"Perussuomalaiset ovat menettäneet kannatustaan myös aivan jokaisella hyvinvointialueella. Tappio pyyhki Suomen läpi, sanoi Ylen toimituspäällikkö Paula Pokkinen."
https://yle.fi/a/74-20155850
"Iso pettymys paistoi läpi pääministeri Petteri Orpon (kok.) puheesta, kun SDP:n vaalivoitto alue- ja kuntavaaleissa oli taputeltu, arvioi Ylen toimituspäällikkö Paula Pokkinen.
– Kokoomus menettää suurimman puolueen paikan isoissa kaupungeissa, ja kokoomus jos joku on ollut kaupunkien puolue, hän sanoo.
Vaalien ainoa merkittävä häviäjä on perussuomalaiset, vaaliasiantuntija Sami Borg sanoo.
– Jos katsotaan vaalihistoriaa, 2017 puolue teki 8,8 prosentin tuloksen kuntavaaleissa. Se oli juuri ennen puheenjohtajakisaa. Nyt ollaan kuitenkin yli prosenttiyksikkö sen alapuolella. Se on todella merkittävä pudotus.
Perussuomalaiset ovat menettäneet kannatustaan myös aivan jokaisella hyvinvointialueella. Tappio pyyhkii läpi Suomen, Pokkinen sanoo.
Valtakunnan politiikassa oppositiopuolueet ovat vaalituloksen perusteella nyt voimainsa tunnossa.
– Ainakin puheiden perusteella äänet on avattu, eivätkä volyymitasot eduskunnassa vähene. Hallituksen haastaminen jatkuu, mutta tuskinpa kokoomus tai perussuomalaiset jäävät sen hiljaisemmiksi, Pokkinen arvioi."
Hallituksesta tuli rampa. On kolme puoluetta, jotka pärjäsivät ja sitten toinen päähallituspuolueista, joka vajosi lähelle hallituksen kahden pienpuolueen kannatuksien tasoa vain parin kolmen prosenttiyksikön päähän RKP:sta ja KD:sta. Hallitus seisoo siis savijaloilla. Orpo saa tämän jälkeen alkaa pelkäämään irtiottoja sekä sitä, että RKP saattaa alkaa suuntaamaan katsettaan eduskuntavaaleihin ja erityisesti Lindtmaniin, mikä voi tehdä RKP:n ja PS:n välit uudelleen jännitteisiksi.
Se että Kokoomus itse olisi menettänyt vaaleissa vähän omaa kannatustaan ei olisi ollut Kokoomukselle se katastrofaalisin paikka, koska sitä Orpo olisi voinut uskottavasti selitellä hallitusvastuun painamisella. Orpon suurin huoli on se, että päähallituskumppani maksaa hintaa siitä, että Kokoomuksen oma kannatus pysyi edellisten alue- ja kuntavaalien tasolla. Orpo ja Kokoomus söivät siis kuormasta.
Hallituspolitiikan näkökulmasta Orpo teki karhunpalveluksen itselleen. Toki Purra piti Perussuomalaisten osalta huolen siitä, että Perussuomalaiset itse maksavat korkean hinnan suhteessa puolueen vähäisiin omiin saavutuksiin nähden. Valtaanpääsy on selvästikin juovuttanut.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Nolo tilanne Orpolle eikä kokkareittenkaan menestys vastannut heidän
odotuksiaan.
Ottaa varmaan koville, kun heidän vihaamansa demaderit voitti
sekä alue- että kuntavaalit.
Moni persuista huomasi omassa elämässään, että omien kuristava politiikka osuukin heihin ja jätti äänestämättä.
Tässä nyt ei huomata sellaista juttua, että itse asiassa kokoomus voitti kun vertaa sen kannatusta viimeiseen EK-vaaliin 2023. Silloin kok sai 20,8 prosenttia äänistä. Nyt 21.9 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä että tuolla kannatuksella Orpon porukka olisi lisännyt paikkamäärää kahdella.
Aluevaaleissa Kokoomukselle tuli -1,2 %-yksikköä pudotusta päätyen 20,4 %:n kannatukseen, joten enpä lähtisi kuntavaalituloksella vetelemään kovin suuria johtopäätöksiä.
Aluevaaleissa kokoomus menettää Helsingin äänet jossa se on suurin puolue. Aluevaalit kun eivät koske Helsinkiä. Siellä äänestetään vain kunnallisvaaleissa.
Muistahan ap tarkistaa ettei nitrosi ole loppuneet? Sillä niitä sinä sinimusta äärivassari tulet tarvitsemaan kunhan seuraavat kannatusmittaukset julkistetaan..
Skitsofreniaa potevaan ja sinimustiaan jokapuolella näkevään Kopiopersuun ei tehoa enää kuin lobotomia.
Kopiopersun kannattaisi ruveta Kopiodemariksi, jotta saisi persujen kannatuksen nousuun.
LUUSERI ORPO, ota taksi turkuun ja jää sinne pysyvästi.
Todelliset Äänestys tulokset ilman hallituspuolueen vaalitulosten manipulointia
olis ollu murska tappio.
Hylätää pari prosentia sdp:n äänistä ni eiköhä se riitä voittoon=)
Vitun spedet!
Ois ehkä kannattanu orpon sitenki leikata omista palkkioistaan.
Pelle mikä pelle!