Sanna Marinilta viisasta tekstiä venäjästä.

Sannan mukaan venäjän on turha kuvitellakaan suhteiden palautusta, ennen kuin Ukrainassa on oikeudenmukainen rauha, Ukrainalle on maksettu kaikki sotakorvaukset, venäjä pyytää nöyrästi anteeksi muulta maailmalta. Mutta se ei riitä edelleenkään siihen, että suhteet Suomeen palautuisi ennalleen, venäjällä on paljon tehtävää ja höpinät ei auta, vaan venäläisten on vihdoin osoitettava kunnioitus muita kohtaan teoilla. Sanna on oikeassa, ei venäläisiä pidä palkinta ryssimisestä millään tavalla. Sanna on oikea patriootti, Väyrynen on sellainen pula-ajan valkovenäläinen patriootti ja vouhottaja.
64536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Asia on juuri noin, venäläisillä ei ole osaa ei arpaa sanella yhtään mitään. Tämä osoittaa vaan sen, että ei ne tälläkään kertaa ole oppineet mitään, luulevat elävänsä jossakin suurvallassa.

Äänestä

Tulevana presidenttinä Sannalla on selkeä käsitys siitä, että Suomella on ainoastaan kolme uhkaa: venäjä, venäjä ja venäjä.

Äänestä
  • HO HOO, HO HOO!

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    HO HOO, HO HOO!

    Inkeroisten semiryssä on hyvä esimerkki menneestä ajasta.

    Äänestä

Stubbin sietäisi olla erittäin kiitollinen Marinin paikatessa presidentin oman huolimattomuuden seurauksen tilaa. Kaikkihan lähti siitä, kun Stubb nosti puheeksi Venäjä-suhteiden palauttamisen "jollakin aikataululla", mutta liekö unohdusta vaiko poliittista kömpelyyttä, jätti lähettämättä Kremlin suuntaan samalla viestiä, että sille on olemassa myös ehtonsa EU:n ja siten myös Suomen näkökulmista katsottuna. Täten tila jäi avoimeksi, jonka Kreml käytti välittömästi latoen tiskiin omat vaatimuksensa.

Tämä on Stubbin oma helmasyntinsä. Poliittiset kommentit, jotka eivät mene täysin putkeen.

Äänestä
  • Stubbilla on liian kiire kommentoimaan, Sanna harkitsee rauhassa ja sitten tulee täyttä ja kestävää asiaa. Stubb saa vielä vähän nenilleen ja sitten alkaa oppimaan. Tosin Trumpin Stubb hoiti loistavasti. Venäjän kanssa välit saattaa joskus parantua, mutta pari sukupolvea vaihtuu ennen sitä ja putlerin hallinnon on kuoltava.

    Äänestä

Sannalla on todellisen valtiomiehen tai siis valtiohenkilön otteet. Tärkeitä kommentteja ja valaa uskoa länsimaihin. Arvostetuin suomalainen poliitikko maailmalla, Stubb kyllä lähestyy Sannan tasoa. Väyrysen tunteva ainoastaan Kemijärvellä ja Vladivostokissa, varasti sieltä karvahatun ja jäi kuvanauhalle.

Äänestä

Sanna on Sateekaarilainen, ne ei sopeudu Venäjään koskaan. Siellä eivät laisiaan salli.
Venäjä sikäli terve ettei ole kuin kaksi sukupuolta kuin Amerikoissakin. Kun ei olekkaan, kas kun ei Seta tehnyt neljää sukupuolta.

Äänestä

  • Mutta peräkamarin poika se on, mikä ei muutu?

    Äänestä

  • Näinhän teikäläinen taas yksinkertaisen selityksensä laittoi julki. Asiat ei tietenkään ole ihan kuten nyt kuvailet ? Mutta huvinsa kullakin

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Se lienee ongelma lähinnä Kremlille, pankkomajurille sekä Aisa-Ossille. Sorruit juuri samaan, mitä Venäjän propagandakoneisto harrastaa. Marinin mustamaalamista ja vieläpä seksuaalissävytteisyydellä sekä poliittisella valehtelulla.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/81846848-4fa1-47d0-9014-869fa4a412ee

    Juuri niin. Taitaa tämä Pankkomajuri kirjoitella Pietarista.

    Äänestä

  • Niin se muuttuu. On aina muuttunut. Ei ne sukupuolet mihinkään katoa. Niitä ei vaan ole tarvis enää korostaa.
    Maalaismiehen on näitä vähän vaikea ymmärtää otaksun.
    Moderni mies ymmärtää että nainen on tasa-arvoinen ihminen eikä ensisijaisesti seksuaaalinen objekti.

    Äänestä

  • Jos Pankkomajuri olisi kasvatettu sateenkaariperheessä hänestä ei tuollaista olisi tullut.
    Maaseudun väärät miehen mallit tuottaa pankkopoikia.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mutta peräkamarin poika se on, mikä ei muutu?

    Hyvä kuitti ja oivalsit saman minkä minäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Näinhän teikäläinen taas yksinkertaisen selityksensä laittoi julki. Asiat ei tietenkään ole ihan kuten nyt kuvailet ? Mutta huvinsa kullakin

    Varusenkilöistä ja esihenkilöistä puhutaan koska sukupuolta ei ole tarve korostaa.
    Mutta eihän maalaiset tämmöisiä ymmärrä.
    Eikö samalla logiikalla olisi yhtä hyvin voitu alkaa puhumaan esinaisista?
    Nyt meni maalaisille vaikeaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Se lienee ongelma lähinnä Kremlille, pankkomajurille sekä Aisa-Ossille. Sorruit juuri samaan, mitä Venäjän propagandakoneisto harrastaa. Marinin mustamaalamista ja vieläpä seksuaalissävytteisyydellä sekä poliittisella valehtelulla.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/81846848-4fa1-47d0-9014-869fa4a412ee

    TYPERÄÄ!

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mutta peräkamarin poika se on, mikä ei muutu?

    Ei näköjään.

    Äänestä

  • "Anonyymi
    2025-04-04 16:15:52
    Sanna on Sateekaarilainen, ne ei sopeudu Venäjään koskaan. Siellä eivät laisiaan salli."
    ++++++++++
    No HÄ!
    Kuka sinne Venäjään kaipaa?
    Sinäkö?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Se lienee ongelma lähinnä Kremlille, pankkomajurille sekä Aisa-Ossille. Sorruit juuri samaan, mitä Venäjän propagandakoneisto harrastaa. Marinin mustamaalamista ja vieläpä seksuaalissävytteisyydellä sekä poliittisella valehtelulla.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/81846848-4fa1-47d0-9014-869fa4a412ee

    Eiköhän tämä purra ole se keskitysleirinatsi.

    Äänestä

Marinilta ei tietenkään kukaan kysy yhtään mitään.

Äänestä
  • Sinulta ei kukaan muutakuin kelloa.

    Äänestä

Miinapäätökset, Nato, DCA-sopimus, JEF koukot, kaikki vahvistaa Sannan arvioita. Samoin Stubbin, että USAn senaatin tarkoitus kiristää pakotteita entisestään on loistava uutinen. Pakotteet puree paljon paremmin kuin olemme kuvitelleetkaan, ne todella on osuneet ja upottaneet putlerin vuotavaa laivan rämää.

Äänestä
  • Puhu vain Ossi itsestäsi. Sinähän olet omaa itsekeskeisyyttäsi haukkunut lähes kaikki tässä maassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Puhu vain Ossi itsestäsi. Sinähän olet omaa itsekeskeisyyttäsi haukkunut lähes kaikki tässä maassa.

    Liian vaikeaa Ossin ymmärtää, on harrastanut läheisyyttä puolikkaan sikansa kanssa tänään ja on liekeissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Liian vaikeaa Ossin ymmärtää, on harrastanut läheisyyttä puolikkaan sikansa kanssa tänään ja on liekeissä.

    Ei Suomen ulkopolitiikkaa tule edelleenkään hoitaa Ukrainan kautta.HO HOO, HO HOO!

    Äänestä

  • Tarkoitat varmaankin tolloa Purraa ja yhtä tolloa Orpoa persuineen.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ei Suomen ulkopolitiikkaa tule edelleenkään hoitaa Ukrainan kautta.HO HOO, HO HOO!

    Niinkö siellä ryssämielisessä littumaassa kuvitellaan.

    Äänestä

  • Jos lopettaisit tuon nimittelyn ihmisestä joka in sentään ollut mukana kauan ja tietää politiikan ehdot . Narsisti on ihminen joka mollaa toisia ihmisiä netissä luullen olevansa jokin kaikki tietävä . Se että hän on nainen on sinulle ylipääsemätön ongelma jotenkin ,
    Luuletko että tuollainen kirjoittelu jotenkin on sinun oikeutesi , niin ei ole. Sinä et voi laittaa diagnoosia kenellekään ihmiselle koska eimole siihen edes kykenevä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ei Suomen ulkopolitiikkaa tule edelleenkään hoitaa Ukrainan kautta.HO HOO, HO HOO!

    No sinä sitä nyt ainakaan hoida ! Se on varma asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Jos lopettaisit tuon nimittelyn ihmisestä joka in sentään ollut mukana kauan ja tietää politiikan ehdot . Narsisti on ihminen joka mollaa toisia ihmisiä netissä luullen olevansa jokin kaikki tietävä . Se että hän on nainen on sinulle ylipääsemätön ongelma jotenkin ,
    Luuletko että tuollainen kirjoittelu jotenkin on sinun oikeutesi , niin ei ole. Sinä et voi laittaa diagnoosia kenellekään ihmiselle koska eimole siihen edes kykenevä.

    Hän näyttää päivittäin tolloutensa. Ja on uskomattoman hauska tuota hohottajaa lukea.

    Äänestä

  • Ja sinä rottakoulun käynyt upseerioppilaiden poistuttaja moukka ja sovinisti!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Jos lopettaisit tuon nimittelyn ihmisestä joka in sentään ollut mukana kauan ja tietää politiikan ehdot . Narsisti on ihminen joka mollaa toisia ihmisiä netissä luullen olevansa jokin kaikki tietävä . Se että hän on nainen on sinulle ylipääsemätön ongelma jotenkin ,
    Luuletko että tuollainen kirjoittelu jotenkin on sinun oikeutesi , niin ei ole. Sinä et voi laittaa diagnoosia kenellekään ihmiselle koska eimole siihen edes kykenevä.

    Onneksi tommoset "miehet" on katoava vähemmistö.

    Äänestä

Oikeudenmukainen rauha Ukrainassa varmasti tulee. On sitten toinen juttu kenen mielestä.

Äänestä

Stubb hölmöilee toisinaan, sitähän voitiin odottaakin tapahtuvaksi
toisinaan, ei ole siis vielläkään oppinut täysin.

Äänestä

Suomen raideleveys pitäisi muuttaa nopeasti Eurooppalaiseen leveyteen. Samoin ylityspakkojen määrä on vähennettävä yhteen tai korkeintaan kahteen ja ne ankaran valvonnan alle. Samoin tieyhteydet rajattava korkeintaan kolmeen. Ei venäläisiin voi luottaa pätkääkään, ne on syntynyt valehtelemaan ja varastamaan.

Äänestä

Sannan näkemyksiä arvostetaan todella korkealle. Sanna istuu päättäjien ja johtajien pöydissä.

Äänestä

"Sannan mukaan"

Kuka tämä sanna on!? Joulupukkikin on samaa mieltä ja osaa olla samaa mieltä kaikkien kanssa, mutta ei pidä niitä omina ideoinaan kuten sanna.....

Äänestä

Sanna näyttää hienosti sen, että ryssille ei tarvitse kumarrella.

Äänestä

Sannaa ei hämää ryssän valehtelu.

Äänestä

Sannan viisaita kommentteja on ilo kuunnella, ei edes pientäkään suomettumisen häivää ja nöyristelyä.

Äänestä

Hienoa Sanna. Nyt on ajat jolloin katsotaan kenen selkä pysyy suorassa.

Äänestä
  • Sanna on harvinaisen suoraselkäinen ihminen. Syntynyt johtajaksi ja esikuvaksi. Sanna on luultavasti tunnetuin suomalainen maailmalla. Jos saksassa kysyy Kekkosesta jotakin, niin vastaavat yleensä ai se ryssän juoksupoika. Väyrystä ei tunneta ulkomailla ollenkaan. Väyrynen oli kylätason poliitikko ja kunta aivan liian iso yksikkö Väyryselle.

    Äänestä

Sannan Marin on uuden sukupolven johtaja ja ne ei venäläisille nöyristele vaan näyttävät niille keskisormea ja liittyvät Natoon.

Äänestä

Sanna Marin ei ole koskaan tehnyt mitään minun hyväkseni.

Äänestä
  • Tuskin kukaan muukaan, opettele käyttäytymään ihmisten tavoin.

    Äänestä

Sanna on raikas tuulahdus kepulaiseen pysähtyneisyyteen. Jopa kepusta hävisi venäjäkiimaisuus Sannan myötä.

Äänestä

Koskeekohan tämä oikeudenmukaisuus myös itäukrainassa asuvia venäjän kieltä puhuvia asukkaita, koska siitähän koko tilanne on alunperin lähtenyt liikkeelle tai pikemminkin sitä on käytetty lännen masinoiman konfliktin siemenenä saada venäjä hyökkäämään alueelle, jotta länsi voisi toteuttaa kauttasotansa venäjää vastaan ukrainan kautta ja tätä cia on ollut rakentamssa ukrainassa yli 70 vuotta. Suunnitelman laskelmat eivät aivan pitäneet paikkaansa ja nyt on uusi suunnitelma miten päästä kunniallisesti eroon kaikesta mihin on ryhdytty. Median aivopesemät lampaat eivät tätä tietenkään voi tätä ymmärtää vaan veisaavat samaa virttä vuodesta toiseen päättäjien ja median johdolla. Maaperän rikkauksien hamuamisesta pidetään siitä huolimatta kiinni nyt vain operaatiosta aiheutuneita kustannuksia korvaamaan.

Äänestä

Sanna osaa hahmottaa hetkessä kokonaisuudet ja vielä kiteyttää ne ymmärrettävään muotoon.

Äänestä

Sanna ymmärsi, että ryssälle ei pidä antaa periksi, se varastaa vaan lisää siinä tapauksessa.

Äänestä

Sanna Marin uskaltaa sanoa totuuden, samoin Elina Valtonen.

Äänestä
  • Junteille totuus on myrkkyä. Siksipä he aina halveeraavat ja pilkkaavat näitä kyvykkäitä naisia.

    Äänestä

Sanna ei säikkynyt ryssän uhoa, vei meidät Natoon hetkessä.

Äänestä

Väyrysellä kauhea paniikki siitä, että eikö kaikki ymmärrä, että meidän pitää suomettua uudestaan ja olla rähmällään.

Äänestä

Kaupan kassa kirjoittaa viisaasti ,päivän parhaat naurut 🤣🤣🤣🤣🤣🤣😂😂😂😂🇷🇺♥️👍

Äänestä
  • Huvittavaa tuo suunnaton kateus korkeasti koulutettuja kohtaan. Sanna taitaa olla maisteri ja tulotkin jo miljoonaluokka, aika hyvin kaupan kassalta.

    Äänestä

Viimeisin Ulkolinja ohjelma kertoi hyvin, että Suomella on edelleen kolme ongelmaa: ryssä, ryssä ja ryssä. Onneksi Sannan kaltaiset viisaat poliitikot on sen ymmärtäneet. Ryssän tavoite on edelleen vallata suurin osa Euroopasta, mutta voi jäädä putlerin harhakuviksi.

Äänestä

Sanna oli Suomen rauhanajan paras pääministeri. Myös Sannan kansainvälisyys ja verkostot toimivat Suomen eduksi.

Äänestä

Onneksi Sanna pitää määrätietoisesti ryssin uhkaa esillä.

Äänestä

sehän on selvää mutta kun nuo ryökäleet rysyt saadaan hengiltä ja loput paskat tuomiolle voi olla että Venäjä ei ole sama mikä se on tänään ja kauppaa käydään ja tehdään toivio matkoja meiltäkin`" usot sie"

Äänestä

Eikä sanaakaan palstan aiheesta taaskaan.

Äänestä

Putlerin natsimarssi taitaa mennä taas pieleen.

Äänestä

Sanna Marin ja viisas on epäyhtälö.

Äänestä

Sanna on ollut täysin oikeassa siinä, että venäjä on sotapsykoosissa ja ei kykene enää rauhaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sannan mukaan venäjän on turha kuvitellakaan suhteiden palautusta, ennen kuin Ukrainassa on oikeudenmukainen rauha, Ukrainalle on maksettu kaikki sotakorvaukset, venäjä pyytää nöyrästi anteeksi muulta maailmalta. Mutta se ei riitä edelleenkään siihen, että suhteet Suomeen palautuisi ennalleen, venäjällä on paljon tehtävää ja höpinät ei auta, vaan venäläisten on vihdoin osoitettava kunnioitus muita kohtaan teoilla. Sanna on oikeassa, ei venäläisiä pidä palkinta ryssimisestä millään tavalla. Sanna on oikea patriootti, Väyrynen on sellainen pula-ajan valkovenäläinen patriootti ja vouhottaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu