Vaaliehdokkaallako oikeustuomio

Onkohan kaikki tyrkyllä olevat ehdokkaat puhtoisia ja rehellisiä Taivalkoskelaisia.
1074140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 107

Vanhimmat

Ei.

Äänestä

"Taivalkosken kunnanhallitus päätti perjantaina antaa kunnan viranhaltijalle vakavan varoituksen virkasalaisuuden rikkomisesta, josta tämä sai sakkotuomion Rovaniemen hovioikeudessa kesäkuussa.
Kunnanhallituksen pöytäkirjassa sanotaan, että viranhaltijan osalta tuomion mukaista toimintaa voidaan pitää moitittavana. Jos varoituksessa esitetty kuvatun kaltainen moitittava menettely toistuu, niin Taivalkosken kunta päättää viranhaltijan virkasuhteen.
Pöytäkirjan sanat "viranhaltijan osalta" viittaavat siihen, että hovioikeudessa myös Taivalkosken kunnanvaltuutettu sai tuomion sakkotuomiosta. Valtuutetun osalta kunnanhallitus ei päättänyt mistään jatkotoimista.
Viranhaltijalle annettava varoitus toimii kurinpitorangaistuksena virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä tai niiden vastoin toimimisesta. Viranhaltijalla ei ole oikeutta valittaa varoituksesta.
Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta sanoo, että kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijan on toimittava tehtävässään tasapuolisesti ja käyttäydyttävä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla."

Äänestä
  • Tämän pohjalta ei kyllä saa selvää, ketä ehdokasta pitäisi vältellä.
    Viranhaltija ei kilisytä kelloja.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tämän pohjalta ei kyllä saa selvää, ketä ehdokasta pitäisi vältellä.
    Viranhaltija ei kilisytä kelloja.

    Turpeinen on

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tämän pohjalta ei kyllä saa selvää, ketä ehdokasta pitäisi vältellä.
    Viranhaltija ei kilisytä kelloja.

    P.T

    Äänestä

Kaikki tulee ilmi jos on tehnyt rikoksen.
Hyvä selvittää ehdokkaan taustat.

Äänestä

Ei ainakaan iltalehden tekemän listauksen mukaan.

Äänestä
  • Iltalehdessä pelkästään listattu yli 50 päiväsakkoa saaneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Iltalehdessä pelkästään listattu yli 50 päiväsakkoa saaneet.

    On Turpeinen

    Äänestä

Opettaja rehtori .

Äänestä

Kepulainen P T

Äänestä

Siksikö eiole enää sivistystoimenjohtaja

Äänestä
  • Ei ole enää sivistystoimenjohtaja mutta silti saa vielä siitä saadun lisän palkkaan eikä luovu siitä, eikä kunnan puolelta haluta sitä poistaa häneltä. Taitaa saada enempi palkkaa kuin kunnanjohtaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ei ole enää sivistystoimenjohtaja mutta silti saa vielä siitä saadun lisän palkkaan eikä luovu siitä, eikä kunnan puolelta haluta sitä poistaa häneltä. Taitaa saada enempi palkkaa kuin kunnanjohtaja.

    Ehkä kukaan ei uskalla ajaa asiaa eteenpäin, kostautuu koulumaailmassa. Vallan väärinkäyttöä parhaimmillaan.

    Äänestä

  • Vähänpä reppana tiedät.Täällä kun persut ja piilopersut huutaa kitarisat lepattaen.
    Persujen paikallisella puheenjohtajalla on tapana istua toisten perseellä nuotiossa. Ite on suunapäänä asioissa ja kätkeytyy toisten nimien taakse. Pelonkylväjä ja riidankylväjä. Käyttää niin ala-arvoista kieltä ,että vieressä olevankin hävettää.
    Ja Herra vielä aluevaltuusto ehdokkaana. Menis sinne mistä on tullutkin.
    Huikea ehdokaslista heillä on neljä eläkeläisukkoa ja yksi höpöukko.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ei ole enää sivistystoimenjohtaja mutta silti saa vielä siitä saadun lisän palkkaan eikä luovu siitä, eikä kunnan puolelta haluta sitä poistaa häneltä. Taitaa saada enempi palkkaa kuin kunnanjohtaja.

    Voi persuraukka kun oot kateellinen. Lopeta jo. Ota asioista selvää.
    Persut ovat ilkeitä ja kateellisia. Ei kykeneviä hoitamaan yhteisiä asioita. Kertokaa ihmeessä persut ja piilopersut mitä kunnassa pitäisi OIKEASTI tehdä? Eikä vaan haukkua ja kateilla toisia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Vähänpä reppana tiedät.Täällä kun persut ja piilopersut huutaa kitarisat lepattaen.
    Persujen paikallisella puheenjohtajalla on tapana istua toisten perseellä nuotiossa. Ite on suunapäänä asioissa ja kätkeytyy toisten nimien taakse. Pelonkylväjä ja riidankylväjä. Käyttää niin ala-arvoista kieltä ,että vieressä olevankin hävettää.
    Ja Herra vielä aluevaltuusto ehdokkaana. Menis sinne mistä on tullutkin.
    Huikea ehdokaslista heillä on neljä eläkeläisukkoa ja yksi höpöukko.

    Eiköhän se ollu eri puolueen nokkamies se pelonsiemenen kylväjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ei ole enää sivistystoimenjohtaja mutta silti saa vielä siitä saadun lisän palkkaan eikä luovu siitä, eikä kunnan puolelta haluta sitä poistaa häneltä. Taitaa saada enempi palkkaa kuin kunnanjohtaja.

    Onnistuisiko muilla tuommonen palkkakuvio? Tuskimpa....

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Onnistuisiko muilla tuommonen palkkakuvio? Tuskimpa....

    Ei varmasti

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Eiköhän se ollu eri puolueen nokkamies se pelonsiemenen kylväjä.

    Kaikki sen tietää, että pelonsiemenen kylväjä on persujen varavaltuutettu, joka on tyrkyllä nytkin sekä kunta- että aluevaltuustoon. Hänen ja muidenkin persujen tavoite tälle valtuustokaudelle oli saada Komaken liiketoiminta loppumaan sekä hiihtokeskuksessa että hotellilla. Siinä he onnistuivatkin pitkälti sen vuoksi, että saivat johdettua uudet osaamattomat kunnan viranhaltijat ajamaan persujen tavoitteita. Ja jälki alkaa olla nähtävillä.
    Minkä yrityksen kimppuun persut käyvät seuraavaksi ja saavatko johtavat viranhaltijat tekemään likaisen työn edelleen?
    Mielenkiinnolla seuraammme näiden talousosaajien aloitteita.

    1Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ketkä kaikki sen tietää, eikös se niin ollut ettei siemenen vastaanottaja sitä paljastanut. Missä faktat

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ketkä kaikki sen tietää, eikös se niin ollut ettei siemenen vastaanottaja sitä paljastanut. Missä faktat

    Kyllä tämä kunnasta poiskiusattu henkilö on kertonut kylväjän henkilöllisyyden tietyille tahoille. On vaan kumma, ettei kunnan johtavissa luottamushenkilöissä ole sen vertaa jämäkkyyttä että tällaiseen kiusaukseen puututtaisiin.
    Jospa saataisiin nyt kuntavaaleissa muutos aikaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Heh Mitkähän nämä tietyt tahot ovat

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kyllä tämä kunnasta poiskiusattu henkilö on kertonut kylväjän henkilöllisyyden tietyille tahoille. On vaan kumma, ettei kunnan johtavissa luottamushenkilöissä ole sen vertaa jämäkkyyttä että tällaiseen kiusaukseen puututtaisiin.
    Jospa saataisiin nyt kuntavaaleissa muutos aikaiseksi.

    Kyllä siellä olisi puuttumisen tarvetta muidenkin osalta. Harmi tosiaan ettei riittävää jämäkkyyttä löydy.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Kyllä siellä olisi puuttumisen tarvetta muidenkin osalta. Harmi tosiaan ettei riittävää jämäkkyyttä löydy.

    Asiat menneet huomattavasti eteenpäin 8 vuotta, toivottavasti sama meno jatkuu ja yhä paranee.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Asiat menneet huomattavasti eteenpäin 8 vuotta, toivottavasti sama meno jatkuu ja yhä paranee.

    Viimeiset 8 vuotta on kyllä menty hyvin pahasti vikasuuntaan. Taivalkoski ei kestä enää yhtään vuotta tuollaista menoa!

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Eiköhän se ollu eri puolueen nokkamies se pelonsiemenen kylväjä.

    Näin olen kuullut.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kyllä tämä kunnasta poiskiusattu henkilö on kertonut kylväjän henkilöllisyyden tietyille tahoille. On vaan kumma, ettei kunnan johtavissa luottamushenkilöissä ole sen vertaa jämäkkyyttä että tällaiseen kiusaukseen puututtaisiin.
    Jospa saataisiin nyt kuntavaaleissa muutos aikaiseksi.

    Olen samaa mieltä että keskustan ylivalta pitäisi kitkeä ja asioiden peittely lopettaa

    Äänestä

Kuka se toinen sakkoja saanut

Äänestä

Eihän tuosta kovin kauaa ole. Taitaa löytyä ihan virallistakin tietoa.

Äänestä

Mikähän tämä virkasalaisuuden rikkominen on niin kuin tarkemmin ollut?

Äänestä
  • Vuotanut toisen yrittäjän tietoja komakelle

    Äänestä

Niin ja onko ainut puliveivaaminen.

Äänestä

Persut siirtyi keskenään porisemaan nimettöminä suolikaksneloselle, on se kova pelko päällä.

Äänestä
  • On, mutta ei neljä eläkeläisukkoa ja yks höpöukko Taija muuhun pystyäkkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    On, mutta ei neljä eläkeläisukkoa ja yks höpöukko Taija muuhun pystyäkkään.

    Kertoo paljon Kepun tavoitteista. Hurjaa puhetta, että muilla pitäisi pelätä kepun valtaa. Kunnallispolitiikassa. Huhhuh.

    Äänestä

Tähän ei persuja tarvitse, tosiasioistahan saamme me keskustalaisetkin ilmaista mielipiteemme.
Vai vieläkö nostaa korkeampaa palkkaakin kuin kuuluisi, tässä näemme ahneuden voiman ja vielä pitäisi päästä hänen kuntalaisten edustajaksi.
Emme hyväksy keskussakaan tällaista, mtta kun ei ole ketään joka tohtisi päin näköä sanoa hänelle, että olisi kaikkien kannalta parempi kerätä sivuraiteella bonuksia muuutaman vaalikauden.

Äänestä
  • Ota asioista selvää ja huudat sitten.

    Äänestä

Itse olen keskustalainen mutta kuntavaaleissa en äänestä ollenkaan. Valtaosa keskustan valtuutetuista silti hyviä ihmisiä.

Äänestä
  • Et sinä ole keskustalainen jos et äänestä. Keskustan perusarvoihin kuuluu äänestäminen.

    Äänestä

Paljon pahaa saa aikaan vaikka varsinaisesti ei lain kirjassa tekisikään rikosta. Karmalla tapana muistuttaa tekosista ja liekö pietarikaan portilla hymyssäsuin vastassa aikanaan. Tätä on hyvä kaikilla pohtia kun tekee päätöksiä elämässä.

Äänestä
  • Sullako on kaikki asiat oikein hyvin. Juuri he räpyttää jotka pelkäävät.

    Äänestä

Voin myöntää että pelkään mihin kunnan asiat menevät jos valta on väärissä käsissä.

Äänestä

Ketä olisi hyvä äänestää ?

Äänestä
  • Ei ainakaan nykystä rehtoria ja sen luulis älyävän jokaisen joka on ollut sen aikana koulussa tai jonka lapsi on ollut sen aikana koulussa. Täysin saamaton tuhnu varsinkin kiusaamis tapauksissa

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ei ainakaan nykystä rehtoria ja sen luulis älyävän jokaisen joka on ollut sen aikana koulussa tai jonka lapsi on ollut sen aikana koulussa. Täysin saamaton tuhnu varsinkin kiusaamis tapauksissa

    Onhan hän tehokaskin, ainakin suosimaan "omiaan" ja lakaisemaan niiden pahat teot maton alle. Kuitenki iso suku ja ne kelle on saanut hyötyä muiden kustannuksella äänestämässä että eiköhän tuo pääse. Jospa ovat kuitenkin tarkkana, että enää ei katsota läpi sormien ihan jokaista keplottelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ei ainakaan nykystä rehtoria ja sen luulis älyävän jokaisen joka on ollut sen aikana koulussa tai jonka lapsi on ollut sen aikana koulussa. Täysin saamaton tuhnu varsinkin kiusaamis tapauksissa

    Hän oli niin varma äänestäjistään, että laittoi Taivalkosken Sanomiin kiitokset äänestäjille jo ennen kuin vaali oli suositettu ja toivotti, että pidetään yhteyttä!

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Hän oli niin varma äänestäjistään, että laittoi Taivalkosken Sanomiin kiitokset äänestäjille jo ennen kuin vaali oli suositettu ja toivotti, että pidetään yhteyttä!

    PS. piti olla , suoritettu!

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Hän oli niin varma äänestäjistään, että laittoi Taivalkosken Sanomiin kiitokset äänestäjille jo ennen kuin vaali oli suositettu ja toivotti, että pidetään yhteyttä!

    Varmasti pettyi tulokseen, yritti niin kovasti kampanjoida ja taivutella äänestäjiä. Siihen nähden odotti enemmän.

    Äänestä

Turpeinen on paras ehdokas!

Äänestä
  • Jännästi kylän kovapalkkaisin työntekijä kunnan kirjoilla ja vähiten hommia.

    Äänestä

  • No kuka vaan muu niistä kolmesta muusta keskustan Turpeisesta on parempi. Tiedä silti onko paras.

    Äänestä

  • Ossaakohan tuo ketku ees hävetä tekosiaan, ne kun ei muuksi muutu vaikka kuinka veli olalle läpsii ja siunovaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Jännästi kylän kovapalkkaisin työntekijä kunnan kirjoilla ja vähiten hommia.

    Ja jättää hoitamatta, kuten tämä rinneyrittäjän laskutus

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ossaakohan tuo ketku ees hävetä tekosiaan, ne kun ei muuksi muutu vaikka kuinka veli olalle läpsii ja siunovaa.

    Ei osaa. Jos olisin hän, en kehtaisi naamaani tällä tuppukylällä näyttää. No, sitä kun viikon piruutta tekee, niin sunnuntainahan ne taas on kuitattu kinkereissä tai missä nyt yleensä käyvätkään. Ja taas hyvillä mielin uuteen viikkoon.

    Äänestä

Jep

Äänestä

Olihan aiemmassaki hallituksessa tuomion saanut

Äänestä

Nuoleeko ne persut haavojaan ku palstat hiljeni??

Äänestä
  • Jos kaikki tätä mieltä tästä henkilöstä olevat olisi persuja niin olisi melko monta persua valtuustossa

    Äänestä

Saattaa siellä kirkas virrata kurkusta alas !

Äänestä

Tulipa persuista niitä kuuluisia varamiehen varjoja, hyvä kun pahimmat änkyrät putosi päättäjistä, ja yksi varjo ei tainnu saaha omaakaan ääntään.
Näin siinä kävi Komaken kiusaajille.

Äänestä
  • Se on kyllä aivan kamalaa kiusaamista että yrittäjä joutuu maksamaan omat kulunsa, tuleekohan tähän nyt taas sitten muutos

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Se on kyllä aivan kamalaa kiusaamista että yrittäjä joutuu maksamaan omat kulunsa, tuleekohan tähän nyt taas sitten muutos

    On tullut muutos. Kuntahan maksaa nykyään laidasta lukien kaikki yrittäjän laskut.

    1Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    On tullut muutos. Kuntahan maksaa nykyään laidasta lukien kaikki yrittäjän laskut.

    Joopa joo. Voihan sitä kaikenlaista kuvitella...

    Äänestä

Toivottavasti tämä kyseinen henkilö jää kiinni seuraavankin kerran kun syyllistyy rikokseen.

Äänestä
  • Ei jää, poliisit on samaa seurakuntaa

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Ei jää, poliisit on samaa seurakuntaa

    Kyllä jää, eiköhän ole tarkassa syynissä. Harmi että ei lähtenyt muita ehdolle ketä ry:läiset olisivat voineet äänestää kun kampanjoivat H.K ääniä tälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Kyllä jää, eiköhän ole tarkassa syynissä. Harmi että ei lähtenyt muita ehdolle ketä ry:läiset olisivat voineet äänestää kun kampanjoivat H.K ääniä tälle.

    Toivottavasti on tarkassa seurannassa ja toivottavasti ei kovin merkittävää roolia nyt anneta, vaikka paljon ääniä tulikin. Ei kai hän asemansa puolesta suuressa osassa asioita voi edes osallistua päätöksentekoon. Koko vaalikelpoisuus oli vähintäänkin kyseenalainen ja ainakin minusta keskustan olisi pitänyt hänen ehdokkuutensa hylätä.

    Äänestä

Näkee selkärangan kestävyyden kun rikoskumppani velipoika on puolesta kommentoijana näissä porukalla muiden komakelaisten kanssa suunnittelluissa uutisoinneissa jotka kaatuvat lopulta omaan nilkkaan

Äänestä

Kannattais lopettaa tuo naurettava parku tuomiosta. Tuomion on ollut alle 50 päiväsakkoa nii siksi media ei ole edes sitä julkaissut. Eihän kenenkään muunkaan pieniä ylinopeus juttuja yms julkaista, johon tämä on suuruudeltaan verrattavissa.

Äänestä
  • No on virkasalaisuuden rikkominen kunnan luottamustoimissa toimivalta vähän eriluokan juttu kuin ylinopeussakko.

    Äänestä

  • Päiväsakkomäärä (20kpl) saattaa olla verrattavissa ylinopeuteen, mutta ylinopeus käy vain oman lompakon päälle. Tuollainen epärehellinen toiminta, jossa vuodetaan tietoja sinne tänne saattaa aiheuttaa merkittävää haittaa asianomaisille ja tapauksesta riippuen myös mittavaa taloudellista vahinkoa. Eli asiasisältö tässä enemmän kertoo kuin annetun rangaistuksen määrä. Pitäisi pitää suu supussa, mutta sehän on nähty ettei onnistu...

    Äänestä

Eihän tuo kovin suurta kuntalaisten luottamusta nauti, kun äänimäärästä näkee että äänestäneet sukulaiset ja perhe.

Äänestä

Tämmöisiä ketkuja sitten on kun kaikki synnit saa olalle taputtelemalla anteeksi hetikohta kun aseveli kohdalle sattuu.

Äänestä
  • Ei sentään kaikki. Tämä on sitä polvea, että saanut suhteilla valtaa ja tottunut käyttämään sitä väärin, saa kaikki tekonsa anteeksi pyhänä. Omaatuntoa tuskin olemassakaan

    Äänestä

Valitettavasti Keskustassa ei uskalleta asettua tämän sivistysmiehen tielle. Hän tulee olemaan pääpaikalla ja saa keploteltua myös kätyrinsä hyville paikoille, osaa puhua mustan valkoiseksi. Vielä te keskustalaiset pystytte vaikuttamaan asiaan!

Äänestä
  • Ei pysty. Ei auta kuin toivoa, että seuraavan rikkeen sattuessa sitä ei lakaista maton alle ja estetään pääsy kaikkiin luottamustoimiin. Itsehän tämä ei osaa erottaa oikeaa väärästä eikä häpeä mitään.

    Äänestä

  • Eikö vaaleissa kansa äänellänsä vaikuta kenet sinne halutaan ja äänimäärät antavat suuntaviivoja luottamuspaikoille? Äänestystulos on tämä ja minkä siinä auttaa rutista. Taivalkoskelaiset halusivat nämä päättäjät ja sillä sipuli. Ei kannata unohtaa että heidät (kaikki) on vaaleilla valittu.

    Äänestä

Iltalehdellä meni aika pitkään, että saivat jutun aikaan tästä kuntaan syntyneestä kaksoisroolista tai johtajuushimmelistä kuten sen lehteen nimesivät. Vielä mehukkaamman jutun oisivat saaneet jos olisivat kertoneet myös tuosta aiemmasta virkasalaisuuden rikkomisesta tulleesta tuomiosta.

"Uskomaton himmeli pikkukunnassa: valittiin pomonsa pomon pomoksi"
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e8686d29-4add-49b6-9063-e26ced48837a

Äänestä
  • Ihan oikeasti! Tässä ei enää tiedä, että itkeäkö vai nauraa... Taivalkosken kunnan homma alkaa olla yleinen vitsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Ihan oikeasti! Tässä ei enää tiedä, että itkeäkö vai nauraa... Taivalkosken kunnan homma alkaa olla yleinen vitsi.

    Tälle nyt nauraa aijan seipäätkin.

    Äänestä

Niin ja kaikki muutkin törkeydet ja väärinkäytökset

1Äänestä

Kumma tyyppi tämä P.T. Taitaa olla todellinen vallankäyttäjä kunnassa kun kaikki pedataan hänelle valmiiksi todella kovaa palkkaa myöten.

Äänestä

Niin ja osaa aiheuttaa pelkoa kun kostautuu koulumaailmassa jos asettuu poikkiteloin. Tätä miestä ei säännöt koske

Äänestä
  • Millä tavalla luulet rehtorin aiheuttavan ongelmia koulumaailmassa oppilaalle XD ei rehtori mikään luokanopettaja ole

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Millä tavalla luulet rehtorin aiheuttavan ongelmia koulumaailmassa oppilaalle XD ei rehtori mikään luokanopettaja ole

    Lukuisia kiusaamistapauksia jossa pahin kiusaaja on ollut juuri rehtori itse.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Lukuisia kiusaamistapauksia jossa pahin kiusaaja on ollut juuri rehtori itse.

    Ei sun päiväunia lasketa

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Millä tavalla luulet rehtorin aiheuttavan ongelmia koulumaailmassa oppilaalle XD ei rehtori mikään luokanopettaja ole

    Selvästikään et ole ollut tai lapsesi ei ole ollut hänen aikana oppilaana tai olet lestadiolaisesta perheestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Selvästikään et ole ollut tai lapsesi ei ole ollut hänen aikana oppilaana tai olet lestadiolaisesta perheestä.

    Yläasteella yks mahtavimmista tyypeistä oli pekka👌👌👌👌👌👌👌 enkä ole sukua enkä lestadiolainen ku sillä näkyy olevan merkitystä niin prkeleesti.

    2Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Yläasteella yks mahtavimmista tyypeistä oli pekka👌👌👌👌👌👌👌 enkä ole sukua enkä lestadiolainen ku sillä näkyy olevan merkitystä niin prkeleesti.

    Valehtelu on syntiä

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Yläasteella yks mahtavimmista tyypeistä oli pekka👌👌👌👌👌👌👌 enkä ole sukua enkä lestadiolainen ku sillä näkyy olevan merkitystä niin prkeleesti.

    Sama kokemus täällä. Enkä ole uskovainen enkä sukulainen. Aina ystävällinen, korrekti ja helposti lähestyttävä on hän.

    1Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Sama kokemus täällä. Enkä ole uskovainen enkä sukulainen. Aina ystävällinen, korrekti ja helposti lähestyttävä on hän.

    Kuulut onnekkaaseen vähemmistöön, onnea

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Kuulut onnekkaaseen vähemmistöön, onnea

    Väärin, sinä kuulut vähemmistöön

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Lukuisia kiusaamistapauksia jossa pahin kiusaaja on ollut juuri rehtori itse.

    se että joku sinun sukulaispoika on jäänyt kiinni tupakan poltosta tai viinan juonnista ja saanut jälki istuntoa ja lasun ei tarkoita että rehtori häntä systemaattisesti maalittaa/kiusaa

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    se että joku sinun sukulaispoika on jäänyt kiinni tupakan poltosta tai viinan juonnista ja saanut jälki istuntoa ja lasun ei tarkoita että rehtori häntä systemaattisesti maalittaa/kiusaa

    Aivan kuin tällä ois selkärankaa puuttua lasten rikkeisiin edes

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Aivan kuin tällä ois selkärankaa puuttua lasten rikkeisiin edes

    puhuu selkärangasta mutta kirjottelee anonyymisti nettiin...

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    puhuu selkärangasta mutta kirjottelee anonyymisti nettiin...

    Lapsia koulussa

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Aivan kuin tällä ois selkärankaa puuttua lasten rikkeisiin edes

    Onhan sillä vaan ku tää kylä on niin paska että jos oot lestadiolainen ni sä oot lähtökohtaisesti jo paska ihminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Aivan kuin tällä ois selkärankaa puuttua lasten rikkeisiin edes

    Kys
    Pitäskö pistää korkki jo kiinni

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Onhan sillä vaan ku tää kylä on niin paska että jos oot lestadiolainen ni sä oot lähtökohtaisesti jo paska ihminen.

    Juuri tämmöisten ihmisten johdosta nousee tällaiset ajatukset. Jo pienille lapsille opetetaan KOULUSSA että olet pohjasakkaa jos et ole L

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Juuri tämmöisten ihmisten johdosta nousee tällaiset ajatukset. Jo pienille lapsille opetetaan KOULUSSA että olet pohjasakkaa jos et ole L

    Joo en ihmettele yhtään miksi nuoret haluaa lähteä uskosta

    Äänestä

Reijo nissi tissi

5Äänestä
  • Siinäpä vasta melekonen sankari, kateellinen räkyttäjä🙈

    Äänestä

Reijo tissi nissi

2Äänestä

Sillä vallan hamuamisella ei ole mitään rajaa. Eikä touhulla mitään moraalia.

Äänestä

Eikä pomonpomonpomolla omaatuntoa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Onkohan kaikki tyrkyllä olevat ehdokkaat puhtoisia ja rehellisiä Taivalkoskelaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu