"Ruotsissa on jälleen virinnyt keskustelua euroon liittymisestä.
Keskustelua on vauhdittanut erityisesti Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, joka on järisyttänyt maailmanmarkkinoita tullikäänteillään.
Markkinaliberaalin Timbro-ajatushautomon toimitusjohtaja P. M. Nilsson varoittaa Aftonbladetin haastattelussa, että kruunu on Ruotsille riski. Nilsson on Ruotsin pääministeri Ulf Kristerssonin entinen valtiosihteeri.
Nilsson uskoo päässeensä kiinni Trumpin hallinnon suunnitelmista. Hän arvioi, että Trumpin hallinto pitää dollarin korkeaa arvoa yhtenä syypäänä amerikkalaisen teollisuuden ahdinkoon.
Nilsson uskoo, että Trumpin hallinto pakottaa yksittäiset valuutat neuvottelupöytään. Sen jälkeen Yhdysvallat uhkailee, että ”jos haluatte pitää amerikkalaiset turvatakuut ja välttää tullimaksut”, vastapuolen on maksettava amerikkalaisten valtionvelkaa.
– Jos olemme silloin yksin Ruotsin kruunun kanssa –– luulen, että Ruotsissa koittaa kriisi, Nilsson sanoo Aftonbladetille.
”Oma valuutta on vahvuus”
Kaikki keskustelijat eivät ole heti hyppäämässä eurojunaan.
Ekonomisti Torbjörn Hållö väitteli aiheesta Nilssonin kanssa Ruotsin yleisradion SVT:n Aktuellt-ohjelmassa. Hållö toimii pääekonomistina Landsorganisationen-keskusammattijärjestössä.
Hållö kannattaa laajaa eurooppalaista yhteistyötä, kertoo SVT. Hän kuitenkin uskoo, että sen toteutumiseen riittää Ruotsin EU-jäsenyys.
Hållö pitää kruunun etuna, että valuuttaa kontrolloi Ruotsin keskuspankki Riksbank. Euro taas on Euroopan keskuspankin kontrollissa.
– Mielestäni on vahvuus, että tällaisessa kriisissä on oma valuutta, Hållö sanoo SVT:n mukaan.
Hållö on epäileväinen sen suhteen, että Trumpin toimet perustuisivat ”suureen suunnitelmaan”.
– Kun hän ilmoittaa tullimaksuista, hän asettaa niitä asuttamattomille saarille, joilla asuu pingviinejä, Hållö sanoo SVT:n mukaan.
– Joten mielestäni meidän on pistettävä jäitä hattuun, hyväksyttävä argumentit puolesta ja vastaan, mutta olla syöksymättä euroyhteistyöhön ilman pohdintaa.
Uutistoimisto TT kertoi maaliskuussa, että euron kannatus oli ruotsalaisten keskuudessa ennätyksellisen korkealla. Siitäkin huolimatta eurolla riittää enemmän vastustajia kuin kannattajia.
TT:n mukaan 32 prosenttia vastaajista piti euroon siirtymistä hyvänä ehdotuksena, 41 prosenttia taas huonona.
Ruotsalaiset hylkäsivät euroon liittymisen kansanäänestyksessä vuonna 2003."
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1af8defd-fe14-4da7-a50b-56a8f409cfb0
Juoksevatkos persut Åkessonin ruotsidemokraateille tueksi torppaamaan Ruotsin euroon siirtymisen aikeet? Mitä enemmän Trump aiheuttaa sotkua, sitä enemmän Ruotsi joutuu harkitsemaan hyppäämistä Suomenkin kelkkaan eli euroon.
Keskustelu heräsi: Ruotsiin euro? Ruotsalaisen ajatushautomon pomo varoittaa "oma valuutta on riski"
6
77
Vastaukset
- Anonyymi
Asia on ollut esillä jo vuosia. Viime vuonna kruunu oli lähes roskavaluutta.
- Anonyymi
Kuitenkin kaikki Euromaat ovat velkaantuneet ja köyhtyneet lähes koko Euron olemassaolo ajan. Kuinka vakuuttavaa ovat siis tuonkin "asiantuntijan" mielipiteet. Ruotsilla taas vauraus on säilynyt huomattavasti euromaita paremmin. Mitä siis voimme kuvitella, että "Herra Nilsson" hakee tuolla globaalistien ja EUromielisellä mielipiteellään.
Mikäli järkeä olisi käyttänyt ja käyttää - pysyy makdollisimman kaukana EU;sta ja Eurosta.- Anonyymi
Svenssonit ja Nilssonit.....
https://www.aktia.fi/fi/uutisarkisto/uutinen/2023/12/04/ruotsi-on-suomea-velkaisempi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Svenssonit ja Nilssonit.....
https://www.aktia.fi/fi/uutisarkisto/uutinen/2023/12/04/ruotsi-on-suomea-velkaisempiTuo tarkoittaa siis mitä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo tarkoittaa siis mitä ?
Siinäpä persulla pähkinä purtavakseen.
- Anonyymi
Kahvi paketti maksaa kohta 500 kruunua.🥴
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791927
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1591676Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461646- 1231443
Liian paljon hylättyjä ääniä
Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus1311165Ikäero suhteessa
Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia501052Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen58980- 15859
Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat
Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P26856- 69852