Totuus vanhusten hoivapaikoista

Estari:
"On hyvä, että Ekhva ostaa yksityiseltä puolelta ympärivuorokautisen hoivan paikkoja, koska jonossa on 170 vanhusta ja yksityisen puolen paikat ovat selvitysten mukaan 20–30% halvempia kuin itse toteutettuna. Parempaa palvelua pienemmin kustannuksin! Edellisen hallituksen säätämä mitoitus 0,7 johti 3000 paikan sulkemiseen. Jonossa on vielä 2000 vanhusta, yksityisellä on avoimia paikkoja 5000, joihin vanhuksia ei päästetä ideologisista syistä."

Honkaharjussa vaipoissa makuuttaminen ei ole halpaa sekään.

Edellisen hallituksen jäsenet puhuvat myös hoitotakuusta. Säätivät sellaisen. Eihän sellainen hoida mitään. Lääkärin tarve on nyt, eikä joku eräpäivä. Hoitotakuun säätäminen räjäytti alihankintakustannukset pilviin.

Pitäisi vähän miettiä, eikä roiskia.
Ilman rahaa ei ole palveluita.
Velaksi ei voi elää.
3269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vanhukset ja sairaat on hoidettava ja jos hallituksesta ei rahaa löydy niin sitten on otettava velkaa. Hoitamatta ei voi jättää vaikka kokoomus ja persut sitä kovasti yrittävät. Näyttää sitä rahaa löytyvän Petteri orpolta Turun tunnin rataan ja moneen muuhun turhakkeeseen.

Äänestä
  • Vasemmistolla on pohjaton rahasäkki siirtolaisille.

    Äänestä

Kokkarin paras hokema että velaksi ei voi elää. Niin kokkarin mielestä vanhukset voi tunkea mihin vaan koska ei oo rahaa ja ei voi ottaa velkaa. Hein persukaverit taas hokee et menkää töihin. No mites ku se vanhuksen hoitopaikka pannaan kii ku velakso ei voi elää. Nää pöhköt pyörittää samaa mahdottomuitta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Estari:
"On hyvä, että Ekhva ostaa yksityiseltä puolelta ympärivuorokautisen hoivan paikkoja, koska jonossa on 170 vanhusta ja yksityisen puolen paikat ovat selvitysten mukaan 20–30% halvempia kuin itse toteutettuna. Parempaa palvelua pienemmin kustannuksin! Edellisen hallituksen säätämä mitoitus 0,7 johti 3000 paikan sulkemiseen. Jonossa on vielä 2000 vanhusta, yksityisellä on avoimia paikkoja 5000, joihin vanhuksia ei päästetä ideologisista syistä."

Honkaharjussa vaipoissa makuuttaminen ei ole halpaa sekään.

Edellisen hallituksen jäsenet puhuvat myös hoitotakuusta. Säätivät sellaisen. Eihän sellainen hoida mitään. Lääkärin tarve on nyt, eikä joku eräpäivä. Hoitotakuun säätäminen räjäytti alihankintakustannukset pilviin.

Pitäisi vähän miettiä, eikä roiskia.
Ilman rahaa ei ole palveluita.
Velaksi ei voi elää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu