Minua on vuosia vaivannut mikä on se joskus pienenä poikana näkemäni tv avaruuselokuva, josta en muista kun jotain pieniä kohtia. Se on esitetty joskus -80 luvun puolenvälin tietämillä ja muistan että siinä oli avaruusalus jossa joitain ihmisiä pidettiin vankeina. Toinen kohtaus on aivan lopusta josta muistan että avaruusalus laskeutui maahan ja joltain aluksen matkustajista otettiin avaruuskypärä pois jolloin tämä lähti juoksemaan hysteerisesti luullen ilman loppuvan. Elokuva on todennäköisesti aivan luokaton, enkä ole edes varma ovatko muistamani kohdat aivan oikein, mutta näillä muistikuvilla olen yrittänyt metsästää kyseistä pätkää jo kauan. Kertokaa ihmeessä mikä tällainen leffa voi olla.
mikä avaruusleffa?????
mape
2773
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
juupa juu tuossahan tuota.
tulipa vaan mieleen täs toi että jos muistaisit väärin tai sekoittaisit jotkut keskenään?.