Tapani kansa

Anonyymi-ap

Katselin uusintana Tapani kansan juhlakonsertti äsken. Tapsalla oli mahtava laulun ääni. Siinä jää toiseksi reetut ja dannyt ym.
Olen aina tykännyt Tapsan lauluista. Ja oli tosi hyviä lauluja. Just esim Delilah, ym,ym,,,,

12

505

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Komea mies Tapsa on ollut. Taitava esiintyjä ja hyvä laulun ääni.

      Mietin eilen illalla, että mitähän sitä kuoleman jälkeen on. Sitten olin nukahtanut ja joku herätti minut puoli kahdelta. Minun sängyn reunalla istui joku hyvin siististi pukeutunut nainen.

      Vähän sydän pomppasi, mutta koetin katsoa, kuka hän on. En nähnyt hänen kasvojaan. Hän jotenkin liukui siitä kirjahyllyn luo ja katseli sinne päin selin minuun. Hyllyssä on jonkun entisen asukkaan albumeja ja Raamattu. Sitten hän vain katosi.

      En ole ennen moista kokenut. Tässä talossa on asunut aikaisemmin hyvin vakaita ja uskovaisia ihmisiä. Viimeisin heistä on kuollut kolme vuotta sitten. Ehkä kävijä oli hän. Sen olen huomannut, että hyvin usein " joku" päivisin toisinaan neuvoo minua ja "kehottaa" pian tekemään milloin mitäkin, koska kohta tulee vieras se ja se. Niin todella käykin joka kerta.

      Se on ihmeellistä, mutta ei pelottavaa. Varmaan siellä tuon puoleisessa jotenkin elämä jatkuu.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Totta. Erityisesti 70-luvulla hän oli aikaansa edellä. Toi uudenlaista soundia ja energistä musiikkia meille.

      • Anonyymi

        Hän oli hieno esiintyjä ja niin kuin hän itsekin totesi: raitis ja reilu, ei horju ei heilu.

        Kyllä keikkaelämä vaatii ihmiseltä paljon. Varmaan siinä rasittuu ihminen aika kokonaisvaltaisesti.

        Yövalvomiset ja pitkät matkat. Saattaa lepo ja palautuminen jäädä liian vähille.

        Nyt on Tapsa työnsä tehnyt. On aika levätä rauhassa, ikuisen kesän maassa. Hän elää sydämissämme.


    • Anonyymi

      Tekovibra, piti höhhöttää.

    • Anonyymi

      Tapani oli jotenkin niin surullisen näköinen kuvissa

      • Anonyymi

        Suru sydämen on salaisuus, niitä surujamme me hiljaa itsekukin kannamme.

        Tapanin laulun sanoin tervehdys: Luota päivään nousevaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suru sydämen on salaisuus, niitä surujamme me hiljaa itsekukin kannamme.

        Tapanin laulun sanoin tervehdys: Luota päivään nousevaan.

        Uskomattoman hieno ele Koivulan golf kentältä, välille laitettu Tapanin lauluja
        Kiiiiitos kentälle
        Koiran ulkoiluttaja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskomattoman hieno ele Koivulan golf kentältä, välille laitettu Tapanin lauluja
        Kiiiiitos kentälle
        Koiran ulkoiluttaja

        Tapani Kansa harrasti sauvakävelyä. Voisiko järjestää jonkin tavallisen porukan jutun hänen liikunta harrastustaan muistaen. Jonain kauniina kevätpäivänä.

        Kun tietää hänen luonteensa, ei tarvita mitään hienostelua, vaan ihan tavallista menoa ja jorinaa vaan.

        Suuri taiteilija eli vaatimattomasti omaa elämäänsä viimeiset vuodet Kotkassa. Muistelen ja kunnioitan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tapani Kansa harrasti sauvakävelyä. Voisiko järjestää jonkin tavallisen porukan jutun hänen liikunta harrastustaan muistaen. Jonain kauniina kevätpäivänä.

        Kun tietää hänen luonteensa, ei tarvita mitään hienostelua, vaan ihan tavallista menoa ja jorinaa vaan.

        Suuri taiteilija eli vaatimattomasti omaa elämäänsä viimeiset vuodet Kotkassa. Muistelen ja kunnioitan.

        Hän meni kotiin.

        https://www.youtube.com/watch?v=nVTBxC6kaHU


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tapani Kansa harrasti sauvakävelyä. Voisiko järjestää jonkin tavallisen porukan jutun hänen liikunta harrastustaan muistaen. Jonain kauniina kevätpäivänä.

        Kun tietää hänen luonteensa, ei tarvita mitään hienostelua, vaan ihan tavallista menoa ja jorinaa vaan.

        Suuri taiteilija eli vaatimattomasti omaa elämäänsä viimeiset vuodet Kotkassa. Muistelen ja kunnioitan.

        Niinpä.en muista mitään pahoja juttuja Tapani kansasta. Hän oli oman tien kulkija. Ja niin tosi hyvä ääni, ihme ettei muilla veljeksille sit ole lauluääntä.
        Siellä hän nyt laulaa enkeli kuorossa🙏


    • Anonyymi

      Vähän toiseen asiaan
      Lääkäri veloittaa n20min ajasta 150 ja ylöspäin

      Mhuolioi se kun lääkäri tuo esim autonsa huoltoon
      Voit huoletta ottaa huollosta väh 500e tunti ja

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      246
      4502
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2949
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2712
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      78
      1689
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1532
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      51
      1251
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      89
      1185
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      46
      1017
    10. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      1003
    Aihe