Purran visio.

Ensinnäkin, mitä on persuläisten velan otto? Jollei rahat riita veronkevennyksiin, otetaan velkaa ja maksellaan korkoa koron päälle. Lopputuloksena rahat loppuu joka jakokerralla.
Saksien leikkaama köyhälistö vaan kurjistuu.
40346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

sosiaalituet lopetettava

Velanotto voidaan lopettaa

Äänestä
  • Hyväosaiset eivät tarvitsisi sosiaalitukia mutta hyödyntävät niitä ahnassti.

    Äänestä

Hallitus kannustaa työn tekoon ja samalla hillitsee luku-ja kirjoitustaidottomien, pelkän koraanikoulun käyneitä työntymästä Suomeen. Täysin päin vastoin kuin edellinen punavihreä hallitus toimi.

Äänestä
  • Kannustus on helppoa. Työpaikkojen luominen on vaikeaa .
    Valmet irtisanoo, osoittaa hallituspolitiikan epäonnistuneen.
    Mene töihin, mutta palkanmaksajat loppuu persuosaamisella.
    Saksitehdas pyörii kuitenkin.

    Äänestä

Steppaa persu steppaa, Suomi on vielä hengissä.

Äänestä

Orpon hallitus on epäonnistunut.
Purra on epäonnistunut.
He ovat epäonnistuneet Suomen talouden ylläpidossa.
He ovat pitäneet huolen, että rikkaat rikastuu ja keskiluokka taantuu.
Köyhistä ei väliä.
Miksi näin.
Naivisti hallitus uskoi, köyhät kyykkyyn tuo työpaikkoja.
Ei tuonut.
Naivisti he uskoivat koulutuksen tuet pois, niin opiskelu tehostuu.
Ei toimi.
Naivisti he uskovat vieläkin olevansa oikeassa.
Ovatko,äänestä.

Äänestä

Ensin tarvitsee pistää rajat kiinni ja sen jälkeen luokitella suomen kansalaiset eli rekisteröidä terveyttä myöden ja sitten voidaan alkaa ajamaan tämän ryhmän etuja .

Äänestä
  • Kenen etuja,tämä hallitus on kyykyttänyt 400567 työröntä ja 650 000 pienipalkkaista sekä tuhonnut 102001 taloutta.
    Kysyn , kenen etua.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kenen etuja,tämä hallitus on kyykyttänyt 400567 työröntä ja 650 000 pienipalkkaista sekä tuhonnut 102001 taloutta.
    Kysyn , kenen etua.

    vittu tänne saa tulla rikolliset ympäri maailman 😠 sitten kun perustuslaissa on että vain suomen kansalainen saa kaiken ja sitä kansalaisuutta ei jaella leväperäisesti niin voidaan aloittaa elintason parantamisen

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    vittu tänne saa tulla rikolliset ympäri maailman 😠 sitten kun perustuslaissa on että vain suomen kansalainen saa kaiken ja sitä kansalaisuutta ei jaella leväperäisesti niin voidaan aloittaa elintason parantamisen

    Toisia mollaavat ja leimaavat suupaltit kuin eivät ole kunnioituksen arvoisia .

    Äänestä

sulle , mulle ja maailmalle 🤣 se on loppu nyt

Äänestä

Mene töihin. Niin fiksut tekevät.

Äänestä
  • Jep, hallitus koi 100 000 uutta työttömyyspaikkaa.
    On varaa valita.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jep, hallitus koi 100 000 uutta työttömyyspaikkaa.
    On varaa valita.

    niin ei se työteko auta , vaikka rahaa tulisi ovista ja ikkunoista niin kilpaa keksitään avustuskohteita mailman ääristä

    Äänestä

Hallitus joka on vaan olemassa.
Kuolkoon.

Äänestä
  • sitten joskus kun perustuslaki kirjoitetaan uusiksi niin voidaan aloittaa

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    sitten joskus kun perustuslaki kirjoitetaan uusiksi niin voidaan aloittaa

    Persut tovovat, että Suomessa olisi voimassa persulaki mutta suurin osa kansalaisista kannattaa yhdenvertaisuutta ja demokratiaa.

    Äänestä

Elämässä täytyy tehdä päätös uskotko Suomen nousevan antamalla rikkaille sosiaalitukia.
[lue: verohelpotuksia,yritystukia, kelakorvauksia,[

Äänestä
  • kaikki pitää läpivalaista ja vain suomalaisten etu katsotaan oikeutetuksi

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    kaikki pitää läpivalaista ja vain suomalaisten etu katsotaan oikeutetuksi

    Persut jaotelevat suomalaisiakin arvoisiksi ja arvottomiksi. Mikään ei muuttuisi olivatpa rajat auki tai kiinni.

    Äänestä

Sossuilijat vaan töihin. Sillä talous nousee. Aina voi perustaa oman firman.

Äänestä
  • Joskus on ollut laki, että työvoima oli valtion suojeluksessa mutta se on poistettu. Pitkin aikaa on varakkaiden suojelu ollut tärkeintä.

    Äänestä

Duunari ei nyt löydä puoluetta.
Purrakin puree omia ja nuolee Orpoo..

Äänestä

Mitä mieltä purra itse on.
Me muut ymmärrämme ,että
Perunpuheeni puolueen johdossa on tarvittavaa tuuliviiriosaamista.

Äänestä

Suomenvaltio ei kestä enään yhtäkään Purran itkuvirttä.
Päätökset täyttä persua, tulokset persusta.

Äänestä
  • Niin. Alkaa jo kyllästyttää noiden hommat.

    Äänestä

Mitä sosiaalietuuksia rikkat saa? He asuvat omissa kämpissään, maksavat eniten veroja. Työllistävät vielä normaali suomalaisia johon vihervassut ei valitettavasti kuulu. Omasta tahdostaan. Kun ei viitsi kun ei jaksa.

Äänestä
  • Suhteellisesti leikkaukset osuvat eniten pienituloisiin. Varakkaat saavat yhdenvertaisesti palveluita kuin köyhemmät mutta varakkaampien vastuita on höllennetty.

    Äänestä

  • Varakkaat saavat lapsilisiä, kotitalousvähennytksiä, kotihoidon tukia, erilaisia vähennyksiä palkoistaan..

    Äänestä

Eikö tämä ole sitä pohjoismaista demokratiaa ja yhdenvertaisuutta että kaikki saa samat palvelut mitä vihervassut kailottaa.
Rikkaat maksavat myös eniten veroja.
Eli rikkaiden pitäisi saada paremmat palvelut.

Äänestä
  • Verot peritään progression mukaan. Rikkaat eivät puutetta näe vaikka veroja vähän enemmän maksaisivatkin. Suomessa on outojakin varakkaille tarkoitettuja verohelpotuksia. Suomen veroaste ei ole korkein.

    Äänestä

Suomessa onn maailman toiseksi korkein verotus. Varakkailla korkein. Miksi heidän pitää elättää loismatoja?
Menkää töihin.

Äänestä
  • Kysy itteltäs vaan. Elämää suurempi ajatus.
    Miksi persu ei opi virheistään. Jankkaus ei ole opintojen äiti.

    Äänestä

Nuoremmanpolven superrikkaat tajuavat tämän. Eivät etsi porsaanreikiä verotuksesta.
Suomi on kouluttanut heidät.
Kunniavelka Isänmaalle.

Äänestä

Eläinmaailmassa tyhmät ja laiskat kuolee luonnostaan.

Äänestä
  • Kaikki me kuolemme ja useimmat luonnostaan. Jotkut hoitojonoissa.

    Äänestä

Perssuolikainen ymmärtää, olemme kuoleva geenierehdys.

Äänestä

Vihervassun anaalinen persoonallisuus tuuppaa ilmaa ja ripuria.

Äänestä
  • Persustahan sellainen lähtee.

    Äänestä

Sininen Sampo saa seurakseen purratädin.
Lastenosastolle tarvitaan Satu-Täti. Kokenut Satu-Täti.
Lapset,lapset varovasti niitten Saksien kanssa. Niitten kans käy huonosti.
Kerronkin tosi tarinan pahasta leikkaajasta, jolle kävi ...*sti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ensinnäkin, mitä on persuläisten velan otto? Jollei rahat riita veronkevennyksiin, otetaan velkaa ja maksellaan korkoa koron päälle. Lopputuloksena rahat loppuu joka jakokerralla.
Saksien leikkaama köyhälistö vaan kurjistuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu