Vaalit ja vaalit

Suomessa asustaa nykyään noin 610000 maahanmuuttajaa, joista isolla osalla on äänioikeus alue- ja kuntavaaleissa, MUTTA EI eduskuntavaaleissa!! Vaalitarkkailijoiden mukaan erityisesti maahanmuuttajia näkyi pääkaupunkiseudun äänestyspaikoilla. Voisin melkein vakuuttaa, että heidän antamasta äänimäärästä 99% meni äärivasemmistolaisille SDP, Vihr ja Vas., kuten heidän kannatus % antaa ymmärtää. Toki heidän vaalimottonsakin: "Terve kroppa ei työtä kaipaa" sopii monelle muullekin. Sääliksi käy suomalaista Duunaria, joka kaiken tämänkin maksaa!!!

Vaalivoittajat meuhkasivat, kuinka NYT laitetaan Sote-palvelut kuntoon, siis soten, jonka itse ovat olleet luomassa ja jonka aluevaltuustoissa ovat jo vuodesta 2022 olleet palveluita alasajamassa, kuten vaikkapa Keskusta Oulaskankaan yöpäivystyksen ajoi alas!! Keskustalla oli 33paikkaa ja liittolaisilla (sdp, vas ja vih) 22paikkaa eli yhteensä 55/79!!!!
16180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Sitä saa mitä tilaa PS kannattajat. Jotka onnistuitte juuri tekemään jytkyn vassareille mamuineen jäämällä haisemaan sohvan pohjalle vaalipäivänä.

Äänestä
  • Piirsin äänestyslappuun kirkkiveneen. Aikaisemmin olen äänestänyt perussuomalaisia, mutta aloitte hännystelemään herroja.

    Äänestä

Minäkin tykkään vaaleista, sanoi musta mies torilla.

Äänestä
  • Hänkin on ulkoistanut äänestämisen vihervassareille. Miksi itse vaivautua kun vijervassarit äänestävät hänen puolestaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Hänkin on ulkoistanut äänestämisen vihervassareille. Miksi itse vaivautua kun vijervassarit äänestävät hänen puolestaan?

    Musta mies virnistelee persu-ukon kainalossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Musta mies virnistelee persu-ukon kainalossa.

    "Tee niin kuin sanon, älä niin kuin teen"

    Äänestä

Ei kepu Oulaskankaan yöpäivystystä alas ajanut vaan Raahesta. Kepujen Pohteen enemmistöpuolueena jatkaessa sotepalveluiden alasajoa kepukunnista saamillaan äänillä. Joita kaksi vuotta jo alasajoivat Pohjois-Pohjanmaan kunnista määrissä missä jokin yöpäivystyksen siirto Oulaisista Ouluun ei ole yhtään mitään. Saa kohta Kaikkonen selitellä kuinkas se palvelujen pelastaminen muuttui muotoon missä kepulaiset maakunnissaan jatkaa niiden alasajoa? Mistä Kaikkonen syyttää tietenkin hallitusta. Vaikka kepujen maakuntamalli on soteleikkurimalli. Siksi ne kepulaiset taas ryntäsi joukolla äänestämään ettei naapurikunnan kepulaiset sulje heidän terveyskeskusta säilyttäen omansa. KPA

Äänestä
  • 40 kuntaa ei saanut ensimmäistäkään edustajaansa hyvinvointialueen valtuustoon. Joissa vaalivoiton juhlat kepukunnissa vaihtuu krapulaan kun kepulaiset maakuntapomoina kepukunnista palveluita alas ajavat. Niistä mistä eivät vielä ole niitä alas ajaneet.

    Äänestä

https://yle.fi/a/74-20149304

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011072219.html

https://www.suomenuutiset.fi/keskusta-ja-sdp-karsivat-terveyspalveluita-kovalla-kadella-keski-suomessa-demarit-olivat-valmiita-viela-rajumpiin-palveluverkoston-leikkauksiin/

https://www.suomenuutiset.fi/purra-sotesta-oppositiolla-on-koko-ajan-paatosvalta-alueilla/

https://www.suomenuutiset.fi/rami-lehtinen-kummastelee-keskustan-valikysymysta-ja-itseironista-aluevaaliteemaa-on-aiheellista-kysya-pitaisiko-palvelut-pelastaa-keskustalta/

Äänestä
  • Ei ole ennen vaalikarjaa kustu niin raskaasti silmään kuten kepu ja demari juuri onnistui kusemaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei ole ennen vaalikarjaa kustu niin raskaasti silmään kuten kepu ja demari juuri onnistui kusemaan?

    Isolla organisaatiolla on etunsa. Tarpeeksi paljon ja pitkään kun valehdellaan totuus voi näköjään unohtua. Kansalaiset äänestivät nyt samat puolueet jatkamaan susi-soten sisäänajoa ja palveluiden alasajoa, kuin vuonna 2022. Tätä kait voisi kutsua jonkin sortin Helsinki syndroomaksi tätäkin... eli kansa haluaa lisää kurjuutta?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei ole ennen vaalikarjaa kustu niin raskaasti silmään kuten kepu ja demari juuri onnistui kusemaan?

    ihan Soinin tasolle ylsivät mitä kansalaisten kusettamiseen tulee. Kohta syyttävät hallitusta siitä, kun itse maakuntiensa johdossa toteuttavat omaa maakuntamalliaan leikkauksineen. Joita maakunnat laittoi tekemään Marinin hallitus ennen kuin Orpon hallitusta oli vielä edes olemassa. Kertovat mm. kuinka Purra vei rahat maakunnilta niin on pakko leikata Purran lisätessä rahan määrää maakunnille. Sama hyvin likainen ja epärehellinen oppositiopolitiikkaa jatkuu. Lindtmanin hallitukseen asti missä vassarit saa kylmää vettä niskaan. Niin paljon Lindtman vaalilupauksiaan pettää,.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Perussuomalaiset pettivät ääbestäjät ottamalla ennätysmäärän maahanmuuttajia ja leikkaamalla työläisiltä ja köyhiltä!

    Äänestä

Persuäijien morsiammet lähteneet äänestämään?

Äänestä

Ulkomaalaiskortti taisi mennä vanhaksi kahdesta syystä:
a) Suomessa asuu ja on aina asunut ulkomaalaisia. Aika moni on oppinut olla pelkäämättä. Todennäköisemmin saat suomalaiselta turpaan kuin ulkomaalaiselta.

b) Saksien heiluttelulla hekumoiminen ärsyttää enemmän. Oli muuten aika temppu! Vuosikymmeniä huolella rakennettu ulkomaalaisvastaisuus pilataan heiluttelemalla saksia. Ihan helvetin typerää ellei olisi niin hienoa nähdä, kuinka itse pilataan oman työn "hedelmät".

Äänestä
  • Persukset täällä muita syyttelee. Unohtuiko, miten perskokkarehallitus jakoi yksityisille terveysjäteille 600 miljoonaa euroa tuosta vaan. Yöpäivystysten säilyttäminen olisi maksanut 26,5 miljoonaa euroa mutta sitä ei perskokkareet antaneet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomessa asustaa nykyään noin 610000 maahanmuuttajaa, joista isolla osalla on äänioikeus alue- ja kuntavaaleissa, MUTTA EI eduskuntavaaleissa!! Vaalitarkkailijoiden mukaan erityisesti maahanmuuttajia näkyi pääkaupunkiseudun äänestyspaikoilla. Voisin melkein vakuuttaa, että heidän antamasta äänimäärästä 99% meni äärivasemmistolaisille SDP, Vihr ja Vas., kuten heidän kannatus % antaa ymmärtää. Toki heidän vaalimottonsakin: "Terve kroppa ei työtä kaipaa" sopii monelle muullekin. Sääliksi käy suomalaista Duunaria, joka kaiken tämänkin maksaa!!!

Vaalivoittajat meuhkasivat, kuinka NYT laitetaan Sote-palvelut kuntoon, siis soten, jonka itse ovat olleet luomassa ja jonka aluevaltuustoissa ovat jo vuodesta 2022 olleet palveluita alasajamassa, kuten vaikkapa Keskusta Oulaskankaan yöpäivystyksen ajoi alas!! Keskustalla oli 33paikkaa ja liittolaisilla (sdp, vas ja vih) 22paikkaa eli yhteensä 55/79!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu