Talouden painopiste siirtyy väistämättä Aasiaan.
Se johtuu kahdesta asiasta, joita ei voi pysäyttää.
Ensimmäinen on väestön määrä ja kasvu. Aasiassa asuu neljä kertaa enemmän ihmisiä kuin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa yhteensä. Väestö kasvaa Aasiassa nopeammin ja se on nuorta.
Jos maailman taloutta katsotaan väestön määrän ja iän mukaan, Aasiassa on eniten työikäisiä ja se tarkoittaa myös, että siellä tehdään eniten työtä, joka parantaa taloutta ja elintasoa. Afrikankin tulevaisuus on ruusuisempi kuin Euroopan ja USA:n
Toinen asia liittyy myös työvoimaan ja ikärakenteeseen. Se on elintaso ja sisämarkkina. Aasia tuottaa edullisesti tavaraa Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan, mutta samalla elintason kohoaminen on tehnyt siitä suuremman sisämarkkinan.
Yhä suurempi osa Aasiassa tuotetusta tavarasta kulutetaan Aasiassa ja Aasiasta tulee tavaran tuoja sen sijaan, että se veisi sitä.
Suomen ja EU:n pitää hyväksyä se tosiasia, että USA:n mahtiasema on katoamassa tai kadonnut jo. Trumpin tullit ovat epätoivoinen yritys tuoda takaisin mennyttä aikaa.
Menneen haikailu aiheutti Brexitin, synnytti Putinin ja nyt Trumpin. Siinä kaivataan jotain, jota ei ole. Mennyt aika on mennyttä. Britannia does not rule anymore and America is never great again eikä Putin palauta Neuvostoliiton rajoja. Se juna meni jo.
Talouden tulevaisuudenkuva on väistämätön
Anonyymi-ap
1
115
Vastaukset
- Anonyymi
Trumpin ja Putininkin toimet vain nopeuttavat väistämätöntä kehitystä. Myös Brexit kelasi kelloa nopeammin eteen päin.
Menneeseen ei ole paluuta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1812356- 581305
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621177Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871068Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221018- 951010
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153982Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975