Valitusvirsi raudan varjossa

Oi Skoda, sinä katteeton toivo,
ruosteinen runko, palava moivo.
Ostitut uutena, toiveet suurina,
nyt lahot lokasuojat loistaa kuurina.

Maa nielee helmasi hiljalleen,
suola syö sielusi kalliiseen peltiin.
Kevät tuo mukanaan ei kukkaa, ei lintua,
vain läpi puskevaa ruskeaa vinttua.

DSG — tuo vaihteiden viheltävä vanki,
särkynyt tanssi kuin jumalilta kanki.
Kaksoiskytkin, kaksoissuru,
ei vaihda, ei toimi, vain kallis purku.

Sen rattaat laulavat murrettua unelmaa,
metallin kuisketta, säröä, tuskaa.
Vaihde hakkaa kuin rautasaapas
tulevaisuuden toivon maahan raapas.

Ja TSI, tuo öljyn janoava peto,
imuroi litran kuin iltapäivälehto.
Joka tankkauksella litran myös kaataa,
ja silti rikkoo — niin se laataa.

Turbo, oi turbo, ennen sinä ulvoit,
nyt siriset kuin viimeisen päivän kulkuri.
Et puske, et työnnä, et enää kiihdytä —
vain savu kohoaa kuin katumus ylös kyynelten yöhön.

Epätoivon kuoro:
Ja varjossa seisoo tehtaan torni,
päästöt kuin pilvet, raskaat ja sormi.
"Tämä on kehitystä", huutaa insinööri,
mutta me kuulemme vain turbon itkuisen örinän.

Vero kiristyy, katsastus itkee,
ja perhe kysyy: "Miksi et osta uutta?"
Mutta miten voi ostaa, kun sydän jäi
siihen autoon, joka nyt palaa pikkuhiljaa pois?

Tämä on konekansan tragedia,
eurooppalainen hautalaulu haaveille.
Skoda seisoo, ei enää kulje —
vain hiljaa ruostuu, ja unet sulje.