Persut ihmettelee miksi koska

Anonyymi-ap

🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹
Enemmistö suomalaisista kokee istuvan hallituksen tehneen epäoikeudenmukaisia päätöksiä kaudellaan.

Erityisesti opiskelijoita, lapsia ja nuoria sekä työttömiä koskevat päätökset ja toimet on koettu epäoikeudenmukaiseksi. Asia selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön (Kaks) teettämästä kyselytutkimuksesta, jonka toteutti kesäkuun alussa tutkimusyhtiö Verian.

Lähes joka toinen arvioi myös, että eläkeläisiä ja ikääntyneitä sekä palkansaajia on kohdeltu hallituksen päätöksissä kaltoin. Työnantajia ja yrittäjiä taas on vastaajien mielestä kohdeltu suhteellisesti oikeudenmukaisimmin.

Tasan puolet katsoo, että hallitus on kohdellut työnantajia ainakin jokseenkin oikeudenmukaisesti, ja yrittäjien kohdalla tätä mieltä on 45 prosenttia.

Tutkimukseen haastateltiin yli tuhatta täysi-ikäistä Manner-Suomessa. Tutkimusaineisto koottiin Gallup Kanavalla 1.-5. kesäkuuta, ja tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue myös: USU: Yli puolet suomalaisista arvioi Orpon hallituksen onnistuneen huonosti
Tausta vaikuttaa
Kyselyssä vastanneiden tuli pohtia asiaa 12 väestöryhmän näkökulmasta, ja lisäksi arvioida sitä, kuinka hallituksen toimet ovat vaikuttaneet heihin itseensä. 42 prosenttia vastasi kokevansa, että toimet eivät ole olleet heitä kohtaan epäreiluja, mutta 39 prosenttia sen sijaan koki niiden kohdelleen heitä epäoikeudenmukaisesti.

Hallituspuolueiden kannattajat suhtautuivat hallituksen päätöksiin tuntuvasti ymmärtäväisemmin kuin oppositiopuolueiden kannattajat. Myös ikä ja sukupuoli vaikuttavat siihen, miten kansalaiset hallituksen toimiin suhtautuvat.

Tutkimustulosten perusteella miehet kokivat naisia useammin, että hallitus ei ole tehnyt epäoikeudenmukaisia päätöksiä eri viiteryhmiä kohtaan. 18–30-vuotiaat suhtautuivat toimiin kriittisemmin, kun taas yli 60-vuotiaat suhtautuivat niihin suopeammin.

Ikääntyneiden kyselyyn osaa ottaneiden vastauksissa korostui näkemys siitä, että hallitus on toiminut epäreiluimmin juuri eläkeläisiä ja vanhuksia kohtaan. Kuitenkin vain neljäsosa heistä koki hallituksen toimien olleen heitä itseään kohtaan epäoikeudenmukaisia.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Persut juuri mahdollisti kokoomuksen äärioikeisto politiikan riiston ja rahojen vaartamisennkansalta kuten venäjällä

    • Anonyymi
      UUSI

      "Kuitenkin vain neljäsosa heistä (vanhuksista) koki hallituksen toimien olleen heitä itseään kohtaan epäoikeudenmukaisia."

      Jos on vielä kunnossa, ettei ole joutunut ambulanssiralliin ym.
      eli ei ole joutunut soteleikkauksien uhriksi ei koe epäoikeudenumaisuutta
      itseään kohtaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      180
      2015
    2. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      159
      1727
    3. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      46
      1686
    4. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      123
      1473
    5. Liian paljon hylättyjä ääniä

      Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus
      Maailman menoa
      156
      1248
    6. Ikäero suhteessa

      Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia
      Parisuhde
      51
      1132
    7. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      58
      1010
    8. Ärsyttää et olet

      Niin välinpitämätön suhteeni
      Ikävä
      70
      909
    9. Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

      Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P
      Ähtäri
      26
      897
    10. Tämä Kuhmon valtuusto

      Pöh, sanon minä.
      Kuhmo
      15
      889
    Aihe