Analyysi: KD ulos hallituksesta? - Päivi Räsänen avautuu viiniselvityksestä

Anonyymi-ap

"Kokoomuksessa elätellään haaveita, että 15 prosentin vahvuiset viinit tulisivat ruokakauppaan vielä tämän vaalikauden aikana, kirjoittaa Johannes Ijäs."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cb688851-634c-40ea-ab6a-b46350f1ada8

"Keskustelu asiasta saattaa nousta jo hallituksen puoliväliriihessä tai viimeistään vähän sen jälkeen.

Kokoomuslainen ajattelu perustuu muun muassa siihen, että Sari Essayahin ohella kohta toisenkin ministerin Mika Poutalan hallitukseen saava kristillisdemokraatit ei lähtisi hallituksesta kävelemään viinien takia.

Perussuomalaisissa epäillään samaa. Jos KD:n eduskuntaryhmän viidestä jäsenestä kaksi on ministeriä, siinä riittää pienpuolueelle hillotolppaa.

Toisaalta perussuomalaisessa puolueessa on tapahtunut muutos. Perinteisesti siellä on ollut ajattelua vapauttaa alkoholipolitiikkaa. Nyt kuitenkin eduskunnassa porukan henki on muuttunut ja ajattelu lisävapautuksille on jakaantunutta.

Niinpä suurta haluja tuoda nykyistä väkevämpiä viinejä aktiivisesti ruokakauppaan ei perussuomalaisissa ole. Asiaan ei ole erityistä halua käyttää poliittisia paukkuja tämän vaalikauden aikana. Alkon monopolista ei haluta siirtyä S-ryhmän tai Keskon monopoliin. Nyt halutaan rauhassa katsoa, mitä 8-prosenttisten vapauttaminen tarkoittaa.

Muistutus hallitusohjelmasta

Niin kokoomuksessa kuin perussuomalaisissa tiedetään myös, että Alkon monopoli olisi käytännössä vaakalaudalla vähintäänkin silloin, jos viinit vapautettaisiin. Tämä taas linkittyy hallitusohjelmakirjaukseen, jonka mukaan ”hallitus ei muuta Alkon kansanterveydellistä tehtävää ja asemaa”.

Käydäänpä seuraavaksi kristillisdemokraattien pakeilla. Tai ei käydäkään, sillä puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman on haluton kommentoimaan viinikysymyksiä.

Ääneen pääsee entinen sisäministeri, kansanedustaja Päivi Räsänen (kd).

Räsänen arvioi, että viinien vapauttamisesta saatetaan keskustella puoliväliriihessä. Hän muistuttaa, että hallitusohjelmassa on sovittu, että puoliväliriiheen mennessä tehdään yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa nimenomaan selvitys 15 prosentin vahvuisten viinien myynnin vapauttamisesta.

Mennään vasta kohta siihen, mitä kyseisen selvityksen edistymiselle kuuluu.

Ei uhkailulle

Räsänen painottaa puolueen seisovan tiukasti sen takana, että kyse on selvityksestä.

– Samanaikaisesti hallitusohjelmaan on kirjoitettu se, että Alkon asemaa ei heikennetä. Alkon kansanterveydellisestä asemasta pidetään huolta. Kyllä pidän ihan selvänä sitä, että jos viinit tuotaisiin ruokakauppoihin, se heikentäisi, suorastaan romuttaisi Alkon aseman. Eli se olisi silloin hallitusohjelman vastaista. Sanoisin niin, että tällä kaudella eivät viinit tule kauppoihin, Räsänen linjaa.

Yritetään vielä ottaa selvää, kuinka tiukassa Räsäsen kanta lepää.

Onko tämä teille lopulta hallituskysymys eli jos viinit vapautettaisiin ruokakauppoihin, niin KD jättäisi hallituksen? Mikä kantasi on tähän asiaan?

– Minä sanoisin, että se rikkoisi niin syvästi hallitusohjelmakirjausta Alkon asemasta, että kyllä siinä silloin luottamus horjuisi, Räsänen vastaa.

Horjuisi vain? Et sano suoraan, että jättäisitte hallituksen. Voisiko tässäkin mennä niin, että muut äänestäisivät puolesta, te vastaan ja homma menisi läpi?

– Ei. Tämä ei ole sellainen kysymys, koska silloin se rikkoisi hallitusohjelmakirjausta Alkon asemasta.

Eli KD jättäisi hallituksen, jos viinit tulisivat kauppoihin?

– Minä en halua nyt tuohon ihan noin vastata, koska minä en pidä sellaisesta uhkailusta, että me jätämme hallituksen jos… Mutta siitä voi jokainen vetää sitten omat johtopäätökset.

Näin siis Räsänen.

Täydentävä esitys lähes valmis

Hallitus on jo tähän saakka ehtinyt laajentaa vähittäismyyntilupaa enintään 5,5 prosenttia alkoholia sisältävien juomien lisäksi koskemaan enintään 8 prosenttia alkoholia sisältäviä käymisteitse valmistettuja juomia. Tämäkin hallitusohjelmakirjausten mukaan.

Kristillisdemokraattien ei tarvinnut uudistusta tukea, se meni läpi muutoinkin."

Loput aiheesta linkin takaa. KD:n lähtöhän ei vielä kaataisi hallitusta, mutta hallituksen enemmistö kutistuisi lähes olemattomaksi 104:llä kansanedustajalla. Viekö viini hallituksen sisäiseen umpikujaan? Valtiovarainministerillehän tuo tuntuu ainakin maistuvan. Viimeksi joulun nousuhumalaa virittäessään....

0

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Oletko mokannut?

        Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
        Ikävä
        179
        1927
      2. Oletko ymmärtänyt

        Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
        Ikävä
        159
        1676
      3. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

        "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
        Perussuomalaiset
        46
        1646
      4. Ottaisitko miten

        Kaivattusi?
        Ikävä
        123
        1443
      5. Liian paljon hylättyjä ääniä

        Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus
        Maailman menoa
        131
        1165
      6. Ikäero suhteessa

        Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia
        Parisuhde
        50
        1052
      7. Tiedän kyllä sen

        Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
        Ikävä
        58
        980
      8. Tämä Kuhmon valtuusto

        Pöh, sanon minä.
        Kuhmo
        15
        859
      9. Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

        Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P
        Ähtäri
        26
        856
      10. Ärsyttää et olet

        Niin välinpitämätön suhteeni
        Ikävä
        69
        852
      Aihe