Kokoomus oli innokkain puolue, kun Suomea ajettiin EU:n jäseneksi. EU on maailman suurin maataloustukijärjestö. Sen budjetin valtaosa koostuu maataloustuista. Maataloustuilla rahoitetaan mm. Ranskan, Espanjan, Italian, Saksan ja Kreikan maatalouden ylituotannon markkinointi.
Keski- ja EteläEuroopan maatilat saavat erityistukia milloin minkäkin direktiivin perusteella. Suomen lyhyt kasvukausi ei kuitenkaan riitä erityistukien maksuperusteeksi. Enpä ole huomannut, että kokoomuslaiset ajaisivat maataloustukien alentamista tai poistamista etelän paremmissa oloissa toimivilta maatiloilta.
Kansallisen turvallisuuden vuoksi Suomessa pyritään suojelemaan edes osa maataloudesta. Suomi ei ole näitä ylituotannolla tukia hankkivia elättimaita, joita kokoomus on kyllä tukenut. Kokoomus kuuluu valitettavasti niin suureen ja vaikutusvaltaiseen ryhmään europarlamentissa, ettei sillä ole uskallusta eikä voimaa vaatia muutoksia maataloustukiin.
Niinpä kookoomuksen linjaksi on muodostunut Etelä- ja Keski-Euroopan maiden ylituotannon tukeminen verovaroin(Suomi on EU:n nettomaksaja) ja samanaikaisesti suomalaisten maanviljelijöiden(jotka eivät tuota ylituotantoa suomalaiseen kulutukseen nähden) vainoaminen ja parjaaminen.
Kuinka kokoomus voi sanoa toimintaansa isänmaalliseksi? Pientäkin tukea Suomessa(,joka ei johdan kansainväliseen ylituotantoon) arvostellaan voimakkaasti, mutta EU:ssa, joka on maailman suurin maatoloustukijärjestelmä, kokoomulaiset eivät uskalla vastustaa Etelä- ja KeskiEuroopan hyvissä kasvuolosuhteissa toimivien maatilojen suomalaistenkin verovarojen rahastusta.
Eikö hävetä.
Maataloustuet saavat kokoomuspolitiikan mukaan olla vaikka kuinka suuria ja kohtuuttomia, vääristää maailman maatalouskauppaa, kohdistua parhaat toimintaedellytykset omaaviin tiloihin kunhan niitä vain ei kohdisteta suomalaisille maanviljelijöille.
EU:ssa suomalaiset veronmaksajat maksavat maataloustukia halusivat tai eivät. Miksi kokoomus on sitä mieltä, että kaikki hyvin, kunhan tukia vain ei makseta suoamalaisille maanviljelijöille?

Vastaukset 4
Vanhimmat
EU ja maataloustuki kuuluvat yhteen. Jokaisen, joka vastustaa verovaroilla maksettuja maataloustukia, pitäisi johdonmukaisuuden vuoksi vastustaa myös Suomen EU-jäsenyyttä!
Miten on Kokoomus?
Summat joilla verovaroin tuetaan maatalousyrittäjiä ovat kyllä aika roiseja .
Katso taulukosta ja mieti onko tässä järkeä:
http://www.iltalehti.fi/taulukko/?maataloustuet
Moni suomessa luulee , että tuet tulevat EU.sta , mutta totuushan on toinen .
TUET MAKSETAAN VEROVAROISTA JA SUOMESTA !
Kaikki palkansaajat osallistuu tähän kolehtiin .
Mene Kepun palstalle kirjoitteleen. Ei EU ole mikään maataloustukijärjestö.
On arvostellut suomessa maksettavia maataloustukia ?
Joillain tuntuu olevan kova usko keskustan mahdollisuuksiin/haluun kääntää maatalouspolitiikan kurssi maataloudelle paremmaksi. Vanhanen on luvannut panna koko arvovaltansa peliin sokerintuotannonn pelastamiseksi ja ei näytä hyvältä.