SEL aikoo kiukutella järjestämällä ylimääräisiä lakkopäiviä. Hullu ajatus, lastentahapelleilyä.
Ensiksikin lakoista ei ole mitään hyötyä.
Toiseksi töihin saa mennä, työt eivät ole lakossa koskaan.
Uuden lain mukaan laittomaan lakkoon osallistuja joutuu henkilökohtaisesti maksumieheksi. Ylimääräinen kiukuttelupäivä lienee laiton.
Suosittelen siirtymistä paikalliseen sopimiseen ja kaikkia työntekijöitä edustavan luottamusvaltuutetun valintaan. Luottamusvaltuutetun oikeudet on määritelty laissa.
Paikallisesta sopimisesta on monissa yrityksissä hyvä kokemus. KotkaMills on yksi sellainen.
SELin lakko voi aiheuttaa sakkomaksuja
6
301
Vastaukset
- Anonyymi
Lakoista ei ole mitään hyötyä. Pitäisi neuvotella, mutta kun ei ole taitoa, ei kykyä, ei halua, vaan kiukutellaan.
Ei ole saavutettuja etuja. - Anonyymi
Lakot saa kestää vaikka vuoden ja se on selvää ettei rikkuri Vaasan tuotteita osteta enää ikinä. Pthyi!
- Anonyymi
Kaikki lakoissa olevat on helppo todeta ja tietää. Paikalliset tiedotusvälineet voisi tilaajilleen uutisoida rikkureiden nimet. Hehän on niitä lopulta kaikkien halveksimaa porukkaa. Heille sitten toki kelpaa muitten aikaan saamat edut.
- Anonyymi
Eipäs maaliteta. Rikkuriksi haukkuminen on rasismia.
Työt eivät ole lakossa. Lakon alaisesta työstä puhuminen on ay-pomojen harhautusta. Ihmiset ovat lakossa tai ei ole. Kuka haluaa osallistua lakkoiluun, kun siitä ei ole mitään hyötyä.
Kuka haluaa olla liiton jäsen, jos tuloksena on vain lakkoilua.
7,8% on maksimi kaikille. Eihän sunnuntaityöstä tai yötyöstä pidä maksaa enempää kuin on tapana. Naurettavaa.
Lakkoilu on ihan ok, mutta lainvastainen töihin menon estäminen tai maalittaminen ja haukuminen rikkuriksi on rikollista toimintaa.
- Anonyymi
Mene äitillesi puhumaan noita lasten tason juttuja.
- Anonyymi
Kaikki missä lukee Vaasan jää hyllyyn vieläkin varmemmin kuin ennen. Mitään makuelämyksiähän ne ei ole koskaan olleetkaan ja tämän törkeän rikkuroinnin jälkeen niitä ei ainakaan meille ole enää olemassakaan.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1492013Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3051707- 931557
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001190Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois761172- 671140
- 221027
- 48997
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73946- 45927