Äänestäkää hyvät ihmiset muutosta

Menkää äänestämään ja muuttakaa asioita. Ei samoja naamoja nuoretkin. Älkää äänestäkö sitä mitä mummot käskee. Mikään ei muutu jos mikään ei muutu
39567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Ei voi kommentoida kokoomuksen sensuristi poistaa epämieluisat viestit.

Äänestä

Taitaa jäädä äänestämiset väliin katupölyn vuoksi. Vuoteen 2015 astihan kuntavaalien ajankohta oli lokakuu, mutta Pääministeri ALEXANDER STUBB ja Porvarinpuolustusministeri Carl Haglund halusivat nostaa porvarin suhteellista kannatusta ja siirtivät vaalien ajankohdan pahinpaan katupölyaikaan. Tämän seurauksena köyhät autottomat vasemmistolaiset jättivät äänestämättä, kun eivät viitsineet lähteä nielemään porvarin ökyautojen nostattamaa katupölyä.

Ja kyllä, silloinen pääministeri, nykyisin tasavallan presidentti Stubb, perusteli siirtoa sjuurikin sääolosuhteilla.


Vaalilaki 1998:
"Kunnallisvaalien vaalipäivä on lokakuun neljäs sunnuntai." [1]

Vaalilaki 2015:
"Kuntavaalien vaalipäivä on huhtikuun kolmas sunnuntai." [2]

Perustelut [3]:

"Vuoden 1917 kunnallisen vaalilain mukaan kunnallisvaalit järjestettiin joulukuussa. Joulukuuta pidettiin huonojen säiden vuoksi äänestystä hankaloittavana ajankohtana, ja vuonna 1950 kunnallisvaalit siirrettiin lokakuun ensimmäiseen sunnuntaihin ja sitä seuraavaan maanantaihin."

"Äänestysaktiivisuus on kunnallisvaaleissa laskenut merkittävästi pitkällä aikavälillä. Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa äänestysaktiivisuus oli 58,3 prosenttia."

"Kaikki vaaliosallistumista tukevat toimenpiteet ovat siten kannatettavia. Sääolosuhteiden tai vaalien ajankohdan vaikutuksesta äänestysaktiivisuuteen ei sinänsä ole osoitettavissa selkeää tutkimusnäyttöä, mutta huhtikuun kolmannen sunnuntain muodostuminen yleiseksi vaalipäiväksi voi ehkä osaltaan tukea äänestäjien äänestämistottumuksen vakiintumista ja aktivoida äänestämättä jättäviä vaaliosallistumiseen."


[1] Vaalilaki, 144 § Vaalipäivä, 714/1998 https://finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/1998/714#part_2__chp_11__crossHeading_OT0
[2] Vaalilaki, 144 § Vaalipäivä, 563/2015 https://finlex.fi/fi/lainsaadanto/1998/714#part_2__chp_11__sec_144v20150563__heading
[3] Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vaalilain muuttamisesta, HE 290/2014 https://finlex.fi/fi/hallituksen-esitykset/2014/290#OT1_OT0

Äänestä
  • Näille neropäille "ei tietenkään" ole tullut mieleen että äänestys-aktiivisuus nousisi merkittävästi kun käyttöön otettaisiin sähköinen äänestäminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Näille neropäille "ei tietenkään" ole tullut mieleen että äänestys-aktiivisuus nousisi merkittävästi kun käyttöön otettaisiin sähköinen äänestäminen.

    Sitä olen ihmetellyt pankkitunnuksilla ja se olis siinä. Hämeenlinnassa vaalivilppiä on ollut
    Pitäkää silmät auki se on rikos poimia niitä kirjeitä sieltä laatikoista. Onneksi meillä on minikamerat ja äänittäjät. -Teknikko

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sitä olen ihmetellyt pankkitunnuksilla ja se olis siinä. Hämeenlinnassa vaalivilppiä on ollut
    Pitäkää silmät auki se on rikos poimia niitä kirjeitä sieltä laatikoista. Onneksi meillä on minikamerat ja äänittäjät. -Teknikko

    Ihmetellyt kanssa miksi ehdokkaat saa vahtia uurnaa ja vaikka kirjoitella vessassa itselleen ääniä tyhjiin lappuihin ja tiputella ne uurnaan ja poistella sieltä saman verran pois että luku täsmää.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Näille neropäille "ei tietenkään" ole tullut mieleen että äänestys-aktiivisuus nousisi merkittävästi kun käyttöön otettaisiin sähköinen äänestäminen.

    Sähköistä äänestämistä ei tietenkään tule, koska lisääntynyt äänestysaktiivisuus on suhteellisesti pois kokoomukselta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sitä olen ihmetellyt pankkitunnuksilla ja se olis siinä. Hämeenlinnassa vaalivilppiä on ollut
    Pitäkää silmät auki se on rikos poimia niitä kirjeitä sieltä laatikoista. Onneksi meillä on minikamerat ja äänittäjät. -Teknikko

    Sähköisen äänestämisen aikana emme pystyisi lainkaan valvomaan vaalivilppiä. Ja ulkomaita alkaisi Suomen vaalit kiinnostaa oikein toden teolla!

    Äänestä

  • Tässä on tutkittua tietoa "sääolosuhteiden vaikutuksesta äänestysaktiivisuuteen".

    https://www.is.fi/terveys/art-2000011143361.html
    6.4.2025
    "Katupölykausi on nyt pahimmillaan. Omilla valinnoillaan voi suojata itseään katupölyn terveysvaikutuksilta."

    Omilla valinnoilla voi punnita Hamletia mukaillen:
    Äänestääkö vaiko suojata itseään katupölyltä.

    Porvari tietenkin ajelee FFP2-tason pienhiukkassuodattimella varustelulla kotterollaan äänestyspaikan eteen, ja tietenkin pysäköimislakeja rikkoen, onhan kyse vapaasta maasta ja kokoomuslaisesta, kun köyhä siinä kävelee kadun vartta kun porvari ohitse ajelee, ja tietenkin ylinopeutta, sillä on ennätettävä myös kauppaan hakemaan kaviaaria ja shampanjaa, vaalivoittoa juhlistamaan.
    Kiitos Stubb ja Haglund että porvari pääsee taas kunnan ja ... alueen (?) valtuustoon kurittamaan köyhiä ja suhmuroimaan verorahat kaviaaria ja shamppanja-rahastoaan kartuttamaan.

    Äänestä

Mummot on viisaita ...niillä on järkeä

Äänestä
  • Kiva itsekehu mutta tiedät hyvin kuten me kaikki ettei se ole totta.

    Äänestä

Kulttuurin, luonnonsuojelun ja inhimillisten arvojen puolesta.
Vastavoimana hirveälle suunnalle minne ollaan menossa ja jonne aivopestään väkisin.

Äänestä
  • Vaadin työttömille lisää rangaistuksia. Tuet pois jokaiselta.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Vaadin työttömille lisää rangaistuksia. Tuet pois jokaiselta.

    Siitä tulisikin rumaa jälkeä. Suomessa on eniten siviiliaseita per asukas.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Vaadin työttömille lisää rangaistuksia. Tuet pois jokaiselta.

    Yli puoli vuotta työttömänä -> sähkötuoliin

    卐 𝕂𝕆𝕂𝕆𝕆𝕄𝕌𝕊 𝕍𝔸ℙ𝔸𝕌𝕋𝕋𝔸𝔸 卍
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Arbeit_macht_frei

    Äänestä


Minä ehdotan kokolmukselle hyvää tapaa hankkia lisää ääniä. Laittavatehdokkast sellaiset pahviset Fredi naamarit naamalleen ja menevät jukolan torille grillaamaan b luokan grillimakkaroita. Ketsuppia ja sinappia tarjolle. Kun kansa näkee nämä porvarit Fredeinä myös köyhät äänestävät kokoomusta.

Äänestä
  • Näen sinut Spedenä ilman naamariakin.

    Äänestä

Vai Spedenä? Menen tänään klo 12.00 jukolan torille Fredi naamarilla tekemään pylly vasten pyllyä pum pum liikkeitä naisoletetuille. Joku vois tulla sinne myös paistaa makkaroita Fredin faneille.

Äänestä

Ehdokkaat lupaavat kaikkea kaunista ja hyvää , mutta sen puolueen mukana jonka edustaja olet joudut "äänestämään" kun päätösten aika on.

Äänestä

"lupaavat kaikkea kaunista ja hyvää" Tämä Fredi tribuutti jukolassa ei kyllä lupaa mitään hyvää ja kaunista. Makkarat ois kyllä kiva mutta pyllypumit ei!!!

Äänestä

> Ei voi kommentoida kokoomuksen sensuristi poistaa epämieluisat viestit.

Se on venäläinen ja ei siellä kovin pidetty.

Äänestä

> Ehdokkaat lupaavat kaikkea kaunista ja hyvää , mutta sen puolueen mukana jonka
> edustaja olet joudut "äänestämään" kun päätösten aika on.

Ei kannata äänestää ketään ehdokasta tai puoluetta joka ei sitoudu yörauhan häirinnän selvittämiseen ja korjaamiseen.

On täysin tappavaa tänne solutettua venäläisterroria.

Äänestä
  • Äänestän sitä joka lupaa etteivät sossut enää ramppaa meillä kyyläämässä. Muka huostaanotetaan kohta lapset. Bullshittiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Äänestän sitä joka lupaa etteivät sossut enää ramppaa meillä kyyläämässä. Muka huostaanotetaan kohta lapset. Bullshittiä.

    Kummelissa tamppaajat hallituksella ramppaajat.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kummelissa tamppaajat hallituksella ramppaajat.

    Yllätyitkö kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Yllätyitkö kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan.

    Miten äänestän muutosta?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Miten äänestän muutosta?

    Täytyy suuresti ihmetellä kuka viitsii kopioida Suoleen noita historiankirjoja. Ei taida ihan kaikki kukot kiekua hänen kanalassaan. Lukeeko noita litanioita joku ja käy tarkistamassa lähteet?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Miten äänestän muutosta?

    Muutospuolue on lopetettu jo 2015 joten et kyllä mitenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Täytyy suuresti ihmetellä kuka viitsii kopioida Suoleen noita historiankirjoja. Ei taida ihan kaikki kukot kiekua hänen kanalassaan. Lukeeko noita litanioita joku ja käy tarkistamassa lähteet?

    Haluaa esittää viisasta.

    Äänestä

Ku mummot ja papat äänestää samoja mitä ne on aina äänestäny, ja niillä on enemmistö.

Äänestä
  • Ei ne mene äänestämään kun on katupölyä tuo yksi tiedemies ylempänä tässä ketjussa kertoi. Siellä muutama tutkimustuloskin liitteenä.

    Äänestä

Tää mummu antoi persuille äänensä. He ajavat turhat tuet pois ja heillä on järki päässä...ei tarvi konsultteja...
Just joku itki jossain, yksinhuoltaja kahden muksun kanssa kun ei saa enää asumistukea omistusasuntoon..
Neliöitä oli lähes 300....pitäskö muuttaa vähän pienempään😂

Äänestä

Sähköinen internet-äänestäminen ei kuulemma ole tietoturvallista
https://vaalit.fi/sahkoinen-aanestaminen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sähköinen_äänestys

kuinka turvallinen on järjestelmä jossa äänilipukkeet laitetaan "uurnaan", josta jokaiselle tulee mieleen lähinnä tuhkauurna, eli lipukkeet menevät poltettavaksi.

Tässä kohtaa objektiivisesti järjestelmää analysoitaessa, ja kontekstissa "turvattomaan" sähköiseen äänestämiseen, ei kukaan pysty valvomaan jos epäeettinen toimija "tekee väliintulon" ja ne todelliset uurnat kulkevat yhdessä rekassa suoraan polttouuniin ja simsalabim! epätodelliset uurnat halutulla vaalituloksella kulkevat kaksoisolento-rekassa äänten laskentaan.

Ja itse äänten laskenta ja tuloksen kirjaaminen sähköiseen järjestelmään, missä kohtaa se sitten on turvallisempi kuin internet-äänestysjärjestelmä; yksittäiset ääntenlaskijat eivät voi tietää kokonaistulosta ja sellaista voidaan "sähköisessä järjestelmässä" manipuloida, eikä järjestelmää valvota avoimesti.

Kyllä internet-äänestysjärjestelmä on oikein toteutettuna turvallisempi ja läpinäkyvämpi kuin nykyinen, ja kyllä valtaa pitävä porvari tämän tietää, ja siksi vastustaa demokraattista vasemmistohenkistä kansanvallan toteutumista kynsin ja hampain, sillä kansanvalta, se on aina luonteeltaan ja lähtökohdiltaan vasemmistolaista, rikkaiden ollessa harvalukuinen ja etuoikeutettu väestönosa.

Ja jos et usko, et voi luottaa kuin asiantuntijoihin, joita nyt ei olla haastateltu; avoimen lähdekoodin hajautettu, monennettu sekä valvottu järjestelmä ei anna sijaa vilpille. Sellaisesta voidaan järjestää koodaus-kilpa ja valita parhaiten, selkeitten ja yksinkertaisimmin asian toteuttava koodi ja järjestelmä.

So let's do it, make democracy come true!

Äänestä
  • "Nykyisinkin on tapana säilöä polttohaudattujen äänestyslippujen tuhka uurnaan. Tuhkauurnia voidaan säilöä esimerkiksi uurnaholvissa, demokratian hautausmaiden uurnalehdoissa, demokratiahaudoissa tai tuhkan voi sirotella demokratian muistolehtoon." [1]

    Siinä sitä demokratian holokaustia kerrakseen.

    [1] https://fi.hikipedia.org/wiki/Uurna

    Äänestä

  • D'Houdinin [1] [2] menetelmässä yksittäisen ääntenlaskijan äänten tiedetään olevan vain äänenlaskijan tiedossa ja seuraavan kohdan järjestelmässä olevan matemaattisen logiikan kannalta ns. "kuuma piste", jonka manipuloimisella epäeettinen toimija kykenee vaikuttamaan merkittävästi vaalitulokseen, itse vaalilipukkeiden vaihtamisen tuhka-uurna-kaksoisolento-rekka-menetelmän sekä lopullisen sähköisen tuloksen manipulaation ohessa.

    [1] https://fi.wikipedia.org/wiki/D’Hondtin_menetelmä
    [2] https://fi.wikipedia.org/wiki/Harry_Houdini

    Äänestä

  • Näillä keinoin rikolliset natsit ovat saaneet Suomessa vallan, toteuttaa mielisairaita pyrkimyksiään.
    Mitä kansan pitäisi tehdä on syöstä vallasta maansa tuhonneet haitakkeet.

    Kaikenlaisen natsismia seuraavan eskalaation ymmärtää hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Näillä keinoin rikolliset natsit ovat saaneet Suomessa vallan, toteuttaa mielisairaita pyrkimyksiään.
    Mitä kansan pitäisi tehdä on syöstä vallasta maansa tuhonneet haitakkeet.

    Kaikenlaisen natsismia seuraavan eskalaation ymmärtää hyvin.

    Ilmoitin viestisi eteenpäin se on hyvin huolestuttava ettet vain haudo mitään. Hae apua mielummin.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ilmoitin viestisi eteenpäin se on hyvin huolestuttava ettet vain haudo mitään. Hae apua mielummin.

    Kyse ei varsinaisesti ole edes käytännön järjestelmästä, vaan järjestelmän matemaattis-loogisesta toteutuksesta kontekstissa "tietoturvauhkiin", eli järjestelmästä joka loogisesti on vilppivarma itsejärjestelmänä.
    Jos oli liian vaikeaa, jatka persujen äänestämistä, ja tue porvarin laariin sataaa vilppiä jo ennen vaaleja.

    porvari - vilppiä ennen, aikaan ja jälkeen vaalien

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Kyse ei varsinaisesti ole edes käytännön järjestelmästä, vaan järjestelmän matemaattis-loogisesta toteutuksesta kontekstissa "tietoturvauhkiin", eli järjestelmästä joka loogisesti on vilppivarma itsejärjestelmänä.
    Jos oli liian vaikeaa, jatka persujen äänestämistä, ja tue porvarin laariin sataaa vilppiä jo ennen vaaleja.

    porvari - vilppiä ennen, aikaan ja jälkeen vaalien

    Ok oli liian vaikeaa. Kyllä ja tuen porvarin laariin sataa vilppiä. Mikä tai mitä se sitten onkin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Menkää äänestämään ja muuttakaa asioita. Ei samoja naamoja nuoretkin. Älkää äänestäkö sitä mitä mummot käskee. Mikään ei muutu jos mikään ei muutu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu