Ulkomailta tullaan Tampereelle saakka leipäjonoon

"Tampereen ruokajonoissa olevista arviolta noin 30–40 prosenttia on kansainvälisiä"

Hyvä että kaupungilla on vetovoimaa.

https://yle.fi/a/74-20151621
19347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Mitä v***** nyt taas?

Äänestä

Pitää saada kaikki. Luulis nyt että sossun ja Keelan rahat riittäis. Olishan se kiva että Suomen köyhillekkin jotain jäis.

Äänestä
  • Seurakunnat jakoi ennen suoraan varastosta muina päivinä, ettei köyhä kansa näe, paljonko mamut saa ja suvakit veivät jopa kotiin kuljetettuna, ehkä mustanmakkaran toivossa, mutta huomasivat, ettei mamut ikinä kotiudu, ottavat vain hyödyn tyhmältä kansalta. Yksikin mamu sanoi, ettei he ole tänne töihin tulleet, vaan pakoon oman kansan terrorisoijia, heillä oli rahaa tulla ja köyhät jäi sotiin ja heille sanottiin,että suomessa saa kaiken ilmaiseksi, eikä tarvitse tehdä mitään. Nyt sitten vain lomaillaan omassa maassa, vaikka on vaarallinen ja tulivat turvaan köyhältä kansalta ja kela vielä maksaa. Nyt onneksi on tulossa laki, että jos lähtee sinne lomaileen, niin suomeen ei ole asiaa. Koska siellä on turvallista lomaillakkin yksin tai koko perheen kanssa.

    Äänestä

  • Leipäjonot on kapitalistien järjestämä spektaakkeli. Voisi ne vanhenevat safkat jakaa suoraan kaupoistakin, mutta silloin jää yleisölle suunnattu teatteriesitys näkemättä.

    Äänestä

Kyse on siìs ulkomaalasista opskelijoista. Opiskelijat aina ovat tiukilla ja Suomi on kallis maa.

Äänestä
  • Älä nyt taas tule pilaamaan aivotonta öyhötystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Älä nyt taas tule pilaamaan aivotonta öyhötystä.

    Ensin opiskelijat joutuvat todistamaan varallisuutensa - eli samaa summaa kierrätetään kaikkien tileillä ja otetaan tiliote siitä todisteeksi. Suomalaisten syytä katsoa peiliin - rikas maa ja ei anna ilmaista koulutusta!
    Tai voidaan ottaa tietysti lisää pakolaisia, kun elinehdot ulkomailla katoaa koulutuksen puutteen takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ensin opiskelijat joutuvat todistamaan varallisuutensa - eli samaa summaa kierrätetään kaikkien tileillä ja otetaan tiliote siitä todisteeksi. Suomalaisten syytä katsoa peiliin - rikas maa ja ei anna ilmaista koulutusta!
    Tai voidaan ottaa tietysti lisää pakolaisia, kun elinehdot ulkomailla katoaa koulutuksen puutteen takia.

    Juuri tuollaista aivotonta öyhötystä tarkoitan.

    Äänestä

Leipää riittää kaikille halukkaille ei lopu kesken.

Äänestä
  • Loppui heti leipureiden mentyä lakkoon.

    Äänestä

Opiskelijoita ja opiskelijoita... hah haa. kuulostaa tietenkin paremmalta, kuin laittomasti maassa oleskelevat paperittomat.

Loput jonoissa on lihavia, ylensyöneitä muoviämpäri ilmiön riivaama, kun ilman saa, niin pakko hakee, ettei muut saa...

1Äänestä
  • Lihavuus tarkoittaa yleensä huonolaatuista ravintoa..

    Äänestä

OMG, shaize in pantsu. Help help need new pantsu.

Äänestä

Miksette persut itse lähde ulkomaille opiskelemaan? Meette myös ruokajonoon. Ainiin, tehän pelkäätte ihmisiä ja suomenkielikin välttävä. Parempihan teidän on jäädä kotiin murjottaa.

Äänestä
  • Leipäjonossa on suurin osa vihervassareita. Niiden Kelarahat menee ruohoon ym. muihin huumeisiin. Ei ole varaa ostaa ruokaa.

    1Äänestä

Suomestakin lähtee pakolaisia:

Nyt se on tutkittu: varakkaimpien yrittäjien muuttoliike Suomesta on kiihtynyt
---
Varsinaista roskaväkeä mutta raukat vain menköhöt merten taa.

1Äänestä
  • Toivottavasti kaikki pakolaiset palaa omiin maihinsa. Terve menoa!

    1Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Toivottavasti kaikki pakolaiset palaa omiin maihinsa. Terve menoa!

    Toivottavasti kenenkään ei tarvitsisi lähteä pakolaiseksi.

    Äänestä

On varaa opiskella ulkomailla mutta ei ruokaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Tampereen ruokajonoissa olevista arviolta noin 30–40 prosenttia on kansainvälisiä"

Hyvä että kaupungilla on vetovoimaa.

https://yle.fi/a/74-20151621

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu