Mahdollisuus osallistua yhteiskunnan ylläpitoon puuttuu

Anonyymi-ap

"Kaikki kykyjensä mukaan ja jokaiselle tarpeittensa mukaan" on yksi keskeisiä vasemmistolaisia periaatteita.

Mahdollisuus osallistua kykyjen mukaan keskittyy työssä käyntiin ja varojen maksamiseen. Työttömiltä ja työvoiman ulkopuolella olevilta puuttuu mahdollisuus tehdä yhteiskuntaa hyödyttävää työtä omien kykyjensä mukaan.

Olisi oikeus ja kohtuus, että kun lauseesta toteutuu ainakin kohtuudella se, että kaikki saa tarpeittensa mukaan, niin myös ensimmäinen ja tärkein osa toteutuisi myös.

Yhteiskunnan pitää järjestää mahdollisuus tehdä yhteiskuntaa hyödyttävää työtä niin, että keskeinen poliittinen tavoite toteutuu. Työ pitää olla sellainen, ettei se ole poliittista tai ole työtä jollekin yhdistykselle tai järjestölle.

Kun esimerkiksi sairaanhoitaja saa tehdä kykyjensä mukaisesti työtä puolet työajastaan yhteiskunnan hyväksi, niin vastaavasti hyödyttävää työtä pitää tarjota kaikille, jotka siihen kykenevät.

Vain sillä tavalla toteutuu tasa-arvo.

4

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muuten hyväperiaate , mutta kun työhön kyvyttömiä ja haluttomia on liikaa ja mamut lisänä.

      • Anonyymi

        Marxin - tai Leblancin - periaate onkin nimenomaan se, että jokainen tekee kykyjensä mukaan.

        Työkyvytön ei tietenkään pysty, mutta harva on niin kyvytön, ettei pysty tekemään mitään yhteiskunnan hyväksi ja moni kyvytön ei ole kyvytön aina tai loputtomasti.

        Työhaluttomilla taas ei ole mitään asiaa vasemmistoon. Ne muistuttavat pikemminkin aatelistoa, joka sai ylöspidon ilman velvollisuuksia. Vasemmistolainen kantaa oman vastuunsa, kunhan tilaiusuus annetaan.


    • Anonyymi

      Aattellisesti töitä tekemätön ei ole vasemmistolainen, vaikka niin väittäisi. Aatteen peruste on se, että kaikki tekevät ja osallistuvat. Siihen ei sovi silmänkääntötemput tai vernaali akrobatia.

      Kaikesta työstä hyötyy aina muutkin kuin tekijä. Se on työn perimäinen idea vasemmistolaisuudessa. Jops hyötyjinä sitten sattuu olemaan myös muitakin kuin aatetovereita, se ole mikään syy olla tekemättä töitä.

      Puolet työajasta käytetään joka tapauksessa aivan suoraan julkisen hyvinvoinnin lisäämiseen ja se menee enimmäkseen niille, jotka ovat heikoimmassa asemassa. Mikään työn korvaaminen harrastetoiminnalla tai vapaaehtoistyöllä ei ikinä pääse samaan.

    • Anonyymi

      Vasemmistoliiton pitäisi tehdä asialle jotain. Pitäisi ajaa työpaikkoja, joissa ne, joilla ei ole palkkatyötä, voisivat tehdä oman hyödyllisen osuuden yhteiskunnan hyväksi.

      Me saamme paljon paremman yhteiskunnan, kun kaikki tekee oman osuutensa eikä vain ne, jotka ovat töissä. Heillä on kuitenkin kaikkein raskainta koska kantavat taakan kaikista muista.

      'Ken ei työtä tee, ei hänen syömänkään pidä' - tämä on sosialismin käytännöllinen käsky. Lenin

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      299
      3597
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      29
      1996
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1626
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1471
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      88
      1208
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1159
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1064
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      1002
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      211
      846
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      777
    Aihe