"Venäjällä jatkuu keskustelu tasavallan presidentti Alexander Stubbin ilmoituksesta, jonka mukaan Eurooppa varautuu ottamaan koordinoidusti yhteyttä myös Venäjän johtajaan Vladimir Putiniin. Stubb kehotti lisäksi suomalaisia varautumaan henkisesti siihen, että jossain vaiheessa Ukrainan rauhanprosessia poliittiset suhteet Venäjään avataan jälleen.
Venäjän mediassa Stubbin ilmoitus on haluttu tulkita hyvin konkreettisesti niin, että Suomi tunnustelisi jo valmiutta palata normaaleihin suhteisiin Venäjän kanssa.
Torstaina oman panoksensa keskusteluun antoi Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova. Hänen mukaansa pelkät sanat suhteiden avaamisesta eivät riitä, vaan Venäjä edellyttää Suomelta paljon todellisia toimia.
– Pelkkä kehotus avaruuteen heitettynä on aivan liian vähän. Suomen nykyinen johto joutuu tekemään paljon. Sanojen lisäksi on otettava konkreettisia askelia ja tehtävä tekoja, Zaharova sanoi uutistoimisto Ria Novostin mukaan.
Tämän jälkeen Zaharova siirtyi luettelemaan toimia, joihin Suomen olisi hänen mukaansa ryhdyttävä. Hän keksi heti seitsemän asiaa, joihin olisi saatava muutos, ennen kuin suhteet voitaisiin palauttaa:
– On lopetettava Suomen informaatiotilan täyttäminen perusteettomilla venäläisvastaisilla tarinoilla, on avattava tekosyyn nojalla suljettu Venäjän ja Suomen välinen raja, on keskeytettävä rajan esterakenteiden laiton rakentaminen, on poistettava Suomen ja Venäjän välisen tie- ja rautatieliikenteen kielto, Zaharova aloitti luettelemisensa.
– On lopetettava niiden (Suomen) kansalaisten vaino, jotka kannattavat järkeviä ideoita Venäjä-suhteiden normalisoinnista ja on uudelleenarvioitava sotilaallista suunnittelua, joka kohdistuu aggressiivisena meidän maatamme kohtaan, Zaharova jatkoi luettelemistaan uutistoimisto Tassin mukaan.
Zaharovan mukaan vaatimuslistaa voisi jatkaa vielä pitkään. Viimeisenä eli seitsemäntenä ehtona hän mainitsi oman näkemyksensä mukaan Venäjän kaikkein tärkeimmän vaatimuksen Suomelle:
– Tärkeintä on, että virallisen Helsingin on ymmärrettävä kollektiivisen lännen levittämän utopian toivottomuus. Väitetty mahdollisuus aiheuttaa Venäjälle strateginen tappio on ideologia, joka on omiaan johtamaan kaikkein tuhoisimpiin seurauksiin."
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011144076.html
Sanonko mitä? Voi vittu! Ei tämän helpompaa Venäjän propagandakoneiston lapaan syöttämistä enää löytynyt? Kuinkas Stubb aikoo luovia tilanteesta ulos? Kreml sanelee ehtoja aivan kuin Suomi olisi pikapuoliin kumartamassa taas itään.
Stubbin höpötysten tulos, Zaharova lateli seitsemän ehtoa Stubbille
44
297
Vastaukset
- Anonyymi
Jos se työkseen kremlin puolesta valehteleva kohtuullisen kokoisella tuulenhalkojalla oleva maatuska ei vaikka tajua, että sen lapaan syötettiin tarkoituksella, jotta saadaan nauraa venkuloiden propaganda-koneen suoltamalle skeidalle?
Melko pienestä heitosta venkulat innostuvat esittämään mitä muiden tulisi tehdä tämän sotarikollisen kansan mieliksi. Venkulat eivät rassukat tajua ettei heitä vuosisatojen kunniakkaan valheiden viljelemisen jäljiltä ota kukaan tosissaan.
Jossain kohden Eurooppa varmasti on venkuloiden yhteyksissä venkuloihin, mutta se ei ole tuolloin sotarikollinen putiini joka määrittelee yksipuolisesti marssijärjestyksen. Kiitos putiinin ystävän, Trumpin, Eurooppa on herännyt. - Anonyymi
Aivan veen se ja sama mitä "ehtoja" Saharouva latelee. Noilla askelmerkeillä ei tule diiliä. Suomi ei tarvitse entistä Neuvostoliittoa. Eiköhän niillä ole ihan tarpeeksi härdelliä oman populaationsa kaitsemisessa. Turhaa mölyä tyhjästä.
- Anonyymi
Eikö noin sanavalmiille maatuskalle löytyisi jotain oikeatakin työtä ?
Lukis vaikka mainoksia Radiossa.
Kait ruskissa on radioita ....
Wc pönttöjä ei ole. - Anonyymi
En vastaa puhelimeen.
Niin suhteita luodaan. - Anonyymi
Aloittaja on oikeassa. Rähmällään 2.0 on käynnissä. Aivan uskomatonta esinöyristelyä kremliä kohtaan. Juuri näin menetellen, Suomi jää taatusti yksin, jos ja kun venäjä hyökkää Suomeen.
- Anonyymi
Zaharovalla on enemmän älyä kuin ylimielisellä Stubbilla. Stubb isottelee ja luulee olevansa eurooppalaista vallan huippua joka latelee ehtoja Kremlin suuntaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zaharovalla on enemmän älyä kuin ylimielisellä Stubbilla. Stubb isottelee ja luulee olevansa eurooppalaista vallan huippua joka latelee ehtoja Kremlin suuntaan
Kalsarinmyrkyttäjän piialla ei voi olla isäntänsä ylittävää Äota eli alle reilusti alle 100.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zaharovalla on enemmän älyä kuin ylimielisellä Stubbilla. Stubb isottelee ja luulee olevansa eurooppalaista vallan huippua joka latelee ehtoja Kremlin suuntaan
NYT KAUMA OLI ASIAMIEHENÄ .
- Anonyymi
Kansan on helppo olla aivan samaa mieltä kuin Zaharova, tottakai hyvät kauppa ja diplomaattisuhteet on palautettava.
Mutta kokoomustainen ulkopoliittinen idioottisuora ei sitä voi tehdä.
Miten se saadaan pois?
Yksinkertaisinta voisi olla antaa se tehtävä FSP.n agenteille.- Anonyymi
Zaharova tekee itsestään pellen.
Valvontakomission aikaan Venäjä saneli sen, mitä Suomen täytyy tehdä. Nyt Suomi tekee sen, minkä haluaa. Mielipiteen ja lehdistön vapauteen ei tule muutoksia, vaikka saharouva itkisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zaharova tekee itsestään pellen.
Valvontakomission aikaan Venäjä saneli sen, mitä Suomen täytyy tehdä. Nyt Suomi tekee sen, minkä haluaa. Mielipiteen ja lehdistön vapauteen ei tule muutoksia, vaikka saharouva itkisi.Zelenski ja Ursula van Loyen sanelee sen, mitä Suomen täytyy tehdä.
Nyt Suomi tekee sen, mitä natsijohtajat haluaa. Mielipiteen ja lehdistön vapaus on Suomessakin viety ja siihen on tulossa muutoksia, vaikka Stubbi itkisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zelenski ja Ursula van Loyen sanelee sen, mitä Suomen täytyy tehdä.
Nyt Suomi tekee sen, mitä natsijohtajat haluaa. Mielipiteen ja lehdistön vapaus on Suomessakin viety ja siihen on tulossa muutoksia, vaikka Stubbi itkisi.Natsijohtaja istuu Kremlissä.
- Anonyymi
..ihan pieni kysymys , jos sallitaan : mikä se FSP oikein on ?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
..ihan pieni kysymys , jos sallitaan : mikä se FSP oikein on ?
FSB = venäjän tiedustelupalvelu
- Anonyymi
Sahajauho lähti taas keulimaan onko syynä liiallinen alkoholismi
- Anonyymi
LOPETTAKAA VENÄJÄN IHANNOINTI..NE SAA VAIN VETTÄ MYLLYYN.
STUPPIKIN PITÄS SUUNSA KIINNI.- Anonyymi
Stubbin pitäisi olla viisas ja ei Trumppiin eikä Putiniin mitään kontaktia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubbin pitäisi olla viisas ja ei Trumppiin eikä Putiniin mitään kontaktia.
Mutta kun Stubb ei ole viisas
- Anonyymi
Pidetään vain raja kiinni, helpommalla pääsee.
Kyllä se on tuon Saharouvan Venäjä minkä pitää tehdä itsestään luottokelpoinen kansojen silmissä. Alkaa voi vaikka vetämällä joukot Ukrainasta Krim mukaan lukien, antamalla suunnitelma siitä miten rahoittaa Ukrainan jälleenrakennuksen ja miten korvaa aiheuttamansa ihmisvahingot, niin kaatuneille kuin haavoittuneillekin sekä leskien ja heidän perheidensä elämän seuraavat vuosikymmenet! Kun noista on päästy kohtuulliseen sopimukseen kattavin takuin, niin voidaan jatkaa Venäjän hyväksymisestä taas ihmisten ja kansojen joukkoon!
- Anonyymi
Sinua ei järki paljoa nuppiasi pakota.
Sinä onneton ja typerä tollo et näytä nyt lainkaan ymmärtävän sitä tosiasiaa ja faktaa, että EU:n päättäjien on nyt jo ihan pakko ottaa toddella kiireesti yhteyttä Putiniin jotta Ukrainan sota saataisiin loppumaan mahdollisimman nopeasti ennen kuin Ukraina romahtaa ihan vallan kokonaan. Anonyymi kirjoitti:
Sinua ei järki paljoa nuppiasi pakota.
Sinä onneton ja typerä tollo et näytä nyt lainkaan ymmärtävän sitä tosiasiaa ja faktaa, että EU:n päättäjien on nyt jo ihan pakko ottaa toddella kiireesti yhteyttä Putiniin jotta Ukrainan sota saataisiin loppumaan mahdollisimman nopeasti ennen kuin Ukraina romahtaa ihan vallan kokonaan.Venäjä on pantava vastaamaan teoistaan. Jos muu ei auta on Ukrainaan lähetettävä runsaasti läntisiä joukkoja aseiden lisäksi, sillä muutoin emme voi enää koskaan luottaa vapauteemme, vaan Venäjä on sen ainainen uhka, jos se saa edes osittaisen voiton!
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Venäjä on pantava vastaamaan teoistaan. Jos muu ei auta on Ukrainaan lähetettävä runsaasti läntisiä joukkoja aseiden lisäksi, sillä muutoin emme voi enää koskaan luottaa vapauteemme, vaan Venäjä on sen ainainen uhka, jos se saa edes osittaisen voiton!
Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi, niin päästään yhdestä palstapellestä ja on ensimmäinen hyvä teko elämässäsi.
Anonyymi kirjoitti:
Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi, niin päästään yhdestä palstapellestä ja on ensimmäinen hyvä teko elämässäsi.
Jos armeijaa tarkoitat niin tuskin huolivat enää 80 vuotista joukkoihinsa. Eikä entistä aselajiakaan enää ole olemassa, olin nimittäin radisti koko armeijan aikani. On nääs nuokin morsekoodiin tukeutuvat radioliikenteetkin häipyneet niin armeijasta kuin laivoistakin.
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Venäjä on pantava vastaamaan teoistaan. Jos muu ei auta on Ukrainaan lähetettävä runsaasti läntisiä joukkoja aseiden lisäksi, sillä muutoin emme voi enää koskaan luottaa vapauteemme, vaan Venäjä on sen ainainen uhka, jos se saa edes osittaisen voiton!
Eri mieltä.
Ukrainan sota loppuu vuorenvarmasti. Päivämäärää ei voi nyt vielä ihan tarkasti sanoa.
Sota lopetetaan neuvottelemalla tai toinen osapuoli lyö toisen kanveesiin ja sanelee yksipuolisesti sodan loppumisen ehdot.
Tämä Ukrainan sota on monimutkaisempi kuin pelkkä aseellinen voitto.
Ukrainan sota heijastaa tulevaa maailman kaaosta, kaikkien sotaa kaikkia vastaan.
Poliittisesti sota ennustaa kapitalistisen tuotantotavan täydellistä epäonnistumista. Sen viimeiset toimet on tuhota yhteiskuntaa niin paljon kuin vain pystyy ja voi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eri mieltä.
Ukrainan sota loppuu vuorenvarmasti. Päivämäärää ei voi nyt vielä ihan tarkasti sanoa.
Sota lopetetaan neuvottelemalla tai toinen osapuoli lyö toisen kanveesiin ja sanelee yksipuolisesti sodan loppumisen ehdot.
Tämä Ukrainan sota on monimutkaisempi kuin pelkkä aseellinen voitto.
Ukrainan sota heijastaa tulevaa maailman kaaosta, kaikkien sotaa kaikkia vastaan.
Poliittisesti sota ennustaa kapitalistisen tuotantotavan täydellistä epäonnistumista. Sen viimeiset toimet on tuhota yhteiskuntaa niin paljon kuin vain pystyy ja voi.Päivittäinen ulkoilu ja hieman tarkistuksia ruokavalioon tekisi varmasti terää ..ja tuon lehtitilauksen voisi päivittää mutta ei Hesariin , ennen vaikka Maaseudun Tulevaisuus ..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päivittäinen ulkoilu ja hieman tarkistuksia ruokavalioon tekisi varmasti terää ..ja tuon lehtitilauksen voisi päivittää mutta ei Hesariin , ennen vaikka Maaseudun Tulevaisuus ..
Tilaa itsellesi kiiresti Pravda.
Anonyymi kirjoitti:
Eri mieltä.
Ukrainan sota loppuu vuorenvarmasti. Päivämäärää ei voi nyt vielä ihan tarkasti sanoa.
Sota lopetetaan neuvottelemalla tai toinen osapuoli lyö toisen kanveesiin ja sanelee yksipuolisesti sodan loppumisen ehdot.
Tämä Ukrainan sota on monimutkaisempi kuin pelkkä aseellinen voitto.
Ukrainan sota heijastaa tulevaa maailman kaaosta, kaikkien sotaa kaikkia vastaan.
Poliittisesti sota ennustaa kapitalistisen tuotantotavan täydellistä epäonnistumista. Sen viimeiset toimet on tuhota yhteiskuntaa niin paljon kuin vain pystyy ja voi.Vapaassa maassahan sinä saat olla väärässäkin! Toista se olisi vaikkapa Venäjän kaltaisessa diktatuurissa! Siellä putoaisit vähintään 5:n kerroksen ikkunasta!
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Vapaassa maassahan sinä saat olla väärässäkin! Toista se olisi vaikkapa Venäjän kaltaisessa diktatuurissa! Siellä putoaisit vähintään 5:n kerroksen ikkunasta!
Minä elän todellisuudessa ja olen realisti, sinä sen sijaan näytät elävän jossain ihmeellisessä haavemaailmakuplassa haaveillen täysin mahdottomista täysin epärealistisista asioista.
Tiedoksesi nyt vain että Ukraina tulee aivan varmasti häviämään tuon Venäjää vastaan sotimansa sodan.
Jos esimerkiksi Eurooppa tai Nato lähettää omia sotajoukkojaan Ukrainaan sotimaan Venäjää vastaan, niin silloin kyseinen sota eskaloituukin ihan samantien kolmanneksi maailmansodaksi. Sitäkö sinä haluat? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eri mieltä.
Ukrainan sota loppuu vuorenvarmasti. Päivämäärää ei voi nyt vielä ihan tarkasti sanoa.
Sota lopetetaan neuvottelemalla tai toinen osapuoli lyö toisen kanveesiin ja sanelee yksipuolisesti sodan loppumisen ehdot.
Tämä Ukrainan sota on monimutkaisempi kuin pelkkä aseellinen voitto.
Ukrainan sota heijastaa tulevaa maailman kaaosta, kaikkien sotaa kaikkia vastaan.
Poliittisesti sota ennustaa kapitalistisen tuotantotavan täydellistä epäonnistumista. Sen viimeiset toimet on tuhota yhteiskuntaa niin paljon kuin vain pystyy ja voi.Ukrainan sota on seuraus pitempiaikaisesta lännen ja idän valtataistelusta, josta suurin osa täällä kommentoivista ei ymmärrä yhtään mitään
Anonyymi kirjoitti:
Minä elän todellisuudessa ja olen realisti, sinä sen sijaan näytät elävän jossain ihmeellisessä haavemaailmakuplassa haaveillen täysin mahdottomista täysin epärealistisista asioista.
Tiedoksesi nyt vain että Ukraina tulee aivan varmasti häviämään tuon Venäjää vastaan sotimansa sodan.
Jos esimerkiksi Eurooppa tai Nato lähettää omia sotajoukkojaan Ukrainaan sotimaan Venäjää vastaan, niin silloin kyseinen sota eskaloituukin ihan samantien kolmanneksi maailmansodaksi. Sitäkö sinä haluat?Pääasia olisi Venäjän nujertaminen! Venäjä on osoittanut kelvottomuutensa nyt taas hyökkäämällä naapurinsa kimppuun ilman mitään reaalia syytä. Jos Venäjää joku kiukutti asia olisi pitänyt hoitaa YK:n kautta!
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Pääasia olisi Venäjän nujertaminen! Venäjä on osoittanut kelvottomuutensa nyt taas hyökkäämällä naapurinsa kimppuun ilman mitään reaalia syytä. Jos Venäjää joku kiukutti asia olisi pitänyt hoitaa YK:n kautta!
Tiedoksesi nyt vain, että et sinä itse eikä jokin EU:kaan pysty koskaan nujertamaan Venäjää yhtään mitenkään.
Selkeä tosiasia on nyt vain se, että Ukraina tulee häviämään tuon Venäjää vastaan sotimansa sodan. Siihen sinunkin on nyt vain tyydyttävä ja sopeuduttava. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi, niin päästään yhdestä palstapellestä ja on ensimmäinen hyvä teko elämässäsi.
Putinin pelletrulli vodkissaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä elän todellisuudessa ja olen realisti, sinä sen sijaan näytät elävän jossain ihmeellisessä haavemaailmakuplassa haaveillen täysin mahdottomista täysin epärealistisista asioista.
Tiedoksesi nyt vain että Ukraina tulee aivan varmasti häviämään tuon Venäjää vastaan sotimansa sodan.
Jos esimerkiksi Eurooppa tai Nato lähettää omia sotajoukkojaan Ukrainaan sotimaan Venäjää vastaan, niin silloin kyseinen sota eskaloituukin ihan samantien kolmanneksi maailmansodaksi. Sitäkö sinä haluat?Voiko surkea Venäjä edes sellaista käynnistää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eri mieltä.
Ukrainan sota loppuu vuorenvarmasti. Päivämäärää ei voi nyt vielä ihan tarkasti sanoa.
Sota lopetetaan neuvottelemalla tai toinen osapuoli lyö toisen kanveesiin ja sanelee yksipuolisesti sodan loppumisen ehdot.
Tämä Ukrainan sota on monimutkaisempi kuin pelkkä aseellinen voitto.
Ukrainan sota heijastaa tulevaa maailman kaaosta, kaikkien sotaa kaikkia vastaan.
Poliittisesti sota ennustaa kapitalistisen tuotantotavan täydellistä epäonnistumista. Sen viimeiset toimet on tuhota yhteiskuntaa niin paljon kuin vain pystyy ja voi.EUn valtava puolustusmenojen lisäys ilman mitään strategiaa näyttää johtavan siihen että EUssa ei edes haluta sodan loppuvan. Muutamissa maissa on jo alettu protestoimaan tätä varustelurumbaa vastaan. Tässä EU menee jo ideologia edellä ja sota on muodostumassa entistä enemmän kauppasodaksi
- Anonyymi
Ihan sama vaikka joku Kalsarimyrkyttäjä-Puten lakeija Saha-Rouva runoilisi vaikka 700 ehtoa. Kuka valehtelijoita välittää kuunnella.
Butsha-teurastaja Putte ei ole ansainnut yhtään kansanmurhatoivettaan toteutuvaksi. Hänen on mentävä. Vasta sitten voidaan puhua toivosta Venäjällä.
Näin sanon siitä huolimatta, että kaipaan aikaa ennen Putinin sotaa, kun rajat vielä olivat auki. Putin valheillaan ja rikoksillaan tämän kaiken pilasi, ja turhaa kuvitella minkään muuttuvan paremmaksi hänen aikanaan.
Jos hän yhtään välittäisi kansastaan, hän olisi vuosia sitten eronnut ja kalastelisi nyt eläkeläisenä datshallaan ja ihailisi menestyvää, avointa Venäjää. Nyt hän tanssii miljoonien kuolleiden, vammautuneiden ja orpojen sekä vapaudestaan riistettyjen haudoilla. - Anonyymi
Kuka tervejärkinen kuuntelee tuota entistä ilotyttöä.
- Anonyymi
Eihän siitä kenenkään olisi tarvinnut välittääkään ellei Stubb olisi antanut Kremlille herkkutilaisuutta iskeä väliin. Nyt on hankalampaa saada tuosta näytelmästä otetta, jossa Venäjälle tehtäisiin selväksi, mitkä ovat muiden ehdot, kun Venäjä pääsi vetämään korttinsa esiin ensimmäisenä.

Trump antoi ensin tasoitusta Putinille Ukrainan rauhanneuvottelujen aloittamiseksi ja nyt Stubb meni ja antoi Moskovalle siirtovuoron, jonka olisi pitänyt käyttää itse.
Ei kovin vakuuttavia suorituksia ajatellen neuvottelukyvykkyyttä. Saksan puolustusministeri Boris Pistoriuksen sanat Trumpille sopivat tavallaan myös Stubbille.
"Germany regrets US concessions to Russia before Ukraine peace talks have started"
https://www.youtube.com/watch?v=b8z26e87bys
- Anonyymi
Joku lahtariehdokas kuoli Jyväskylässä, hyvä juttu.
- Anonyymi
Valtonen oikoo Stubbin mokaa....
"Ulkoministeri Valtonen torjuu Ykkösaamussa puhelinsoitot Putinille: ”Venäjä kunnioittaa vain voimaa”
Puheyhteyden muodostaminen Venäjään ei ole ulkoministeri Elina Valtosesta vielä ajankohtaista."
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011148541.html
Kokoomus on sekoomus. - Anonyymi
Kansalaista estettiin etteei presidentti laskisi alleen, oeln kuullut "miehistä" jotka eivät tiedä niemeeä eikä osoitettaan mutta tämä. https://youtu.be/2cv_c_yphbE?t=4184
- Anonyymi
Unohtakaa kokoomus nyt ja antakaa vinkki äänestämällä vapaudenliittoa.
Ano on oikeassa:
https://www.youtube.com/watch?v=eGlI4tnC5Fs
- Anonyymi
Molemmat samanlaisia moottoriturpia Zaharova ja Stubb suusta tulee mitä sattuu.Harkintakykyä ei kummalakaan . Pääasia ,että saa esiintyä tärkeänä ja pölistä jotakin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791927
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1591676Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461646- 1231443
Liian paljon hylättyjä ääniä
Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus1311165Ikäero suhteessa
Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia501052Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen58980- 15859
Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat
Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P26856- 69852