Lapsiperheen rahat hupenivat sosiaaliturvan leikkausten takia

Anonyymi-ap

Kaikkein vähätuloisimpien ihmisten rahatilanne on kiristynyt entisestään viime vuosina, selviää THL:n selvityksestä.

Työttömän kotitalouden käytettävissä olevat tulot ilman toimeentulotukea ovat laskeneet noin 20 prosenttia, jos vertaa viisi vuotta aiempaan.

Syynä ovat Petteri Orpon (kok.) hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset, joiden tarkoituksena on pienentää valtion menoja ja kannustaa työntekoon.

THL:n väliarvioinnissa selvitettiin leikkausten vaikutusta perusturvan saajien eli vähimmäismääräisten työttömyys-, sairaus-, perhe- ja eläke-etuuksien saajien käytössä oleviin tuloihin vuosina 2024–2025.

– Tässä piirtyy selkeä kuva, että useimmissa elämäntilanteissa leikkaukset näkyvät aika vahvasti eli tulot ovat heikentyneet, toteaa THL:n tutkimuspäällikkö Jussi Tervola.

Perusturvan taso on laskenut erityisesti työttömien lapsiperheissä, jonka seurauksena perheiden tulot riittävät entistä huonommin kattamaan arjen pakollisia menoja.

Taustalla ovat asumistuen leikkaus, työttömyysturvan lapsikorotusten poistaminen ja indeksijäädytykset. Indeksijäädytyksessä etuuksia ei koroteta, vaikka hinnat nousevat.

Poikkeuksena ovat eläkkeiden saajat, joilla tulot eivät ole juurikaan muuttuneet.

Toimeentulotuki paikkaa menetettyjä tuloja
Sosiaaliturvan leikkaukset ovat johtaneet siihen, että toimeentulotuen merkitys on kasvanut.

Perusturvaetuuksien varassa elävien kotitalouksien tulot riippuvat pitkälti siitä, saako kotitalous toimeentulotukea vai ei.

– Jos ei syystä tai toisesta saa toimeentulotukea, sosiaaliturvan leikkaukset vähentävät tuloja merkittävästi. Jos toimeentulotukea saa, se voi puolestaan korvata menetykset jopa kokonaan, toteaa THL:n erikoistutkija Joonas Ollonqvist tiedotteessa.

Toimeentulotuki usein täydentää muita etuuksia. Tervolan mukaan tyypillinen tilanne on, että henkilö saa kolmea etuutta: työttömyysetuutta, asumistukea sekä toimeentulotukea.

Sosiaaliturvaleikkaukset ovat johtaneet siihen, että osalla etuuksien saajista toimeentulotuki korvaa menetettyjä tuloja.

Alkuvuodesta uutisoitiin, että perustoimeentulotuen kustannukset kasvoivat viime vuonna lähes 100 miljoonaa euroa. Käytännössä toimeentulotuen saajien määrä ei kasvanut, mutta samat ihmiset saavat tukea aiempaa enemmän.

Vaikka toimeentulotuen kustannukset kasvoivat, Tervolan mukaan hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset ovat tuoneet säästöjä valtiontalouteen.

Tilastokeskuksen mukaan kokonaan perusturvan varassa oli 230 000 ihmistä vuonna 2023.

THL:n raportissa tulojen kehitystä on tarkasteltu suhteessa yleiseen hintatasoon, keskipalkkoihin sekä rahamäärään, jonka katsotaan tarvittavan yhteiskuntaan osallistumiseen.

15

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pummit tekee pentuja veronmaksajien elätettäväksi vaikka eivät pysty edes itseään elättämään. Kelapummeilta pitäisi napsata piuhat poikki alakerrasta.

      • Anonyymi

        Olen pitkäaikainen kelapummi ja sairastellut ikäni.
        Täysin raitis ja mielenterveydeltä normaali.
        Olen kasvattanut 2 lasta joista toisella on 2 ammattitutkintoa yo tutkinto ja kandidaatin tutkinto ja joskus maisterin tutkinto.
        Toisella on yo tutkinto 2 maisterin tutkintoa ja 1 tohtorin tutkinto ja kohta amk tutkinto.

        Kaikki 3 olemme työttömiä täysin raittiita kelapummeja joskin kelan ja yhteiskunnan toimien vuoksi stressaantuneita ja nälissämme laskut kun on maksettava. Ne välttämättömän elämän laskut asunto ja ruoka johon ei sosiaalituet riitä.Työtä ei löydy hakemallakaan.

        Kukaan ei ole täydellinen emme mekään joten kysymme että kuinkas sinun asiasi miten mätisäkillä on asiat hoidossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinä johonkin työhön olisit pystynyt jos vain haluja olisi ollut, mutta mieluummin elät ilmaisella rahalla annat yhteiskunnan kouluttaa lapsesi, mikä on kyllä hyvä asia, jospa he sitten elättäisivät itse itsensä.
        Helppo on heittäytyä vapaamatkustajaksi ja sanoa ettei ole töitä, kyllä niitä on jos on tekemisen halua ja yritystä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen pitkäaikainen kelapummi ja sairastellut ikäni.
        Täysin raitis ja mielenterveydeltä normaali.
        Olen kasvattanut 2 lasta joista toisella on 2 ammattitutkintoa yo tutkinto ja kandidaatin tutkinto ja joskus maisterin tutkinto.
        Toisella on yo tutkinto 2 maisterin tutkintoa ja 1 tohtorin tutkinto ja kohta amk tutkinto.

        Kaikki 3 olemme työttömiä täysin raittiita kelapummeja joskin kelan ja yhteiskunnan toimien vuoksi stressaantuneita ja nälissämme laskut kun on maksettava. Ne välttämättömän elämän laskut asunto ja ruoka johon ei sosiaalituet riitä.Työtä ei löydy hakemallakaan.

        Kukaan ei ole täydellinen emme mekään joten kysymme että kuinkas sinun asiasi miten mätisäkillä on asiat hoidossa?

        Töitä on kun vainhakee.työ kuin työ,mistä leipänsä saa...

    • Anonyymi

      Kaupunkien vuokra-asunnoissa tämä ilmiö tulee näkymään lisääntyvinä ongelmina.

    • Anonyymi

      Toisten tienaamilla verorahoilla elävät tuki-eläjät eivät enää nykyään saa sympatiaa veronmaksajilta.
      Mistä jotkut saavat mielestään sen oikeuden että voivat olla tekemättä mitään ja toisten pitää heidät elättää?

      • Anonyymi

        Miksi teette lapsia,jos ette pysty omallatyöllänne elättää..Ei me veronmaksajat halua teidän penskojanne elättää.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi teette lapsia,jos ette pysty omallatyöllänne elättää..Ei me veronmaksajat halua teidän penskojanne elättää.....

        Älkää syyttäkö yhteiskuntaa,teissä se vika on.Painukaa töihin elättäkää penskanne...

      • Anonyymi

        PERUSTUSLAIN 16,18 JA 19 LUKU

        sieltä kun tavaat jos osaat tulee se oikeus
        16 §
        Sivistykselliset oikeudet
        Jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Oppivelvollisuudesta säädetään lailla.

        Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä.

        Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu.
        18 §
        Oikeus työhön ja elinkeinovapaus
        Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.

        Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla.

        Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä.

        19 §
        Oikeus sosiaaliturvaan
        Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

        Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.

        Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

        Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi teette lapsia,jos ette pysty omallatyöllänne elättää..Ei me veronmaksajat halua teidän penskojanne elättää.....

        Muuta pattajalle ja tie harmoona niin ei syletä
        Samoilla verorahoilla se on siutkin elätetty

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuta pattajalle ja tie harmoona niin ei syletä
        Samoilla verorahoilla se on siutkin elätetty

        Minä oon enempi maksanu veroja,kun sinä oot ikinä saanu palkkatuloja..En alistu ikinä sosiaalipummiks...Hävetkää.

    • Anonyymi

      Vapaan kasvatuksen tuloksena häirikköpennut tekevät tihutöitään ja vauhti vaan kiihtyy kesälomien lähestyessä.

      • Anonyymi

        Vajakkipummit tekee vesipää-kakaroita, joista on vain haittaa ja kuluja veronmaksajille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vajakkipummit tekee vesipää-kakaroita, joista on vain haittaa ja kuluja veronmaksajille.

        Hyötyy ne itse niistä pennuista erilaisten tukien takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyötyy ne itse niistä pennuista erilaisten tukien takia.

        Ja pennut kiertää sitten kylillä rikkomassa paikkoja ja töhrimässä seiniä. Isona jatkavat isänsä "töitä" elämäntapapummina.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      245
      4372
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      122
      2822
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2582
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      86
      1556
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      117
      1498
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      49
      1219
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1154
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      184
      1003
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    10. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      993
    Aihe