Nyt on aika selvittää, mikä on Suomen kaunein murre!

Suomen suosituimmaksi kaupungiksi on valittu Tampere, Porvoota taas pidetään kaupungeista kaikkein kauneimpana.
Suomen kauneimman paikannimen titteliä pitää hallussaan Lumimetsä, siinä missä kansan mielestä hauskin – ja kenties myös härskein – paikannimi on Terskanperä.

1. Savon murre
– Kyllä se vuan niin somalle kuullostaa kun aletaan huastella aetoo Savon kieltä, toteaa 40-vuotias nainen Jyväskylästä.

– Ossoo olla kaanein murteista vuan ossoo olla olemattakin.

Selvään, lähestulkoon ylivoimaiseen voittoon äänestyksessä siivitti tiensä itämurteisiin kuuluva Savon murre. Se kahmaisi noin 18 prosenttia koko äänisaaliista.

Tosiasiassa savolaismurteet jaetaan murteiden tutkimuksessa useaan alaryhmään, muun muassa Pohjois-Savon murteisiin, Etelä-Savon murteisiin, Pohjois-Karjalan murteeseen sekä Kainuun murteeseen. Näiden murteiden alue kattaa lähes koko Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Kainuun sekä Etelä-Pohjanmaan itäisiä pitäjiä ja ison osan Koillismaasta.

Vastaajat kuvailivat savon murretta leppoisan lupsakaksi ja mukavasti suussa ”viäntyväksi ja kiäntyväksi” ja totesivat, että sen kuuleminen saa hyvälle tuulelle. Savon murretta kehutaan vastauksissa myös ilmaisultaan laajaksi ja monipuoliseksi. Onpa savoa kutsuttu myös murteista kieroimmaksi.

Savon murre on nuotikasta, välillä venyttelevää ja eläväistä, josta laulumaisuus tulee. Huumori tuo oman osansa kauneuteen, koska nauru ja hyvä mieli on kaunista.
1130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin. Litaniassasihan kerrotaan jo, mikä se suosituin murre on. Mutta onko jonkun kirjoituksen kopioiminen tänne jotain keskustelua?
Mikä on oma mielipiteesi? Miun mielestäin Karjalan murre on kauneint.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomen suosituimmaksi kaupungiksi on valittu Tampere, Porvoota taas pidetään kaupungeista kaikkein kauneimpana.
Suomen kauneimman paikannimen titteliä pitää hallussaan Lumimetsä, siinä missä kansan mielestä hauskin – ja kenties myös härskein – paikannimi on Terskanperä.

1. Savon murre
– Kyllä se vuan niin somalle kuullostaa kun aletaan huastella aetoo Savon kieltä, toteaa 40-vuotias nainen Jyväskylästä.

– Ossoo olla kaanein murteista vuan ossoo olla olemattakin.

Selvään, lähestulkoon ylivoimaiseen voittoon äänestyksessä siivitti tiensä itämurteisiin kuuluva Savon murre. Se kahmaisi noin 18 prosenttia koko äänisaaliista.

Tosiasiassa savolaismurteet jaetaan murteiden tutkimuksessa useaan alaryhmään, muun muassa Pohjois-Savon murteisiin, Etelä-Savon murteisiin, Pohjois-Karjalan murteeseen sekä Kainuun murteeseen. Näiden murteiden alue kattaa lähes koko Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Kainuun sekä Etelä-Pohjanmaan itäisiä pitäjiä ja ison osan Koillismaasta.

Vastaajat kuvailivat savon murretta leppoisan lupsakaksi ja mukavasti suussa ”viäntyväksi ja kiäntyväksi” ja totesivat, että sen kuuleminen saa hyvälle tuulelle. Savon murretta kehutaan vastauksissa myös ilmaisultaan laajaksi ja monipuoliseksi. Onpa savoa kutsuttu myös murteista kieroimmaksi.

Savon murre on nuotikasta, välillä venyttelevää ja eläväistä, josta laulumaisuus tulee. Huumori tuo oman osansa kauneuteen, koska nauru ja hyvä mieli on kaunista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu