Sunnuntaina 13.4.25 pidettävissä kunta- ja aluevaaleissa on ehdokkaina monia rikostuomion saaneita lähes kaikissa puolueissa. Kajaanissa ehkä kuuluisin rikostuomion saanut on ps-listalla oleva Pasi Kilpeläinen, joka tuomittiin viime vuoden puolella kunnianloukkauksesta sakkoihin ja korvauksiin eräälle naishenkilölle.
Rikostuomion saaneita ehdolla kevään vaaleissa.
Anonyymi-ap
68777
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Persu persu persu persu persu...
Asiaan:
Ihmetyksen aihe että oululaisen Kalevan lisäksi Ylekin uutisoi monikertaisesti tuomitun rikollisen pääsystä SDP-vaaliehdokkaaksi.
https://yle.fi/a/74-20150286
Viitaten tuohon aloitukseen meidän perhe ei ikinä äänestä tätä henkilöä. . On niin rivosuinen ja kohtelee omaa lähimmäistäänkin tavalla, jota ei voi ymmärtää.?
Varmalta taholta kuultu hän jota tässä on kohdeltu niinkuin on kohdeltu - on antanut muutaman kerran anteeksi, mutta sama toiminta jatkunee.
Tarkistakaa taustat ja kyselkää muiltakin , ennen äänestämistä. On tärkeetä saada kunnon edustaja- nuorista löytyy järkeviä.
Aikamoista törkyä päästelet. Voi olla, että vastaat väitteistäsi käräjillä.
Tämän sivun huru-ukkojen ja -akkojen kirjoituksiin ei kannata ottaa kantaa ja ainakaan viedä asioita käräjäsaliin. Tämä sivusto on mielestäni ala-arvoista kommentointia täynnä ja tämä pitäisi lailla kieltää.
Totuutta saapi puhua.
Se ei ole mitään törkyä kun rivoja päästeli suustaan josta sai tuomion . Kuka normi ihminen poliisikuullustelussa antaa diaknooseja ja leikkii lääkäriä.? Siitähän se tuomio tuli ja ihan oikein.
Varma taho on aivan itse maininnut asiota kuulijana monet korvat ja pari muuta asioista tietoisia. Sinnehän sitten menevät koko kööri uhkaamaasi käräjöintiin.
Tähän ei enempää.
Väärä nimi oikea nimi on Kurvinen sen on antanut pj.
Laitettu asianomaiselle tiedoksi hän astelee poliisin luokse huomenna. Hänellä on täysin puhdas rikosrekisteri.
Oliko kuitenkin puolet tottuutta.
Tuomioistuimen päätöss kiertää jo Kaenuussa.
Karmeaa luettavaa.
Eikös sitä tullut vuoden lähestymiskielto. En minäkään ymmärrä tämmöistä puhelinhäiriköintiä. Se oli vaimo kuuleman mukaan laittanut pihalle.
Täält toispuolen jokkee eikös se yksi vanaha ukko mennynnä naimisiin nuoren typyn kansa?
Tytär ja iä assuu yhessä piskiensä kanssa.
Isä..
Ei ole tietoa asiasta, mutta annetaan jokaisen elää ihan niin kuin se heille on hyvä. Ne asiat eivät meille muille kuulu.
Olet oikessa - kovin täällä kiinnostaa kuka kenenkin kanssa asustelee jne..
Tämä yksi, joka täällä jatkuvalla syötöllä kirjoittelee , mitä ihmeellisimpiä näkemyksiään - ovat ala-arvoisia ja oman päänsä sisäisiä tuotoksia. Näillä hänen kirjoituksillaan ei ole mitään merkitystä - mitä hän luulee niillä saavansa aikaan?
Ehdokkaaksi hakeutuvan henkilön rikostaustaa tutkita luotetaan henkilön itsensä antamiin tietoihin. Tämä lie käytäntö kaikissa puolueissa, olisiko se edes mahdollista.
Kyseinen henkilö Abe Zakolel ei ole ehdolla ilmeisesti hänet on siirretty syrjään.
Jokainen voipi itse ottaa selevää ja tutkia ehokkaan toimia erilaisista esiinkin tulleista rikkeistä ja toimista.
Macron on ison valtion johtaja, jos et sitä tiedä. Onko järjessäsi vikaa, kun et ymmärrä mitä tuolla vertauksella tarkoitetaan? Minä kerron ja jospa sen jälkeen ymmärrät. Korkea-arvoisella maansa johtajalla ja hänen puolisollaan on 24 vuoden ikäero ja mies on nuorempi. Ikäero ei heitä haittaa. Miksi Sinua haittaa tavallisten kajaanilaisten pariskuntien ikäero?
Näin ulkopuolelta on nähty että paljonhan sinäkin tänne kirjoitat. Ehkä saat siitä jotain viihdykettä elämään ja saahan tänne tarinoida. Muistathan myös itse olla jatkossa arvostelematta liian ankarasti eri tavalla eläviä tai eri arvoja kannattavia.
Kyllä on kätössä
Arvostella saa ja puhua totta. Arvostellessa myös tosiasit ovat kyseessä.
Näytpä täällä viihtyvän sinäkin !! Mikäli et viihtyisi et myöskään kommentoisi. Tarinoida saa, mutta vain päivänvalon kestäviä.
Tässä olet kyllä oikeassa tämä pätee hyvin niille , jotka arvostelevat ja rääpivät jatkuvasti P.Kettusesta ja M.Polvisesta törkeyksiä.
Hieno kirjoitus. Jos ihmiset ja parit tulevat toimeen ja ovat onnellisia, ei siihen mitkään muut seikat vaikuta.
Katri-Helena ja hänen kumppaninsa ikäero on yli 30v.
He ovat hyvin onnellisia - on ilo ollut seurata heidän taivaltaan.
Entäs traktori pöntiäinen vieläkö ehdokkaana vaikka varastelee ?
Eikö ne jo erottanut sen pöntiäisen kuljetuspolarista varkauden takia.
Varo ettet jouvu käräjille.
Mahtaa haastemiehellä olla vaikea löytää nimellä pöntiäinen varustettu henkilö...
Mahoton tehtävä haastemiehelle ja polliisille eivät oikein taho ottoo etes mittään näitä on niin paljon . Ainoastaan jos onpi huumeisiin rikoksiin ,tappohin ja tämän tapaisiin selkeitä tunnusmerkkejä ottavat vakavasti.
Onpahan äänestäjillä sitten valinnanvaraa, kun kaikenmaailman hämäräheikitkin pääsee ehokkaaksi, kerran elämässä kuva lehteen jne...
Käykö SetäMies?
Setämieskin on parempi kuin nuo älyä vailla olevan kirjoitukset..on kuin penikoiden tasolla olevan aivopieruja.
On niillä pinna kirreellä.
Cowboyhattu päähän
Juhantalo möi tehtaansa halaval
MET mennään vaaliuurnille ja äänestää pätkäytetään perussuomalaisia!
MET myös - aluevaaliehdokas ( 8, 9, 36) Perussuomalaiset joku näistä pitäisi valita, kuntavaaliehdokas num. 31 ps.
Hiljaa seuraavat katsojat ajattelevat omia ajatuksiaan poliittisen teatterin ohjaajista, näyttelijöistä, lavasteen siirtäjistä, valon kääntelijöistä, lipun myyjistä ja kuiskaajista. Hiljaa olevat tahtovat varoa teatterilaisista mahdollisesti ärhenteleväisyyteen taipuvaisia. Kajaanin persutoimijoissa vaikuttaa ihan selvästi monenlaisia hahmoja. Kaikki ei taida olla aivan sitä, miltä äänekkäimmät huutajat tai tänne suoli24:seen kirjoittavat tahtovat asioiden näyttävän. Tähän palstaan voi asennoitua selvästikin ärhenteleväisyyteen taipuvaisten leikkikehänä.
Niinpä , sama tyyppi täällä kirjoittaa hävyttömästi toistaen samoja teemojansa likainen ”palttoo jne..
Mitä tämä kertoo tällaisesta- jokainen järkevä sen ymmärtää. Jatkuvaa kansanedustaja M.Polvisesta ja veteraani kansanedustajasta P.Kettusesta mitä ilkeimpiä kirjoituksia.
Molemmat ovat munanneet poliittisen uransa ihan ite puoluejohdon näkökulmasta. Kettunen ei pääse edes paikallisyhdistyksen jäseneksi ja osa jäsenistä karkaa yhdistyksen jäsenyydestä Polvisen tulon seurauksena.
Äänestäjät ei tykkää Polvisen käytöksestä perhettään kohtaan, josta seurauksena lähestymiskielto. Ei kovin miehekästä.
Hauskaa että otit kommenttini kuin se olisi puolellasi. Menemättä poliittisesti kenenkään ehdokkaan tai toimitsijan puolelle kannustan jokaista reflektoimaan omaa toimintaa. Myös itseäsi. Laiskojen itsearvioijien tapavirhe on hakea erimielisyystilanteissa vikaa muista. Todellinen taito on tunnistaa, mitä korjattavaa omassa preesensissä ja toimintatavoissa ehkä olisi. Sivustakatsojana olen nähnyt että monen kunnan persujoukoissa on paljon riitaisuutta ja juurikin tätä suoli24-kirjoittelua. Surullista että Kainuussakin. Aikuiset ihmiset.
Sinun kuvitelmiasi
Mikä ei pidä paikkaansa, jos kuvitelmaa?
Polvinen vakava varoitus
Kettunen ei yhdistyksen jäsenyyttä
Mm. Heikkinen loikki kokoomukseen ja 30 entistä vaaliehdokasta jäi pois.
Aika selkeät todisteet
Inohdit Loikkarin Markku Pyy LiikeNyt loikka Perussuomalaisiin.!!??
Unohdit ..korjaus
Polovisella lähestymiskielto perhettään kohtaan, kertoo aika paljon ihmisestä
Tämä sinun täkytys kertoo sinun katkeruuden.
Räkytys jota harrastat…
Tietääkseni Polvisella ei ole mitään tekemistä Pentti Kettusen ja paikallisyhdistyksen jäsenyyden kesken. Pentti Kettusta ei ole hyväksynyt jäseneksi Mannisen johtama Kajaanin Perussuomalaiset ry. Se on aivan oikein Kettuselle, joka on oikein suuren luokan typerys ja kykenemätön olemaan mukana poliittisessa toiminnassa.
Täällä joku kirjoitti arvostelusta jne.. mitähän tämä on?
Törkeetä sellaista vanhasta miehestä alvariinsa.
Voihan isossa joukossa olla rikollisia, joita lainkoura ei ole päässyt nappaamaan.
On varmasti niin totta
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011123065.html
Kolme lapsiin sekaantujaa Perussuomalaista ehdolla Helsingin vaalipiirissä.
Tässä yhteydessä on myös tullut ilmi, ettei Polvista olisi hyväksytty eduskuntavaaliehdokkaaksi, jos hän olisi rehellisesti ilmoittanut lähestymiskieltotuomiostaan tai se olisi taustatarkastuksessa selvinnyt.
Eli huijari.
Mikä noissa Perussuomalaisissa vetää noihin lapsiin? Miksiköhän Willekin vaihtoi Persuihin?
Nyt paljasti HS lisää näitä.
3 PS edustajaa 1demari ja i vapaanliiton edustaja.
Aika hyvin edustettuna persut,,nyt kaiken kaikkiaan jo 5 lapsiin sekaantujaa.
Kauhistuttava ilmiö mikä kytee ihmisten pinnan pinnan alla. Yksi rikoksesta kauhein sekaantua lapsiin. Sairasta on ilmi tulee vain pieni jäävuoren huippu. Jopa uskon lahkoissakin näitä on käytetään seksuaalisesti hyväksi jopa omia lapsia.
Lässyn lässyn 😆
Älä lässyttele. Kyllä lapsiin sekaantuminen on rikoksista pahin ja sinä vaan lässyttelet.
Persut hyvin edustettuna näissä rikollisissa.
Pedofilia on persuissa nyt pop ja in.
Perussuomalaisissa on rehellisimmät ehdokkaat.
Mikä tämä. Traktori. Huijaus. Homma on?
Trolli
Annoin massikalleni nimeksi kökkötraktori ja lantaahan sillä enimmäkseen ajetaan
Massikkamiehet enemnän hevoshommia?