Äänestäjiä vietiin kuin pässiä narusta.

Kepu ja demarit lupasivat kunta ja aluevaaleissa, että sotepalvelut tuodaan takaisin KUNTIIN. Tyhmiä höynäytettiin. Palvelut eivät tule takaisin.EIKÄ NIISTÄ ASIOISTA EDES PÄÄTÄ KUNNAT EIKÄ ALUEVALTUUSTO. TYHMIÄ KUSETETTIIN JA KEPUVASEMMISTO KIITTÄÄ JA KÄÄRII RAHAT .
38342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Tyhmiä äänestäjiä. Eivät erota kunnallis ja eduskuntavaaleja toisistaan. Kas kun eivät äänestäneet presidenttiä.

Äänestä

Luulen että moni äänestikin.

Äänestä
  • Ettei vaan Trumpia, tai kepuvasemmisto puteloa.

    Äänestä

Onneksi persuille ettei ollet vielä eduskunta vaalit.
Purra voisi jäädä työttömäksi.
Ja pari muuta tyyppiä joilla ei mitään annettavaa kenellekään.

Äänestä

No kylläpäs tänään niin kovasti persuttaa.

Äänestä

Ai niin, natopuolustukseen pitää lisätä rahaa ja Ukrainan tukeen ja jälleenrakentamiseen. Ammuksiin ja miinoihin menee myös ja matuihin sekä Trumpin tulleihin. Kymmeniä miljardeja täytyy löytyä.
Se on vaan ryhdyttävä kaivelemaan kansan kukkarosta.

Äänestä
  • Juu, jos joku luulee, että lääkärin vastaanotto tulee takasin, niin naurattaa jo etukäteen. Tulee maakuntavero ja valtion verotus nousee, tämä on varma. Tarviihan soteherroille ja -rouville taata kunnon palkka raskaasta ja uuvuttavasta työstä, että jaksavat mietiskellä valtuusto- ja valtakunnallisia asioitakin. Turha on sitten rutista täälläkään, kun verot nousee 5-10%, ja armosta lasketaan alvia 0,05%, nostetaan polttoaine- ja sähköveroja 10-25%, niin kaikki ne äänestäjät, jotka äänesti apinoita, on varmaan sitten tyytyväisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Juu, jos joku luulee, että lääkärin vastaanotto tulee takasin, niin naurattaa jo etukäteen. Tulee maakuntavero ja valtion verotus nousee, tämä on varma. Tarviihan soteherroille ja -rouville taata kunnon palkka raskaasta ja uuvuttavasta työstä, että jaksavat mietiskellä valtuusto- ja valtakunnallisia asioitakin. Turha on sitten rutista täälläkään, kun verot nousee 5-10%, ja armosta lasketaan alvia 0,05%, nostetaan polttoaine- ja sähköveroja 10-25%, niin kaikki ne äänestäjät, jotka äänesti apinoita, on varmaan sitten tyytyväisiä.

    Saattaapa käydä niinkin, että kaikki Jyväskylän terveysasemat lopetetaan, lukuunottamatta NOVA:n terveysasemaa!
    "Siinäpä köyhät kitukoon jos eivät osaa käyttää bussia tai ei ole varaa taksiin."

    Äänestä

  • Puolustukseen pitääkin löytyä rahaa, ei kulttuuriin eikä rosvoille. Tietenkin vasemmistolaiset tahtovat muuttaa naapurivaltioon.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Saattaapa käydä niinkin, että kaikki Jyväskylän terveysasemat lopetetaan, lukuunottamatta NOVA:n terveysasemaa!
    "Siinäpä köyhät kitukoon jos eivät osaa käyttää bussia tai ei ole varaa taksiin."

    Itse Saarijärvellä asuva kepulainen (aluevaltuustossa) on vuosikymmenet aja ut kepusotea ja lääkäripalvelut kaupunkiin ja soterahaa yliopistoon. Tätäkö äänestitte?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Itse Saarijärvellä asuva kepulainen (aluevaltuustossa) on vuosikymmenet aja ut kepusotea ja lääkäripalvelut kaupunkiin ja soterahaa yliopistoon. Tätäkö äänestitte?

    Il.eisesti nyt hänen vaalimainoksensa oli, että palvelut tulevat kuntiin takaisin. Vaalivalhetta!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Saattaapa käydä niinkin, että kaikki Jyväskylän terveysasemat lopetetaan, lukuunottamatta NOVA:n terveysasemaa!
    "Siinäpä köyhät kitukoon jos eivät osaa käyttää bussia tai ei ole varaa taksiin."

    Näin puhuu kepulainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Juu, jos joku luulee, että lääkärin vastaanotto tulee takasin, niin naurattaa jo etukäteen. Tulee maakuntavero ja valtion verotus nousee, tämä on varma. Tarviihan soteherroille ja -rouville taata kunnon palkka raskaasta ja uuvuttavasta työstä, että jaksavat mietiskellä valtuusto- ja valtakunnallisia asioitakin. Turha on sitten rutista täälläkään, kun verot nousee 5-10%, ja armosta lasketaan alvia 0,05%, nostetaan polttoaine- ja sähköveroja 10-25%, niin kaikki ne äänestäjät, jotka äänesti apinoita, on varmaan sitten tyytyväisiä.

    Sotevaltuuston kokous maksaa 30 000€ per kokous. Siellä on sellaisia kepulaisia, jotka käyvät vain kahvittelemassa ja nimenhuudossa ja sitten poistuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Juu, jos joku luulee, että lääkärin vastaanotto tulee takasin, niin naurattaa jo etukäteen. Tulee maakuntavero ja valtion verotus nousee, tämä on varma. Tarviihan soteherroille ja -rouville taata kunnon palkka raskaasta ja uuvuttavasta työstä, että jaksavat mietiskellä valtuusto- ja valtakunnallisia asioitakin. Turha on sitten rutista täälläkään, kun verot nousee 5-10%, ja armosta lasketaan alvia 0,05%, nostetaan polttoaine- ja sähköveroja 10-25%, niin kaikki ne äänestäjät, jotka äänesti apinoita, on varmaan sitten tyytyväisiä.

    Silti suuri määrä äänestäjiä meni demareiden ja kepun asettamaan ansaan:"palvelut tulevat takaisin maalle". Itse Neittaanmäki mainosti asiaa vaalipuheessaan ja kirjoituksissaan. Minä en uskonut, koska tuotakaan päätöstä ei tehdä aluevaltuustossa, vaan valtiotasolla. Neittaanmäki voisi viimeinkin saada jotain aikaiseksi ja ehdottaa ja hoitaa jo 15 vuotta puuhastelemansa potilastietojärjestelmä. Eikä tekemättömyyden syyksi sanoa: ei saatu potilastietojärjestelmää, kun ei päästy jenkkeihin katsomaan sitä, ku oli korona", kuten eräs Kinnunen esitti. Tuollaisia matkoja kutsutaan korruptioksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Näin puhuu kepulainen.

    Ja demarit kans.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Silti suuri määrä äänestäjiä meni demareiden ja kepun asettamaan ansaan:"palvelut tulevat takaisin maalle". Itse Neittaanmäki mainosti asiaa vaalipuheessaan ja kirjoituksissaan. Minä en uskonut, koska tuotakaan päätöstä ei tehdä aluevaltuustossa, vaan valtiotasolla. Neittaanmäki voisi viimeinkin saada jotain aikaiseksi ja ehdottaa ja hoitaa jo 15 vuotta puuhastelemansa potilastietojärjestelmä. Eikä tekemättömyyden syyksi sanoa: ei saatu potilastietojärjestelmää, kun ei päästy jenkkeihin katsomaan sitä, ku oli korona", kuten eräs Kinnunen esitti. Tuollaisia matkoja kutsutaan korruptioksi.

    Taisi herra muutenkin veikata väärää hevosta. Varmaan nyt roikkuu Kiminkisen takinhelmassa anomassa, vaikkei ole Kiminkistä ennen pitänyt minnään.
    https://www.google.fi/search?q=neittaanmäki+rydman&sca_esv=98c6703634b67c62&source=hp&ei=Ak0BaPfvFpSowPAPxZDg-AI&iflsig=ACkRmUkAAAAAaAFbEqnD-J8RWjhX-TXnk-X-cW15bBFm&ved=0ahUKEwj3-MXK3d-MAxUUFBAIHUUIGC8Q4dUDCBA&uact=5&oq=neittaanmäki+rydman&gs_lp=Egdnd3Mtd2l6IhRuZWl0dGFhbm3DpGtpIHJ5ZG1hbjIFECEYoAFIvDtQnAlY5TFwAXgAkAEAmAGrAaABkw6qAQQxMS44uAEDyAEA-AEBmAIUoAK_D6gCCsICChAuGAMY6gIYjwHCAgoQABgDGOoCGI8BwgILEAAYgAQYsQMYgwHCAg4QLhiABBixAxiDARiKBcICERAuGIAEGLEDGNEDGIMBGMcBwgILEC4YgAQYsQMYgwHCAg4QLhiABBixAxjRAxjHAcICBRAAGIAEwgILEC4YgAQYsQMY1ALCAg4QLhiABBixAxjHARivAcICDhAAGIAEGLEDGIMBGIoFwgIIEC4YgAQYsQPCAggQLhiABBjUAsICBRAuGIAEwgILEC4YgAQYxwEYrwHCAgcQABiABBgKwgIEEAAYHsICBhAAGAUYHsICBhAAGBYYHsICCBAAGIAEGKIEmAMJ8QVcpxquGJtCypIHBTEwLjEwoAe9zwGyBwQ5LjEwuAe2Dw&sclient=gws-wiz#vhid=-9k2bJ4xkR7DmM&vssid=_DU0BaKvDOavWwPAPsqGIiQw_38

    Äänestä

Demareilla on suuri syd.. äh säkki. Sinne mahtuvat kaikki muiden rahat.

Äänestä
  • Persukokoomus rahtaa rahat Ukrainaan ja sotakalusyåtoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Persukokoomus rahtaa rahat Ukrainaan ja sotakalusyåtoon.

    Siis sotakalustoon.

    Äänestä

  • Jakaa kepulaisten kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Persukokoomus rahtaa rahat Ukrainaan ja sotakalusyåtoon.

    Oikein hyvä, että saatais olla oma kansa.

    Äänestä

Punikitkin olivat hihkuen menossa Natoon. Niin myös aikoinaan EU:hun. Marin jakoi mummojen päiväkahvirahat välimerelle.
Nyt on sitten pakko maksaa viulut, myös punikkien.

Äänestä

KooKaupan oluessa on enemmän prosentteja kuin persujen kannatuksessa.

Äänestä

Valittu sote-malli on kallis malli. Perustettiin valtion sisälle tavallaan parisen kymmentä "pikkuvaltiota", joilla jokaisella on omat johtajat, virkamiesarmeijat ja poliitikot. Ei tarvitse ihmetellä, että kalliiksi tulee.

Päälle sitten vielä kunnista siirtynyt, sitä konkreettista työtä tekevä väki (lääkärit, sairaanhoitajat, palomiehet ja vastaavat).

Äänestä

Kepun lihavan eukon piti kiristää sote läpi hallituskriisillä uhkailemalla ja sitten kun Marin antoi periksi, niin kaikki osalliset pakenivat vastuutaan kuka minnekin.

Äänestä
  • Tyypillistä kepulaisia. Pakoon vaan, ku pieleen menee.

    Äänestä

Eipä ole kepun pullero ollut puolustamassa aikaansaannostaan

Äänestä
  • Eikö pallerot ja pettureita ole kuitenkin vähän väliä tekemässä välikysymystä hallitukselle. Eli arvostelevat omaa aikaansaannostaan. Sutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Eikö pallerot ja pettureita ole kuitenkin vähän väliä tekemässä välikysymystä hallitukselle. Eli arvostelevat omaa aikaansaannostaan. Sutta.

    Marin pakeni maailmalle, yks kommari ja yks oksennuksenvihree Brysseliin ja kepun pullero yritti Kelaan, mutta hylättiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Marin pakeni maailmalle, yks kommari ja yks oksennuksenvihree Brysseliin ja kepun pullero yritti Kelaan, mutta hylättiin.

    Sikoja. Vai emakoita.

    Äänestä

Nykyaikaisissa vaaleissa henkilö nousee helposti tärkeämmäksi kuin itse asiat. Päätöksentekijän tiedolla, osaamisella tai asiantuntemuksella ei aina ole merkittävää painoarvoa. Sen sijaan korostuvat ikä, ulkonäkö, sukupuoli, identiteetti ja sosiaalinen ulosanti – tekijät, jotka liittyvät enemmän mielikuvaan kuin pätevyyteen.

Äänestä

kaikkein törkeintä on huumekuljetukset hyvinvointialueen ajoneuvoilla ja sen salliminen johtohenkilöiden toimesta. Olen todella huolestunut, kun kukaan ei välitä mistään mitään muusta kuin kusetuksesta. Poliisit ovat lakossa raha silmissä, vain sairaat käyvät yksityisellä. Jos ihmisen ainut tehtävä on jahdata itseään niin mitä hän silloin tekee kun sen löytää?

Äänestä

Outoa miksi ei medialle tärkeä asia, uusi halli, ollut esillä kuntavaalikampanjoinnissa.

Äänestä

On se kumma juttu ja äänestyksestä äänestykseen ihmiset antaa höynäyttää itseään.
Minä en anna eli en äänestä lainkaan niin ei tarvii valittaa.

Äänestä

Juha Sipilä maahanmuutto 2015

googlaa

laita suomi24 perään

Äänestä

Demarien politiikka on taantumuksellista ja jähmettynyttä. Demarit eivät kykene uudistuksiin. Ainoat uudistukset ovat euron tai kahden euron korotukset milloin mihinkäkin sosiaalitukeen. Demarien ymmärrys dynaamisesta yhteiskunnasta on olematon.

Vaalien alla demarit haukkuivat kaikkea sitä, mitä he ovat itse sadan vuoden aikana luoneet. Siis pysähtyneisyyden. Jos demarit ovat hallituksessa 2027, kaikki nämäbsamat asiat joita he haukkuivat, ovatkin maailman parhaita.

Demarien vahvuus on sanoilla maalaileminen - vailla totuuspohjaa. Sanoilla maalailu on vasemmistopuolueiden ydintä, siis siitähän he saavat voimansa ja äänestäjänsä. Mutta ei teoista. Teot joilla yhteiskuntaa todella muutettaisiin dynaamisempaa suuntaan, loistavat poissaolollaan. Demarien politiikka on sitä, että suureen ääneen toitotetaan, että se ja se tuki nousi pari euroa tai jokin uusi tuki luotiin vanhojen lisäksi. Tässä koko politiikan sisältö. Mitä palkansaaja hyötyy siitä, että suurin osa suomalaisista makaa uuninpankolla? Demarien mielestä töihin menohan ei ole mikään tavoite. Ja makoilijoiden ohella maahanmuuttajat tekevät vain pimeää työtä (Hesari 19.4.). Tällainen on demari Suomi.

Äänestä

Persujen suurin uudistustavoite on Suomen liittäminen Venäjään!

Äänestä
  • Kuka voi olla noin pihalla politiikasta? Täytyy olla tyhmä. Persut ja Venäjä, hehehehehooo.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kepu ja demarit lupasivat kunta ja aluevaaleissa, että sotepalvelut tuodaan takaisin KUNTIIN. Tyhmiä höynäytettiin. Palvelut eivät tule takaisin.EIKÄ NIISTÄ ASIOISTA EDES PÄÄTÄ KUNNAT EIKÄ ALUEVALTUUSTO. TYHMIÄ KUSETETTIIN JA KEPUVASEMMISTO KIITTÄÄ JA KÄÄRII RAHAT .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu