Mies jolla ei ole enää mitään.

Tää on sitten ihan eka tällänen loppuun asti saatettu novelli,että voi kuulostaa vähän siltä sun tältä.

Rolf istui kirjoituspöytänsä takana,piteli käsissään konjakkipulloa ja itki.Hänen silmänsä olivat turvonneet ja hänen otsassaan kulkeva suoni sykki.
Hän oli vain muutamia tunteja sitten menettänyt viimeisenkin syyn elää.
Niin hän alkoi kirjoittaa:
"Kun näin hänet ensimmäisen kerran,tuntui kovin rauhalliselta.Hän näytti niin kaunniilta.Hän sai minut tuntemaan itseni rauhalliseksi,keskellä vilkasta kävelykatua.
Hän sai minut tuntemaan itseni hartaaksi mutta silti niin pieneksi ja hauraaksi.Pysähdyin kadulle,ihmisen kulkivat ohitseni kuin hidastetussa elokuvassa.Mutta näin vaín hänet,kauneimman olennon.Hänen siniset silmänsä saivat minut rauhoittumaan,pysähtymään.
Sain mahdollisuuden rauhalliseen hetkeen myöhemmin.
Olin kävelemässä rantakatua pitkin,kun huomasin hänet.Hän istui rauhallisena kahden suuren tammen välissä.Hän katseli merelle,nuuski tuulta ja kysyi siltä kuulumisia."
Rolf täytti lasinsa uudella ryypyllä,kaatoi sen alas kurkkuunsa,pyyhki kyyneleen poskeltaan ja jatkoi:
"Kävelin hänen ohitseen,hän sai minut jälleen rauhottumaan.Istuin läheiselle penkille,kuuntelin laineiden liplatusta ja samassa kaunis ääni puhui minulle,pyysi luokseen."Tule ruohikolle,täällä on mukavampi istua",ja minä kävelin hänen luokseen.
Hän hymyili,niin että jokainen hänen täydellisen valkoinen hampaansa näkyi.
Istuimme siinä monta tuntia,vain katsellen toisiamme,kuunnellen ja haistellen merta.
Minut valtasi harmoninen olotila,aivan kuin olisin ollut ihmemaassa.
Emme vaihtaneet sanaakaan,ja illan vaihtuessa yöksi lähdimme eri suuntiin.
Illalla maatessani sängyssäni ajattelin häntä ja pyysin Jumalalta,että saisin vielä tavata hänet.
Päivä kului ja ikäväni kasvoi,Olin suunniltani surusta,itkin yön hiljaisuudessa,miettien häntä,menetettyä.
Viikkojen kuluttua olin jo menettänyt toivoni,vaikka sydäntäni kaihersi ja mieltäni viilsi,koitin jatkaa elämääni ilman häntä.
Kävellessäni vilkasta ostoskatua korviini kantautui taas tuo sama ääni.Käännähdin ympäri vain nähdäkseni hänen loittonevan selkänsä.Mutta hän seisoi edessäni,juuri niin rauhallisena kuin hänet muistin."Tule mukaani,haluan näyttää sinulle jotakin".Tartuin hänen käteensä,unohdin kaiken muun maailman ja seurasin vain häntä,niinkuin lammas paimentaan.
Kävelimme monien tuttujen paikkojen lävitse,mutten koskaan ollut huomannut yksityiskohtia,kuten pulunpesää erään tavaratalon katoksen päällä.Hän sai minut pysähtymään,ajattelemaan toisin."
Rolf katsoi ikkunasta ulos,näki vain tyhjyyttä,huokaisi ja jatkoi:
"Ensimmäisestä tapaamisestamme lähtien tiesin,että Hänet minä tahdoin vaimokseni.Emme tarvinneet aikaa,tunsimme jo toisemme läpikotaisin ja eräänä talvi-iltana sanoimme toisillemme tahdon.Elämäni muuttui täydellisesti,ennen se oli kiireistä ja sekavaa,nyt meidän yhteinen elämämme oli rauhallista ja mukavaa.
Ostimme kauneimman talon maalta,jossa saimme rauhassa nauttia luonnosta ja toisistamme.Eräänä hyvin sateisena ja myrskyisenä iltana Hän kertoi minulle,että pieni perheemme kasvaisi.Riemuni oli suunnaton ja tiesin,että meistä tulisi loistavat vanhemmat.
Raskauden edetessä puhuimme paljon tulevasta pienokaisestamme.Olin varma,että lapsi saisi äidinsä kauneuden.
Kun talvi koitti,pienokaisemme syntyi.Poikamme,josta olimme niin kovin ylpeitä.Tunsin itseni niin tärkeäksi pidellessäni vastasyntynyttä poikaamme.Poika muistutti minua ulkoisesti todella paljon.
He pääsivät sairaalasta parin päivän kuluttua,ja olin valmistanut kaiken valmiiksi poikaani varten.Olin aikaisemmin maalannut pojan huoneen ja ostanut leluja.
Poikamme kastettiin Eerik Nikolaiksi samana päivänä,kun ylitettiin pakkasennätys.Se oli hyinen tammikuinen ilta."
Rolf katsoi ikkunalaudalla olevaa pienen pojan kuvaa ja jatkoi:
"Eerik oli erittäin rauhallinen jo vauvana.Ikti harvoin ja rakasti ulkoilua.
Kun kesä koitti,Eerik osasi jo istua.Olin niin ylpeä hänestä.Kauniista,sinisilmäisestä pojastani.
Eerik rakasti jalkapalloa jo kaksivuotiaana.Minä isänä rakensin jalkapallokentän meidän pihallemme.Hän hihkui ja oli niin innoissaan uudesta kentästä.
Kun Eerik täytti 5-vuotta,vaimoni kertoi että perheemme kasvaisi taas.Sain kokea isyyden riemun ja syntymän ihmeen uudelleen.
Meille syntyi pieni tyttö kesän kuumimpana päivänä.Eerik oli ylpeä isoveli ja minä jälleen ylpeä isä.Tyttö sai nimekseen Linda Maria.Joka ilta katselin ylpeänä lapsiani ja vaimoani ja tunsin itseni maailmaan onnellisimmaksi mieheksi."
Rolf itki katkerasti ja vilkaisi perhekuvaa pöydällä.Kaikki niin onnellisia.
"Linda kasvoi isoksi ja Eerik lähti kouluun.Oli ihana seurata kuinka poika lähti joka aamu innokkaana kouluun.Eerik pärjäsi hyvin ja hänestä olisi voinut tulla mitä vain.
Vielä kerran vaimoni kertoi,että saisimme kolmannen lapsen.Siitä on vain neljä kuukautta.
Olin jälleen ylpeä tulevasta pienokaisesta"
Rolf ei pystynyt enää kestämään tuskaansa vai löi konjakkilasin rikki.Sirpaleet repivät hänen kämmenensä auki.Vaika veri valui noroina hän jatkoi.
"Se oli kaunis syksyinen päivä,aurinko paistoi.Eerik oli juuri aloittanut kolmannen luokan.Olin töissä kun puhelimeni soi.Konstaapelin ääni,huomasin vastattuani.En muista mitä hän sanoin,kuulin vain paikan ja kehotuksen tulla paikalle.
En muista ikinä ajaneeni niin lujaa.Ajoin niin kauan,kunnes näin poliisiautoja ja ambulanssin.
Pysäytin auton ja rynnin väkijoukon läpi.Sydämmeni käpristyi kokoon,kun näin punaisen auton runtussa ja verisen asfaltin.
Komisario käveli luokseni ja kertoi,että vaimoni ja lapseni olivat autossa,johon rattijuoppo oli törmännyt.
Komisario otti hatun päästään ja kertoi,että Linda oli kuollut ambulanssissa,ja että Eerik ja vaimoni olivat erittäin kriittisessä tilassa sairaalassa.
Tieto luhisti mninut,kaaduin polvilleni maahan.Komisariot ottivat minusta kiinni ja nostivat minut autoonsa.Ajoimme sairaalaan.
En oikeastaan edes tiedä mitä matkan aikana tapahtui.
Saavuimme sairalaan ja sain tietää,että vaimoni oli kuollut ja siis myös kolmas,nimetön lapsemme.
Istuin alas,en voinut itkeä,tuska oli liian suuri.Puristin käsiäni yhteen,tunsin sydämmeni pakahtuvan.
Kuulin kuinka askeleet lähenivät.Lääkäri tuli kertomaan,että Eerik oli nyt leikattu,ja nyt vain odotetaan.
Ne olivat elämäni pisimmät päivät.Kun viikko oli kulunut,Eerik heräsi vihdoin.Hänellä oli neliraajahalvaus,eikä häne edes pystynyt puhumaan kunnolla.Minulla oli silti edes pieni toive sisälläni,sillä olihan poikani kanssani.Esikoispoikani"
Rolf avasi pöytänsä laatikon,mutta sulki sen samantien.Tämä on saatava loppuun,hän ajatteli.
"Viikkoja kului.Surin vaimoani ja lapsiani,mutta luulin Eerikin selviävän.
Kuitenkin kaksi päivää sitten lääkäri tuli kertomaan,että Eerik oli vaipunut koomaan ja että poikani olisi luultavasti aivokuollut.Lääkäri pyysi lupaa samuutta koneet,jotka pitivät Eerikin sydämmen käynnissä.Halusin vielä odottaa,en ollut valmis.
Kuitenkin vain muutamia tunteja sitten hautasin vaimoni,että lapseni.Kirstinin,Eerikin,Lindan sekä Heidin."
Rolf avasi laatikkonsa,otti valkoisen purkin,avasi,kaatoi tabletit käeensä.Rolf pisti tabletit suuhunsa ja nielaisi ne alas konjakin avulla.
Hän käveli sänkyynsä ja kävi makaamaan.Juuri ennen kuin hän sulki silmänsä,hän näki perheensä.Perheensä,joka odotti häntä.