Samat naamat loistavat vaalijulisteissa vuosikymmenistä toiseen ja hillotolpista pidetään kiinni kynsin hampain. Samaa tahkoa pyöritetään ja asiat eivät muutu.
Ääni nuorille ja uusille kasvoille päätöksentekijöiksi !
Ääni nuorille ja uusille kasvoille päätöksentekijöiksi !
Vastaukset 13
Vanhimmat
Uusille kasvoille kyllä kunhan eivät ole rikollisia. Nuorille ei koska ei heillä ei ole elämänkokemusta.
Nuoret ovat kykenenviä ajattelemaan asioita maalaisjärjellä. Sillä pärjää. Ei kai Vieremän ehdokkaissa liene rikollisia ? Jos omat asiat ovat kuralla niin miten on kykenevä hoitamaan yhteisiä asioita ja pitämään huolta veronmaksajien varoista, kysyn vaan.
Eiköhän se ole ihan sama keitä siellä on, onko valtuutetuilla edes vaikutusvaltaa?
No kuka ne asiat sitten päättää, ellei valtuutetut?
Eiköhän ne virkamiehet päätä...
Virkamiehet valmistelee käsiteltävät asiat valtuutetuille ja toteuttaa sitten päätetyksi tulleita asioita.
Virkamiehillä onkin paras tieto. Vieremällä onkin hyvät ja pätevät virkamiehet.
Elikäs, koska virkamiehillä on paras tieto ja virkamiehet ovat hyviä ja päteviä, on aivan sama keitä siellä on ”päättämässä”…..
Äänestäjän osuus on antaa äänensä ehdokkaalle, jonka uskoo eniten ajavan ko. äänestäjälle tärkeitä asioita. Kun äänet on laskettu, valittujen pitäisi kutakuinkin edustaa äänestäjäkuntaansa. Se on sitten eri asia, kuinka hyvin ehdokas on mielipiteensä esille tuonut, ja nekin vain kysyttyihin asioihin. Mielipiteet muista eteen tulevista asioista on sitten ihan arvoitus. Mutta näin demokratia toimii, ja on myös tehtävä.kompromisseja. Asettumslla itse ehdokkaaksi ja tulemalla valituksi voi vaikuttaa enemmän kuin äänestämällä.
Keskustalle tulee yksinkertainen enemmistö tulevissa vaaleissa Vieremällä. Kaikki muut mukaanlukien vasemmisto (lue Vieremä 2000)menettävät paikkoja. Taitaa jiähä nämä vaalit väliin.
Kannattaa seurata valtuuston striimattuja kokouksia jolloin selviää mitä kukin on ja uskaltaako suutaan aukaista. Olen seurannut noita kokouksia ja on useita, useita valtuutettuja jotka istuvat vuosia täysin hiljaa puhumatta yhtikäs mitään. Onkohan hän väärässä paikassa ?
Vieremän kunnanhallitus esittää valtuustolle Kurvilanmäen kaavaprosessin jatkamista. Saimme lukea päivän Miilusta otsikon mukaisen uutisen. KD:n hallituksen edustaja oli tehnyt vasta esityksen mutta esitys raukesi kannattamattomana. Kunnanhallituksessa on mm. tuulivoiman vastustajaksi profiloitunut Vieremä 2000 edustaja joka on istunut hiljaa pykälän aikana(pöytäkirjan mukaan). Onko niin että tuulivoima sallitaan muualle mutta ei kotikylälle Nissilään. On mielenkiintoista nähdä miten kyseinen valtuutettu toimii valtuustossa jossa asiasta päätetään 26.5.25 . Onko tuuliviiri vai tuulivoima ?
En nyt oo ihan varma onko vieremä 2000 vasemmistoa, taitaa olla myös melko oikeistolaisia jotka ei halua vaan leimautua persuksiin.