Tervehdys 11.4.25. Sopinee otsikon teksti noin, jota ennen käytettiin-
Keskustalaiset teki päiväaskareinaan likaista maatalous työtä, se vaati sauna puhdistaumista, yhäkin.
Lauantai oli ennen hyvinkin pyhitetty saunalle, sunnuntai sitten lepopäivä, uskovaiset ja vähemmänkin uskovaiset suunnisti kirkkoon kuuntelemaan sitä samaa liturgiaa, ellei nyt sattunut kohdalleen jotain kirkollista olemaan.
Kyllä mekin vaimon kanssa kirkossa käydään mm joulukirkko aina se pakollinen, ym jos jotain muutakin, siellä sitten ollaan -häät ja -hautajaiset.
Nyt jonain vuosina joulukirkko mennyt Fuengirolassa, ja täytyy sanoa, että siellä on harras tunnelma. Jotenkin tämä kotoa poissa olo tekee siitä hartaudesta hartaamman. Jotenkin sen aistii, että nyt ollaan kuin kotokirkossa, kun ns "evakko" matkalla oltu. Vaikka nyt poikeaa evakoista, joka heille ollut yksi elämän vaikeimpia asioita.
Olkoompa huomioni nyt tässä, tässä lähden rannalta ylös jos kaffeeta saisi.
Hyvää yötä. ;Muistetaan äänestää jos ei vielä ennakkoon tehtynä sunnuntaina, jossa minullakin pieni huki on, ja sitten iltakahdeksan jälkeen alka aarmoton lippusten ja lappusten laskenta.
Meillä Kirkkonummella ei nyt niin ihmeellisiä odotuksia ole muuttumiseen, RKP tavanmukaan on keulilla, sitten kokoomus ja SDP, myös vihreillä useita edustajia.
Keskusta ollut yhdellä edustajalla. Henk.koht. jännään pääseekö toinen keskustan ehdokas. Meillähän useimmilla on jännäämisensä ehdokkaastaan. En nyt niin puoluehihhuli ole, olen toisiakin puolueita ajansaatossa äänestänyt, keskusta vain parasta meille maa ja metsätalouden harjoittajille, joka nyt meidän kohdalla alkaa pikkuhiljaa hiipumaan. Pellot olleet jo aikaa vuokralla, metsät on vielä omistuksessa, joista aletaan luopumaan palsta kerrallaan.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Maa omistajuus vaihtuu, se sitä kiertoa -normaalia.
Vieläkö poltat kuitua takassa?
Häpeä. Se jos mikä on luonnonvarojen haaskaamista ja haaskaamista muutenkin.
Joskus ennen leipä oli kovan takana metsätöissä ja sinä poltat kuitua takassa!
Onko kuitu leipää ?
On osittain, ilman munakarvoja.
Hän h o m o rääväsuu
Kuitu on myös kaapeli maan sisällä. Että kaapeleita polttaisi.
Jos karttelee leipää, jää vaille paitsi hyvää polttoainetta myös kuituja. Niitä tulee etenkin täysjyväleivästä.
Leipä on hyvä polttoaine, koska siitä saa helposti hiilihydraatteja. Kun niitä on riittävästi, elimistön ei tarvitse käyttää energianlähteenä proteiinia. Silloin sitä säästyy muihin tärkeisiin tehtäviin, kuten lihasmassan ylläpitoon, kudosten uusiutumiseen ja immuunipuolustukseen.
Hiilihydraatteja tarvitaan.
Homo munakarva !
Aloittaja teki kelpo aloituksen, ja siihen iski räkyttäjät, jotka keskustan palstalle tulleet muualta pilaamaan palstaa.
Jännää.