Jäätävä epävarmuus

Anonyymi-ap

Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu?
Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko se juuri se syy, kun ei ymmärrä miksi ne tunteet on niin voimakkaat, vaikka ei tunneta edes?
Ollaan kyllä molemmat saatu meidän välille jotain käsittämättömiä sotkuja, joita ei olisi pitänyt tulla.
Mun mielestä tää olisi pakko selvittää jotenkin. Sit me joko päädytään johonkin yhdessä tai molemmat voi jatkaa helpottuneina elämää.

90

2809

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei se tällä palstalla selviä. Ihan tosi. Älä jää palstalle roikkumaan.

      • Anonyymi

        Ei selviä, enkä ole jäämässä. Ehkä tässä omia ajatuksia vähän selvittelen kirjoittamalla ja toivon ujuttavani hänellekin vähän ajateltavaa.
        Voisin tietysti ihan muuallekin kirjoittaa asioita itselleni auki.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Kyllä se kannattaa selvittää – mitä pidempään odottaa, sitä monimutkaisemmaksi kaikki usein menee. Itselläni oli vähän samanlainen tilanne: luulin lukevani toista ihmistä oikein, mutta sainkin täysin väärän kuvan. Lopulta päätin avautua ja totesin, että hupsis... No, ainakin ei tarvitse enää miettiä, mitä hän mahtaa ajatella..

      • Anonyymi

        Tähän pitäisi pyrkiä, vaikka helppoa se ei ole. Nyt on niissä pilvilinnoissa leijailtu siihen asti, että ei tunnu enää mukavalta, joten ei tarvitse pelätä unelmien särkymistäkään enää samalla tavalla. Silti kynnys on todella korkea ja vaikea ylittää., juurikin sen takia, että aikaa on kulunut ja asiat monimutkaistuneet.

    • Anonyymi

      Tuo on ollut päällimmäisenä mielessäni. Siis, että tuntemattomuudesta huolimatta voin tuntea syvästi sitä naista kohtaan. Miksi? Muutama tervehdys, eikä muuta. En tiedä omin korvin kuultuna, mitä siellä hänen pintansa alla loppujen lopuksi on mutta itsehillintänsä näyttää pitävän.

      • Anonyymi

        Nooo... Pitää ja pitää, mutta siltä se hänelläkin näyttää. Muutenkin hän on aika vaikeasti tulkittava, koska käytös ja etäisyys vaihtelee, enkä pysy kärryillä plus paljon muuta. Lisäksi olen näköjään vähän hidas tajuamaan tilanteita ja välilläbrsyyntynyt siitä kylmää kuumaa meiningistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulkinnan vaikeus voi tulla vaikka siitä, jos toisella on tapana uppoutua omiin ajatuksiinsa huomioimatta toista tai muita. Voi olla, että hän on ollut itseensä tukeutuva jo niin pitkään, ettei hetikohta hoksaakaan päästää toista lähelleen vaikka asia koskee juuri häntäkin. Hän ei pidä toista hitaana, vaikka jos tämä sattuisi niin itsestään ajattelemaankin. Johtunee vain siitä, jos toinen on pitänyt hänet etäällä mikä tietysti tuo epätietoisuutta. 10.59

        En ole nyt varma, että kumpaa tarkoitat, että uppoutuu ajatuksiinsa ja on itseensä tukeutuva? Itseeni tämä sopii kyllä ja välillä tietoisesti uppoutunut, koska tunteet on olleet hankalia ja tilanne niin epäselvä. Jonkinlainen suojautumiskeino siis. Hän ei mielestäni ole ajatuksiinsa vaipuvat.
        Olenko pitänyt häntä etäällä, varmaankin välillä, vaikka en ole sitä täysin tiedostanut. Hän myös pitänyt minua ajoittain raastavankin kaukana. Syitä varmaan on ehtinyt olla monia tänä aikana.

        Tuntuu itselläni menevän jo liian henkilökohtaiseksi tänne kommentointi vaikka ilman tunnisteitakin. Ei tunnu enää niin helpottavalta avata tätä kautta sisintään naiselle seinän toisella puolella. Kirjoitat jo tuossa aloituksessa oman näkemykseni tilanteesta, että tässä on jo pöytä katettuna, ennenkuin ollaan käteltykään. Palaan tähän vielä.

        Siis edelleen sama. 11.26

      • Anonyymi

        No juuri näin mulla on erään miehen kanssa.
        Syviä tunteita vaikkei tunneta kuin ohimennen tuttuja ollaan. Ei edes toistemme nimiä mutta joku yhteys on välillämme ❤️erittäin syviä tunteita. Tunnut silti niin tutulta, ihanalta, söpöltä ja turvalliselta ❤️

        Hoida ensin se pakkomielteinen pääs kuntoon,elät todella vaikeassa harha maailmassa,ei sitä normaalisti eletä naapureiden elämää ja olla heidän kanssaan naimisissa . Oletatko ihan todella,että voit tulla toisten koteihin,ilman lupaa,vaikka ovet on kyllä olleet aina lukossa,ei sinne voi kukaan mennä ,vaikka ovet ei oliskaan lukossa!Olet täysin sairas yksilö,sairautesi vaatii kyllä psyk.hoitoo,ei nykymaailmassa kenenkään pitäis tarvii elää jatkuvan pelon vallassa!Sen lupaa Suomen perustuslaki,jota olet rikkonut jatkuvalla syötöllä tosi pitkän aikaa!Sulla ei oleggi ole oikeutta tollaseen,eikä sun kamuilla myöskään!Miten luulette olevanne niin isoja herroja,ettei teitä lait koske?

    • Anonyymi

      Meillä on kehittynyt näiden vuosien aikana niin syvä tunneside toisiin. Jotain sinussa on mitä vain rakastan

      • Anonyymi

        Meillä ei ole takana vuosia, mutta tuollainen side on arvokas.

    • Anonyymi

      ❤️
      Upottanu sydänsurua korviin musiikin säestyksel

      • Anonyymi

        No sama, vaikka välillä sekään ei meinaa toimia. Mistä suru?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sama, vaikka välillä sekään ei meinaa toimia. Mistä suru?

        Kultani jäi välilehdelle 😔🤭🤗

    • Anonyymi

      Jotakin samantapaista miettinyt. On selvää, että tällaista ei tule vastaan joka päivä. Tässä on hetkinen mennyt, kyllä. Jos alussa olisi ollut edes jokin pieni heitto tai vitsi, olisikohan kaikki eri lailla nyt. Jollakin omituisella jutteluhetkellä voisi selvitä, ehkä tarvitsisi enemmänkin.

      • Anonyymi

        Jutteleminen monesti on helppoa ihmisten kanssa, mutta kun tulee ne tunteet ja ymmärtää sen olevan todennäköisesti molemminpuolista on omalla kohdalla ainakin hyvin vaikeaa aloittaa juttelua ihan muuten vaan.

        Niin, useimmiten sitä voi puhua tuosta noin, sanoja tulee miettimättä. Joissakin tilanteissa on ihan erilaista olla, tai edes aloittaa sitä tilannetta. Ehkä sanoisin jotakin siitä tilanteesta, että oho, taas satuttiin näkemään. Vaikka sanoisi jotain tavallista, uskoisin, että toinenkin sanoisi jotakin, koska haluaisi jatkaa.

        11:19:58

        Monesti miettinyt, että mitä voisi sanoa, mutta jäänyt ajatte asteelle. Meillä pelkkä moikkaaminen ollut vaikeaa, vaikka sitä jossakin välissä tein. Kumpikin tiedostaa toisen heti, kun toinen saapuu. Aivan hullu ja outo tilanne.
        Mieleen hiipii jatkuvasti kaikkea epävarmuutta aiheuttavaa esim onko toinen vielä kiinnostunut, onko löytänyt jonkun, onko koko ajan ollut suhteessa, olenko loukannut, onko suuttunut, luuleeko, ettei minua kiinnosta

        Kyllähän sitä miettii, että mitä sanoisi, ja silti oikeassa tilanteessa saattaa jähmettyä. Hetken katsoo, tuossa. On tuossa teillä varmasti jotakin. Millä sitten pääsisi alkuun? Kysyisikö vaikka apua tai mielipidettä. jos olisi sama paikka. Juuri tuollaisia voisi tulla mieleen, jos ei voi olla varma.

    • Anonyymi

      Oma tilanne:
      Tämä on niin erikoista ja ristiriitaista. Ei oikein pysty tätä hallitsemaan ja selittämään. Koko ajan on erikoinen varmuus, että siinähän sinä olet monen vuoden jälkeen ja samalla se pelko, että on kuvitellut asioita. Ollaanko me tehty tästä jotenkin liian vaikeaa, sama oli kyllä IRL myös. Luulen, että ristiriitaisuudesta johtuen oli niin suloista ja hankalaa olla toisen lähellä.
      Meidän täytyisi nyt pinnistellä, että päästään puhumaan ja voitetaan epävarmuus.

      • Anonyymi

        Ja omassa tilanteessa on kulunut vuosia.

      • Anonyymi

        Toivottavasti tilanne teilläkin ratkeaa 😊

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti tilanne teilläkin ratkeaa 😊

        Ratkeaa ne. Just päätin ratkaista 🤭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ratkeaa ne. Just päätin ratkaista 🤭

        👍❤️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        👍❤️

        En tiedä sydämestä, mutta jotain täytyy tehdä ja ehkä se on siinä, että jättää hänet tänne juttelemaan muiden kanssa.

    • Anonyymi

      Väärinkäsitykset tulee avata, purkaa ja korjata. Ne voivat olla vaikeita, mutta helpottaa kyllä epävarmuutta.

      • Anonyymi

        Kyllä, kun vaan saisi sen pään auki, niin siitä se lähtisi selviämään.

    • Anonyymi

      Jos olet hän niin tuonko syyn takia olit perjantaina etäinen kun nähtiin???

      • Anonyymi

        En nähnyt häntä eilen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En nähnyt häntä eilen.

        No harmi. Sitten et ole minun hän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En nähnyt häntä eilen.

        Mäkään en nähnyt perjantaina mut äsken joku pari tuntia sitten näin

    • Anonyymi

      Kuulostaa todella tutulta. Sanon vaan että ei ole muita, nyt ollut eikä tule olemaan, tykkään ihan hlvetisti, on vaikea tilanne, kumpaakin jännittää, sinä vain, ja vielä kerran sinä, ja pitäis puhua.

      • Anonyymi

        Sama täällä - sivusta. En vaan tajua miten aikuisten kypsennä ja marinoitujen välillä voi olla näin
        Kun pitäs olla vaan että let's go. Että mikä siinä niinku jännittää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama täällä - sivusta. En vaan tajua miten aikuisten kypsennä ja marinoitujen välillä voi olla näin
        Kun pitäs olla vaan että let's go. Että mikä siinä niinku jännittää?

        Ei aavistustakaan! Koska ennen tällaista ole kokenut 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama täällä - sivusta. En vaan tajua miten aikuisten kypsennä ja marinoitujen välillä voi olla näin
        Kun pitäs olla vaan että let's go. Että mikä siinä niinku jännittää?

        Nii I. Sanopa kuule se. Omalta puolelta kyllä tiedän syyn, mutta hänen puolta en.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nii I. Sanopa kuule se. Omalta puolelta kyllä tiedän syyn, mutta hänen puolta en.

        Niinpä niin.
        Minäkin tiedän lukkoni vähän ja suunnilleen ja ehkä se toinen näkee jotain siitä. Hänen puoleltaan mikä on syy, sitä ei näe eikä ymmärrä kun itse (kuvutelmissaan) on helppo ja tässä.

    • Anonyymi

      itselläkin miehenä sama tilanne naisen kanssa. Just sitä että kun näki molemminpuolisen kiinnostuksen niin silti en kerta toisensa jälkeen saanut mitään aikaan vaan lukkiuduin ja pakenin tilanteesta. Jossain kohtaa sitten oli pakko päättää siirtyä eteenpäin koska en halunnut satuttaa vastoin omaa tahtoa naista sekä itseäni kun en vaan saanut mitään aikaan vaikka halusin. Silti tunteet on myöhempien kohtaamisten myötä taas vetäneet naisen puoleen ja alkanut vihdoin pääsemään niihin juurisyihin, josta uskon tämän lukkiutumisen johtuvan. Nyt alkanut pääsemään pakenemisreaktiosta irti mutta ongelmana on että naisesta luen että on tympääntynyt koko juttuun ja en ihmettele yhtään niin nyt sitten se estää lähestymästä häntä. Aikamoisen sopan oon kyllä saanut keitettyy.

      • Anonyymi

        Kuinka kauan tätä on teillä jatkunut?
        Siirryit eteenpäin?

      • Anonyymi

        Sama. Valitettavan sama. Tai se fiilis jäi, mutta mistä mä mitään enää tiiän. /sivusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka kauan tätä on teillä jatkunut?
        Siirryit eteenpäin?

        Useita kuukausii mutta ei vuotta kuitenkaan. Joo tai siis yritin siirtyä että en jatkais itseeni pettymisen murskaavaa tunnetta ja sen tiedostamista että naistakin sattuu kun päästään vähän lähentymään mutta sitten sama kaava toistuu aina kun kerta toisensa jälkeen kun jänistän omien tunteiden avaamista/asioista vihdoin puhumista mutta tunteet kuitenkin on alusta lähtien vetänyt tähän kauniiseen naiseen. Nyt sitten kun oon huomannut vetäytymisen merkkejä tästä naisesta niin en saa aloitetta tehtyä vaikka periaatteessa uskaltaisin jo siinä tilanteessa kun nainen näyttäis että vielä kiinnostaa mutta nyt kun näkyy päinvastaisia merkkejä niin en haluu häiritä häntä.

        Suosittelen "häiritsemään" koska itse haluaisin ainakin kuulla, mistä on ollut kyse. Ollut vähän samanlaista ja miettinyt kyllä kaikkea tunteilla leikkimistä syyksi mm. Epätietoisuus olleista ja nykyisyydestä on ihan helvettiä edelleen.

        Mutta miten tuollaista lähtee purkamaan oikein kun tietää että tuohon on liittynyt molemminpuolisia vahvoja tunteita puoleen ja toiseen? En mä tuolla ympäristössä pysty kun ihan hetken juttelemaan että tosi vaikee saada edes sellaista hetkeä että ketään muuta ei olis kuuntelemassa niin sais edes sen pienen hetken että sais sanottua jotenkin pikaisesti oikeat sanat että toivottavasti pystyis sit ihan eri ympäristössä ajan kanssa puhumaan koko homman läpi että toinenkin sitten saisi kuulla että ei ole koskaan ollut mistään tarkoituksellisesta kyse.

        Viesti,, jossa pyytää jonnekin, että tuntuu tärkeältä saada jutella tai sanoa että voidaanko jutella jossain rauhassa. Esim.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viesti,, jossa pyytää jonnekin, että tuntuu tärkeältä saada jutella tai sanoa että voidaanko jutella jossain rauhassa. Esim.

        Ongelma vaan on että mulla ei oo hänen numeroa ja meidän puheyhteys ei oo niin tuttavallisella tasolla että en tiedä hämmentyiskö nainen vaan jos ihan puskista heittäisin että voidaanko jutella jossain rauhassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma vaan on että mulla ei oo hänen numeroa ja meidän puheyhteys ei oo niin tuttavallisella tasolla että en tiedä hämmentyiskö nainen vaan jos ihan puskista heittäisin että voidaanko jutella jossain rauhassa.

        Aina kannattaa kysyä. Älä jätä siihen. Mulla sama tilanne❤️mulla on tosi suuret tunteet eräälle usein vastaantulijalle ja tiedän että meidän välillä on jotakin. Onko sulla tunnisteita jos sattuisit olemaan hän? Ootko mies?

        Ootko jutellut hänen kanssa kuitenkin?
        Sua jää kaivamaan ikuisesti jos et puhu hälle. Mä sanoin ite joskus jollekin henkilökohtaista ja pyytelin anteeksi jälkikäteen mut meillä jäi vähän kesken. Joku meidän välillä on erään kanssa.
        Oon nainen ja kaipaan yhtä miestä lähistöltä mut kohtaamiset on niin lyhyitä ja ei mitenkään usein. Nytkin nähtiin illalla ohimennen.

      • Anonyymi

        En voi jäädä vain odottamaan
        miehelle parempaa hetkeä
        Ei vittu se saanu aikaseks ..
        Muiden naisten kanssa kyllä saa !

        Mun pitää käyttää kaikki jäljellä oleva aika järkevästi .
        Kun hetken päästä en näe tehä asioita joita haluan ja ehdin nyt tehdä
        Naiselta sivusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma vaan on että mulla ei oo hänen numeroa ja meidän puheyhteys ei oo niin tuttavallisella tasolla että en tiedä hämmentyiskö nainen vaan jos ihan puskista heittäisin että voidaanko jutella jossain rauhassa.

        Teillä kuitenkin on puheyhteys? Viesti jotain muuta kautta.ä?
        Meillä ei edes sitä ja silti olisin valmis keskustelemaan. Uskoisin, että molempia vaivaa asiat ja olisi iso helpotus saada sanottua asiat ääneen. Myös kuulla toisenkin näkemys ja tunteet, olleet tsi nykyiset.
        En varmaan ole näyttänyt viime aikoina vihreää valoa ja kun hän ehkä lähestyy minä varmaan välttelen ja kun yritän näyttää sitä vihreää niin hän välttelee. Uskoisin, ettäbmolemmilla sama fiilis. Ajoitus ei nyt ihan osu kohdilleen siis.

      • Anonyymi

        Ota naiseen rohkeasti yhteyttä ja sovi tapaaminen kerro miten tuo meni omasta mielestäsi uskon naisen ymmärtävän kunhan kerrot tuntemuksistasi rehellisesti. Kadut jos et käy hänelle kertomaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina kannattaa kysyä. Älä jätä siihen. Mulla sama tilanne❤️mulla on tosi suuret tunteet eräälle usein vastaantulijalle ja tiedän että meidän välillä on jotakin. Onko sulla tunnisteita jos sattuisit olemaan hän? Ootko mies?

        Oon mies joo ja nainen on mua jonkin verran nuorempi. Kyllähän tässä siis pakko on pian tehdä jotain koska tää tilanne huutaa ratkaisuu. Mutta epäröin vaan paljon noiden viimeaikaisten merkkien takia vaikka oon mä ennenkin uskaltanut kysyä mutta silloin merkit oli vaan selvempiä kummaltakin. Mutta tässä vaan yllättänyt tosi paljon vahvat tunteet jo heti alusta lähtien vaikka mitään fyysisiä kosketuksia ei ole ollut niin kun edellisen kanssa oli aikoinaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teillä kuitenkin on puheyhteys? Viesti jotain muuta kautta.ä?
        Meillä ei edes sitä ja silti olisin valmis keskustelemaan. Uskoisin, että molempia vaivaa asiat ja olisi iso helpotus saada sanottua asiat ääneen. Myös kuulla toisenkin näkemys ja tunteet, olleet tsi nykyiset.
        En varmaan ole näyttänyt viime aikoina vihreää valoa ja kun hän ehkä lähestyy minä varmaan välttelen ja kun yritän näyttää sitä vihreää niin hän välttelee. Uskoisin, ettäbmolemmilla sama fiilis. Ajoitus ei nyt ihan osu kohdilleen siis.

        On meillä puheyhteys mutta ei kovinkaan henkilökohtainen vaan ns. virallisempi. Mutta joo muuten kyllä tosi paljon samaa sun kanssa että molemmat kyllä vetäytyy väliajoin mutta itse kyllä ollut valitettavasti enemmän tähän taipuva paitsi nyt lähiaikoina vähemmän kun oppinut hallitsemaan tuota lukkiutumista.

    • Anonyymi

      Toivottavasti saataisiin selvitettyä M-naisen kanssa.

      • Anonyymi

        Alkaa jo tuntua, että M-nainen tungetaan joka väliin koska M nainen 😄
        Siitä huolimatta, olen oikeasti M-nainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkaa jo tuntua, että M-nainen tungetaan joka väliin koska M nainen 😄
        Siitä huolimatta, olen oikeasti M-nainen.

        Tavattiinko eilen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavattiinko eilen?

        Ei tavattu.

      • Anonyymi

        Mitä pitää selvittää, onko narut umpisolmussa? Ainahan voi laittaa viestiä jos on asiaa. Eikai siinä mitään pahaa ole.

      • Anonyymi

        Toivottavasti. Eletään jännän äärellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavattiinko eilen?

        Tavattiin t. M-nainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavattiin t. M-nainen

        Missä tavattiin?

    • Anonyymi

      Hänen käytöksensä aiheuttaa epävarmuutta. Viime kesänä hän oli fyysisesti läheisempi, hänen turvallinen ja lempeä kosketus tuntui ihanalta. Minusta tuli niin rohkea, että ehdotin halaamista ja sitten halattiin sen kerran. Hän veti minua puoleensa entisestään ja tunsin oloni kepeäksi, sain hassutella kuin pikkutyttö hänen kanssaan. Tahdoin olla vain lähellä ja hän tuntui turvalliselta, meillä oli kivaa ja hauskaa. Tai ainakin minulla oli, kyllä hän vaikutti myös viihtyvän läheisyydessäni.

      Sitten syksyllä hän lopetti. Käytös muuttui. Pitää visusti näppinsä irti nykyään. Toki tulee vieläkin lähemmäksi, kun jutellaan, mutta tietyissä tilanteissa hakeutuu kauemmas kuin ennen. Tunnetaan toisemme paremmin kuin vuosi sitten, mielestäni olemme kavereita. En tiedä, kokeeko hän minut kaveriksi, toivottavasti. No sen tiedän, että meillä on hyvät välit. Olen sitä uskaltanut kysyä joskus, kun nakerteli. Hänen kanssaan voi keskustella rauhallisesti, se on minulle uusi juttu. Hieno piirre ihmisessä, kun ei hermostu ja huuda.

      Ja nyt tätä kirjoittaessani tajuan, että kaikkihan on ihan hyvin meidän välillä. Ei optimaalinen tilanne kannaltani, mutta en voi muutakaan. Olen sinkku, hän varattu. Nyt taidan myös ymmärtää, miksi hänen käytös muuttui. Koskaan välillämme ei ollut lääppimistä, minä tunsin itseni viattomaksi osoittaessani kiintymystä. Mutta eihän se ollut viatonta pohjimmiltaan, koska olisin halunnut enemmän. Nyt kolkuttelee myös huono omatunto.

      Nykyään pidetään ne kädet omalla puolella vaan. Can't touch this, muistutan jälleen itseäni.

    • Anonyymi

      Mulla
      Ei oo mitää epävarmuuksia enää.
      Jutut meni 🤢🥶🤯överiks ja kommunikaatio liian vaikeaksi . Mä lähen 🫠😎👋
      Terveisin A**.
      Heippa.

      Miehelle

    • Anonyymi

      Mä en useinkaan ole epävarma kun osaamiseni suhteen syy johtunee siittä että en koe olevani itselleni riittävä ei ole häirinny mua enään vuosiin kun olen jo tottunu siihen että vaadin itse itseltäni mahdottomia ei ole silti koskaan estäny mua yrittämästä mutta myöskin syy miksi en hyväksy että multa vaatii kukaan muu mitään kun korkeintaan joku lapsistani

    • Anonyymi

      Me taidetaan tietää, että tunteet on molemminpuoleiset. Sitä ei tiedetä, mitä toinen haluaa vai haluaako jättää silleen. Siitä se epävarmuus tulee.

      • Anonyymi

        Tää on hyvin sanottu

      • Anonyymi

        Varmuudella ei voi tietää, ennen kuin tutustuu.

    • Anonyymi

      Tää on kuin mun omasta elämästä. 🤭

    • Anonyymi

      Ja suurin osa tästä mokelluksesta on palstasedän kehittämää suhdekuvioita jota haluaisi käydä oikeassa elämässä oikeiden ihmisten kanssa. Kaikki käy kunhan on draamaa ja pieni toivo että joku joskus välittäisi oikeasti. Sinänsä vähän surullista.

      • Anonyymi

        Oletko palstasedän exä kun häntä koko ajan vainoat? Sulla on pakkomielle, huomaatko?

    • Anonyymi

      Tänne tuli yllättävän paljon järkeviä kommentteja ja tarinoita, mutta näköjään spämmääjät pääsi paikalle.

    • Anonyymi

      Useimmiten siitä että ihminen ei luota edes itseensä

      • Anonyymi

        Onhan se niinkin. Kyllä mä silti ajattelen, että voimakkaat tunteet ajaisi jossain vaiheessa sen epävarmuuden ohi.

    • Anonyymi

      Alkaako ap nimesi E:llä?

      • Anonyymi

        Ei ala. Se on jo täällä mainittu, että olen ykdi niistä monista M-naisista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ala. Se on jo täällä mainittu, että olen ykdi niistä monista M-naisista.

        Mikä on viimeinen kirjaimesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on viimeinen kirjaimesi?

        A kirjain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        A kirjain.

        Joo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        A kirjain.

        Onko nimessäsi 5 kirjainta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko nimessäsi 5 kirjainta?

        Kyllä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä

        Haluaisitko kertoa oman alkukirjaimesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluaisitko kertoa oman alkukirjaimesi?

        T-kirjain.

        M...a.

        3 kirjain i?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        T-kirjain.

        M...a.

        3 kirjain i?

        Ei valitettavasti osu.

    • Anonyymi

      Mun tunteet on kadonnut mut tulevaan vauvaan ei ole odotan innolla häntä toivotan hänen masuunsa että isä tulee ilta päivällä sitten kotiin

    • Anonyymi

      Mä toivoisin, et elettäisiin koko loppuelämä yhdessä, vaikka sitten kavereina, jos ei muuta hän halua.

      • Anonyymi

        Jos olet minua paljon nuorempi, niin toistan tämän taas. En halua koskaan olla edes kaveri sinulle. Olet väärän ikäinen, väärän pituinen ja se sinun kyttäämisesi missä milloinkin liikuin varmisti sen, ettei minulla ole sinulle mitään hyvää sanottavaa! Oletko todella niin ymmärtämätön niistä seurauksista ja siitä miten syvästi ne sinun kyttäämisesi minua vaurioittivat! Minulla on ollut jo monen vuoden ajan se tunne, että pelkkä naamasi näkeminen aiheuttaa stressitason nousun välittömästi!

      • Anonyymi

        Toivottavasti päädytte yhteen 😊

        Vaikka olet älykäs, olet myös täysin ymmärtämätön syy ja seuraussuhteesta! Mieti siellä itseksesi, että mitä olisi saanut tehdä ja mitä ei! Ja olisiko pitänyt osata sanoa edes muutama sana! Ei kukaan jaksa sellaista hippapiilosillaleikkiä kovin kauaa! Se jatkui yli viisi vuotta liian kauan! Joten lopeta sen ajatteleminen, että haluaisin tutustua sinuun. Ei tule tapahtumaan koskaan!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ruumis ojassa

      Kukahan lie ollu, mistä lie löydetty. No ikävä tataus.
      Oulainen
      21
      3849
    2. Mitä piirteitä rakastat

      Eniten kaivatussasi?
      Ikävä
      89
      1900
    3. Piilorikollisuutta Puolangan päätöksentekoelimissä? Kyllä! Julkisesti todistettu!

      Kyösti (kesk) rehenteli julkisissa tiedotusvälineissä tehneen jo ennen vaaleja sopimuksen kokoomuksen ehdokkaiden kanssa
      Puolanka
      89
      1316
    4. Miten suomalaiset miehet

      On usein niin aikaansaamattomia? Odottavat prinsessapalvelua. Odottavat, että nainen tekee aloitteen, että nainen pyytää
      Ikävä
      168
      1271
    5. Anna mulle vielä tilaisuus

      näyttää kuinka susta tykkään.
      Ikävä
      56
      1129
    6. Eräs läheinen sanoi

      Että mies kyllä ottaa aina itse yhteyttä, jos on kiinnostunut. Oli tilanne mikä hyvänsä. Kuulemma kuvittelin koko jutun.
      Ikävä
      54
      1031
    7. Eduskunnassa valmistaudutaan jo persujen täydelliseen romahdukseen - Koko paska kaatuu hetkessä

      – On mahdollista, että käy kuin Assadin Syyrialle tai Ceaușescun Romanialle: koko paska kaatuu aivan hetkessä, kun tarpe
      Perussuomalaiset
      188
      1007
    8. Mitkä asiat tekevät

      kaivatustasi vetovoimaisen?
      Ikävä
      61
      932
    9. Muistatko vielä

      Missä nähtiin ensimmäisen kerran? Miehelle.
      Ikävä
      42
      896
    10. Iloista ja aurinkoista pääsiäistä kaikki palstan kivat sinkut :)

      Täällä on näköjään vähän huono meininki tarttunut kuin tuolta muualta mutta pidetään edelleen tämä puoli suht positiivis
      Sinkut
      143
      849
    Aihe