Vihervasemmiston ykkösaiheet, kadulla istuskelu ja pride eivät ole hyvinvointialueen, eikä kuntien agendassa. Molemmissa päätetään palveluista.
Palvelut ovat riippuvaisia talouden tasosta. Talous on ykkönen. Ehkä olette kuulleet sanonnan no money, no honey. Niin se on. Asian voi esittää myös sanonnalla velaksi ei voi elää. Yli varojen eläminen ei ole kestävää kehitystä. Se on sosialismia ja valehtelua. Verojen siirtoa, jotka kansalaiset lopulta maksavat, lisäveroin ja leikkauksin palveluista. Se tuntuu.
Kadulla istuskelijoille ei ole asiaa hyvinvointialueen, eikä kunnan valtuustoihin. Turha joukko, joka veisi paikan todellisilta osaajilta ja vastuunkantajilta.
Sivistyksen korottamiseksi faktaa:
- Suomen ilmastonkuorimitus on 0,13%. Ei merkitystä.
- Nasan mittausten mukaan Suomi on hiilineutraali, mikä ei ole ihme, koska Suomi on Euroopan metsäisin maa ja laskemista puuttuu järvien hiilen sidonta.
- Mikä merkitsee ilmastonmuutoksen hillinnässä?
1, Fossiilisista eroon
2. Sademetsien hävittämisen lopettaminen.
Näin se on, aikuisten oikeasti.
Vihreät olisivat turha joukko valtuustoissa. Vievät paikan osaajilta ja vastuunkantajilta.
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke592852- 1252060
- 921778
- 1631365
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?731331- 621282
- 691165
- 691122
Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂731059Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t331007