😉 alkaa energiat olee taas kohdillaan!

Äänestä

Et vastannut kun soitin. Itkettää, olisin tarvinnut tukeasi.

Äänestä

Miksi ette enää ole tekemisissä? Vierastit niin paljon että hän vieraannutti itsensä sinusta?

Hienoa että olet selkeyttänyt ajatuksesi ajan kanssa ja toivon että et ole liian myöhässä.

Äänestä

Miten tämä tilanne on edennyt? Palstaharhaiset voi poistaa itsensä tästä aloituksesta kun tietävät ettei se mies joka ei edes tiedä heidän olemassaoloaan ei ottanut heihin yhteyttä.

Äänestä

Anteeksi mutta olen tullut muihin ajatuksiin. Rakastan perhettäni. En kykene heistä luopumaan. Olen pahoillani.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

voimakkaasti tuntevia ja seksuaalisia. Olen päivä päivältä varmempi tästä ja haluaisin enemmän. Tunteeni ovat kypsyneet pitkän ajan kuluessa. Silloin kun näimme, itseasiassa vierastin sinua, vaikka alitajuisesti aistin jo silloin, kuinka meissä on jotain ihmeellisellä tavalla samaa. Hymysi jälkeen olin melkein paniikissa sinusta, koska mieli ja alitajunta olivat ristiriidassa.

Yritän rajoittaa tänne kirjoittamista. Ei tämä mikään toisista oikeasti välittävien paikka ole tai ainakaan kuuluisi olla. Mielestäni meissä on valtava potentiaali, mutta mikäli molemmat haluamme sille matkalle lähteä, niin veikkaisin, että haastavaa se saattaisi olla, mutta helposti sen arvoista. Mielessäni olen jo sinun.

Kyllä, valmistaudun ottamaan yhteyttä lähitulevaisuudessa, mutta ihan heti en ole valmis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu