Eija Stenberg

Ulkopaikkakuntalaisena kiinnostuin ja selvittelin tätä Laineen irtisanomisasiaa ja vaikuttaa ajojahdilta kaupunginjohtajaa kohtaan. On tutkittu, eikä perustetta edes huomautukselle löydetty. Lisäksi tämä sosialistitamma olisi halunnut Laineen sivutoimiluvat oman peukalonsa alle. Meinaako joku äänestää tätä? Ainakin modernin naisen työkalut eli mustamaalaus, uhriutuminen, valkopesu ja valehtelu näyttävät löytyvän työkalupakista?
441153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Minusta tuo kuvailu kuulostaa ihan persujen touhulta.

Äänestä

Tällä kertaa ulkopaikkakuntalainen. Kieli ja nokkeluudet loukkauksissa samoja. Keksisit jotain uutta.

Äänestä
  • Voi ulkopaikkakuntalainenkin olla persu, olen kuullut että niillä on pesiä Savonlinnan ulkopuolellakin. Ennen vielä oli ihan asia puolue, nykyisin juuri tälläinen asioista tietämätön ja sivistymätön ns. rikollisporukka. Vielä ei taida tällä hetkellä linnassa istuvat päästä ehdokkaaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Voi ulkopaikkakuntalainenkin olla persu, olen kuullut että niillä on pesiä Savonlinnan ulkopuolellakin. Ennen vielä oli ihan asia puolue, nykyisin juuri tälläinen asioista tietämätön ja sivistymätön ns. rikollisporukka. Vielä ei taida tällä hetkellä linnassa istuvat päästä ehdokkaaksi.

    Persuthan ne on syypäitä suomalaisen yhteiskunnan parin vuosikymmenen alamäkeen! Suomalaiset ansaitsevat turvonneen ja tehottoman hallintokoneiston, koululaitoksen, jossa lapsi ei välttämättä opi lukemaan ja laskemaan, heikosti toimivan terveydenhuollon, sekä vanhustenhuollon, jossa potilaat makaavat paskoissaan. Näin on määrätietoisesti äänestetty vuosikymmenet. NAAAAUUUUTTTTTIIIIIKKKKAAA!!!!

    Äänestä

Suurin osa kaupunkilaisista ei halua sateenkaarilippua kaupungin viralliseen lipputankoon. Janne Lainekaan ei halunnut/halua - ja sai maksaa siitä virallaan.
Siitä tässä on kysymys, mutta poliittisen ajojahdin alullepanijat ja toteuttajat eivät uskalla sanoa oikeaa ajojahdin syytä vaan verhoilevat sen valhekaapuun keksittyjen paikkansa pitämättömien syiden varjolla.

Äänestä
  • Nyt loppuu tämä sekoilu! Virkamies saa olla mitä mieltä tahansa, mutta kotonaan - ennenkaikkea jos valtuuston selvä enemmistö oli jo valmiiksi antanut tukensa valtuustoaloitteessa prideliputukselle.

    Virkamies EI voi olla samaan aikaan politiikko.

    Tämä minkätakia voi yhtälailla sanoa että suurin osa kaupunkilaisita halusi vaihtaa johtajaa.

    Äänestä

  • Mihin perustatte väitteen, että suurin osa kaupunkilaisista ei halua sateenkaarilippua kaupungin viralliseen lipputankoon?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mihin perustatte väitteen, että suurin osa kaupunkilaisista ei halua sateenkaarilippua kaupungin viralliseen lipputankoon?

    On katsonut omaan napaan ja se on kertonut, että näin on

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mihin perustatte väitteen, että suurin osa kaupunkilaisista ei halua sateenkaarilippua kaupungin viralliseen lipputankoon?

    Kommentoin ulkopuolisena kaupunkilaisena. Esimerkiksi minä en tahdo ja väitän että kaltaisiani on yli puolet kaupunkilaisista. Puolestani saatte olla mitä tahdotte, mutta älkää tehkö siitä markkinameininkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kommentoin ulkopuolisena kaupunkilaisena. Esimerkiksi minä en tahdo ja väitän että kaltaisiani on yli puolet kaupunkilaisista. Puolestani saatte olla mitä tahdotte, mutta älkää tehkö siitä markkinameininkiä.

    Suurin osa muuttui yli puoleksi...

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Suurin osa muuttui yli puoleksi...

    Onko niissä jokin ero? Kommentoin omalla tyylilläni enkä kiinnittänyt huomiota toisten kieliasuun. Kun täällä on keskusteltu rahasta niin laitetaan esimerkki euroina. Jos kassassa on 10€ ja sulle annetaan niistä yli puolet eli vaikka 6€ ja mulle 4€. Eikö sulle ole silloin suurin osa? Sama voidaan toteuttaa useampaakin jakaessa kunhan sulla on enemmän kuin 5€. Eikö silloin ole yli puolet tai suurin osa tai miten se nyt ajatellaan. Oikeasti olkoot ihmiset seksuaalisesti omanlaisiansa lain sallimissa rajoissa. Asian turha mainostaminen ja se fanaattinen julistaminen on mielestäni turhamaista, julkisuushakuista ja provosoivaa toimintaa.

    Ps. En liity oikeasti mitenkään noihin aiempiin kommentteihin, joten älkää sotkeko puuroja ja veellejä. Täsmennän vielä etten ole millään muotoa politiikassa mukana ja siksi pidän itseäni ulkopuolisena. Kävin juuri kuitenkin äänestämässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Minä väitän, että yli puolet Savonlinnalaisista haluaa sateenkaarilipun kaupungin viralliseen lipputankoon.
    Joten kumpi on oikeassa...?

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Minä väitän, että yli puolet Savonlinnalaisista haluaa sateenkaarilipun kaupungin viralliseen lipputankoon.
    Joten kumpi on oikeassa...?

    Suurin osa on oikeassa!

    Äänestä

Voi käydä, kuten Suomessa on monta kertaa aiemminkin käynyt: irtisanotaan virasta laittomasti poliittisella päätöksellä ja lopulta korkein hallinto-oikeus määrää korvaukset laittomasta irtisanomisesta. Kalliin laskun kuittaa kaikki kuntalaiset ja poliittiset päättäjät jatkaa kokouskampaviinereillä mässäilyä kuntalaisten piikkiin.

Äänestä
  • Höpöhöpö. Kukaan ei ole ennustaja oikeusprosessissa. Se mikä päätös tulee olemaan, siihen tyydytään. Yhtä hyvin - ellei jopa paremmin - oikeus voi todeta että oli täysin oikein menetelty prosessissa. Ja en lähe tähän edes vänkäämään sitä, että noh, kukas sitten maksaa jotain helkutin oikeuskuluja.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Höpöhöpö. Kukaan ei ole ennustaja oikeusprosessissa. Se mikä päätös tulee olemaan, siihen tyydytään. Yhtä hyvin - ellei jopa paremmin - oikeus voi todeta että oli täysin oikein menetelty prosessissa. Ja en lähe tähän edes vänkäämään sitä, että noh, kukas sitten maksaa jotain helkutin oikeuskuluja.

    Vaikka se, että viestikoevarikon jutussa päätoimittaja jätettiin syyttämättä ja tuomitsematta tai seksuaalirikossyytteissä naisen lausumaa pidetään automaattisesti totena heikentää keskivertosuomalaisen luottamusta lakiin, ei ennustajaa pääsääntöisesti tarvita lain tulkitsemiseen. Yleisesti ottaen tuomiolauselmat kuntien ja kaupunkien irtisanomisjupakoissa osoittavat poikkeuksetta sen, että luottamushenkilöinä istuu pikkusieluisia, vallanhaluisia ja kyvyttömiä ihmisiä. Virkamiehistä puhumattakaan...

    Äänestä

Laineen touhut ovat olleet tapetilla jo vuonna 2020, tällöin vielä niukka enemmistö oli Laineen puolella. Nyt on sitten käsitykset ja luottamuspula iskeny rankemmalla kädellä touhujen jatkuessa. Mikäli hallinto oikeus päätyy erottamisen kannalle, niin kai perus suomalaiset vouhottajat myöntää olleensa väärässä ja pyytävät anteeksi? Siis jos näin käy, vai ettekö sittenkään vielä lopeta? Anteeksi pyyntö ja virheen myötäminen on siinä tapauksessa vähintä mitä voitte tehdä siitä saa tulevaisuudessa hyvän vaaliteeman. "Myönnämme avoimesti virheemme", saa käyttää...

Äänestä
  • Mitä kuvaamasi touhut tarkoittaa? Onko kyse siitä, että virkamiesalaisia on alistettu antamalla työtehtäviä? Tai yrittänyt huolehtia siitä, että kaupungin yhtiöiden velat hoidetaan, eikä jätetä velkojia nuolemaan näppejään?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mitä kuvaamasi touhut tarkoittaa? Onko kyse siitä, että virkamiesalaisia on alistettu antamalla työtehtäviä? Tai yrittänyt huolehtia siitä, että kaupungin yhtiöiden velat hoidetaan, eikä jätetä velkojia nuolemaan näppejään?

    Nyt on arviot tehty ja valtuusto päätöksen tehnyt. Pulinat pois ja eteenpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Nyt on arviot tehty ja valtuusto päätöksen tehnyt. Pulinat pois ja eteenpäin.

    Laineen erottamisprosessi on vasta alussa. Kaikkien fiksujen kannattaa muuttaa kirjansa johonkin muualle etteivät joudu maksumiehiksi verojen korotusten kautta.

    Äänestä

Janne Laine teki tinkimättömällä moraalilla erittäin hyvää työtä Savonlinnan parhaaksi. Se johti potkuihin: Laineen taloudelliselle osaamiselle löytyy varmasti käyttöä. Hänen lähtönsä on kova isku Savonlinnalle. Kiitos Janne hyvästä työstä.

Äänestä
  • Lainehan on yrittänyt vaihtaa moneen kertaan kaupunkia, mutta eipä olla missään tarvittu Laineen ominaisuuksilla varustettua kaipunginjohtajaksi.
    Eikä mikään ihme.
    Helevetin hyvä, että Savonlinna pääsi viimeinkin eroon tuosta epäasiallisesta öykkäristä.
    Kiitos päättäjät!

    Äänestä

Stenberg on kyllä epäonnistunut tehtävässään kaupunginjohtajan esimiehenä täysin. Kalliiksi tuli tuo kyvytön poliitikko veronmaksajille.

Äänestä
  • Uskaltaako kukaan tulla julkisuuteen kertomaan selvällä suomenkielellä, miten Laine on häntä huonosti kohdellut? En ole kuullut yhtään ainoaa esimerkkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Uskaltaako kukaan tulla julkisuuteen kertomaan selvällä suomenkielellä, miten Laine on häntä huonosti kohdellut? En ole kuullut yhtään ainoaa esimerkkiä.

    Janne Laine vaati itseltään paljon, teki 60 tuntisia työviikkoja. Ilmeisesti koettiin työpaikkakiusaamisena, että hän edellytti, että myös toiset tekisivät työnsä ahkerasti ja hyvin. Olisi hyvä, että tultaisiin reilusti julkisuuteen ja kerrottaisiin asiat suoraan.

    Janne Laine jättää jälkeensä taloudellisesti erittäin vahvan Savonlinnan: https://www.savonlinna.fi/savonlinnan-tilinpaatos-35-miljoonaa-euroa-ylijaamainen/

    Kun muualla todetaan: tulos tai ulos, niin Savonlinnassa se on: tulos ja ulos.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Uskaltaako kukaan tulla julkisuuteen kertomaan selvällä suomenkielellä, miten Laine on häntä huonosti kohdellut? En ole kuullut yhtään ainoaa esimerkkiä.

    Jep, puskaradiossa näkyy joka julkaisussa nimikirjaimilla K.J juhlivan voittoa. Ei varmaan edes oikeasti älyä mitä siellä on tapahtunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Uskaltaako kukaan tulla julkisuuteen kertomaan selvällä suomenkielellä, miten Laine on häntä huonosti kohdellut? En ole kuullut yhtään ainoaa esimerkkiä.

    Eihän yhtään esimerkkiä ole voitu paljastaa kun koko syytösten onttous paljastuisi samalla kertaa. Hallinto-oikeudessa sitten kysytään valan velvoittamana jokaiselta, mitä on todellisuudessa tapahtunut. Kun Laine voittaa, kulut pitää maksattaa hänet erottaneilla epärehellisillä valtuutetuilla ja kaupunginhallituksen jäsenillä. Tynkkyselle ja Stenbergille vielä päälle vankilatuomio, ehkä kuitenkin ehdollisena. Joka tapauksessa poliittisen uran pitäisi kaikilla olla ohi. Veronmaksajien kannalta tämä on oikeus ja kohtuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Nyt tässä haisee rankka katkeruus siitä kun kansa on äänestänyt ja pahalta näyttää. Purrakaa ei hymyillyt, eli ei pelkästään Savonlinnalainen ilmiö. Toki täällä näyttää kyykänneen aika pahasti, ellei ihmeitä tapahdu suosittelen vaihtamaan puolueen nimen, kaikki jäsenet ja ideologian.

    Äänestä

  • Voiko "saumaajalta"enempää odottaakaan? Ideologia edellä menevä änkyrä kuten muutkin valitut sosialistit. Katsotaan mikä on kaupungin talouden tila muutaman vuoden jälkeen.

    Äänestä

Stenbergin "työkaluista" en tiedä, mutta aloittajalta nuo mainitsemansa "työkalut" vaikuttaa löytyvän ulosantinsa perusteella.

Äänestä

Vaikuttaa tuo keskustelun.aloittaja ihan paikalliselta persulta, joka diktaattori Laineen törkykäytöksen tutkinnasta ja Laineen potkuista tuohtuneena ei pystynyt enää muuhun kuin persumaisesti mustamaalaamaan Savonlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtajaa.

On se todella onnetonta jopa persuilta ja osoitus siitä, ettei todellakaan kannata antaa äänioikeuttaan persumaisesti käyttäytyvälle tyypille, joka on vaatimassa luottamuksensa menettäneen johtajan roikottamista edelleen väkisin työntekijöiden ja kaupunkilaisten haitaksi.

Luottamus persuihin pyöreä nolla!

Äänestä

Joo alottaja aivan varmasti esittelee iki omaa työkalupakkiaan ja heittää itelleen ominaisesti ongrlmansa toisten niskaan.
Kuulunee yököttävän skeidamaiseen persupopulismiin.

Äänestä

Lie tuo ulkopaikkakuntalainen sama örvelö joka kysellen pöljyyksiään 'Savonlinnaan just muuttaneena' ...

Äänestä

Persuille ei tipu miulta enää ikinä ääntä.
Pienituloisten ja puolustuskyvyttömien suomalaisten järjetön saksminen ja rikkaille verorajojen ohjaus ei tuu enää koskaan tapahtumaan miun antamalla äänellä.

Äänestä

Savonlinnan kaupunginvaltuusto päätti 11.4.2025 pitämässään kokouksessa irtisanoa kaupunginjohtaja Janne Laineen epäluottamukseen perustuen. Irtisanominen tulee voimaan välittömästi.

Kaupunginvaltuusto totesi kokouksessaan äänin 36-7 kaupunginjohtaja Janne Laineen menettäneen valtuuston luottamuksen niillä perusteilla, jotka väliaikainen valiokunta on esittänyt.
Näitä ovat vakavat ongelmat henkilöstön kanssa toimimisessa, ongelmat yhteistoiminnassa luottamushenkilöiden kanssa sekä käyttäytyminen edunvalvontatilaisuuksissa.

Irtisanominen perustuu kuntalain pykälään 43. Laineen virkasuhde päättyy kuuden kuukauden irtisanomisajan kuluttua, mutta virantoimitusvelvollisuus ja siihen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet päättyvät välittömästi.
Laineella on johtajasopimuksensa perusteella oikeus 12 kuukauden palkkaa vastaavaan erokorvaukseen

Luottamuspula Laineeseen oli jo pitkään.

Äänestä

Näyttää siltä, että tekijänaisia osallistuu tähänkin keskusteluun. Katsotaan muutaman vuoden päästä mitä naisenergialla on saatu aikaan! ;-)

AP

Äänestä
  • Vaan kukaan ei uskalla/pysty kertoa, miten on kohdeltu väärin, miten on oltu töykeä ym. En ole kertaakaan kuullut, kuin ylimalkaisia epäilyjä ja huhuja. Kukaan ei kerro omalla naamallaan ja nimellään, mitä on tapahtunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Vaan kukaan ei uskalla/pysty kertoa, miten on kohdeltu väärin, miten on oltu töykeä ym. En ole kertaakaan kuullut, kuin ylimalkaisia epäilyjä ja huhuja. Kukaan ei kerro omalla naamallaan ja nimellään, mitä on tapahtunut.

    Kukaan ei kehtaa! Kun on irtisanottu niin miksi lyödä lyötyä. Fiksut tietää.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Vaan kukaan ei uskalla/pysty kertoa, miten on kohdeltu väärin, miten on oltu töykeä ym. En ole kertaakaan kuullut, kuin ylimalkaisia epäilyjä ja huhuja. Kukaan ei kerro omalla naamallaan ja nimellään, mitä on tapahtunut.

    No tämä kommentti jos joku on juuri mainitsemaani uhriutumista ja valkopesua. Kyllä suomalainen raivotar uskaltaa ja kehtaa, kunhan käy siskojen psyykattavana porttojenhuoneella. Voimaantumiseksi tuota kai nykyään kutsutaan?

    Äänestä

Oikeastaan tuo jankkaaminen ja samojen asioiden toistelu keskustelusta toiseen kuvastaa hyvin yksilön kehittymistä ihmisenä. Sitten jotkut evät ymmärrä mitä yhteistä on termeillä suurin osa ja yli puolet vaan piti heti kärppänä syöksyä kommentoimaan ajattelematta asiaa. Voi olla ettei ymmärrä matemaattisia termejä. Numerot vielä onnistuu mut auta armias jos joku tekee siitä sanallisen muodon. Näillä lahjoilla sitten yritetään sekaantua politiikkaan. Hävetkää edes jos osaatte tai ymmärätte.

Äänestä
  • NÄKÄLINNANMÄELLE ENTISEEN KIRJASTION TILOIHIN YMPÄRIVUODEN TAPATUMAKESKUS JA NUORISOTILAT JA PELILUOLAT JA RAVINTOLAT UUDESSA TAPATUMAKESKUKSESSA 2026 AVAUTUU

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    NÄKÄLINNANMÄELLE ENTISEEN KIRJASTION TILOIHIN YMPÄRIVUODEN TAPATUMAKESKUS JA NUORISOTILAT JA PELILUOLAT JA RAVINTOLAT UUDESSA TAPATUMAKESKUKSESSA 2026 AVAUTUU

    Tulisi

    Äänestä

Stenbergillä ei ole koulutusta, tehtaassa ollut saumaajana. Hyvin yksinkertainen kuva hänestä tullut. Tulee kalliiksi tuollaiset epäpätevät henkilöt, joita demarit junailevat tehtäviin.

Äänestä
  • Pitää saumojen kestää, sauma on yhdistävä tekijä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ulkopaikkakuntalaisena kiinnostuin ja selvittelin tätä Laineen irtisanomisasiaa ja vaikuttaa ajojahdilta kaupunginjohtajaa kohtaan. On tutkittu, eikä perustetta edes huomautukselle löydetty. Lisäksi tämä sosialistitamma olisi halunnut Laineen sivutoimiluvat oman peukalonsa alle. Meinaako joku äänestää tätä? Ainakin modernin naisen työkalut eli mustamaalaus, uhriutuminen, valkopesu ja valehtelu näyttävät löytyvän työkalupakista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu