Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tädin opetus

Olin 12 vuotias ja jo silloin erittäin kiimainen ja kiinnostunut kaikista naisista. Aina jos oli mahdollisuus niin yritin nähdä naisia, tyttöjä alasti tai vähissä vaatteissa. Isovanhemmilla oli vanha tila missä usein olin ja siellä oli myös sukulaisiani. Serkkuja, siskoni, tätini ym. Tietenkin katselin heitä kun olimme uimassa tai ottamassa aurinkoa. Usein kiihoituin niin että sain erektion ja menin masturboimaan. Kerran sitten huomasin että voin vakoilla saunassa olevia. Ja kun tätini oli siellä niin katselin häntä ja samalla masturboin. Mutta hän huomasi minut ja käski hänen kanssaan saunaan. Menin saunaan ja hävetti kun pieni penikseni oli pystyssä. Täti oli lauteilla ja työnsi jalkansa kohti minua niin että näin samalla suoraan hänen vaginaansa. Hän halusi että hieron hänen jalkojaan. Kun olin jonkun aikaa hieronut jalkoja hän käski minun sudella nuolla ja imeä niitä. Tein niin ja hän tuntui nauttivan siitä suuresti. Sitten hän opasti minua koskemaan hänen vaginaansa ja varovasti tein niin. Se oli ihanan lämmin ja kostea. Hän neuvoi miten hyväillä sitä ja välillä pyysi että työnnän sormiani sinne. Siten hän pyysi ja halusi minun pussaavan sitä. Sen jälkeen hän kertoi miten ja mistä sitä pitää nuolla. Kun nuolin häntä hän välillä tarttui kiinni päästäni ja painoi päätäni lujaa haaroihinsa ja nuolin niin lujaa kun pystyin. Välillä tuntui että tukehdun mutta tilanne oli nuorelle pojalle niin kiihoittava etten antanut sen haitata. Sitten hän alkoi voihkii ja täristä selkä kaareutui ja hän huusi että juuri siitä nuole jatka vielä. Sitten hän voihki todella lujaa ja tärisi ja tunsin että nuolen jotain vielä kuumempaa ja liukkaampaa. Hän hiljeni ja lopetin ja katsoin ihanaa tätiäni makaamassa lauteilla vaaleat hiukset sekaisin tyytyväinen hymy valaisten hänen kauniit kasvonsa ja nännit pystyssä hänen ihanan täyteleläisissä rinnoissaan. Tunsin kuinka penikseni oli kovempi kuin koskaan. Tätini nousi istumaan ja pyysi minut viereensä. Sitten hän suuteli minua ja sanoi että kiitos se oli ihanaa sait minulle ihanan orgasmin. Taisi olla ensimmäinen kertasi naisen kanssa. Nyökkäsin kun en saanut sanaa suustani. Hän laski kätensä penikselleni ja koski sitä mikä tuntui ihanalta. Hän sanoi että täällä taitaa olla liikaa paineita ja niitä pitäisi päästää pois. Nyökkäsin taas ja samalla katselin hänen rintojaan. Hän kosketteli ja runkkasi penistäni ja ei mennyt kauan kun sperma lensi kaaressa. Sitten hän suuteli minua ja koskettelimme toisiamme. No pian minulla oli taas penis kovana. Hän huomasi sen ja sanoi että on ihanaa kuinka olen taas kiimainen ja valmis. Hän sanoi että haluaa antaa minulle vielä jotain hyvää. Sitten hän laskeuti alas lauteilta ja katselin hänen kaunista peppuaan ja ihanaa vartaloa ja tunsin kuinka penikseni nytkähteli. Kun tätini oli laskeutunut hän katsoi minua ja sanoi että hän aikoo imeä penistäni ja haluaa että tulen hänen suuhunsa. Hän alkoi ensin hieroa penistäni ja sitten suukotella ja nuolla aina välillä katsoen minua. Sitten hän otti penikseni suuhunsa ja sain ensimmäisen suihinoton ja kun laukesin tuntui että pyörryn. Myöhemmin samalla viikolla hän opetti minulle monta muutakin asiaa.
0313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu