Häpeääkö, ja miksi, jokainen esikoislestadiolainen?

Lars L. Koki aikanaan Pohjolan Lapissa herätyksen. Nuoren tytön luona, nuori oli uskonihminen.
Kauaksi on omena noista ajoista puusta pudonnut.
Täytyy sitä tietty olla edes hieman positiivinen. Kaiketi sekin hyvästä.

Vaikka hullu ei huomaa ja viisas ei puhu mitään, on kuitenkin sanottava.
Eräs poliitikko lähiaikoina lähimenneisyydessä kävi keskuudessanne keräämässä ääniä voittaakseen vaalit vedotan teihin ja teidän tunteisiinne ja äänestyskäyttäytymiseenne.
Hän tuli seuroihinne keräämään ääniä ja lauloi kanssanne Sionin virsiä.
Ja paljon ääniä saikin Suomessa. Tuli toiseksi. Hän oli seksuaaliselta käyttäytymiseltään "poikkeava". Ei luonnonmukainen. Edes intuitiolle parhain mahdollinen.
Toki tuota ehdokasta äänesti lukuisat toisetkin, kuin pelkästään Leevin porukka.
Jopa yllättävän monet. Jopa ulkopuolella kaupunkien asutuskeskuksien.
Joten olen samaa mieltä siinä suhteessa, että omena on kauaksi puusta pudonnut liikkeenne alkuajoista, kun Lars Leevi koki herätyksen.
Turhaan se koira paskojaan peittelee, kun se paska on siellä. Ei se sieltä häviä minnekään.
Toki en tarkoittanut alkuseurakunnan perustajaa Lars Leevi Laestadiusta.
Tämä ei ollut propagandaa, eikä muutakaan tuohon viittavaa.

Toki aloittajan kanssa samaa mieltä, ettei uskoaan tarvitse salata toisilta, puhumattakaan siitä sanotusta satunnaisille matkailijoille, että turha tänne on tulla lämmittelemään tähän seurakuntaan. Sitäkö se usko on? Verenperintöä?

Joska suorat vastaukset näyttävät puuttuvan, niin rohkenen sekaantua, vaikka vastauskelpoinen en enää olekkaan. Itse olen hävennyt varsinkin lapsena lestadiolaisuuttani, koska maalla kaikki tuntee toisensa ja siitä tuli joskus kiusaamistakin. Myöhemmällä iällä olen koittanut analysoida asioita ja huomannut, että opetettua kristillisyyttä on vaikea kantaa ja ja vielä vaikeampi perustella miksi olen se mikä olen.

Ei tarvitse hävetä, päinvastoin, jumalattomat ja pilkkaajat saavat hävetä!