Katsokaapa äänestäjät tätä kommenttia

Anonyymi-ap

Tilapäisen valiokunnan jäsen Pekka J. Laitinen teki seuraavan muutosesityksen:



”Vastaesitys valiokunnan loppuraporttiin



Puheenjohtaja Tynkkysellä on ollut pitkään halua irtisanoa Laine johtuen sivistystoimen johtoryhmän Tynkkysestä tekemästä työsuojeluilmoituksesta. Tämä on valitettavasti näkynyt siinä, että Tynkkynen ei ole pystynyt toimimaan kuntalain edellyttämällä tavalla puolueettomasti valiokunnan puheenjohtajana. Puheenjohtajan esityksestä on kuultu yksipuolisesti puheenjohtajan esittämänä painottaen jo etukäteen tietäen Laineeseen negatiivisesti eri motivaatiosyistä johtuen kielteisesti suhtautuneita henkilöitä. On selvää että aina löytyy kielteisesti sihtautuvia henkilöitä koska Laine on sopeuttanut taloutta onnistuneesti ja puuttunut myös jämäkästi heikkoihin työsuorituksiin.



Tämä Tynkkysen tarkoitushakuinen ja puolueellinen henkilöiden valinta näkyy siinä, että Laineen lähialaisia ei ole kuultu, jotka ovat antaneet Laineen johtamisesta myönteisiä arvioita. Samaa todistavat pienet sairauspoissaolot ja KEVA:n työhyvinvointikyselyssä Laineen saamat hyvät johtamisarviointitulokset.



Laine osoittaa keräämillään todistajalausunnoilla niin henkilöstöltä, KEVAn johtamisarviointiraporteilla, luottamushenkilötodistajilla sekä sidosryhmätodistusaineistoilla että valuokunnalle nyt laadittu yhteenvetoraportti antaa täysin vääristyneen ja Laineen kunniaa loukkaavan sekä mahdolllisesti on julkisen vallan väärinkäyttöä.



Näiden henkilöiden joita kuulitte olisi pitänyt pystyä konkreettisesti esittämään mitä on tapahtunut, missä ja milloin sekä myös todistamaan väitteensä. Hallinto-oikeuden kuulemisessa ja mahdollisesti käräjäoikeudessa näitä sitten käydään läpi.



Muuten käy niinkuin kävi työsuojeluilmoitusten käsittelyssä että todistajalausunnot, pöytäkirjat ja sähköpostit osoittivat etteivät väitteet pitäneetkään paikkaansa. Silloin ottaa riskin syyllistyä kunnianloukkaukseen erityisesti kun väitteet jaetaan laajaan julkisuuteen.



Hallinto-oikeudessa tulee suullinen käsittely ja todistelu. Jos menee lisäksi käräjäoikeuteen kunnianloukkaus ja virkarikosoikeudellisena prosessina niin siellä tulee myös todistelu.



Esitän että nyt laadittua yhteenvetoraporttia ei hyväksytä ja esitän että valtuustolle esitetään että Laine nauttii luottamusta.



Savonlinnassa 4.4.2025



Pekka Laitinen

Kaupunginvaltuutettu

Perussuomalaiset”





Valiokunnan puheenjohtaja totesi Pekka J. Laitisen muutosesityksen rauenneen kannattamattomana.

5

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yksi juttu on ainakin varmaa. Tämä tulee käymään kaupungille kalliiksi. Ovatko Laineen "savustajat" valmiita yhteistuumin maksamaan korvaukset asiassa?

      • Anonyymi

        Miksi se käy kalliiksi?
        Jos riittävä määrä valtuutettuja on sitä mieltä, että Laine ei nauti luottamusta, niin Laine voidaan irtisanoa välittömästi ilman ensimmäistäkään syytä tai perustelua.
        Asiasta äänestetään ja jos äänet riittää, niin kenkää tuli.
        Toki Laineelle pitää maksaa johtajasopimuksen mukainen korvaus.


    • Anonyymi

      Jee! Uusi keskustelu, kun nämä pölhöpopulistiset väitteet on ammuttu alas muissa keskusteluissa. Otetaanko uusiksi viranhaltijalait, kuntalait, menettelyt ja muu? Laitinen oli koko prosessin ajan hiljaa ja hyväksyi kuultavat ja kaiken.

    • Anonyymi

      Kuinka monelta Laine pyysi lausunnon, ketkä eivät antaneet ja miksi?

      • Anonyymi

        Kuinka monelta valiokunnan puheenjohtaja pyysi arvostelun? Vain niiltä joiden tiesi olevan Lainetta vastaan. Entä Laineen omat alaiset? No ei keneltäkään koska kukaan ei olisi halunnut antaa väärää todistusta esimiehestään. Tämä näyttää liian läpinäkyvältä ajojahdilta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      167
      4950
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1529
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1421
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1163
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      42
      977
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      925
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      153
      827
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe