Muistatteko?

Muistatteko että perustuiko LAL:n toiminnassa mikään (ennen Mötön ja Helkeen alalletuloa) korkeaan moraaliin, rehellisyyteen ja lainkuuliaisuuteen? Minulle ei tule mieleen mitään.
33451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Ei ihme jos ei tule mitään mieleen. Kaikkihan perustui epärehellisyyteen ja määräävän aseman väärinkäyttöön.

Äänestä

En muista.

Äänestä

Aloittaja kirjoitti oman tyylisensä aloituksen. Hän odotti siihen saman henkisiä vasauksia, mutta kukaan ei lähtenyt mukaan. Niinpä hän vastasi itselleen, jopa kahdesti. Mitähän tämä kertoo tämän monen tiedossa olevan sarjaepäonnistujan henkisestä tilasta?

Äänestä
  • Näin työnnetään kätevästi Lallin laittomuudet syrjään kun aletaankin puhua aidan seipäästä. Mutta jospa puhuttaisiinkin Kho:n tuomiosta tai vaikkapa Keskisten kyykyttämisestä Mh:n konttorilla?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Näin työnnetään kätevästi Lallin laittomuudet syrjään kun aletaankin puhua aidan seipäästä. Mutta jospa puhuttaisiinkin Kho:n tuomiosta tai vaikkapa Keskisten kyykyttämisestä Mh:n konttorilla?

    Luulenpa, ettei täällä ole puhumassa kukaan, joka asioista oikeasti tietää. Turha jauhaa jostakin asiasta kuulo- tai huhupuheiden jatkona, se ei johda mihinkään.

    Pitäisikö jonkun käydä päästämässä Keskiset jo pois kyykystä`?

    Ja entä se Päivärinnan tapauskin?
    Ja Hindenburgkin putosi ja syttyi tuleen, kenen syy sekin oli?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Pitäisikö jonkun käydä päästämässä Keskiset jo pois kyykystä`?

    Ja entä se Päivärinnan tapauskin?
    Ja Hindenburgkin putosi ja syttyi tuleen, kenen syy sekin oli?

    Lauri tietää ja muistaa kaiken.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Luulenpa, ettei täällä ole puhumassa kukaan, joka asioista oikeasti tietää. Turha jauhaa jostakin asiasta kuulo- tai huhupuheiden jatkona, se ei johda mihinkään.

    En hyväksy.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Näin työnnetään kätevästi Lallin laittomuudet syrjään kun aletaankin puhua aidan seipäästä. Mutta jospa puhuttaisiinkin Kho:n tuomiosta tai vaikkapa Keskisten kyykyttämisestä Mh:n konttorilla?

    Muistetaan myös Attturi Anttilan loppu!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Muistetaan myös Attturi Anttilan loppu!

    Joo, muistellaan vaan. A.Anttila Oy;n omistajat saivat myytyä firmansa ja pääsivät eläkepäiville.
    Muistellaanpas myös Laurin loppua linja-autohommissa; ne jotka eivät muista, niin vihjeenä voin sanoa, että siihen liittyy kenkä ja takapuoli.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Joo, muistellaan vaan. A.Anttila Oy;n omistajat saivat myytyä firmansa ja pääsivät eläkepäiville.
    Muistellaanpas myös Laurin loppua linja-autohommissa; ne jotka eivät muista, niin vihjeenä voin sanoa, että siihen liittyy kenkä ja takapuoli.

    Todellakin "saivat" myytyä! Vaihtoehtoja ei taidettu antaa? Ja myyntihinta oli pilkkahinta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Todellakin "saivat" myytyä! Vaihtoehtoja ei taidettu antaa? Ja myyntihinta oli pilkkahinta.

    No mitäpä luulet, oliko yhtiössä kovin runsaasti arvoa?
    Linja-autobisneksessä on jo pitkän aikaa ollut tilanne, että myytävän yhtiön hinta on
    melko lailla kaluston ja kiinteistöjen hinta. Muutamissa tapauksissa, mikäli myytävällä yhtiöllä on taskussaan pitkäaikaisia ja HYVIÄ ostosopimuksia, myös näistä ollaan valmiit maksamaan jonkin verran.
    Se, että historiassa joku yhtiö on ollut merkittävä tekijä, ei vaikuta hintaan.
    Anttilan tarkasta kauppahinnasta en osaa sanoa, ehkä se vanhoista verotiedoista on joskus löytynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Lauttakylän auto otti Anttilan sukuoikeudet liki ilmaiseksi ja romutti heti koko kaluston oikein näyttääkseen että kyseessä oli Anttila Oy:n ryöstömurha.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    On syytä muistaa että LA:n taustapiruna oli LAL.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Lauttakylän auto otti Anttilan sukuoikeudet liki ilmaiseksi ja romutti heti koko kaluston oikein näyttääkseen että kyseessä oli Anttila Oy:n ryöstömurha.

    Hulluja saa ajatella, jopa puhua, mutta kun alkaa jopa niitä kirjoittamaan, on kirjoittajan tila aika vakava.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Hulluja saa ajatella, jopa puhua, mutta kun alkaa jopa niitä kirjoittamaan, on kirjoittajan tila aika vakava.

    Montako Anttilan autoa LA otti käyttöönsä ja moniko tuhottiin heti kaupan jälkeen? Pysytään totuudessa!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    "Montako Anttilan autoa LA otti käyttöönsä ja moniko tuhottiin heti kaupan jälkeen?"

    Ei yhtäkään. Kaikki.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Montako Anttilan autoa LA otti käyttöönsä ja moniko tuhottiin heti kaupan jälkeen? Pysytään totuudessa!

    Mitä helvetin väliä sillä on mitä ostaja teki niille autoille? Jos niille on oikea osoite romutus, niin sitten se on.
    Ei se sen ihmeellisempää salaliittoa ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mitä helvetin väliä sillä on mitä ostaja teki niille autoille? Jos niille on oikea osoite romutus, niin sitten se on.
    Ei se sen ihmeellisempää salaliittoa ole.

    Anttiloille ja kankaanpääläisille näytettiin mistä kana pissii.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Lauttakylän auto otti Anttilan sukuoikeudet liki ilmaiseksi ja romutti heti koko kaluston oikein näyttääkseen että kyseessä oli Anttila Oy:n ryöstömurha.

    Sukuoikeudet? Ei sellaisia ole ollut. paitsi hihhulien mielikuvituksessa.
    Lauttakylän Auto OSTI Anttilan, hinta lienee ollut aika vaatimaton, mutta Anttila pääsi kuivin jaloin eroon firmastaan ja eläkkeelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    OSTI = RYÖSTI

    Nyt olisi syytä kerrata, mitä Pekka ja Lauri opettivat jo 2012.

    "Lauttakylän Auto OSTI Anttilan, hinta lienee ollut aika vaatimaton, mutta Anttila pääsi kuivin jaloin eroon firmastaan ja eläkkeelle."

    Sanotaanko näin, että Anttilat pääsivät eläkkeelle. Sisaruksia oli neljä, nuorimmainen oli kuljettaja. Toinen omistaja oli Artturin leski, joka vihdoin, 95-vuotiaana oli valmis eläköitymään.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    OSTI = RYÖSTI

    Kauppahinta on silloin oikea, kun ostaja ja myyjä pääsevät sopimukseen summasta.
    Typerää yrittää vääntää itsestään selvää asiaa, varsinkaan sellaisten jotka eivät ole mitään koskaan omistaneet tai myyneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Nyt olisi syytä kerrata, mitä Pekka ja Lauri opettivat jo 2012.

    Heidän suunnastaan tulevista äänistä ei voinut päätellä tulivatko äänet suusta vai hanurista, yhtä vankkaa asiaa.
    Linja-autoala opetti pojille aika karvaasti mitä se oikea yrittäminen on, eikä oli yllätys mikä herrojen asema alalla on nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Heidän suunnastaan tulevista äänistä ei voinut päätellä tulivatko äänet suusta vai hanurista, yhtä vankkaa asiaa.
    Linja-autoala opetti pojille aika karvaasti mitä se oikea yrittäminen on, eikä oli yllätys mikä herrojen asema alalla on nyt.

    Tuossa huomasin, että messias Pekka on hallitus eräässä pyhän Laurin nimen sisältävässä yhtiössä. Vapise Onnibus.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Näin työnnetään kätevästi Lallin laittomuudet syrjään kun aletaankin puhua aidan seipäästä. Mutta jospa puhuttaisiinkin Kho:n tuomiosta tai vaikkapa Keskisten kyykyttämisestä Mh:n konttorilla?

    Kuis se teidän tamponipoikien asiasta puhuminen meneekään?
    Jos täällä olisi juttua esim. Onnibus syttyi tuleen ja törmäsi lastenkotiin, 40 kuollutta;
    niin tamponipojan kommentti olisi: Onnibus on YLISTETTY liikennöitsijä / LAURI on kuningas tms.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Kuis se teidän tamponipoikien asiasta puhuminen meneekään?
    Jos täällä olisi juttua esim. Onnibus syttyi tuleen ja törmäsi lastenkotiin, 40 kuollutta;
    niin tamponipojan kommentti olisi: Onnibus on YLISTETTY liikennöitsijä / LAURI on kuningas tms.

    Tottakai totuudessa pitäydyttäisiin silloinkin. Tilanteesta riippumatta. Eikä Pekan perintö muuta sallisikkaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Tottakai totuudessa pitäydyttäisiin silloinkin. Tilanteesta riippumatta. Eikä Pekan perintö muuta sallisikkaan!

    Vuosien varrella on erittäin selvästi huomattu, että rehellisyys on onnibus-mielisille täysin tuntematon käsite. Kähmintä, salailu, valehtelu ja kaikenlainen kieroilu kuvaa hyvin heidän ydinosaamistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Vuosien varrella on erittäin selvästi huomattu, että rehellisyys on onnibus-mielisille täysin tuntematon käsite. Kähmintä, salailu, valehtelu ja kaikenlainen kieroilu kuvaa hyvin heidän ydinosaamistaan.

    Pekalle on sydämen asia olla totuudelle uskollinen.

    Äänestä

Ensinnäkin; mene tarkistuttamaan muistisi kapasiteetti, mahdollisten sairauksien takia. Ja toinen erikoinen piirre näissä jankkaamisissasi on se, että väittelet täällä itse itsesi kanssa. Mene hoitoon!
Ei riitä että täällä on joku rollaattorijengi kommentoimassa samaa shittiä jo vuosikymmeniä, ja nyt sitten sinäkin yrität täällä saada ääntäsi kuuluviin... Jos kuljettajista tulee ajanmittaan noin sekavia, kannattaa ainakin nuorempien pysyä alalta poissa!

Stanan pekko aikamiespoika!!

Äänestä
  • Kylläpä totuus ottaa koville

    Äänestä

Muistan ettei perustunut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Muistatteko että perustuiko LAL:n toiminnassa mikään (ennen Mötön ja Helkeen alalletuloa) korkeaan moraaliin, rehellisyyteen ja lainkuuliaisuuteen? Minulle ei tule mieleen mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu