Amerikan persu yrittää Arto Paasilinnan tragikoomisen romaanin mukaisesti hurmaavaa joukkoitsemurhaa tullipolitiikallaan. Trumpin toimet ovat johtamassa globaalin suurlamaan, jos hän jatkaa idioottimaista politiikkaansa. Persujen suuresti ihailema mies tulee jäämään historiaan USAn presidenttinä, joka aiheuttaa omalle maallee valtavat menetykset ja lisäksi koko maailmalle. Vain sen vuoksi, että hän on narsistinen vain itseensä luottava hölmö.
Toivo on tässä siinä, että joukkoitsemurhasta alkaa livetä porukkaa. USAn yritysjohto on jo lähtenyt liikkeelle ja kehottanut Trumpia peruuttamaan kauppasodan. Myös äänestäjät ovat alkaneet osoittamaan mieltään. Tullipolitiikan vaikutukset ovat saaneet pörssit romahtamaan ja USAssa tämä tarkoittaa hurjaa leikkausta mm. eläkkeisiin, koska ne ovat pörssisidonnaisia.
Trump voi samalla luoda uusia mahdollisuuksia Kiinalle, joka on jo haistanut veren ja lähtenyt liikkeelle. Se on tehnyt jo uusia kauppasopimuksia Japanin ja Korean kanssa ja lähentynyt EUta. Trump on luomassa taloudessa ja kaupassa tilanteen, missä vastakkain ovat USA ja koko muu maailma.
Suomessa persut ovat ihailleet Trumpia ja protektionistista kauppapolitiikkaa. Nyt päästään näkemään, mitä se protektionismi käytännössä tarkoittaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Anonyymi
2025-04-07 10:18:11
Mitäs sitä *****lle muuta?
...sen lisäksi että sinun jokainen nikki poikkeuksetta on samanlainen sensuuriherkkä sometrolli 24/7 kaikilla palstoilla joita terrorisoit trollaamisellasi.
Päivystävän persun harmitus on mittava.