Suomen poliisi on arjalainen Mestarin asialla

Koomikko Kivi: *Minäkin yritin kuulusteluissa osoittaa, että Halla -aho on omalla poliittisella toiminnallaan aiheuttanut sen, että häntä voi pitää asiaperusteisesti fasistina.

Ei kelvannut."

vs. keltaisenlehdistön lööppi:
"Toimittaja sai valtavan törkytulvan, poliisi pitää itse aiheutettuna

"Jos joku pyrkii lainvastaisilla ilmaisuilla vaientamaan tutkijan, toimittajan tai minkä tahansa ammatin edustajan, on sillä yleistä ja yhteiskunnallista merkitystä", sanoo professori."

Poliittinen poliisi ja poliisin polititisoituminen. Meno on kohta kuin Venäjällä.
26389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

poliisit ovat persuuntuneet

1Äänestä
  • Koko poliisiorganisaatio Supoa myöten on persuuntut.

    Poliisitoiminnasta vastaavana ministerinä toimii ex-poliisi Mari Rantanen (persu), joka junaili Supon päälliköksi oman valtiosihteerinsä Juha Marteliuksen (persu).

    Äänestä

  • Mutta onneksi islamisaatio ei ole vallannut poliisi laitosta, vaikka imaami taponen kovasti yritti sitä.

    Äänestä

  • iljettävä ihmiseksi

    Äänestä

Poliisit natsahtavat

Äänestä

Ei Mielensäpahoittaja woke persuja saa moittia . Siitä saa syytteen !

Äänestä

junes on hyvä toimittaja ja aina haastetaan oikeuteen totuuden puhumisesta

Äänestä
  • Juneksen hipiä on niin herkkä että haastaa jopa naisia rosikseen. #petsinalle

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Juneksen hipiä on niin herkkä että haastaa jopa naisia rosikseen. #petsinalle

    Kumpi suostuu ennemmin: Riikka huumetestiin vai Junes geenitestiin?

    Äänestä

Sekavia on kopsut . . . .

Äänestä

Poliiseissa on paljon näitä ns.''maahanmuuttokriittisiä'' joiden mielestä he jotka sanovat suoraan äärioikeistolaisia,fasisteiksi heidän sanomiset tulee vaimentaa.Kuten tässä tapauksessa Ilkka Kiven.Herkkä hipiäinen Mestari Halla-Jussi,taitaa asianlaiden hyvin tietää?

Äänestä
  • Joo, harvemmin näkee äärivassaripoliiseja mätkimässä its.päivän juhlien aikana äärivassareita pampulla päähän ettei ne pääse natsien kimppuun. 😏Mistä tulikin mieleen, mitä luulet sinimusta ap pitäisikö sinun kirjoittaa vaihteeksi avaus missä sinä itket sitä, kun esim. mamujengit kieltänyt vihervassarien palkitsema kaappivassarikyttä nosti kytkintä poliisista? 😆😆

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Joo, harvemmin näkee äärivassaripoliiseja mätkimässä its.päivän juhlien aikana äärivassareita pampulla päähän ettei ne pääse natsien kimppuun. 😏Mistä tulikin mieleen, mitä luulet sinimusta ap pitäisikö sinun kirjoittaa vaihteeksi avaus missä sinä itket sitä, kun esim. mamujengit kieltänyt vihervassarien palkitsema kaappivassarikyttä nosti kytkintä poliisista? 😆😆

    Nykyinen vihreiden pomo haaveili aikoinaan poliisin urasta ja vielä Karhu ryhmän jäsenyydestä. Jotka oli its.päivän juhlien aikana kaduilla natsien turvana ja tukena. 😏

    Äänestä

Kun ihmistä nimittää julkisesti fasistiksi joka ei sellainen ole, siitä voi saada kunnianloukkaussyytteen. Kiven kutsuessa fasisteiksi teitä sinimustia millä tuli rinnastaneeksi Halla-ahon teihin fasisteihin.

Kun persujen vainoamisesta ja maalittamisesta kuuluisa ammattitrolli tietoisesti vuosien ajan provosi ja provoaa persuja somessa, tv ohjelmissa, lehtien sivuilla jne. sitä seurannut pskasade on paitsi itseaiheutettua myös tarkoituksen mukaista pskasateen kerjäämistä.

Kumpaa professori syytti vaientamispyrkimyksillä Halla-ahoa vai Kiveä? Osaatko kremlin trolli ap kertoa?

Äänestä
  • Lainaus alkaa.

    "1. helmikuuta 2021 ·
    Suomeen on perusteilla uusi fasistinen puolue, sinimusta liike.
    Se koostuu pääasiassa niistä Suomen äärioikeistolaisista, jotka eivät osaa peitellä rasistisuuttaan sen vertaa, että he kelpaisivat perussuomalaisiksi - saavutus sinänsä.
    Puolueen ohjelmassa kerrotaan, että sinimustat haluavat suojata suomalaista kulttuuria ja verenperintöä maahanmuutolta ja liberaalin maailmankuvan myrkyltä - he esimerkiksi haluavat estää sen, että "autossa matkustava lapsiperhe joutuu kuulemaan seksivälinekaupan radiomainoksia".
    Kyllä. Siinäpä Suomen suurimmat vaarat - eriväriset ihmiset ja Kaalimadon mainokset.
    Ei jumalauta, mitä urpoja.
    PS. Medialle esitän sellaisen toiveen, että älkää sitten menkö siihen halpaan, että päästätte Halla-ahon ja muun parlamentaarisen äärioikeiston pälkähästä, kun he osoittavat sinimustien suuntaan, että tuolla ne oikeat fasistit ovat.
    Tai mitä minä selitän, totta kai te menette."

    Lainaus loppuu.

    Äänestä

  • "Anonyymi 2025-03-31 12:43:59
    taisi häipyä somealustoilta?"

    - Oletko sinä ap 5 vuotta vai sellaisen tasolle jäänyt, kun katoaa jopa edellisenkaltaiset viestit????

    Äänestä


  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Yleistys asiayhteydessä missä IL:n toimittaja provosoi persuja aikaansaadakseen p*skamyrskyn niskaansa sen seurauksena. Joita yleensä seuraa uhriutumiset jne.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c09cfb0b-6032-4b9a-bba4-80f4c1de0ea9

    ai tämä tapaus? Persujen maalittaja jonka arvosteleminen maalituksen kohteiden toimesta oli lehdistönvapauden rikkomista ja hyökkäys journalismia vastaan jne jne jne. Suomeksi, turpa kiinni rivissä äärioikeistonatsit kun toimittajat valtamedioiden etusivuilla maalittaa teitä äärioikeistonatseiksi tms.

    Äänestä

  • Jos henkilö itse profiloituu rasistiksi, basistiksi ja natsiksi, on hassunhauskaa, että fasismi nimitys aiheuttaa angstia.

    Toisaalta olikohan Il Duce kansallissosialismissaan valtion tuotantolaitosten puolella? Onhan se silloin erkittävä ero Hitlerin ideologiaan, joka tukeutui Ruhrin alueenteollisuuslaitoksiin ja muihin, joihin toimitti ilmaista työvoimaa idästä 'arbeit zum tod'- ohjelman mukaisesti

    Äänestä

Kiven löpinät voi jättää oman onnensa nojaan. Ei ketään edes naurata sen stand up jutut.

1Äänestä
  • Ee paljo naarata.☠️💙🖤

    Äänestä

  • Halla-ahokaan ei osannut nauraa

    Äänestä

Persut yrittää persuunnuttaa poliisia.

Äänestä

Sekavaa on häirikön ajatuksen virta. Siis mitä selittelet ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Koomikko Kivi: *Minäkin yritin kuulusteluissa osoittaa, että Halla -aho on omalla poliittisella toiminnallaan aiheuttanut sen, että häntä voi pitää asiaperusteisesti fasistina.

Ei kelvannut."

vs. keltaisenlehdistön lööppi:
"Toimittaja sai valtavan törkytulvan, poliisi pitää itse aiheutettuna

"Jos joku pyrkii lainvastaisilla ilmaisuilla vaientamaan tutkijan, toimittajan tai minkä tahansa ammatin edustajan, on sillä yleistä ja yhteiskunnallista merkitystä", sanoo professori."

Poliittinen poliisi ja poliisin polititisoituminen. Meno on kohta kuin Venäjällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu