Sait mut tunteen että en olisi aivan yksin täällä

Toit mulle rauhan, rakensin elämän sunkaa pään sisällä, unissa me rakastuttiin, oltiin onnellisia, ymmärsit mua, rakastit mua, pidit musta, mä olin onnellinen. Sä tunsit mut, ymmärsit mua, vihdoin joku joka on kognitiivisesti,älyllisesti, tunteellisesti, herkkyydeltään vastaa mua, vihdoin joku joka "tajuaa" miltä tuntuu olla mä. Olin niin onnellinen ja innoissani, JA VAIKUTIT VIELÄ PITÄVÄN MUSTA. JA OLIT ÄLYTTÖMÄN KAUNIS JA IHANA, JA LYHYT, täydellinen...

Mut sitten lähdit, pilvilinnat romahti hetkessä. Tuntui kuin tuntemattomalle puhuisi, joko esitit kylmempää tai mun mielikuvat susta vaan mureni. Itkin ja murruin päivä päivältä enemmän, en nähnyt ketään, tunteet otti vallan, millään ei ollut mitään väliä, koska elämä ilman sinua tarkoittaisi sitä että olisin yksin, se yhteys jonka koin olisi poissa... enkä tiedä löytäisinkö sitään enää ikinä kenenkään kaa.

Tämä realisaatio sai minut harkitsemaan itsemurhaa, jotta pääsisin pois ja saisin aloittaa kaiken alusta, jotta voisin paeta unimaailmaan tai pois täältä yksinäisestä paikasta. Taisit oikeasti aliarvioida kuinka herkkä ja herkästi särkyvä oon, ehkä se rooli-leikki feikkipersoonasta loi illuusiota , että olisin tunteettomampi kuin oon. Todellisuudessa oon pitkän aikaa jo ollut itkuinen ja hauras lapsi, joka on vastenmielisesti ollut jotain mitä hän ei ole halunnut olla, koska heikkona koen oloni uhatuksi.

Ei ole ketään muuta kuin mä, ei ole ketään toista, joka on toiminut näin itseään vastaan, ei ole ketään muuta, joka on rakastunut suhun näin palavasti muutaman tuntemisen perusteella.

Jos vaan tietäisit miten herkkä oon, miten hyvä mulla on sun seuras ja miten paljon muutit mun elämää, en olisi ikinä päässyt näin pitkälle ilman sinua. En olisi ikinä päässyt tähän kuntoon ilman sua, en olis ikinä selvinnyt ilman sua.

Niin pelottavalta kuin se tuntuukin, niin motivoit mua kaikessa, hyvässä ja pahassa. Sait mut meneen hoitoon, sait mut muokkaan kehoani tähän kuntoon, sait mut yrittään pääseen yli susta ja oleen avoin uusille ihmisille.

Mutta jotain puuttuu ilman sinua...ja aina kun avaan tunteeni niin muistan miksi olen pakoillut niitä niin pitkään, tunteista on vain kipua. Minun on hyväksyttävä, että olen yksin ikuisesti, ja en pysty pääsemään edes suhteen alkuvaiheita läpi tällä epävakaalla ja epäterveellä kiintymysmallilla.

Minua ärsyttää, koska käytökseni on täysin traumakäytöstä, en saanut lapsena sitä huomiota jota olisin tarvinnut, siksi etin sitä rakkaudesta, muista, siksi koen olevani turvassa kanssasi ja, että kaikki on viimein hyvin, tuot turvaa heikolle sydämelle. Kun olet kaukana, niin itken ja panikoin,se sama turvallisuuden ja onnellisuuden tunne uupuu.. ja pahinta on,että tiedän että en voi täysin itse vaikuttaa tähän, minä elin lapsena epävakaassa ympäristössä, menin siitä niin rikki, että en voi ikinä kokea sitä turvallisuutta täysin yksinään, vaikka yritetty on pitkään..

Luottamusongelmat on myöskin lapsuudesta, näin kuinka naivin herkän ja itkuisen pojan luottamus petettiin jo päiväkodissa toisen pojan toimesta, siitä lähtien en ole luottanut ihmisiin, pelkästään eläimiin ja kaikista kilteimpiin ja herkimpiin vain, intuitiiviisiin ihmisiin.

Ehkä haluaisit vakaamman, mutta paras mitä pystyn sinulle tarjoamaan on esitys siitä, että olen vakaa, vaikka kuinka haluaisin olla täysin vakaa ja terve, se ei ole mahdollista koskaan täysin. Mutta se särkee eniten, että koska vanhempani eivät pitäneet minusta huolta, minusta tuli tälläinen viallinen, joka särkyy kun lempihenkilö ei anna huomiota.

En halua olla tälläinen , haluan pystyä tarjoamaan sinulle vakauden ja turvan, saman vakauden ja turvan, jota minä olisin tarvinnut kun lähdit elämästäni ja satutit, loukkasit ja sait mut kriisiin, tiedän että et tehnyt sitä tahallaan, mutta olin niin kivuissani ja peloissani, ja sekaisin, että ei olisi kauaa mennyt, että olisinkin tehnyt jotain lopullista.

Ja sitten olisin vankilassa sinun takiasi, koska turmelin jotain ja halusin olla sinun kanssasi. Olen pahoillani, jos tunteikkuuteni ja rakkauteni sai sinut pelkämään ja ahdistumaan, jos olisin tuntenut miten tunsit, en olisi lähestynyt sinua sillä tavoin.

Mutta minun tarinassani olit rikkinäinen ja rakastettava kaunis nainen, jolle merkitsin jotain, joka oli pulassa ja tarvitsi apua, siksi otin yhteyttä, estoista huolimatta, halusin että olet rehellinen, etkä pakene minua, näytin sulle herkimmän itseni.

Mutta murenin silti, vaikka yritit olla mulle armollinen. Koska en kestänyt sitä ajatusta, että en ulkonäköni, persoonani tai haavojeni takia olisi sinulle koskaan tarpeeksi, se satutti ja loukkasi pahasti. Olit minulle todella merkittävä ihminen ja ajatus siitä ,että en riittäisikkään, kaiken tämän mentaalisen työn jälkeen, jonka olin tehnyt, että pystyin esittämään sinulle ehjää, se todella satutti ja mursi minut.

Et tarkoittanut pahaa, mutta onnistuit sanomaan kaikki ne asiat jotka ovat epävakaan lempihenkilön suusta ne kivuliaimmat: 1. En riitä 2. Et ymmärrä minun persoonaa