Pari vuotta sitten oli uutisia, että Savonlinnaan on suunnitteilla kaksi isoa aurinkopaneelikenttää. Ei ole kuulunut mitään niistä enää. Lienevätkö suunnitelmat peruuntuneet?
Aurinkovoimapuistot
4
251
Vastaukset
- Anonyymi
Kaupunginjohtaja Janne Laineen potkujen myötä tahot, joilla on kontaktit yläkerran ukkoon, ovat profetoineet, ettei täällä paista enää aurinko. Investoinnit on peruttu. Tätä haluttiin. Tätä saatiin.
Oliko investointiuutiset vähän sellainen premature investment ejaculation? - Anonyymi
Lue paikallispravdaa, niin tiedät:
"Savonlinnassa on kohta kahden vuoden ajan ollut vireillä kaksi aurinkopuistohanketta, mutta kumpikaan ei ole toistaiseksi edennyt rakentamispäätökseen asti. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Skarta Energy on lähempänä maalia.
– Meillä on parasta aikaa käynnissä due diligence -prosessi. Toivottavasti kaikki on selvää kesään mennessä ja rakentamispäätös voidaan tehdä. Puisto on paperilla niin valmis kuin vain voi olla, kertoo projektipäällikkö Suvi Kyllönen.
DD-tarkastuksen tavoite on antaa kohteesta mahdollisimman tarkat tiedot, joiden perusteella voidaan tunnistaa ja arvioida sekä mahdollisuudet että piilevätkin riskit.
– Rahoittajat haluavat käydä kaiken tiheällä kammalla läpi. Uusiutuvan energian investointipäätökset ovat tällä hetkellä tiukassa, oli kyseessä sitten aurinko- tai tuulivoima. Markkinatilanne tekee investoinnista haastavan, sillä sähkön hintaennusteet ovat olleet laskussa jo useamman vuoden ja lasku vaikuttaa jatkuvan.
Kyllösen arvion mukaan suurin tekijä hinnan laskussa on se, että paljon energiaa käyttävään teollisuuteen ei investoida riittävästi.
– Näyttää siltä, että sähköntuotantoa on tulossa markkinoille, mutta kulutusta ei niinkään. Siellä on taustalla koronakriisiä ja yleistä epävarmuutta, mikä vaikuttaa investointeihin laskevasti, ja se taas vaikuttaa sähkön hintaennusteisiin ja tuotannon kannattavuuteen. Jonkin verran taustalla vaikuttaa myös siirtoverkon rajallinen kapasiteetti Suomesta muille sähkömarkkina-alueille esimerkiksi Ruotsiin, Norjaan ja Viroon.
Skartan kaavailema noin yhdeksän hehtaarin laajuinen puisto tulisi valtatien varteen Itäväylän yrityspuiston kupeeseen. Alue on kaupungin maata, ja sieltä on jo kaadatettu puiston tieltä puusto pois. Ratkaisua kohti ajaa myös EU:n asettama aikataulu.
– Hankkeen kokonaiskustannus on noin viisi miljoonaa euroa, ja meillä on siihen 990 000 euron EU-tukipäätös. Sen mukaan voimalan pitää tuottaa sähköä 30.6.2026 mennessä. Se meillä on takarajana puiston valmistumiselle ja käyttöönotolle.
Takaraja tarkoittaa, että maansiirtotöillä pitää päästä aloittamaan tänä kesänä.
– Vuosi riittää rakentamiseen. Pälkäneelle tehtiin viiden megawatin puisto yhdeksässä kuukaudessa. Ohrasuolla maksimitehoksi on arvioitu vähän alle 8,8 megawattia, paneeleita tulee 14 900. Kaikki luvat ovat kunnossa, ja yksityiskohtainen toteutussuunnittelu tiestöineen tehty. Kaikkemme teemme, että siihen puisto saadaan rakennettua.
Winda Energy on suunnitellut Viuhonmäkeen suurempaa, 66 hehtaarin suuruista puistoa yksityiseltä maanomistajalta vuokrattavalle maalle.
– Valitettavasti hankkeesta ei ole vielä uutta kerrottavaa. Todennäköisesti uutiset menevät syksymmälle. Ennen rakentamisen aloitusta tulemme joka tapauksessa pitämään alueella infotilaisuuden, vastaa kyselyyn projektipäällikkö Tatu Penttinen.
Myös Winda on tähdännyt puiston valmistumista kesään 2026, jolloin alueelle valmistuu myös kantaverkkoyhtiön uusi sähköasema.
Alueelle on kaavailtu tulevan noin 90 000:tä aurinkopaneelia, vuosituotannoksi noin 60:ta gigawattituntia ja hankkeen kustannusarvioksi noin 30:tä miljoonaa euroa." - Anonyymi
Yhtä tyhjän toimittamista ja jonninjoutavaa höpertämistä.
Ei kai kukaan tällaisiin oikeasti uskonut?- Anonyymi
Kyllä ainakin minä uskoin. Ja nyt olen hyvin pettynyt. Itä-Savon uutisen mukaan puiston pitäisi olla toiminnassa jo ensi vuoden kesällä, jotta EU:n tukirahat saataisiin. Eli työt pitäisi aloittaa jo tämän vuoden kesällä. Tätä ei tule tapahtumaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605173Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163447Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370